Intiaanipäällikkö Jyrisevä Jääkiekkomaila
Edmontonin Skyreach Centrellä tiistain aamuharjoituksia katsomaan
tuli mielenkiintoinen vieras. Sandy Lake-reservaatista noin
seitsemän tunnin ajomatkan päästä Pohjois-Saskatchewanista paikalle
saapunut itse "Chief Thunderstick", Fred Saskamoose toi mukanaan
9- ja 10-vuotiaitten jääkiekkojoukkueen palkintomatkalle NHL-peliä
katsomaan. Blackhawksin aamuharjoituksia seuranneet pojat
hyökkäsivät joukolla Chris Simonin kimppuun kuin mehiläiset
heti tämän tultua jäältä.
NHL:ssä on vuosien varrella pelannut joitakin intiaaneja - näistä
tunnetuimmat Bryan Trottier, Toronto Maple Leafsin 60-luvun
kapteeni George Armstrong ja Reggie Leach. Leach teki kerran
61 maalia Philadelphia Flyersin riveissä ja jakaa playoff-
maaliennätyksen (19) Jari Kurrin kanssa. Nykypäivän pelaajista
Sandy MacCarthy, Gino Odjick, Craig Berube (ensimmäinen 1000
NHL-ottelua puhtaassa tappelijan roolissa pelannut pelaaja) ja San
Josen paidassa pelannut Jonathan Cheechoo lienevät tunnetuimmat.
70-luvun Bostonissa pelannut Stan Jonathan oli Mohawk-intiaani.
Mutta kaikkien aikojen ensimmäinen intiaani NHL:ssä oli tuo
nykyisin 69-vuotias pienikokoinen Cree-heimon mies Fred Saskamoose.
Saskamoose pelasi kymmenen ottelua Chicago Black Hawksin paidassa
kaudella 1953-54.
Kanadan hallitus sijoitti intiaanilapsia sisäoppilaitoksiin Saskamoosen
ollessa lapsi - yleensä katolisen kirkon pappien toimiessa opettajina.
Nykypäivän ihmisestä uskomattoman julmalta tuntuva ratkaisu "sivistää"
näitten villi-ihmisinä pidettyjen luonnonkansalaisten jälkikasvua.
Gino Odjickin isä vietiin kotoa seitsemänvuotiaana sisäoppilaitokseen,
jonka opettajina toimineet papit aloittivat intiaanilasten sivistämisen
Brittiläiseen Kansanyhteisöön kieltämällä näiltä heti aluksi heidän
oman intiaanikielensä puhumisen - vain englantia sai puhua, muuten
tulisi ankara selkäsauna. Lisäksi lapsilta, joista nuorimmat olivat
neljävuotiaita - kiellettiin omien vanhempien antamien intiaaninimien
käyttö. Koulussa lapsille annettiin numerot nimien sijasta ja heitä
kutsuttiin niillä. Gino Odjickin seitsemänvuotiaalle isälle annettiin
numero 29. Jos joku on joskus miettinyt miksi Odjick on koko
NHL-uransa ajan kantanut tuota numeroa - tässä on syy.
Fred Saskamoose kävi lapsena samanlaista koulua Saskatchewanissa.
"Koulu ei opettanut miten valmistaudutaan yliopistoa varten, mutta
opin paljon eläimistä huolehtimisesta ja työstä maatilalla. Pääaineeni
oli yksinäisyys, koska koko ajan ikävöin oman kansani pariin," kertoi
"Chief Thunderstick" allekirjoittaneelle tiistaina.
"Koulussa oli hyvä tilaisuus kuitenkin harrastaa kaikkia urheilulajeja,
ja urheileminen oli minun rakkain harrastukseni."
Moose Jaw Canucks A-junioriseura otti Saskamoosen riveihinsä
teini-iässä. Seura, joukkuetoverit ja koko Moose Jawn kaupunki
pitivät hyvää huolta todella erilaisen taustan omanneesta
tähtipelaajastaan.
"Kun lähdin ammattilaiseksi Chicagoon, Moose Jaw:n ihmiset
antoivat minulle läksiäislahjaksi auton ja kaksi matkalaukullista
vaatteita. "Olet nyt ammattilainen, Freddie ja sinun on
pukeuduttava sen mukaisesti", he sanoivat."
Saskamoose myöntää kuulleensa rasistisia huutoja niin vastapuolen
pelaajilta kuin katsomostakin. Mutta hän vastasi niihin olemalla
vastaamatta millään tavalla. Muuten Freddie tunsi tulleensa
hyvin kohdelluksi seurojen ja joukkuekavereitten taholta:
"Pelasin koko jääkiekkourani valkoisen miehen maailmassa,
mutta minusta pidettiin aina hyvää huolta. Joukkuekaverit,
kuten Bill Mosienko ja Doug Bentley, valmentaja Billy Reay jne.
ottivat minut siipiensä suojaan ja pitivät minusta huolta."
"Olin metsästä kotoisin ja Chicagossa tunsin olevani täysin
kadoksissa. Olin peloissani."
Nykypäivän Yhdysvalloissa varsinkin näkee usein intiaanijärjestojen
valittavan urheilujoukkueitten intiaaninimistä väittäen niitten
halventavan intiaanien kulttuuria. Jotkut yliopistojoukkueet
ovat poliittisen korrektiuden nimissä vaihtaneetkin nimiään.
Itse en ole koskaan ymmärtänyt tätä. Jos jokin joukkue vaikka
NHL:ssä kutsuisi itseään "The Finnish Unknown Soldiers" - minä
ainakin rientäisin ostamaan tämän joukkueen paidan ja lippiksen
ensimmäisenä ja kantaisin niitä ylpeänä.
Saskamoosen - joka kotireservaatissaan valmentaa junnuja, joitten
pelipaidan rinnassa komeilee Chicagon pelipaidasta tuttu intiaani -
kommentti tähän asiaan oli tämä:
"Kun pelasin ensimmäisen otteluni NHL:ssä, tiesin olevani
ensimmäinen.(intiaani). Olin todella ylpeä siitä. Ja kun sain vielä
tulla jäälle paidassa, jonka rintaa koristaa intiaanin kuva, olin
tästä vieläkin ylpeämpi."
Brand new Caddy on the wagon trail..
Saskamoose kertoi ansainneensa ensimmäisellä ja viimeiseksi
jääneellä NHL-kaudellaan 6000 dollaria. Luonnonlapsena hän
ei turhia huolinut tulevaisuudesta, osakerahastoista tms. vaan
meni autokauppaan ja osti upouuden sinisen Cadillacin lähes
neljällä tuhannella dollarilla.
"Kun palasin Sandy Lakelle, olin suuri NHL-tähti. Hienot vaatteet,
hieno auto. Mutta reservaatissa ei vuonna 1954 ollut edes autoja
varten rakennettuja teitä. Matkat tehtiin hevosella ja vankkureilla."
Freddien hieno Caddy kesti kolme kuukautta nuoren miehen rallia
reservaatin kärrypoluilla. Ja sitten sai jäädä ruostumaan.
Tässä vaiheessa Saskamoosen elämään oli jo astunut yksi kalpeanaamojen
pirullisimmista keksinnöistä. Tuliliemi. Eikä Freddie ole
tänä päivänä häpeissään tunnustaa asiaa.
"Alkoholi tuli elämääni hyvin varhaisessa vaiheessa. Sen vuoksi
menetin parhaan pelikuntoni ja voimani. En epäröi tunnustaa
sitä. Sain paljon huomiota osakseni, pidin viinasta ja naiset
olivat kauniita."
Toisella kaudella Saskamoose ei mahtunut Chicago Black Hawksin
kovaan NHL-kokoonpanoon ja hänet lähetettiin farmijoukkueeseen
Calgary Stampedersiin.
Freddie ei koskaan ollut tuntenut oloaan täysin mukavaksi valkoisen
miehen maailmassa. "Minulla oli ikävä intiaanielämääni ja omaa
kansaani ja kotiani reservaatissa."
Eräänä päivänä Saskamoose ilmoitti Hawksin omistaja Bill Wirtzille
"vaihtavansa luistimet mokkasiineihin". Hän halusi palata kotiin.
Yksi suurista syistä oli kotireservaatista löytynyt morsian, joka
ei koskaan edes suostunut lähtemään Freddien mukaan Chicagoon
tai minnekään muualle jääkiekon perässä.
"Kesällä kerran istuessani tulevien appivanhempieni ja morsiameni
kanssa pöydässä, hän ilmoitti minulle:"Saat valita. Joko minä. Tai
jääkiekko."
Stampedersin johto lupasi antaa Saskamooselle lentoliput kohti
Saskatchewania. Mutta Freddie halusi päästä kotiin nyt heti.
Niinpä hän hyppäsi Calgaryssä taksiin, antoi kuljettajalle ison
nipun seteleitä ja ilmoitti kohteeksi ensiksi Saskatoonin.
Saskatoonista Saskamoose jatkoi toisella taksilla kotiin.
Tämä on yksi paljon kerrotuista Saskamoose-legendoista,
joittenkin tarinoitten mukaan hän matkusti taksilla Chicagosta
Sandy Lakelle, mutta Calgarystäkin matkaa tulee ainakin 10
tuntia. Saskamoose ei muista kuinka paljon pirssikyyti tuli
maksamaan.
Olin aina itse kuvitellut Fred Saskamoosen tulon kotireservaattiin
morsiantaan hakemaan - taksilla neljän aikaan aamulla - romanttiseksi
kohtaukseksi kuin elokuvissa. Nuori intiaani lopetti jääkiekkouransa
naisen takia ja hakisi nuoren morsiamen pois hevosen selässä ilman
satulaa tietenkin ratsastaen kohti preerian reunaa..
Mutta tässä Saskamoosen itsensä kertomana tuon kohtalokkaan
yön keskustelu Freddien saavuttua taksilla morsiamen kotitalolle:
Morsian yläkerran ikkunasta:"What the hell you want?"
Freddie:"I’ve come for you. I’ve got a cab waiting."
Morsian: "I ain’t going nowhere."
Heh
Myöhemmin morsian ilmeisesti leppyi kuitenkin. Pariskunta
"duunasi" (kuten Stadissa sanottaisiin) yhdeksän lasta reservaattiin..
"Hockey has been good to me.."
Saskamoose pelasi kuitenkin vielä ammattilaisuransa jälkeen
Kanadassa 50-luvun kovatasoisissa seniorisarjoissa edustaen mm.
Kamloops Chiefsiä ja Saskatoon Quakersiä. 1955 Penticton
Vees yritti saada Freddien mukaan MM-kisoihin, mutta hän
ei saanut Chicago Black Hawksilta kansainväliseen pelilupaan
oikeuttavaa paperia ajoissa.
Saskamoose sai jopa kutsun mennä pelaamaan ammattilaiseksi
Englantiin. Mutta vaimo ei missään tapauksessa suostunut lähtemään.
Pentictonin Neuvostoliiton MM-finaalissa 5-0 kaataneessa joukkueessa
kuuluisan "Hullu-Billin ihmetempun" tehnyt 78-vuotias Billy Warwick
pelasi Saskamoosen ketjukaverina Kamloopsissa kahden kauden ajan
50-luvulla ja kertoi tiistaina Freddien olleen "pelaajan, joka osasi kaiken.
Nopea, taitava harhauttelija ja kova laukoja. Ja hän osasi tapella
tarvittaessa."
Fred Saskamoose kävi muutama viikko sitten Chicagossa pudottamassa kiekon
Blackhawks-ottelun aluksi. Hän istuu NHL:n etnisten vähemmistöjen
jääkiekkoa sponsoroivan iskuryhmän johtokunnassa ensimmäisen
mustan pelaajan Willie O’Reen kanssa. Mies itse sanoo jääkiekon
olleen hyvä hänelle, varsinkin viime aikoina.
Chicagossa Saskamooselle näytettiin mahtava entisen Chicago Stadiumin
paikalla nykyisin seisova jääkiekkoilija-monumentti. Freddiä
kehoitettiin katsomaan mitä löytyy monumentin takaa - Saskamoose
oli iloinen löytäessään sieltä oman nimensä muitten Hawks-pelaajien
joukosta.
"Muut intiaanit aina luulevat minun olevan rikas mies, koska pelasin
NHL:ssä, mutta en ole koskaan ollut rikas mies", sanoi Fred
Saskamoose.
Mutta kerran hänella oli upouusi Cadillac..
Fred Saskamoose kävi kerran Suomessa - talvella 1974 hän toi
joukkueellisen intiaanipelaajia pelaamaan Helsingissä ja Turussa.
Erätauoilla yleisö sai katsoa intiaanien tanssia aloitusympyröillä.
Freddie muistaa Suomesta mahtavat metsät, kunnon talvet, kiviperäisen
maaston ja järvet.
Ja hän muistaa kovat jääkiekkojoukkueet.
Allekirjoittaneen Jokereissa pelanneen naapurin luokse majoitettiin
yksi Saskatchewan Indiansin pelaajista. Siihen aikaan oli aika
erikoista hengailla ihan oikean "inkkarin" kanssa. Emme olleet
intiaania sitä ennen nähneet kuin televisiossa.
Saskamoose muistaa myös suomalaisisäntien tavan juoda viinaa
suoraan pullosta raakana. Kuulostaa tutulta, heh.
Saskamoose ihmetteli Blackhawksin pukuhuoneessa moderneja mailoja -
kaikki Hawks-pelaajat pelaavat moderneilla grafiitti-mailoilla -
poikkeuksina Eric Daze ja Kyle Calder, jotka luottavat vielä puuhun.
Nykypäivän NHL:ssä luistelee myös Beruben kotikylältä Calahoosta
kotoisin oleva intiaani Frank Banham, jonka siirtoa on väitetty
joittenkin ilmeisesti myös tuliliemeen tutustuneitten toimittajien
taholta laittomaksi. Banhamin siirron takana olevat kiemurat on
erittäin hyvin selvitetty muualla Jatkoajassa. NHL:n sääntö
siitä, ettei Euroliigoissa lokakuun alun jälkeen pelanneita pelaajia
enää otettaisi on hengeltään tehty siksi, ettei eurooppalaisia
pelaajia voida tuoda enää kauden alettua NHL:ään ja siksi etteivät
NHL-pelurit käyttäisi Euroopassa pelaamista lyömäaseena sopimus-
kiistoissa. Banhamin tapauksessa ei ollut kyseessä kumpikaan
Boguniecki for Podkonicky
St.Louisin pienikokoinen Eric Boguniecki saapui Bluesin organisaatioon
kaupassa, jossa Florida sai Andrej Podkonickyn.
Kauden alussa 27-vuotias farmiliigoissa pelannut Boguniecki oli
minkä tahansa NHL-seuran saatavissa waiver draftissä, mutta
ottajia ei ilmaantunut. Blues oli alunperin Bogunieckin varannut
seura, kesällä 1993, 193:lla varausvuorolla.
Nyt moni joukkue katselee sivusta Bogunieckin pelatessa Bluesin
ykkösketjussa Doug Weightin kanssa. Boguniecki kävi perjantaina
Edmontonissa ja tunnusti ettei kaipaa farmiliigojen bussimatkoja -
charter-lennoilla on paljon mukavampaa.
Ennen Oilers-peliä Bogunieckillä oli 15 pistettä ja joukkueen paras
+12 plusmiinustilastossa.
Bogunieckin kaltaisten pelaajien sitkeyttä on pakko ihailla. Hän
päätti yliopistokiekon jälkeen, sosiologian ja rikosoikeuden
tutkinnot taskussaan laittaa kaiken peliin; jääkiekko tai ei
mitään, hänestä ei koskaan tulisi poliisia tai sosiaalityöntekijää.
Eric Boguniecki kiersi ECHL:n, IHL:n ja AHL:n; pelasi paikoissa
kuten Dayton, Fort Wayne, Louisville ja Worcester. Daytonissa
ECHL:ssä hänen sopimuksensa oli $17.000 vuonna 1997, kahden
viikon tili noin $400.
Usein NHL-seurat tekevät sen virheen, että peluuttavat farmiliigan
pistekuningasta nelosketjussa puolustavien pelaajien kanssa ja sitten
pettyneenä alhaisiin pistemääriin pelaaja lähetetään takaisin.
Bluesin kunniaksi viime kauden AHL:n parhaana palkittu Boguniecki
on saanut mahdollisuuden samassa roolissa kuin farmissakin eli
ykkösketjussa. Toistaiseksi hän on käyttänyt tilaisuutensa hyväkseen.
Podkonicky pelaa kaiketi Tsekin liigassa.
Doug Weight on tehnyt vakuuttavan paluun kuten tälläkin palstalla
kauden alussa luvattiin. 31-vuotias Weight vietti kesän kovalla
kuntokuurilla, syöden kuusi ateriaa päivässä kuin kehonrakentaja:
kanaa, kalkkunaa, tonnikalaa, kananmunia jne. ja treenaamalla
salilla. Ei pitkiä juoksuja tai pyöräilyjä, niitten sijasta
huippuintensiivistä treeniä painoilla, sprinttejä; kaikkea millä
räjähtävyyttä voidaan parantaa.
Neljään kuukauteen Doug Weight ei syönyt pastaa, leipää, riisiä;
eikä juonut limunaatia eikä kaljaa. "Tai ei ainakaan montaa kaljaa",
sanoi Weight The Hockey Newsin haastattelussa. Entisen joukkuekaverin
Mike Grierin kesähäissä Weight myönsi joutuneensa juomaan muutaman
oluen.
Viime kauden lopulla Weight painoi 190 paunaa 14.5 % rasvaprosentilla -
kausi oli loukkaantumisten vuoksi huono ja kunto sen mukainen.
Tämän kauden alussa Dougin paino training campin testeissä oli
202 paunaa, rasvaprosentti vain 6.5%.
Muutama viikko sitten Calgaryssä kesken NHL-ottelun jäälle alastomana
loikannut nuori mies, 21-vuotias Tim Hurlbut vietti kaksi viikkoa
sairaalassa temppunsa jälkeen päävamman takia.
Hän tunnusti lyöneensä $200:n vedon kahden muun katsojan kanssa
ennen temppuaan. Hän olisi tarvinnut rahat koulukirjojen ostoa
varten. Nyt tällä neropatilla on $400:n ambulanssilasku ja syyte
palkkionaan. Hänelle ennestään tuntemattomat vedonlyöjät eivät
koskaan maksaneet edes $200:aa..
Albertan opintotukisysteemissä lienee korjaamisen varaa köyhien
opiskelijoitten joutuessa turvautumaan tällaisiin "jackass"-vedonlyönteihin
koulukuluja maksaakseen. Hurlbut sai vielä äitinsä raivon
päälleen, opiskelijanuoren äiti ilmoitti häpeävänsä poikansa
käytöstä, varsinkin pikkukylänsä kirkossa. Voi äiti-parkaa..
San Jose Sharks sai lopulta nuoren puolustajan Brad Stuartin nimen
sopimuspaperiin. Kolmivuotisen paperin saanut Stuart sai harjoitella
koko sopimuskiistan ajan Sharksin tiloissa - monet NHL-GM:t eivät
halua sopimuksettomia pelaajiaan lähellekään joukkuettaan, mutta
tunnustus Dean Lombardille erilaisesta ajattelusta.
Stuart sai ensimmäisestä kaudesta vähemmän kuin Sharksin alkuperäinen
tarjous oli, koska hän kiistan takia missasi 15 ensimmäistä peliä.
Siksi onkin kysyttävä mitä pelaaja hyötyi koko episodista?
Ei mitään.
Calgary Flames pudotti budjettiaan ja valmentaja Greg Gilbert pääsi
eroon lahjakkaasta mutta laiskana pidetystä Marc Savardista viime
viikolla kun Savard myytiin Atlantaan. Atlanta on tulevaisuuden
joukkue kaikesta huolimatta ja on tehnyt aika hyviä tässäjanyt
siirtoja myös hankkimalla Shawn McEachernin, Slava Kozlovin
ja nyt siis Marc Savardin.
Kaupassa Calgary Flames sai oikeudet vasta 20-vuotiaaseen hyökkääjäprospektiin Ruslan Zainulliniin, joka on nuoresta iästään huolimatta
jo ehtinyt kuulua neljään eri NHL-seuraan ennenkuin ura on edes
ehtinyt alkamaankaan. Tampa varasi ensin Zainullinin; sieltä
hän meni Nikolai Khabibulin-treidissä Phoenixiin ja Phoenixin
listoilta Atlantaan vaihdossa Darcy Hordichukiin.
Zainullinilla on varmaan jossain seinät täynnä pelipaitoja..
Anaheimin viime kesän ykkösvaraus, allekirjoittaneen entinen
höntsäilykaveri Joffrey Lupul sai viime viikolla NHL-sopimuksen
arvoltaan $6.15 miljoonaa kolmesta vuodesta. Lupul on palannut
peleihin kesällä tulleen selkämurtuman jälkeen, mutta WHL:ssä,
Medicine Hat Tigersin paidassa. WHL:ssä - kuten JA:n Joni Lindlöfin
haastattelun lukeneet tietävät - ei pelaajille makseta edes pöydän
alta, eikä Lupul saa penniäkään NHL-rahoistaan pelatessaan
junnuissa. Hän siis tienaa edelleen 60 taalaa viikossa..
Entinen NBA-tähti, blokkausten erikoismies Manute Bol oli aika
hurja näky kuten odotinkin kiekkovehkeissä viime viikolla Indianapolis
Ice CHL-seuran paidassa. Bol antoi koko 15-20 tuhannen taalan
palkkionsa esiintymisestään Sudania auttaville avustusjärjestöille.
Dinka-heimon miehelle löytyi 16 ja 1/2 koon luistimet jostain. Tämä
on uskomaton koko, mutta NHL:stä löytyy pelaaja, joka pääsee
suhteellisen lähelle: Dallas Starsin kapteeni Derian Hatcherin
hokkarit (tai pikemminkin ponttoonit) ovat kokoa 13 ja 3/4.
Detroit Red Wings teki kauden ainoan vierailunsa Torontoon lauantaina.
"The Big Smoke" (kanadalaisten lempinimi TO:lle) kuhisi fanien ja
median odottaessa Curtis Josephin paluuta Torontoon. Älytön mediahypetys
ei kuitenkaan koskaan saanut haluamaansa - Detroitin valmentaja Dave
Lewis päätti peluuttaa CuJoa edellisenä iltana Detroitissa - voitto -
Torontossa pelin sai pelata Manny Legace, jonka nimi on nyt korjattu
The Kannuunkin.
Wingsin GM Ken Hollandilla on kokemusta vastaavanlaisesta tilanteesta
kun Dominik Hasek palasi ensimmäisen kerran Buffaloon vastustajan
paidassa. Hasek halusi pelata kuten halusi Josephkin, mutta
antoi järjettömän hypen haitata peliään; päästettyään viisi
ensimmäisistä 10:stä laukauksesta Hasek vaihdettiin pois. Tämän
uusiutuminen estettiin lauantaina Torontossa, mutta showbusiness
kärsi - fanit olisivat halunneet nähdä Josephin.
Alkukauden kovien buuausten uhrina kärsinyt Ed Belfour on erinomaisella
pelillään voittamassa TO:n faneja puolelleen. Tuttuja "ED-DIE,
ED-DIE" huutoja kuuluu jo ACC:llä.
Lauantaina Detroit Red Wings saapuu pelaamaan Edmontoniin. Jos
kaikki menee hyvin, Janne Niinimaa pelaa tuona iltana NHL-uransa
500:n ottelun. Niinimaa on välttynyt pahemmilta loukkaantumisilta
-KOP, KOP- , ja pelaa piemmistä välittämättä, siksi 500 peliä on
tullut täyteen suhteellisen nopeasti. Niinimaa on pelannut alkukauden
niin hyvin, että ei pidä yllättyä jos hänet valitaan All Star-otteluun.
Janne on myös todella lähellä 250 pistettä NHL-urallaan - eli
lähes piste per kaksi peliä-vauhdissa - hyviä lukuja pakille.
Boston Bruinsin pienikokoinen (5"10, 188) pakki, Harvardin käynyt
Don Sweeney pelasi Ray Bourquen parina enemmän kuin kukaan muu.
Nyt hän on pelannut 1000 NHL-peliä, missaten vain 60 14:sta
kaudessa. Ehkä pieni pelaaja, mutta suuri sydän.
Boston Bruins on NHL:n paras joukkue, mutta Fleet Centerillä on
vain 9500 kausikortin omistajaa. Kuten Chicagossakin, jossa
väärät henkilöstöpäätökset ja suosituimpien pelaajien (Chelios,
Roenick, Belfour) päästäminen muualle ovat pilanneet kerran
huippusuositun seuran suosion, myös Bostonissa yleisöluvut ovat
suorastaan häpeällisiä.
Vielä vuonna 1995 kun Bruins pelasi vanhassa Gahdenissa kausikorttilaisia
oli 15.000. NHL:n keskiarvo kausikorteissa on 10.900.
Konkurssikypsän Buffalon kausikorttimäärä on 7.900.
Boston Bruins ei ole pahemmin kaivannut loukkaantuneita pelaajiaan;
viiden miljoonan taalan kolmosketjulaista Marty Lapointea tai
Sergei Samsonovia. Lapointe voisi olla hyvä lisä kaupassa Kyle
McLarenin kanssa, jos joku seura olisi kiinnostunut. Colorado?
Joe Thornton on NHL:n pistepörssin kärkinimiä ja nyt todistamassa
kaikille miksi hänet valittiin ensimmäisenä kesän 1997
varaustilaisuudessa. Thornton on jopa ylittänyt odotukset.
Joe Thorntonin, Samsonovin ja Brian Rolstonin sopimukset loppuvat
heinäkuun 1. ja seura tarvitsee tilaa budjetissaan.
Boston teki hyviä kauppoja hankkiessaan vähän edullisemmat
veteraanipelaajat Bryan Berardin ja Steve Shieldsin riveihinsä.
Berard on yksi NHL:n parhaista maaleja tekevistä puolustajista
ja Steve Shields on jälleen todistamassa pystyvänsä pelaamaan
ykkösmaalivahtina NHL:ssä.
Byron Dafoe sai lopulta sopimuksen Atlantaan. GM Don Waddellin
suurimpana pelkona on varmaan, että suurella rahalla saatiin uusi
Damian Rhodes, polvivammoista kärsivä vahti, jonka
pelaamattomuudesta Trashers maksaa tällä kaudella $2.7
miljoonaa.
Atlanta sai Dafoen kohtuuhintaan, eikä todennäköisesti olisi
enempään ollut varaakaan; lähinnä Rhodesin ja Hnilickan takia
maalivahtibudjetti on liian suuri.
Aluksi näytti siltä, että Merrimackin yliopistojoukkueen kanssa
odotellessaan treenannut Dafoe joutuisi odottelemaan uutta sopimuksen
tarjoajaa kauankin, sitten viime viikolla maalivahtimarkkinat
yhtäkkiä kuumenivat. NY Rangers menetti Mike Richterin aivotärähdyksen
uhrina 19-vuotiaan Danny Blackburnin ottaessa ykkösen vastuun.
Mutta Atlanta, jossa viime kauden ykkönen Milan Hnilicka näyttää
menettäneen itseluottamuksensa eikä Pasi Nurminenkaan ole häikäissyt -
lopulta sai kipeästi tarvitsemansa parannuksen maalitolppien väliin.
Hnilickalla on yhden suunnan (sama palkka NHL:ssä ja farmissa)
sopimus $1.1 mill, Nurmisella $630.000 NHL:ssä ja $82.500 farmissa -
ei tarvitse olla minkään alan maisteri päätelläkseen kumpi lähtee
farmiin Dafoen aloittaessa pelit. Kuka hyvänsä farmiin lähetetäänkin,
joutuu läpäisemään waiversit.
Dafoe on hyvä maalivahti, mutta ei ole koskaan voittanut playoff-
pelisarjaa uransa aikana; hänellä on taipumus päästää helppoja.
Hyvä veto Atlantalta, mutta miksi ihmeessä seura ei hankkinut
Dafoeta jo kesällä, kun asiasta ensimmäisen kerran puhuttiin
julkisuudessa? Odottaminen maksoi monta pistettä.
Buffalo Sabres ei osaa tehdä maaleja, mutta maalivahtipeli ei
seurassa ole ollut ihan maailmanluokkaa sekään. Aikaisemmin
Martin Biron ja Mika Noronen päästivät 10 maalia yhteensä
34:stä laukauksesta. Ensin Biron vaihdettiin pois tämän päästettyä
4 maalia 12:sta laukauksesta, seuraavassa pelissä Noronen taas
vaihtoon, 4 14:sta.
Sabresin toivo on farmisssa pelaava nuori entinen yliopistokiekon
tähti - Hobey Baker-palkinnon voittaja - Ryan Miller, jonka
toivotaan kehittyvän NHL-tasolle mahdollisimman pian.
Dan Blackburn esiteltiin yhdessä Rangersin muitten nuorten miesten -
Jamie Lundmarkin, Ryan Hollwegin(kausi ohi aivotärähdysten takia
ja Fedor Tjutinin kanssa - viime viikolla teinipimujen lehdessä "YM"
otsikkona "The Cutest We Could Find" ja "They’ve Got All Their Teeth".
Blackburn valittaa, että NY:ssä on hankalaa löytää teini-ikäistä
seuraa.
Hartfordin tutkapari yhdessä jälleen
Columbus Blue Jacketsin Geoff Sanderson on NHL:n maalitilaston
kärjessä Joe Sakicin kanssa 12 maalilla. 10 vuotta sitten Hartfordissa
pelatessaan Sanderson - Edmontonista kotoisin oleva HPK.n paidassa
joskus vieraillut snaipperi - teki yhdellä kaudella 46 maalia ja
seuraavalla 41. Tuolloin Sandersonin ketjukaverina pelasi Andrew
Cassels, yksi paremman luokan syöttäjistä ja pelintekijöistä NHL:ssä.
Viime kausi ei ollut hyvä Sandersonille. Marraskuussa poikittainen
maila selkään Calgaryssä - kahden luun murtuma ja kolmen viikon
huili. Jäälle palaamisen jälkeen Sanderson alkoi kärsiä vatsavaivoista
ja lopetti kauden kesken 41:n pelin jälkeen.
Viime kesänä Andrew Cassels teki sopimuksen Columbuksen kanssa
päästäkseen mahdollisimman lähelle Torontossa asuvaa poikaansa -
ja tällä kaudella vanha Whalersin tutkapari Cassels-Sanderson on
ollut välillä koko NHL:n kuumin pari - Sandersonilla oli meneillään
seitsemän ottelun maaliputki, Casselsillä yhdeksän ottelun pisteputki
tätä tarinaa kirjoitettaessa.
Cassels on NHL-urallaan tehnyt 179 maalia ja 475 syöttöpistettä -
pelinrakentajalle tyypilliset numerot. Casselsin nimi on näkynyt
NHL:n pistepörssin top-10 joukossa viime viikkoina.
LA Kings pelasi lauantaina Edmontonissa. Valmentaja Andy Murray
puhui puhelimessa ennen peliä lähellä Edmontonia vanhainkodissa
asuvan tätinsä kanssa. Täti pyysi Murraya peluuttamaan nuorta
Mike Cammalleria enemmän, koska täti oli varannut tämän pelaajan
vanhainkodin asukkien välisessä hockey poolissa, vedonlyönnissä.
Samana iltana junnujen MM-kisoista tuttu Cammalleri teki voittomaalin
Oilersia vastaan, NHL-uransa ensimmäisen.
"He earned the ice time", sanoi valmentaja Murray pelin jälkeen.
"But aunt Beatrice gets all the credit."
Kunnianosoitukset Bob Probertille joka puolelta liigaa ovat alkaneet
sataa sisälle - vaikka Probert itse ei vielä halua virallistaa
lopettamistaan. Hän pitää itsensä kunnossa siltä varalta, että
puhelinsoitto joltain seuralta vielä tulisi joko tällä kaudella tai
ensi kesänä.
Entinen La Kings-valmentaja Barry Melrose kutsui Probertia
parhaaksi koskaan näkemäkseen tappelijaksi ESPN:llä. Edmonton
Oilersin Georges Laraque kehui Probertia kaikkien aikojen soturiksi,
niin monet nuoret pelaajat haastoivat Probertin tehdäkseen nimeä
itselleen; eikä hän koskaan kieltäytynyt kenenkään esittämästä
haasteesta; ei edes vaikka ikää oli lähes 40.
Paras kommentti tuli kommentaattoriksi siirtyneeltä Kelly Chaselta.
"Chaser" kertoi Edmonton Journalille tappelusta, jossa hän sai
köniinsä Probertilta, yrittäen roikkua kiinni viimeiseen saakka.
Kun tappelu oli ohi, Probert sanoi: "Good job,kid. I’m gonna
have to stop smoking." Chase hoippui jäähyaitioon hengästyneenä
ja katsoi toiseen aitioon - siellä Probert jo kirjoitteli nimikirjoituksia
pikkupojille aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan..
Radiohommissa ei ole niin väliä, vaikka naamavärkki olisi
kokenut koviakin, vaikka olisi saanut joskus turpiinsa kuten Bob
Probert - niinpä Probert aloitti sunnuntaina radiokommentaattorin
hommat Blackhawksin pelejä lähettävälle asemalle.
Hawks-pakki Jon Klemm kiteytti useimpien tunteet todeten:
"He had the toughest job in hockey as an enforcer, and he did it
for a long time. He came to play every night, and he was a great
guy in the locker room, always fun and upbeat. We’ll miss him."
A Dick ahead of others..
Pittsburgh Penguins teki aika hyvän vedon napatessaan puolustaja
Dick Tärnströmin waivereistä elokuussa. NY Islanders ei jostain
syystä enää Sundbybergin ja AIK:n miestä enää tarvinnut, nyt
Dick on NHL:n pakkien pistepörssin kärjessä ja liigan ykkös-
ylivoiman tärkeä liipaisinmies siniviivalla.
Mike Milbury haluaisi ehkä "mulliganin" tässä asiassa, mutta
nyt ei pelata golfia.
Penguins on tehnyt puolet maaleistaan tämän kovan pp:nsä ansiosta.
Tärnström pointilla, Mario Lemieux vasemmalla laidalla, Alexei
Kovalev oikealla, maalin edessä Martin Straka ja maalin kulmalla
Alexei Morozov.
Carolinan Kevin Weekes johtaa NHL-maalivahteja torjuntaprosenteissa
ja per ottelu päästettyjen maalien määrässä. Weekes otti ykkösen
paikan Arturs Irbeltä tämän aloitettua kolme ottelua kauden alussa
huonolla menestyksellä.
Marty Turco Dallasissa on myös ansainnut ykkösen paikan vietettyään
oppiaikansa Ed Belfourin kakkosena. Nyt yhdeksällä voitolla ja
erinomaisella torjuntaprosentilla Turco on osoittanut, miksi
hän on Starsin ykkösmies.
Minnesota ei olisi Lännen kärkijoukkueita ilman Manny Fernandezia
maalilla. Toiseksi paras torjuntaprosenteissa.
Uusien nuorten maalivahtien esiinmarssi on aika hienoa nähtävää.
NHL-maalivahdiksi ei tulla yhdessä yössä - tämän kauden nuorista
maalivahdeista suurin osa varattiin NHL-seuroihin jo 9-10 vuotta
sitten. Suurin osa nykyisistä NHL-ykkösmaalivahdeista sai pelata
useammassa seurassa ja farmiliigoissa ennenkuin tie Showhun aukesi.
Quebec Nordiques varasi Fernandezin 1992. 1993 kesän draftissä
Montreal varasi Jocelyn Thibaultin ja Florida Kevin Weekesin.
1995 draftissä Hartford varasi Anaheimin nykyisen ykkösvahdin
JS Gigueren, samassa tilaisuudessa Colorado varasi - myös ensimmäisellä
kierroksella Marc Denisin, joka on nnyt Columbuksen kiistaton
ykkönen.
On hyvä muistaa näitten ykkösmaalivahtien läpikäymät vaiheet
ennenkuin aletaan sanomaan esimerkiksi, että "suomalaismaalivahdit
ovat vain seurojensa kakkosmaalivahteja". Jostain on aloitettava.
Viime aikoina on kuultu ehkä hieman yllättäen, että tuomarilinja
NHL:ssä on marraskuun aikana löystynyt lähes entiselleen.
NHL:n johto sanoo, että pelaajat ovat tottumassa uusiin
sääntötulkintoihin.
Mielenkiintoisesti tuomarilinjan löystymisestä valittaneet pelaajat
ovat olleet esimerkiksi Pittsburghin pelaajia - joukkueesta, joka
elää erikoistilanteista - kuolee ilman niitä. Sääntötulkinnat ovat
ainakin tuoneet NHL-peleihin tahalliset kaatumiset ensimmäisen
kerran oikein toden teolla - teot, joita ennen halveksittiin,
ovat nyt taktisia vetoja.
Kommentit tuomarilinjasta menevät laidalta laitaan Don Cherryn
"seuraavaksi tuodaan hameet"-kommentista, Marc "olenmarionkaverihehe"
Bergevinin "tämä on #%# farssi"-vuodatukseen ja kaikkeen näitten
väliltä.
Saku Koivu teki hienon hattutempun viime viikolla Montrealissa.
Vähän yllättävää, että kyseessä oli vasta Koivun ensimmäinen
hat trick NHL:ssä, eli nyt Sakulla on yhtä monta hattutemppua
kuin Shorsh Laraquella.
Kun Laraque teki hattutempun Edmontonissa kaksi vuotta sitten,
tämä sai pukukoppiin puhelinsoiton itseltään Wayne Gretzkyltä.
"Congratulations. 1 down, 49 to go," onnitteli The Great One.
Gretzky teki uurallaan 50 hattutemppua, näistä 37 kolmen, 9
neljän ja neljä viiden maalin pelejä.