Mielipide

Kotkaniemi ei mahtunut vielä suunnitelmiin, ymmärrettävistä syistä

MAAJOUKKUE / Kolumni

Nuorten MM-leiriryhmä on tänä vuonna kauttaaltaan todella kova, eikä päävalmentaja Jussi Ahokkaan paikkaa käy valintojen tekijänä kateeksi. Siis siinä mielessä, että tarjontaa oli huomattavasti kysyntää enemmän. Joku pettyy kuitenkin.

Ennen leiriryhmän julkaisua puheenaiheeksi nousi Ässien 17-vuotias hyökkääjä Jesperi Kotkaniemi, jota ei nimetty mukaan Pohjois-Amerikkaan nuorten MM-kisojen valmistavalle leirille. Ymmärrän tässä Ahokasta.

Syytä voidaan lähteä hakemaan ajalta ennen liigakauden alkua.

Alle 20-vuotiaiden MM-kisoihin valmistavia turnauksia ja leirejä järjestetään melko vähän. Tarkalleen niitä on ollut syksyn aikana kolme. Suurin näistä oli heinä-elokuun vaihteessa Plymouthissa, jossa tyypillisesti rakennetaan runko tuleville MM-kisoille.

Vielä alkusyksystä Kotkaniemi oli potentiaalinen lupaus, mutta ei kuitenkaan oletettava kisapelaaja. Tämä siitä huolimatta, että jo viime kesänä tiedettiin hänen menevän todennäköisesti heti ensimmäisellä kierroksella vuoden 2018 varaustilaisuudessa.

Nyt annetuista Ässät-näytöistä ei ollut tietoa vielä kahden ensimmäisen leirin aikana heinäkuun lopulla ja elokuussa, kun Nuoret Leijonat harjoitteli Plymouthissa ja Lahdessa. Kotkaniemi ei ollut mukana kummassakaan turnauksessa.

MM-leirin kokoonpano pohjautuu tänä vuonna siihen joukkueeseen, jolla pääikäryhmä voitti vuonna 2016 alle 18-vuotiaiden MM-kultaa. Joukkue pohjautuu siihen lähes samaan joukkueeseen, joka pelasi Plymouthin leirillä loppukesästä.

Ahokas on joukkuetta ja leiriryhmää rakentaessa todennäköisesti pitkälle miettinyt juuri roolituksia, kemioita ja pienempiäkin yksityiskohtia, kuten kätisyyksiä.

Joukkueen yhteinen historia auttaa ajamaan pelitapaa sisään ja ryhmädynamiikka on lähes suoraan valmis, jos joukkueella on enemmän pelejä yhdessä jo aiemmilta ajoilta.

Kotkaniemi pääsi kokeilemaan ensimmäistä kertaa alle 20-vuotiaiden mukana marraskuun alussa Venäjän neljän maan turnauksessa. Tuloskin oli ihan hyvä, sillä kolme ottelua tuottivat kaksi maalia ja yhden maalisyötön. Toinen 2000-syntynyt pelaaja Rasmus Kupari on antanut kahdet näytöt Venäjällä ja Lahdessa.

Kun Ahokas puhuu, että ei ota kantaa yksittäisiin pelaajiin, vaan kyse on roolituksesta, voin ostaa ajatuksen. Ahokas on joukkuetta ja leiriryhmää rakentaessa todennäköisesti pitkälle miettinyt juuri roolituksia, kemioita ja pienempiäkin yksityiskohtia, kuten kätisyyksiä.

Kotkaniemi on pelannut Liigassa laidalla, kun esimerkiksi Kupari noin puolet Liiga-peleistään sentterinä. Myös kätisyydet tuovat tähän eroavaisuuden, sillä Kotkaniemi laukoo vasen käsi alhaalla ja Kupari oikea käsi alhaalla.

Kotkaniemen rooli tulisi olla kärkikentissä, mutta tässä joukkueessa häntä ei sellaiseen rooliin olisi voitu asettaa. Kärkikenttiin ovat tyrkyllä esimerkiksi Janne Kuokkanen, Eeli Tolvanen, Kristian Vesalainen, Otto Koivula ja niin edelleen. Lista on todella pitkä.

Ahokas sanoi, että hän haluaa kaksi puolustavaa kentällistä ja kaksi hyökkäävää kentällistä. Tämä kiristää edelleen Kotkaniemen pelipaikkakilpailua kärkikentissä.

Kotkaniemen asettaminen jo jokseenkin aiemmin pohdittuihin ja kokeiltuihin kokonaisuuksiin ei välttämättä olisi muutenkaan yksiselitteisen helppoa, koska valmistautumisaika kisoihin on melko vaatimaton. Pääsääntöisesti suurin osa asioista pitäisi olla valmiina jo ennen Pohjois-Amerikan harjoitusleiriä. Leirillä keskitytään enemmän yksityiskohtien hiomiseen.

Kotkaniemikään ei jäänyt kuitenkaan yksi rannalle ruikuttamaan. Kovista potentiaalisista kisanimistä jäi ulos esimerkiksi Halifaxissa kovaa tulosta tekevä Otto Somppi ja Regina Patsia edustava Emil Oksanen. Kumpainenkin kevään 2016 alle 18-vuotiaiden kultamitalisteja.

Kotkaniemi olisi ollut kiintoisaa nähdä leirillä, sillä alkukauden Liiga-näytöt ovat olleet vahvoja. Vajaa puoli pistettä per peli on todella kova tahti 17-vuotiaalle. Ei se kuitenkaan mikään shokki ole, että hän ei leiriryhmään mahtunut. Ei hän ole ainut, joka potentiaalisista pelaajista jäi ulos.

Porilaisen päätähtäimen tulee olla tällä kaudella alle 18-vuotiaiden MM-kisoissa. Se on kuitenkin varausikäisten päänäyteikkuna. Siellä hän tekee kovaa jälkeä.

Nuorten MM-kisoissa Kotkaniemi nähdään ensi vuonna. Hänellä on kuitenkin edessään vielä kahdet nuorten MM-kisat.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös