Mielipide

Kiekko-Vantaa murroksessa

MESTIS / Kolumni
Kiekko-Vantaa menetti valmentajasankarinsa Simo Mälkiän, mutta saappaisiin astuneella Pasi Arvosella on omat mausteensa hyväksi koettuun pelisysteemiin.

Kun Kiekko-Vantaa sai kaksi kautta sitten päävalmentajakseen Simo Mälkiän, muuttui vantaalainen kiekkoilu kerta laakista. Mälkiä luotti omaan näkemykseensä ja kehitti lohipaidoille oman identiteetin. Kovasta vauhdista, aktiivisesta fyysisyydestä ja kiekon toimittamisesta maalille tuli joukkueen menestyksen kulmakivi.

Nyt kun Mälkiä siirtyi KooKoohon, uutena pääluotsina aloitti Pasi Arvonen. Arvosella on takanaan monta kautta HPK:n liigavalmentajana ja myös Mestiksessä Hermeksen valmentajana.

Arvonen korosti Jatkoajalle, että ei lähde muuttamaan lohipaitojen hyvää pelisysteemiä, vaan heittää tarvittaessa "omat mausteensa" joukkueen käyttöön. Tarkoitus on jatkaa Mälkiän viitoittamalla linjalla tulevanakin kautena.

Tärkeää on kuitenkin olla hereillä nyt, kun Kiekko-Vantaa on Jokerien farmiseura. Arvosen mukaan yksi hänen Vantaalle siirtymisensä perisyistä oli juuri tuo läheinen yhteistyö Jokerien kanssa.

On kuitenkin vaikea nähdä, kuinka olisi mahdollista, että Mestis-pelaajasta tulisi yhtäkkiä KHL:n tasoinen peluri. Helpompaa ja käytännöllisempää olisi Jokerien kannalta se, että he saisivat omille nuorille paikan pelata ja kehittyä sopivasti Mestiksessä.

Arvonen kuitenkin on sitä mieltä, että juuri näin tulee tapahtumaan. Pelaajat saavat mahdollisuuden näyttää kykynsä ja edetä jopa KHL:ään. Mestistä seuraavaksi osoitteeksi todennäköisesti osoittautuu sopimus jonkin Liiga-joukkueen kanssa, ennemmin kuin Jokerien.

Totuttelua tuo sopimus saa ainakin aikaan, kun vanha kunnon lohipaita jää historiaan, sillä Jokereilla ja Kiekko-Vantaalla on tulevana kautena yhtäläiset pelipaidat ja varusteet. Nähtäväksi jää, vaihtuuko fanituotteet siinä samalla, vai yhäkö oma paita kiehtoo.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös