Mielipide

Muutosten keskellä – Kiekko-Vantaa 2010-2011

MESTIS / Kolumni
Viime keväänä yrityssaneeraukseen ajautuneen Kiekko-Vantaan lähtökohdat kauteen ovat heikommat kuin aikoihin.

Pessimistisimmät olivat valmiita hautaamaan vantaalaisen edustuskiekkoilun, mutta Valtti-Areenalla pelataan Mestistä myös kaudella 2010-11. Vaihtuvuus pelaajistossa on ollut suurta ja sarjasijoitus lienee kauden lopussa lähempänä putoamisviivaa kuin mestaruustaistelua.

Kiekko-Vantaan organisaatio on kesän aikana kokenut isoja muutoksia johtoporrasta myöten. Uusi toimitusjohtaja Mikko Korhonen on viimeisen kymmenen vuoden ajan tehnyt toimittajan töitä mm. Nelosen urheilun tuottajana ja toimituksen esimiehenä. Nuorempana jalkapalloa ammatikseen pelannut Korhonen on ollut pestissään kuukauden ajan.

Harri Aholan tilalle uudeksi valmentajaksi valittiin pitkän linjan kiekkomies Samu Kuitunen, joka palasi salibandyn puolelta takaisin lätkän pariin. Kokenut käskyttäjä koulii nuoria pelaajia eteenpäin ja pitää vaatimustason korkealla. Kuitunen tuntee pääkaupunkiseudun pelaajat ja keväällä sopimuksen julkaisun yhteydessä hän kommentoi pelaajista olevan jopa ylitarjontaa.

Kausi 2009-10 oli vantaalaisille pettymys, kun lohipaidat sijoittuivat runkosarjassa vasta seitsemännelle sijalle ja pudotuspelit Jokipoikia vastaan päättyivät suoraan kolmessa ottelussa. Jokkueeseen oli hankittu profiilipelaajia, joiden uskottiin vievän Kiekko-Vantaan kohti Mestiksen kärkipäätä.

Tälle kaudelle lähtökohdat ovat täysin erilaiset ja paikka pudotuspeleissä olisi vantaalaisille nappisuoritus. Viime kauden joukkueesta on jäljellä vain seitsemän pelaajaa ja uudet tulokkaat ovat pääasiassa nuoria läpimurtoa hakevia kiekkoilijoita. Joukkue on keski-ikältään (21,9 v.) sarjan nuorin, kokenein pelaaja on Turusta siirtynyt 26-vuotias puolustaja Mikko Jortikka. Nälkäinen joukkue uhkuu näyttöhaluja ja Kiekko-Vantaa lähtee kauteen altavastaajan roolissa haastamaan isompiaan.

Pettääkö maalivahtipeli?

Tällä kaudella vantaalaisilla ei ole laittaa maaliin Juho Santasen kaltaista selkeää ykkösvahtia, mutta RoKista siirtynyt Mika Norja on yksi vaihtoehto lohipaitojen maalinsuulle. Norja on parhaimmillaan hyvä maalivahti, mutta suoritustaso on vaihdellut liikaa otteluiden välillä. Peliajasta Norjan kanssa kilpailee lainasopimuksella pelaava Jokerivahti Jani Kautto, jonka näytöt miesten peleistä ovat vielä antamatta.

Mikko Jortikka on yksi Kiekko-Vantaan puolustuspään tärkeimmistä pelaajista. TuTosta siirtynyt peruspakki on omasssa päässä Mestiksen eliittiä. Ville Peltosuo esitti TuTossa lupaavia otteita vuosina 2007-2009, mutta viime kausi RoKissa ei sujunut kovinkaan ruusuisissa merkeissä. Vantaalla Peltosuolle on tarjolla iso rooli ja hänen vahvuuksiinsa kuuluu kyky pelata myös hyökkääjänä.

Joukkueen kapteenina toimii vasta 22-vuotias Henri Grönholm, jolle on kaavailtu entistä isompaa ruutua vantaalaisten puolustuksessa. Myös Jarmo Mikonsaari pääsee todennäköisesti pelaamaan suurempia minuutteja kuin ennen. Puolustuksesta löytyy lisäksi Vantaalle palannut Tony Sandberg ja Helsingin IFK:n junioreista siirtyneet Saku Salmela ja Tatu Miettinen.

Lohipaitojen riveistä löytyy hyviä peruspuolustajia, mutta pakistosta puuttuu kiekollinen johtaja. Ehkä pääkaupunkiseudun liigajoukkueista löytyy lainapelaaja, joka ottaa kiekollisen liiderin aseman itselleen.

Hyökkäyspäässä tarjolla ratkaisijan rooli

Kiekko-Vantaa on hankkinut hyökkäykseen nuoria ja lupaavia pelaajia muualta Mestiksestä ja Suomi-sarjasta. Potentiaalisia pistenikkareita löytyy moneen kenttään, mutta luottohyökkääjät ovat harvassa. Paluun Vantaalle tehnyt Mikko Siren pelasi hyvät harjoituspelit ja on yksi joukkueen tärkeimmistä pelaajista.

Viime kaudella Vantaalla pelanneet Timo Rinne, Panu Pättiniemi ja Teemu Mustaniemi ovat kaikki vuoden kokeneempia ja heidän roolinsa tulee kasvamaan tällä kaudella. Myös Kiekko-Vantaan oma kasvatti Toni Jeskanen saattaa vihdoin tehdä odotetun läpimurron.

Uusista hankinnoista Antti Hämeenheimo ja etunimikaima Antti Pehkonen ovat pelanneet tehopisteiden valossa hyvät harjoituspelit. TuTosta siirtynyt Martin Tuominen oli viime kaudella hyvässä vireessä ja häneltä odotetaan tekoja myös Vantaalla.

Mielenkiintoisin nimi vantaalaisten hyökkäyksessä on Jokereista lainalla oleva Tomi Pallassalo. 21-vuotias keskushyökkääjä on jo kolmen kauden ajan iskenyt huimia tehoja A-junioreiden SM-sarjassa, mutta siitä huolimatta tilillä on vain yksi ottelu SM-liigaa Jokerien paidassa. Alkava kausi on Pallassalon uran kannalta tärkeä ja mies ottaa ison roolin lohipaitojen hyökkäyksessä.

Yhteistyö HIFK:n ja Jokerien kanssa

Keväällä Kiekko-Vantaa uutisoi aloittavansa entistä tiiviimmän yhteistyön HIFK:n ja Jokerien kanssa. Yhteistyö on osaltaan turvannut vantaalaisen Mestis-kiekon jatkuuvuuden ja tuonut keväällä epävarmassa tilanteessa olleelle seuralle lisää uskottavuutta.

Pelaajaliikennettä tullaan siis näkemään Helsingin ja Vantaan välillä, mutta käytännön toteutus lienee vielä avoinna. Kiekko-Vantaan kannalta pelaajalainoihin on saatava suunnitelmallisuutta, koska joukkueen yhteispeli kärsii jos HIFK ja Jokerit lähettävät pelaajiaan muutaman pelin lainalle ilman sen suurempaa strategiaa.

Parhaimmillaan yhteistyö voi olla todella hedelmällistä. Sekä HIFK:lla että Jokereilla on riveissään kiekollisesti taitavia pelaajia, joiden urakehityksen kannalta on parempi pelata isoja minuutteja Mestiksessä kuin jämäroolia liigassa.

Yhteishenki koetuksella

Kiekko-Vantaa julkaisi seitsemän uutta pelaajasopimusta vain viikko ennen kauden alkua. Joukkueen rakentaminen on ollut pitkä ja vaikea prosessi. Onko joukkue hitsautunut yhtenäiseksi, kun viimeiset sopimukset tehtiin vasta syyskuun puolella? Liigaseuroista tuleva pelaajaliikenne saattaa rikkoa joukkueen harmoniaa entisestään.

Lohipaitojen kohdalla ennen kauden alkua ilmassa on enemmän kysymyksiä kuin vastauksia. Nuori joukkue tarvitsee kokeneita johtajatyyppejä, joita ei Kiekko-Vantaan riveistä löydy. Pelaajarinki on pieni ja vantaalaiset ovat liikaa lainapelaajien varassa.

Arvio:

Vantaalla alkaa jo yhdestoista perättäinen kausi Mestiksessä, mutta tällä kaudella putoaminen on lähempänä kuin pitkiin aikoihin. Nuori joukkue ei välttämättä kestä putoamispeikon aiheuttamia paineita ja pahimmassa tapauksessa kausi päättyy katastrofiin. Jos kaikki sujuu hyvin, vantaalaiset voivat yltää jopa pudotuspeleihin, mutta todennäköisin sijoitus on näiden kahden välissä.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös