Mielipide

Kurittomuus kaataa Calgary Flamesin

NHL / Kolumni
Calgary Flames kärsi niukan 2−3-tappion NHL:n pudotuspeleissä ensimmäisen kierroksen avausottelussaan Anaheim Ducksia vastaan. Flamesilla oli kaikki saumat voittaa ottelu, mutta kurittomuus ja heikko ylivoimapeli koituivat kohtaloksi.

NHL:n pudotuspelien ensimmäisen kierroksen ensimmäinen ottelukierros on nyt saatu pelattua. Jokainen ottelupari on esittäytynyt kertaalleen suurelle yleisölle.

Viimeisimpänä pelattiin ottelu Anaheim Ducksin ja Calgary Flamesin välillä. Ducks voitti ottelun niukasti 3−2-lukemin.

Kalifornialaisjoukkue ansaitsi voittonsa, mutta tässä kolumnissa perehdytään Flamesin ongelmiin ja siihen, miksi joukkue hävisi tämän ottelun.

Suurin syy Flamesin tappioon ensimmäisessä pudotuspeliottelussa oli kurittomuus.

Albertan provinssista, Kanadasta tuleva joukkue ei ollut pelillisesti yhtään Ducksia huonompi. Melkein päinvastoin. Joukkueen puolustus- ja maalivahtipeli toimi moitteettomasti. Lisäksi pelissä oli paljon intensiteettiä ja kaikkea sitä, mitä joukkue tarvitsee voittaakseen pudotuspeleissä.

Varsinaisen ylivoiman aikana pelaajat kuskasivat kiekon alueelle ja ajoivat itsensä ahtaaseen tilaan vain menettääkseen kiekon.

Kurittomuudesta kertoo puhtaasti yksi tilasto. Jäähyminuutit. Niitä Flamesille kertyi 14. Seitsemän kahden minuutin jäähyä. Seitsemästä ylivoimasta Ducks käytti hyödykseen kaksi.

Alivoima toimi mallikkaasti, mutta jos joukkue pelaa ottelusta lähes 25 prosenttia miesvajaalla, ottelun voittaminen on todella epätodennäköistä.

Kurittomuus vei Flamesilta hyvän rytmin pelistä. Toisen erän ensimmäinen kymppi oli täysin kanadalaisten hallintaa. Vaikka Flames karkasikin johtoon, niin kaksi turhaa jäähyä erän lopulla toivat Ducksin peliin mukaan, niin tuloksellisesti kuin pelillisestikin.

Kolmannen erän ensimmäisellä kympillä Flames viritteli kiriä, mutta se tyrehtyi kahteen turhaan jäähyyn erän puolivälissä.

Tasoitusmaalin tekoon loi Ducks omalla pelaamisellaan loistavat mahdollisuudet. Reilut kaksi minuuttia ennen varsinaisen peliajan loppua, pääsi Flames kahden miehen ylivoimalle. Loistava paikka iskeä tasoitus.

Mitä tapahtuu? Ensin Flamesin ykkössentteri Sean Monahan häviää aloituksen Ryan Getzlafille 100-0 hyökkäyspäässä ja Ducks pääsi purkamaan kiekon. Lopulta viimeisen reilun kahden minuutin aikana Flames sai kaksi vetoa kohti maalia. Ensimmäisen hätäisenä laukauksena siniviivalta kahden miehen ylivoimalla ja toisen suoran hyökkäyksen päätteeksi, kun pelattiin jo tasalukuisina.

Tämä viimeinen suora hyökkäys, minkä päätteeksi Johnny Gaudreau oli lähellä tehdä tasoitusmaalin, oli ainut, jossa Flames tuli viisikkona (kuusikkona) alueelle. Varsinaisen ylivoiman aikana pelaajat kuskasivat kiekon alueelle ja ajoivat itsensä ahtaaseen tilaan vain menettääkseen kiekon.

Mistä tämä kertoo? Kurittomuudesta.

Mikäli Flames olisi kurinalainen joukkue, jossa luotetaan pelitapaan ja pelataan joukkueelle, niin Flames olisi tasoittanut tämän pelin lopussa ja luonut yksinkertaisten ratkaisujen kautta tarvittavat maalintekopaikat. Nyt nähtiin yksilösuorituksia vailla järkeä.

Tämä tekee Ducksin pelaamisesta äärimmäisen helppoa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös