Luoteisessa divisioonassa on kolmen kerroksen väkeä. Viisikon huipulla on Stanley Cup-ehdokas, suuren budjetin Colorado Avalanche. Playoffpaikkaa vakavissaan havittelevat köyhistä Kanadan serkuista Edmonton Oilers ja Vancouver Canucks. Kolmas kanadalaisjoukkue Calgary Flames ja liigan pienimmällä pelaajabudjetilla liikkeellä oleva Minnesota Wild voivat keskittyä alemman tason tavoitteisiin. Flames kokoamaan 82 pistettä eli pisteen per peli sekä kehittämään nuorta puolustusta ja Minnesota välttämään läntisen konferenssin jumbosijan.
Savijaloilla seissyt jättiläinen
Kesä oli Avalanchen kannattajille odotuksen aikaa. Ensiksi kesäkuussa odoteltiin kenet nuorista hyökkääjistä toimitusjohtaja Lacroix vaihtaa varaustilaisuudessa nuoreen puolustajaan - ei vaihtanut ketään. Sitten heinäkuun alussa odotettiin vapaan agentin Darius Kasparaitiksen sainaamista - ei tehty sopimusta liettualaisen kanssa vaan mies loikkasi itään. Elokuussa toivottiin että saataisiin edes joku kokenut pakki miehistöön - ja toivomukseen vastattiin veteraani Lance Pitlickillä. Avs-fanit joutuivat odottamaan lähes kauden alkuun asti ennen kuin GM Lacroix teki siirtonsa. Nuoremmista hyökkääjistä monipuolinen Chris Drury ja veteraaneista Stephane Yelle saivat lähteä ja tilalle tuli puolustaja Derek Morris ja nopeat hyökkääjät Dean McAmmond ja Jeff Shantz. Kesän tapahtumien seurauksena Avalanchen puolustus näytää viime kauden alkua paljon paremmalta, hyökkäys on yhden Forsbergin verran parempi, mutta veteraanimaalivahti on vuoden verran vanhempi.
Denveriläisten puolustuksessa katseet kohdistuvat kolmivuotisen sopimuksen saaneeseen Martin Skoulaan. Suoraan juniorisarjoista NHL:ään siirtyneen tsekin kehitys on pisteellisesti edennyt melko mukavasti (16 -> 25 -> 31), mutta pelilliset esitykset ovat heitelleet laidasta laitaan. Hyvää laukausta tai taitavaa kiekonkuljetusta saattaa seurata kammottava kiekonmenetys keskialueella ja pehmeää pelailua puolustusalueella. Canal + esittäessä syyskauden avauksessa Avalanchen pelin Dallasia vastaan erityisseurannassani on Coloradon numero 41.Martinin suoritukset antavat viitettä siihen onko maaliskuussa GM Lacroixin hankintalistalla yksi vai kaksi top kuusi-pakkia.
Avalanchen tämän kauden motto on ”Pursuing history”, eli tavoitteena on historiallinen yhdeksäs perättäinen divisioonavoitto. Tämän tavoitteen joukkue tulee saavuttamaan ja pelaamaan viime kautista viihdyttävämpää, hyökkäävämpää kiekkoa. Viitenä viime kautena joukkueen runkosarjan pistesarja on 95, 98, 96, 118 ja viime kaudella 99 pistettä. Tällä kaudella ’Lance rikkoo sadan pisteen rajan ja tulee 105 pisteellä konferenssin kakkoseksi.
Perusteellisempi Avalanchen kausiennakko löytyy tästä
Preerialla myötuuli ja alamäki
Loppukeväästä Edmontonissa raavittiin päätä, kun viiden perättäisen pudotuspelikauden jälkeen Oilersit jäivät jatkopelien ulkopuolle. Kesän aikana kokemattomaan ja pienikokoisia senttereitä vilisevään joukkueeseen hankittiin Philadelphiasta isokokoinen veteraani Jiri Dopita. Toimitusjohtaja Kevin Lowe ei kuitenkaan aseta toivoaan pudotuspelipaikasta Dopitan varaan, vaan jatkopaikkaan tarvittavien lisävoimien pitää tulla organisaation omista kasvateista. Jochen Hecht kaupattin Buffaloon ja vapaiden agenttien Domenic Pittisin ja Sven Butenschonin annettiin mennä muualle, jotta Jason Chimeralla, Ales Hemskyllä, Jani Ritalla, Alexei Semenoville ja Kari Haakanalle saatiin tilaa vakiomiehistössä ja palkkabudjetissa.
Keväällä tapahtunut puolustaja Tom Potin vaihtaminen hyökkääjä Mike Yorkiin ei tuonut toivottua tulosta, vaan ex-Rangers petti pahemman kerran. Kahdessatoista pelissä jenkki saalisti vain neljä pistettä ja tehotilastokin jäi asteen verran pakkasen puolelle. Nyt 24-vuotiaalla Yorkilla on Edmontonin pudotuspelipaikan ratkaisunavaimet käsissään. Jos neljännelle NHL-kaudelleen lähtevä michiginalainen pystyy toimimaan kakkosketjun primus motorina ja tekemään kykyjensä mukaiset 50-60 pistettä, niin Oilersit ovat varmasti pudotuspeleissä. Muuten pudotuspelipaikka jää liikaa rookieiden varaan.
Jatkuvassa uudistumiskierteessä ja rahapulassa oleva kanadalaisporukka tarvitsee kolmos- ja nelosketjuihinsa Todd Marchantin, Mike Grierin ja Ethan Moreaun kaltaista kokenutta väkeä. Jos Lowe dumppaa nämä alle kolmikymppiset mutta yli kaksikutoset veteraanit pois palkkalistoilta niin uskon Oilers-kannattajien kokevan tammikuussa deja vu-ilmiön: jokaista voittoa seuraa kaksi-kolme tappiota ja playoffspaikka pakenee käsistä. Jos Lowe-McTavish kaksikko saa pidettyä seuran omistajat ruodussa ja pelaajiston terveenä, niin Albertassa voidaan keväällä röyhistellä rintaa seuran saalistettua parhaan pistemääränsä 15 vuoteen. Vaihtoehto 1 konferenssin kymmenes 85 pistettä, vaihtoehto 2 konferenssin seitsemäs 95 pistettä.
Täsmällisempi Edmonton ennakko by Jouni löytyy tästä
Länsirannikolla sataa usein
Vancouver oli viime kaudella eniten maaleja tehnyt joukkue, joten toimitusjohtaja Burken mielestä heillä oli varaa luopua joukkueen neljänneksi parhaasta pistemiehestä Andrew Casselsista. Luotettava, mutta loukkaantumisista kärsinyt sentteri Cassels ei ollut joukkueen ainoa menetys. Puolustuspelaajista divisioonaa vaihtoivat vapaat agentit Scott Lachance ja Jason Strudwick. Strudwickin menetys ei isoa vahinkoa puolustukseen tehnyt, mutta parikymmentä minuuttia pelissä uurastaneen Scott Lachance menetys oli tuntuva. Aivan kauden kynnyksellä Burke hankki puolustukseen Ottawan Sami Salon täyttämään syntynyttä vajausta, mutta kuka korvaa Casselsin?
Vancouverin pelasi keväällä kuin hurmoksessa, niin Dan Cloutier torjui kuin ihan oikea ykkösvahti. Playoffseissa hän kuitenkin hajosi henkisesti palasiksi. Jos Cloutier ei saa peliään kulkemaan heti alkukaudesta, niin Brian Burke on Vancouveria vuosiakausia vaivanneen ongelman edessä: mistä meille luotettava ykkösvahti? Kakkosvahti Peter Skudra pystyy pelaamaan piste per peli vauhtia, mutta se vauhti ei lännessä riitä lähellekkään pudotuspelipaikkaa. Jos Cloutier Canal+:lla nähtävässä pelissä kämmii kaukovetoja tai ottaa tyhmiä jäähyjä, niin tiedätte että Vancouverin kaudesta on tulossa synkkä ja sateinen. Läntisessä konferenssissa ei mennä jatkoon ilman luotettavaa ykkösvahtia.
Kanukit ovat kasvattaneet pistemääräänsä neljänä perättäisenä kautena, mutta tällä kaudella uskon nousukiidon pysähtyvän. Viime kaudella lähes kaikki Vancouverin runkopelaajat pelasivat ehjän kauden. Markus Näslund, Ed Jovanovski, Brendan Morrison, Matias Ohlund, Henrik Sedin, poislähtenyt Scott Lachance, kesken kauden tullut Trevor Linden, kaikilla plakkarissa vähintään 80 peliä. Ainoa joka oli sivussa useamman pelin oli Todd Bertuzzi ja hänkin pelikiellon, ei loukkaantumisen vuoksi. Varsinkin jonkun kolmikosta Näslund-Ohlund-Jovanovski pitempiaikainen poissaolo olisi joukkueen pudotuspelihaaveille tuhoisa takaisku. Bertuzzin perinteisesti hidas alku, Cloutierin epävarmuus ja runkopelaajan loukkaantuminen jättää Canucksit 92 pisteeseen ja pudotuspelien ulkopuolelle.
Allekirjoittaneen näkemyksestä hieman poikkeava Miika Männyn Canucksien tarkka joukkueanalyysi löytyy tästä
Kykyjenetsijöiden kyvyttömyys vaivaa
Viime kaudella loistavan ensimmäisen neljänneksen pelanneen Calgary Flamesin toimitusjohtaja Craig Buttonin loma meni NHL:n palkintogaalan tähden Jarome Iginlan sopimusta sorvatessa. Budjettirajoitteinen Button ei pystynyt hankkimaan kesän siirtomarkkinoilta kuin pikkukaloja, sillä haaviin jäi kolme kappaletta Pittsburghin farmimiehiä - tunnetuimpana Robert Dome - ja Carolinasta takaisin Albertan provinssiin siirtynyt Martin Gelinas. Kauden kynnyksellä Button teki divisioonavastustaja Avalanchen kanssa isot kaupat ja hankki kaksi voittajatyyppiä - Chris Druryn ja Stephane Yellen. Entisten Avalanche pelaajien lisäksi suurimmat toiveet kohdistuvatkin kahteeen omaan ensimmäisen kierroksen varaukseen Chuck Kobasewiin ja Oleg Saprykiniin sekä ammattilaisuransa aloittavaan Hobey Baker-puolustajaan Jordan Leopoldiin.
Seuraamisen arvoiseksi pelaajaksi voisi nostaa kenet tahansa Calgaryn suhteellisen nuoresta ja laadukkaasta puolustuksesta tai Chris Druryn, mutta pakko heittää framille NHL:n piste- ja maalipörssin voittanut Jarome Iginla. Jollei pisteiden takominen maailman kovimmassa liigassa ole riitävän kova osoitus, niin viimeistään olympialaisssa 25-vuotias Iginla osoitti olevansa maailmanluokan pelaaja. Pelaajana hänellä ei ole fyysisiä heikkouksia, mutta alkavalla kaudella henkiset paineet tulevat olemaan valtavat. Ennen viime kautta hän oli vain kertaalleen rikkonut 30 maalin rajan, mutta nyt onnistumisen rima on neljässäkymmenessä maalissa - jollei korkeammallakin.
Iginlaakin kovemmassa paikassa on Calgaryn GM Button. Miten vakuuttaa joukkueen faneille, että ”meillä on kaikki mahdollisuudet selviytyä pudotuspeleihin”, kun takana on viime kauden kaltainen vuosi. Joukkue sai lentävän lähdön (vain kaksi tappiota 21 pelissä), maalivahti torjui hyvän kauden, paras hyökkääjä pelasi kaikki unelmatkin ylittäneen kauden - ja silti joukkue jäi 15 pistettä pudotuspelipaikasta.
Jos organisaation aiempi toimitusjohtaja ja kykyjenetsijät olisivat tehneet laadukasta työtä eli varanneet top ten vuoroillaan edes NHL-perustason pelaajia, niin joukkueen tilanne näyttäisi valoisalta. Button on parhaansa mukaan parsinut edeltäjiensä tekemiä virheitä, mutta vielä Flames ei ole valmis kamppailemaan pudotuspelipaikasta. Tulilieskat eivät yllä juurikaan viimekautista parempaan tulokseen. 82 pisteellä ollaan jälleen kaukana pudotuspeliviivasta ja kokonaissijoitus pysyy samana eli läntisen konferenssin yhdestoista.
Jounin näkemys Albertan provinssin toisesta joukkueesta löytyy tästä
Born to be Wild?
Mistä aloittaisin tän laulun? Born to be Wild? No, ehkei nyt sentään. Pikemminkin jokin kurinalainen mollivoittoinen marssi - jos sellaista ylipäänsä on olemassa. Eikä Wildin kesän aikana tekemät hankinnat säveltä duuriin vaihda. Todella pienikokoinen veteraanisentteri Cliff Ronning ehkä antaa apua kehnoon ylivoimapeliin, mutta hänelle tehtiin tilaa luopumalla Stacy Roestista ja Aaron Gaveystä. NHL-urallaan yli 800 pistettä tehneen Ronningin vielä ymmärtääkin mutta mitä annettavaa joukkueelle on viime kaudella Ottawassa maaleitta jäänellä Bill Muckaltilla? Hommasiko valmentaja Jacques Lemaire Muckaltin agitaattoriksi, jotta tappelija Matt Johnsonilla olisi ensi kaudellakin töitä? Vai miksi?
Suomalaisittain Minnesotalla on kaksi kiinnostavaa pelaajaa, joukkueen parhaaksi puolustavaksi hyökkäjäksi rankattu Antti Laaksonen ja Jatkoaikaan haastateltu
Kolmannen kautensa alussa Minnesotalla on edessä ristiriitainen tilanne. Kahden yli odotusten menneen kauden jälkeen pitäisi antaa aiempaa enemmän peliaikaa ja -vastuuta ja vapauksia organisaation nuorisolle: Marian Gaborikille, Pascal Dupuaisille, ruotsalaiselle Richard Wallinille, puolustaja Nick Schultzille, ehkä jopa kesän ykkösvaraukselle Pierre-Marc Bouchardille. Tähän ei kuitenkaan taideta joukkueen johdossa vielä olla valmiita, vaan yritetään loistavan harjoituskauden innoittamana kolmatta peräkkäistä ”yliodotusten” kautta. Toisin kuitenkin tulee käymään. Kausi tulee olemaan kuin ajaisi polkupyörällä ylämäkeen ja vastatuuleen kuoppaista tietä. Pisteitä kertyy vain 65, kolme pistettä vähemmän kuin ensimmäisellä kaudella pari vuotta sitten ja osa pelaajista lähettää toimitusjohtaja Dough Risebroughille nimettömän kirjeen missä toivotaan valmentaja Lemairen erottamista ja luopumista tiukasta trap-pelitaktiikasta.
Pasi Roimelan lähes yhtä lohduton näkemys löytyy tämän linkin takaa.
