Mielipide

Konferenssifinaalit: mitä, kenelle, kuinka paljon?

NHL / Kolumni
...ja sitten heitä oli neljä. Stanley Cupissa siirrytään pelaamaan jännittäviä konferenssivälieriä. Seuraavassa muutama huomio siitä mitä on ehtinut tapahtua ja mitä tulee tapahtumaan.

Idän ensimmäinen pudotuspelikierros oli niin
ällistyttävä, että toisessa vaiheessa mikään ei voinut
olla odottamatonta. Tosin NHL:n pudotuspelejä seuraava
oppii nöyryyttä joka kevät. Jos joskus onnistuukin
veikkaamaan suurimman osan parien lopputuloksista
oikein, löytyy tuloksen takaa kuitenkin odottamattomia
seikkoja. Logiikka on syytä unohtaa, järjen käyttö ei
aiheuta kuin harmia, tilastoanalyysi lähenee mustaa
magiaa. Tapaus Carolina auttaa valaisemaan tätä
seikkaa. Menestyksen tärkeimpänä vaikuttimena pidetään
yleisesti maalivahtipelin onnistumista. Joukkue joka
ei osaa päättää ykkösvahdistaan on käsityksen mukaan
tuhoon tuomittu. Nyt lakia on muutettava, sillä
Carolina pääsi ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon
Kevin Weekesin ansiosta ja toiselta Arturs Irben
palattua vahtimaan porttia.

Montreal-Carolina- sarja oli mielenkiintoinen.
Ensinnäkin Montrealin voitto Bostonista oli yllätys
vain niille, jotka seuraavat NHL:ää
puolihuolimattomasti. Ainoastaan runkosarjapisteitä
tarkastelemalla Bostonilla oli etu. Montrealilla oli
lopulta kolme lyömäasettaa Bostonia vastaan: parempi
maalivahtipeli, paineettomuus ja tunne. Carolinaa
vastaan vain tunne oli jäljellä. Maalivahti Jose
Theodore ei jaksanut ensimmäisten pelien pommitusten
jälkeen samalla tavalla sarjan lopussa, paineet taas
olivat melko lailla tasan. Carolinalla taas oli yksi
jo ennakkoon esiin nostettu etu. Hurricanes jaksoi
jauhaa tyylillään sarjan loppuun. Montrealilla kunto
alkoi loppua, ja kun fysikkaa alkaa horjua, lähtee
keskittymisestä tärkeitä prosentteja pois. Erityisesti
tämä näkyy sellaisen joukkueen otteissa, jonka
materiaali on ohut. Montrealin puolustuksen menestys
Bostonia vastaan perustui onnistuneeseen
keskittymiseen ja joukkuepeliin, mutta Carolinaa
vastaan jouduttiin 1-1-tilanteisiin vahvemman
vastustajan kanssa ryntäilyn ja yleisen sekoilun
alettua.

Carolina ehti jo jonkin verran turhautua sarjan alussa
kun maaleja ei tullut. Lopulta BBC-linen raatajat, eli
Jon "Bates" Battaglia, Rod Brind´Amour ja Eric Cole
astuivat esiin. Viimeisissä peleissä Carolina teki
maalit heti pelien alussa, Montrealin momentum särkyi
ja peli oli selvä. Torontoa vastaan kannattaa tehdä
samoin.

Carolinaa vastaan asettuu siis Toronto. Aivan sääliksi
käy Ottawaa, jonka olisi pitänyt homma hoitaa. Sarja
alkoi, Ottawa oli terve ja voitti ensimmäisen ottelun.
Toisen ottelun sen olisi pitänyt voittaa. Neljännessä
ottelussa sillä oli ratkaisun avaimet edelleen
käsissä. Mutta kun kuristusotetta ei toimiteta loppuun
asti, rimpuilee uhri irti. Ottawakin alkoi sarjan
edetessä kokea loukkaantumisia. Puolustuksen ykkösmies
Zdeno Chara ja luottosentteri Mike Fisher seurasivat
sivusta Ottawan romahdusta. Niinpä seitsemännen
ottelun tulos oli selvä jo ennen peliä: Ottawa oli
menettänyt otteensa vastustajastaan päästäessään tämän
mukaan leikkiin - aivan ilmaiseksi.

Toronto on siis edelleen mukana kannujahdissa.
Kapteeni Mats Sundin aikoo palata sotisopaan
pikapikaa, ja Dimitri Juskevits puhkuu pelihaluja.
Juskevits itse haluaa laatikkoon: Maple Leafs ei halua
miestä kehään, sillä joukkue ei halua kuolemantapausta
taakakseen. Juskevits on Toronton kiistatta tärkein
pakki, mutta jäälle ei voida heittää veritulpasta
kärsivää pelaaja joka olisi jatkuvassa hengenvaarassa
pelatesssaan. Toronton puolesta tusinasta
loukkaantuneesta suurin osa palannee kentälle vaikka
kokoon teipattuina, mutta paljonko heillä on
annettavaa?

Toronto vastaan Carolina siis. Kokenut, mutta väsynyt
Toronto vastaan innostunut ja vahva mutta kokematon
Carolina. Torontolla on pudotuspeleissä kuin kotonaan
olevat Alyn McCayley ja Gary Roberts, aina vaarallinen
Alex Mogilny sekä parhaimmillaan joukkuetta kantava
veskari Curtis Joseph. Toisaalta taas Toronton
kokoonpano on täynnä kroonikkopotilaita, farmiapuja ja
jonashöglundeja. Vaahteranlehdillä on takana kaksi
seitsemän ottelun sarjaa ja yleinen viha joukkueen
raakaa pelityyliä kohtaan. (Vieläkö Suomen media
jaksaa puhua Torontosta ja sen hyökkäyspelistä?)

Carolinalla on pudotuspelien kuumin kakkosketju,
tiiviiksi hitsautunut joukkue ja pienet luulot
itsestään. Mutta sillä ei ole ykkösvahtia, kunnon
puolustusta tai kokemusta. Toisaalta ne ovat pelkkiä
pikkuasioita pudotuspeleissä, joissa mikä tahansa on
mahdollista. Jopa se, että Carolina menee finaaliin.
En kuitenkaan uskalla laittaa syyksi Toronton
väsymystä, sillä siihen luotti Ottawakin.

Allekirjoittanut saattoi olla naiivi kuvitellessaan
St. Louisilla olleen mahdollisuuksia nujertaa Detroit
Red Wings. Oli miten oli, mutta nyt on näin, että
Detroitissa oltiin hyvällä päällä kun Colorado ja San
Jose matkasivat seitsemänteen peliin sarjassaan. Red
Wings sai huilata ja kerätä voimia, mutta toisaalta se
saattaa tietää sitä, että joukkue pelaa jo mielessään
helppoa finaalisarjaa Torontoa tai Carolinaa vastaan,
sillä suosikki mestariksi se todellakin nyt on.

Omistaja Mike Ilitchin pohjaton luottamus ja ennen
kaikkea samanlainen kukkaro ovat pitäneet Amerikan
kaikkien työläisten joukkueen NHL:n huipulla nyt
kymmenen vuotta. Koko ajan Detroit on ollut
materiaalisesti valmis voittamaan milloin tahansa,
mutta tukehtumisia saattuu pienempienkin paineiden
alla, kuten St. Louis meille niin näyttävästi osoitti.
Menestystä ei voi ostaa varmasti. Eli terveisiä Chris
Prongerille (9.5 miljoonaa taalaa kaudessa), Doug
Weightille (9 miljoonaa), Keith Tkachukille (8,3
miljoonaa) ja Al MacInnisille (5 miljoonaa). St.
Louisilla on paperilla Cup-tasoinen porukka, mutta
aika kulkee väärään suuntaan Bluesin kannalta.

Aika on myös Detroitia vastaan. Tällä hetkellä joukkue
taitaa kuitenkin olla enemmän kokenut kuin ikäloppu,
mikä kylläkin saattaa muuttua nopeasti, sellaista
elämä mielenkiinnon keskipisteessä on. Joka
tapauksessa Steve Yzerman on edelleen kaikki kaikessa
joukkueelle, jossa vilisee tähtiä toista tusinaa.
Silti Little Stevie Wonder on edelleen se pelaaja,
joka sytyttää Red Wingsin jos joku sytyttää.
Puolirampa Yzerman on varma mies Conn Smytheen jos
Detroit voittaa.

Detroitia vastaan konferenssifinaaliin asettuu rakas
ystävä Colorado. Vaikka pahin kalma on kaksikon
väliltä kulunut pois, on jännitteitä luvassa silti
enemmän kuin tavallisessa välierässä. Postmodernin
NHL-kiekon verivihollisetkin ovat tosin viime aikoina
rauhoittuneet. Sitä se raha ja Bettman teettää. Mutta
vaikka aivoja ja leukaluita ei enää tähdättäisikään,
on luvassa sentään kiivas kamppailu siitä kumpi pääsee
voittamaan Stanley Cupin. Kaikki ajattelevat niin,
lukuunottamatta ehkä Gary Robertsia ja Ron Francista.
Lännen ei uskota saavan vastusta idästä finaalissa.
Mutta saako Detroit vastusta Coloradosta.
Tilastomiehet etsivät parhaillaan tietoja siitä,
kuinka on mahdotonta voittaa mestaruus jos
alkukierrokset venyvät pitkiksi. Coloradohan on jo
ehtinyt pelata 14 pudotuspeliä. Detroit taas heräsi
Vancouverin kahteen vierasvoittoon ja on sen jälkeen
kävellyt sekä Vancouverin että St. Louisin yli. Joskus
ylenpalttinen huilailu näkyy ensimmäisessä ottelussa,
kun vastustaja tulee peliin suihkunraikkaana
edellispelistä. Mutta niinhän uskottiin Coloradolla
olleen etu San Josea vastaan, ja siitä huolimatta
Sharks voitti ensimmäisen pelin.

Dominik Hasek ja Patrick Roy ottavat vihdoin yhteen.
Roy on säästellyt huippupelejä, tai sitten ne kuluivat
jo runkosarjassa. Joka tapauksessa hän on edelleen
Coloradon tärkein pelaaja. Hasek on pelannut
ailahtelevaisesti. Hänen ympärillään leijuva aura on
heikentynyt, mutta palaa kummittelemaan jos Dominator
pääsee ottamaan pari isoa koppia ottelun alussa.
Detroitin pakiston liikettä epäillään aina ja
ikuisesti, mutta eipä joukkuetta vastaan yleensä ole
pystytty vauhtipeliin. Coloradon pakiston avainmiehiä
on kuormitettu, sillä Avalanche ei kai ikinä löydä
viidettä ja kuudetta pakkia.

Coloradolla on NHL:n paras hyökkäysmateriaali, mutta
sekin haikailee lisää. Adam Deadmarsh-tyyppinen
laatuluokan räminälaituri sopisi kyllä mukaan. Lisäksi
vieläkin odotetaan Chris Druryn ja Alex Tanguayn sekä
Steven Reinprechtin heräämistä tämän kevään
pudotuspeleihin. Vai onko nuorukaisille elämä NHL:ssä
ollut liian helppoa? Sitä Cupia ei sentään tule joka
kevät, varsinkaan jos hintaa ei olla valmiita
maksamaan. Detroitilla on ollut vaikeuksia sijoittaa
tähtensä oikeisiin koteihin, vain
Hull-Datsjuk-Devereaux- -ketju näyttää selviävän
vauhditetun evoluution kynsissä. Jos Scotty Bowmanin
rubikin kuutio pyörähtää parhain päin, saattaa Detroit
viime metreillä löytää ne troikat, joilla Kannu
palautetaan Suurille järville.

Kumpi sitten voittaa. Colorado on ennakkosuosikki,
mutta jos Detroit on hereillä, se käyttää kevyemmät
jalkansa (!) hyväkseen alkuotteluissa. Enää tässä
vaiheessa Detroitin ei pitäisi tukehtua, joten luvassa
on ehkä jopa legendaarinen sarja.

Hannu Purola on toiminut NHL-asiantuntijana verkkomedioissa vuodesta 1998 asti ja kirjoittaa Jatkoaikaan vierailevana kolumnistina.

» Lähetä palautetta toimitukselle