Mielipide

Läjä napsahti Canucks-tuulettimeen

NHL / Kolumni
Vancouver Canucks on paininut jo vuoden päivät kahden huippuvahdin loukussaan. Vuoden 2013 varaustilaisuudessa toimitusjohtaja Mike Gillis sai loukun murrettua, mutta teki sen tavalla, joka shokeerasi koko jääkiekkomaailmaa.

Roberto Luongo. Kyseessä on huippuvahti, jonka sopimus on silti niin kauhea, ettei mies kelpaa kellekään - ainakaan Canucksin vaatimalla vastineella. 34-vuotiaan olympiavoittajan sopimus kestää vielä yhdeksän vuotta ja kuluttaa palkkakattoa 5,3 miljoonan verran kaudessa.

Rahamäärä, mikä Canucksilla on tällä hetkellä kiinni Luongossa, on kerrassaan megalomaalinen. Tarkalleen ottaen 47,7 miljoonaa dollaria. Tämän luvun vuoksi kanukkiveskarin sopimuksen ulosostaminen ei tullut Vancouverissa kysymykseen.

Canucks on yrittänyt kaupitella Luongoa jo monen kauden ajan kohdellen joukkueensa Stanley Cup -finaaliin johdattanutta maalivahtiaan kuin roskapussia.

Jokainen kauppayritys on kuitenkin päättynyt aivan samalla tavalla. Muiden joukkueiden toimitusjohtajat eivät ole lähteneet maksamaan lähellekään Canucksin pyytämää hintaa, vaan ovat lähinnä tyytyneet myhäilevään peukaloiden pyörittelyyn.

Canucks-toimitusjohtaja Mike Gillis roikkui Schneiderissa liian hanakkaasti kiinni yrittäen samalla kaupitella vain kaikkien vierastamaa Luongoa.

Viisaat toimitusjohtajat nimittäin tiesivät, että se löyhkäävä läjä tulisi osumaan Vancouverissa tuulettimeen ennen pitkää.

Maalivahtikaruselli tulisi kasvattamaan vauhtinsa niin kovaksi, että jokainen touhua seurannut tulisi tuntemaan vankkaa pahoinvointia. Miksi maksaisimme veskaristanne mitään, kun ennen pitkää teidän pitää luopua hänestä pilkkahintaan?

Tuo tuomionpäivä osui kesäkuun loppuun, NHL:n varaustilaisuuden ensimmäiselle kierrokselle. Kesken valintaprosessin Gary Bettman tiedottaa vaihtokaupasta, jonka myötä Cory Schneider matkaa New Jersey Devilsiin.

Cory Schneider!? Eihän hänen pitänyt lähteä. Hänen piti olla se maalivahti, joka johdattaisi Vancouver Canucksin NHL:n huipulle, kun Luongo ei siihen joidenkin tietojen mukaan kykenisi.

Maalivahtiluokun avannut kauppa tuli auttamatta myöhässä. Canucks-toimitusjohtaja Mike Gillis roikkui Schneiderissa liian hanakkaasti kiinni. Kun toimitusjohtajan silmät vihdoin aukesivat, oli Schneiderin kauppa-arvo valahtanut alhaisemmaksi kuin ikinä. Canucks sai maalivahdistaan vain ensimmäisen kierroksen 9. varausvuoron.

Mikäli Gillis olisi painanut tätä liipaisinta vuosi tai kaksi sitten, olisi Canucks saanut maalivahdistaan huomattavasti enemmän vastinetta. Nyt, joukkue sai vain yhden ainoan varausvuoron. Vaikka se olikin hyvä vuoro laadukkaasta varaustilaisuudesta, aiheuttaa Gillisin toiminta silti voimakasta hiuspohjan raapimista.

Moni on muodostanut Luongosta kielteisen mielipiteen, vaikka Canucksin menestymättömyys johtuu aivan jostain muusta kuin tolppien välissä seisoneesta maalivahdista. Gillisin johtama veskariseikkailu on sataprosenttisen varmasti vaikuttanut negatiivisesti molempien maalivahtien sekä koko joukkueen esityksiin.

Sen näki jo päättyneen kauden pudotuspeleissä. Ei Schneider hoitanut hommaa kotiin yhtään Luongoa paremmin.

Miltä Canucksin tulevaisuus sitten näyttää? Maalia vartioi veskari, jota organisaatio on yrittänyt kaupitella ympäri liigaa uskomattomalla intensiteetillä.

Vaikka Luongo kuinka sanoisi ymmärtävänsä tilannetta, on varmaa, että jotain sieltä hampaankolosta löytyy. Samalla kokeneen kanukkivahdin itseluottamus on koko uran pohjalukemissa.

Usean vuoden pyörityksen jälkeen joukkue kääntää takkinsa ja ilmoittaa, että "hei, kyllä me sinuun luotamme".

Niin, paitsi eipä ilmoiteta, sillä Gillis ei ole saanut vielä yhteyttä mielensä pahoittaneeseen Luongoon. Kokenut veskari oli jo täysin valmis uuteen alkuu uudessa kaupungissa, mutta joutuukin nyt jäämään organisatioon, joka on mätkinyt miestä kuin mätää kukkoa.

Huhtikuussa 2013 Luongo oli jo niin kyllästynyt Canucks-kuvioihinsa, että mies oli valmis repimään oman sopimuksensa, jotta hänen tilanne tulevan kauppaamisen suhteen helpottuisi.

Tämän kaverin siis pitäisi kannatella Canucksia tulevalla kaudella. Ei hyvin mene.

Läjä. Tuuletin. Löyhkä. Ja niin edelleen.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös