Jo ennen kauden alkua näki, että Los Angeles Kingsin otteluohjelma oli epätasapainoinen - alkupuolisko oli kotivoittoinen ja kauden jälkimmäisellä puoliskolla joukkue joutui tekemään raskaita vieraskiertueita. Osin suotuisan otteluohjelman, osin uuden valmentajan Terry Murrayn sisään ajaman puolustavamman pelitavan ansiosta Kingsit pysyttelivätkin pudotuspelitaistelussa mukana aina maaliskuulle asti.
Aivan loppuun asti nuorennusleikkauksen kokeneen joukkueen puristus ei riittänyt, vaan viimeisen kuudentoista ottelun saldo oli selkeästi tappiollinen – 11 häviötä, 5 voittoa. Kehno loppu pudotti joukkueen lopulta Läntisen konferenssin toiseksi viimeiseksi ja pudotuspelipaikka jäi kauaksi, kahdeksanneksi sijoittunut Anaheim Ducks keräsi 12 pistettä enemmän kuin kalifornialaiset kilpakumppaninsa.
Maalinsuulla vallanvaihdos
Joukkueen nuorentuminen alkoi maalista. Kauden alkupuoliskolla Jason LaBarbera ja Erik Ersberg kävivät kamppailua ykkösmaalivahdin paikasta, kunnes joulukuussa taistoon saatiin ratkaisu. Mutta voittaja ei ollutkaan ykkösenä kauteen lähtenyt LaBarbera tai ruotsalainen haastaja, vaan farmista nostettu 23-vuotiaas Jonathan Quick.
Joulukuun loppupuolella Quick sai esitellä useammassa ottelussa osaamistaan, kun Ersberg paranteli nivusvammaansa ja valmennusjohto oli menettänyt luottamuksensa LaBarberaan. Kaksi nollapeliä viikon sisään ja valinta NHL:n viikon ykköstähdeksi vakuutti valmennusjohdon. LaBarbera myytiin vuodenvaihteessa Vancouveriin ja loppukauden Quick torjui valtaosan peleistä Ersbergin tuuratessa silloin tällöin. Vaikka Quick ei yltänyt stevemasonmaisiin haamulukemiin, niin hän kuitenkin voitti useammin kuin hävisi ja torjuntaprosentti oli hyvä 91,4.
Kakkosvahdiksi jämähtänyt Erik Ersberg pelasi aivan OK kauden, vaikka hävisi kaksi kertaa useammin kuin voitti. Ainakin Lombardi ja kumppanit olivat häneen tyytyväisiä, sillä he tekivät ruotsalaisen kanssa kahden vuoden jatkosopimuksen.
Puolustus kunniaan
Näin otsikoin Kingsin kausiennakon ja niin odotetusti tapahtuikin. Valmentajanvaihdos hyökkäyspeliä painottaneesta Marc Crawfordista puolustusekspertti Terry Murrayhyn näkyi selvästi niin tilastoissa kuin kentälläkin. Joukkueen maalia kohden lauottiin aiempaa selvästi vähemmän ja luonnollisesti reppu maalivahtitrion takana heilui aiempaa harvemmin. Alivoimapelaaminen ylsi jopa liigan kärkikolmannekseen. Crawfordin aikana välillä kaoottiseltakin näyttänyt puolustuspelaaminen alkoi näyttää järjestelmälliseltä, mikä varmasti oli osasyynä maalivahti Quickin onnistuneeseen tulokaskauteen.
Mutta Quickia, Murrayta ja apuvalmentaja Mark Hardyä yhtään väheksymättä iso merkitys puolustuspelin parantumisessa oli myös GM Lombardin suorittamilla pelaajahankinnoilla. Kesällä ensimmäisellä kierroksella varattu Drew Doughty ylitti kaikkien odotukset nousemalla joukkueen ykköspakiksi. Nuorukainen pelasi keskimäärin lähes 24 minuuttia ottelussa ja kauden loppuvaiheessa kova rasitus alkoikin jo näkyä. Lopun hyytymisestä huolimatta Doughty osoitti olevansa korkean varausnumeronsa veroinen ja tuleva tähti.
Samoin positiivisia yllätyksiä olivat kesällä Edmontonista hankittu Matt Greene ja juuri ennen kauden alkua Anaheimista treidattu konkari Sean O’Donnell. Molemmat pelasivat luotettavasti ja jäivät tehotilastoissa plussan puolelle, Greene pykälän ja O’Donnell kaksi pykälää. Mainion kauden nuoren puolustuksen tutorina pelaanut O’D palkittiinkin kauden loppuvaiheessa yhden vuoden jatkosopimuksella.
Lokakuussa Lombardi joukkoineen bongasi waiver-listalta Red Wingsien farmiin lähettämän Kyle Quinceyn ja tämä yllätti nousemalla joukkueen vakiokokoonpanoon ja lopulta jopa Losin tehokkaimmaksi puolustajaksi. Quinceyn suorituksen arvoa nostaa tieto, että hän pelasi osan kaudesta vaivaisena ja joutuikin jättämään kauden hieman kesken mennessään selkäleikkaukseen.
Puolustuksen pettymyksiä olivat edellisen vuoden kokoonpanosta periytyneet Tom Preissing ja Jack Johnson. Preissing ei sopeutunut Murrayn systeemeihin ja joutui istumaan useita otteluita katsomon puolella. Kaiken kukkuraksi hän alkoi kärsiä kauden jälkipuoliskolla mystisistä päänsärkyoireista ja maaliskuussa hänet viimein lähetettiin farmijoukkueeseen Manchesteriin.
Tulevaisuuden tähtenä pidetty Jack Johnsonin mursi olkapäänsä kauden toisessa ottelussa ja oli sairastuvalla puolet kaudesta. Kokoonpanoon palattuaan hän alkuvaiheessa esiintyi pirteästi, mutta ei saanut pidettyä peliään samalla tasolla kauden loppuun asti. Plusmiinustilastossa JJ keräsi joukkueen rumimman lukeman (-18), vaikka ehti pelata vain puolet otteluista.
Puolustuksen täydensivät Denis Gauthier, Peter Harrod ja Davis Drewiske. Philadelphiassa kehäraakiksi tuomittu Denis Gauthier hoiti oman kuutospakin roolinsa tyydyttävästi ja luuti alivoimalla jopa kiitettävästi. Välillä puolustajana, välillä laitahyökkääjänä pelannut Harrod oli valmentajan kannalta hyödyllinen heittomies.
Kyle Quinceyn selkävaivat ja Denis Gauthierin pelikiellot puolestaan avasivat mahdollisuuden 24-vuotiaalle yliopistokiekon kasvatille Drewiskelle, joka selvisi 17 ottelua kestäneestä testistään vähintään tyydyttävästi.
Lähes täydellisen kokoonpanomuutoksen kokenut puolustus selvisi kaudesta tyydyttävästi. Pelaajien oppiessa tuntemaan toisensa entistä paremmin, valmentajien löytäessä sopivat pakkiparit ja nuorten saadessa lisää kokemusta puolustus tulee olemaan jo lähitulevaisuudessa joukkueen kulmakivi. Doughtystä odotetaan kehittyvän Kings-puolustuksen kiekollinen johtohahmo ja Greene fyysisen puolen luottomies. Quinceyn lähitulevaisuuden ratkaisee selkäleikkauksen onnistuminen ja 22-vuotiaan Johnsonin käynnissä olevat sopimusneuvottelut.
Ja jollei Quincey ja Johnson ole harjoitusleirien käynnistyessä fyysisesti ja sopimuksellisesti valmiita ottamaan paikkaansa vakiokokoonpanossa, niin tilalle on tunkemassa joukko innokkaita nuorukaisia Thomas Hickeyn, Vjasteslav Voinovin ja Alec Martinezin johdolla.
Tehoton hyökkäys
Keskittyminen puolustuspeliin näkyi hyökkäyspelin heikentymisenä. Osumia syntyi kymmenisen prosenttia vähemmän kuin edelliskaudella, vain pari kappaletta yli 200. Varsinkin maalien tekeminen viidellä viittä vastaan oli joukkueelle yhtä tuskaa. Jotakin hyökkäyksen tehottomuudesta kertoo, että Kings jäi kauden aikana nollille peräti 12 kertaa, mikä on organisaation uusi, vähemmän imarteleva yhden kauden ennätys.
Maalintekijöiden kärjessä olivat tuttuun tapaan Aleksander Frolov, Anze Kopitar ja Dustin Brown, mutta kolmikon pistesaldot putosivat edelliskaudesta. Sen sijaan Philadelphia-ajoiltaan tutun valmentajan alaisuuteen päässyt Michal Handuz pelasi hyvän kauden, samoin kuin Edmontonista tullut Jarret Stoll. Kokenut sentterikaksikko pelasi luotettavaa kahdensuunnan peliä ja kaapi aloituksia hyvällä prosentilla. Stollin kausi päättyi hieman ennenaikaisesti leikkaushoitoa vaatineeseen nivusvammaan.
Ennen kauden alkua veikkailtiin muutaman NHL-ottelun kokemuksen omanneiden Brian Boylen, Ted Purcellin ja Matt Moulsonin ottavan paikat pelaavasta kokoonpanosta. Toisin kuitenkin kävi. Kolmikko lähetettiin farmiin – osa heti harjoitusleirin jälkeen, osa myöhemmin – ja jääaikaa annettiin kahdelle juniori-ikäiselle rookielle, Wayne Simmondsille ja Oscar Möllerille.
Pääosin puolustavassa roolissa kolmosketjussa pelannut Simmonds pysyi koko kauden pelaavassa kokoonpanossa, mutta vuodenvaihteessa nuorten MM-kisoissa käväissyt Möller istui varsinkin loppukaudesta usein lehdistökatsomon puolella. Osasyy Möllerin pelaamattomuuteen oli nuorten kisoissa saatu solisluuvamma, mutta yhtä isona syynä oli valmentaja Murrayn kyvyttömyyttä löytää Möllerille sopivaa roolia joukkueessa. Suhteellisen pienikokoinen ruotsalainen ei ollut fyysisesti tarpeeksi vahva pelatakseen säännöllisesti puolustavissa ketjuissa, eikä tasakentällisin tarpeeksi tehokas saadakseen jääaikaa hyökkäävistä ketjuista. Möllerin kannaltaan parasta olisikin ollut pelata kausi isossa roolissa AHL:ssä, mutta ikärajoitusten vuoksi häntä ei voitu lähettää Manchesteriin kuin muutaman kuntoutuspelin ajaksi.
Kauden jälkimmäisellä puoliskolla tapahtuneet Möllerin ja Stollin loukkaantumiset avasi pelipaikat Purcellille ja Boylelle, jotka lopettivat kautensa ylhäällä NHL-kokoonpanossa. Kummankin pelaajan tulevaisuus Kings-organisaatiossa ratkennee tulevan kesän aikana.
Rookieiden lisäksi hyökkäykseen tuli yksi uusi kasvo ihmetystä herättäneessä kaupassa. Siirtoajan viimeisenä päivänä Lombardi vaihtoi lupaavan Patrick O’Sullivanin ja toisen kierroksen varausvuoron kokeneeseen, mutta parina viime vuonna loukkaantumisista kärsineeseen laituriin Justin Williamsiin. Williamsin hankkimista voi selittää Lombardin halulla saada joukkueeseen nykyistä isokokoisempia ja maalintekoon pystyvämpiä laitureita. Hämmentäväksi kaupan tekee lupaavan, suhteellisen edullisen ja terveen vasemman laiturin vaihtaminen kalliimpaan, vanhempaan, tehojen puutteesta kärsineeseen ja loukkaantumisherkkään oikeaan laituriin, varsinkin kun erityisesti joukkueen vasen sivusta huutaa täydennystä.
Susipuolen laitureista kesällä vapaaksi agentiksi tuleva ja todennäköisesti muualle siirtyvä veteraani Kyle Calder ja Coloradosta treidattu Brad Richardson pelasivat alle odotusten. Hetkellinen helpotus vasemman laidan vajaukseen saatiin kun loppukaudesta Frolov siirrettiin oikealta vasemmalle ja Handuz keskeltä kolmosen laitaan. Mitään pysyviä ratkaisuja nämä muutos tuskin ovat, sillä venäläistähti pelaa mieluummin oikeassa laidassa ja slovakki on luontainen sentteri.
Pohjalta ponnistaen
Toimitusjohtaja Dean Lombardin mielestä mestarijoukkueet rakennetaan kärsivällisesti alhaalta ylöspäin. Eli joukkueen runko kootaan omista varauksista ja puolustuspäästä alkaen. Sijoittuminen runkosarjassa viidenneksi viimeiseksi osoittaa, että Lombardin projekti on edennyt odotetun hitaasti.
Ensimmäisenä kesänä kolme vuotta sitten hänen ykkösvarauksenaan oli maalivahti Jonathan Bernier, toisena kesänä vuorossa oli puolustaja Thomas Hickey ja viime kesänä hän käytti peräti kolme ensimmäistä vuoroaan puolustajiin. Ykkösvarauksista Bernier pelasi koko kauden farmijoukkueessa AHL:ssä, Hickey tahkosi juniorisarjaa WHL:ssä, mutta toimitusjohtajan onneksi viime kesän ykkösvaraus Drew Doughty teki näyttävän läpimurron NHL:ään jo alle kaksikymppisenä.
Doughtyn lisäksi kaksi muutakin Losin omaa varausta tunki pelaavaan vakiokokoonpanoon – Quick ja Simmonds – ja kolme muutakin – Möller, Boyle ja muutaman ottelun visiitillä käynyt Trevor Lewis – saivat enemmän tai vähemmän jääaikaa NHL:ssä. Kun tähän kuusikkoon lisätään kokoonpanon uusista kasvoista 23-vuotias Quincey, 25-vuotias Greene, 24-vuotias Drewiske, 23-vuotias Purcell, 26-vuotias Stoll ja nestorina 27-vuotias Williams, niin ei ole ihme että kuluneen vuoden aikana Los Angeles Kings muuttui yhdestä liigan vanhimmista joukkueista liigan nuorisoon kuuluvaksi.
Lombardin haastava kesä
Kesällä toimitusjohtajan ykköstehtävänä alkaa rakentaa perustuksen, nuorten maalivahtien ja puolustajien, päälle yläkertaa - suurjoukkueen vaatimaa tehokasta hyökkäystä. Osan Kings-faneista mielestä tämä pitäisi tehdä hankkimalla maaleja tekevä tähtilaituri kääntämään niukat tappiot tasapeleiksi ja tasapelit voitoiksi. Ilmoille on heitelty sekä vapaiden agenttien - Marian Hossan ja Marian Gaborikin - että sopimuksen alaisten pelaajien - Ilja Kovaltshukin ja Scott Hartnelliln – nimiä. Osa Kings-faneista taas luottaa hitaasti kiiruhtamiseen ja haluaisi jatkaa joukkueen rakentamista omien varausten ja muualta ostettujen nuorten pelaajien kautta.
Ennen harjoitusleirien alkamista Kingsien kannattajat voivatkin seurata kumman linjan Lombardi valitsee. Toimitusjohtaja ei ole kommentoinut esille heitettyjä nimiä, mutta on myöntänyt joukkueen tarvitsevan isokokoista, ratkaisuihin pystyvää laitahyökkääjää. Hän on myös sanonut olevansa valmis oikeiden olosuhteiden (?) sattuessa tekemään isonkin treidin saadakseen sopivan pelaajan.
Ensimmäiseen tulikokeeseen Lombardi joutuu varaustilaisuuden aikana. Hänelle tullaan muiden toimitusjohtajien toimesta varmasti tekemään kauppaehdotuksia, sillä tarjolla olevaa nuorukaisjoukkoa pidetään erittäin lahjakkaana. Kesäkuun lopulla nähdään käyttääkö Lombardi ensimmäisen kierroksen varausvuoron valmiin pelaajan hankkimiseen vai tyytyäkö ottamaan Magnus Pääjärvi-Svenssonin, Brayden Schennin tai jopa jonkun tarjolla olevista puolustajista.
Jos Lombardi päättää kiiruhtaa hitaasti ja pitää kiinni ensimmäisen kierroksen varausvuorostaan, niin hänen on toimittava ripeästi heinäkuun hullujen päivien – eli vapaiden agenttien markkinoiden – alkaessa. Hossan tai Gaborikin kaltaisen supertähden hankkimiseen Lombardin pelimerkit tuskin riittävät, mutta Tampan Stanley Cup-voitossa isoa osaa esittänyt Ruslan Fedotenko ja Justin Williamsin entinen ketjukaveri Erik Cole olisivat kokoonpanoon sopivia lisäyksiä. Eivät nämä hankinnat fanien keskuudessa mitään riemunkiljahduksia nostattaisi, mutta olisivat kuitenkin askel Kyle Calderista parempaan suuntaan.
Mutta jotakin Lombardin on kesän aikana tehtävä. Ei hän voi vain vaatia että johtavien pelaajien Anze Kopitarin, Dustin Brownin ja Drew Doughtyn pitää tulla elämänsä parhaassa kunnossa ensi syksyn harjoitusleirille. Lombardin pitää osoittaa että myös hän on tehnyt kesän aikana jotakin joukkueen eteen ja se tarkoittaa kahden kokeneen laiturin ja yhden rutinoidun puolustajan hankkimista muuten liian nuoreksi jäävään kokoonpanoon.
