Tasaisin väliajoin - kun puhutaan suomalaisesta jääkiekosta – nousee aina esille sama asia/aihe: kahvaaminen. Yritän seuraavassa esittää tuomarin (yhden sellaisen) näkökulman asiaan.
Kaikki ovat varmaan suunnilleen samaa mieltä siitä, mitä kahvaaminen on – mailan avulla vauhdin pois ottamista vastustajalta. Kahvaaminen voidaan kohdistaa niin kiekolliseen kuin kiekottomaankin pelaajaan. Kiekollisen pelaajan kyseessä ollen tuomarin on yleensä helpompi huomata tilanne, eikä se kaiketi ole yhtä suuri "ongelma" kuin kiekottoman pelaajan kahvaaminen. Kiekollista pelaajaa kahvatessaan kun tietää 100 % varmuudella olevansa tuomarin katseen alla. Myös kiekkoa kuljettavan pelaajan kahvauksesta kokema "haitta" on helpompi tulkita/huomata, ja tilanteesta pitäisi pystyä tuomitsemaan koukkaaminen.
Kiekottoman pelaajan kahvaaminen/estäminen ym. on jo paljon vaikeampi asia. Vaikeaa on lähinnä se, mihin vedetään raja siitä milloin annetaan jäähy ja milloin ei. Kaikkea mailahäirintäähän ei voi - eikä kukaan haluakaan - poistaa.
Perustilannehan on sellainen, että toisen joukkueen pelaaja A polkee pitkin laitaa, ja toisen joukkueen pelaaja B tulee tämän kylkeen kiinni estääkseen pelaajaa A pääsemästä vapaaseen paikkaan/tilanteeseen. Jos tilanteessa myös pelaaja B liikkuu aktiivisesti ja luistelee A:n rinnalla omin voimin sekä samalla pitää mailaansa A:n edessä (=kahvaa), ei tilanne ole rangaistuksen arvoinen. Mutta jos samassa tilanteessa kyseinen pelaaja B lyö mailansa A:n navan kohdalle ja antaa A:n vetää itseään perässä ns. "vesihiihto-tyyliin", on kyseessä estäminen. No, nämä ääritapaukset on vielä helppo hoitaa, mutta vaikeudet piilevät siinä, että vastaavasta tilanteesta on olemassa ainakin 100 erilaista "vahvuusastetta". Välillä B hieman kyllä potkii mukana, mutta A tekee suurimman osan työstä; välillä taas A lopettaa oman liikkeensä eikä edes pyri aktiivisesti eteenpäin. Välillä pelaajat seisoskelevat paikallaan maalin edessä mailat toistensa kainaloissa, eikä tuomari oikein tiedä kumpi oikein blokkaa (kahvaa) kumpaa – hyökkääjä pakkia vai toisinpäin. Kun otetaan mukaan vielä filmaamisefektit, on tuomari vaikean tehtävän edessä.
Tuomarin valitseman linjan pitää aina olla sopusoinnussa juuri käynnissä olevan ottelun kanssa. Kun pelaamassa on kaksi saman tyylistä/tasoista joukkuetta, on linjan löytäminen suhteellisen helppoa. Jäähy annetaan, kun joku tilanne poikkeaa selvästi ottelun ns. yleisilmeestä. Kummatkin joukkueet pelaavat aktiivista kiekkoa myös puolustaessaan, eikä kahvaamista ole ongelmaksi asti. Ne tilanteet, joissa on, tuomari pystyy rangaistuksilla hoitamaan. Erityylisten ja -tasoisten joukkueiden kohtaamisissa tuomarointi on vaikeampaa ja tämä pätee myös kahvan kitkemiseen. Jos koko ottelun lähtöasetelma on jo sellainen, että toinen joukkue pitää kiekkoa ja hyökkää, kun taas toinen enimmäkseen puolustaa ja yrittää rikkoa, on seurauksena usein, että myös paremman joukkueen peli "puuroutuu"; vauhti loppuu ja kummankin joukkueen toimesta myös kahvaaminen lisääntyy. Tiivistettynä: huono peli, paljon kahvaamista, vaikea peli tuomarille.
Joka suunnalla on pelaajia kahvaamassa enemmän tai vähemmän. Jokaisesta laitaväännöstä ym. ei voi jäähyä antaa. Pelaajatkin haluavat, että kaksinkamppailut ja väännöt tulee sallia. On aikalailla veteen piirretty viiva määritellä milloin kyseessä on normaali kaksinkamppailu ja milloin pahamaineinen kahva. Liian tiukalla puhaltelulla saa pelin nopeasti pilalle.
Miten poistaisimme kahvauksen? Aina vaan ukko jäähylle kun maila on kiinni vastustajassa? Onko kahvaaminen todellinen ongelma? Ei seuraisi hyvää, jos tuomarit yhtäkkiä alkaisivat antaa paljon lisää jäähyjä. Peli ei muuttuisi radikaalisti, vaan alkaisi takavuosien tyyliin armoton valitus: "Tämä on pelkkää yli- ja alivoimaa" jne. Muistammehan, miten kävi "kiekko katsomoon" -jäähyn aikana? Kun joku tyyli on opittu, niin sitä ei muuteta/poisteta nopeasti. Nyt on vuosien saatossa totuttu tiettyyn pelityyliin. Myös kahvaaminen on tullut mukaan vähitellen, ja siihenkin on määrätyssä mielessä totuttu. Ero nykykiekon ja vaikkapa 80-luvun lopun kiekon välillä on aikamoinen. Myös muilta osin kuin kahvaamisen suhteen.
Kahvasta nopeasti eroon pääseminen ei valitettavasti ole yksinkertaista. Tuomareille kahvauksen poistaminen olisi toisaalta jopa helppoa. Aina vaan mies jäähylle, kun vähänkin kahvaa. Mutta tuomarithan eivät yksin voi tätä asiaa keskuudessaan päättää. Eivät myöskään Liigan virkamiehet. Aloite on tultava myös seuroilta, ja vielä niin, että asian takana ovat kaikki seurat. Pelkäänpä, että tätä yhteishenkeä joudumme vielä jonkin aikaa odottamaan. Tuomareiden ja valmentajien/seurajohtajien yhteispalavereissa kun ei ainakaan toistaiseksi ole pystytty päättämään mitään. Valmentajien on ymmärrettävästi vaikea sitoutua kovin pitkän tähtäyksen suunnitelmiin, sillä heitä kiinnostaa eniten käynnissä oleva/tuleva kausi ja se, että saavatko he pitää työnsä.
Suurimman haasteen heittäisin joukkueiden johtohenkilöille. He tekevät tätä bisnes-mielessä ja heitä pitäisi kiinnostaa se, missä kunnossa myytävä tuote on. Heidän "sopimuksensakin" kun ovat riittävän pitkiä, niin että sen ei pitäisi olla esteenä pitkäjänteisen kehityksen hakemiselle. He ovat viime kädessä myös tuomareiden työnantajia ja näin tavallaan heidänkin esimiehiään. Selkeät ohjeet/toivomukset tuomarijohtajille saisivat asiassa varmasti aikaan parannusta. Tuomarijohtajakaan ei voi virkamiehenä yksin lähteä ajamaan puhdistuslinjaa, vaan hänellä on oltava siihen työnantajan siunaus.
En halua missään nimessä tässä pestä tuomareiden käsiä, vaan peräänkuulutan lähinnä yhteistyöhalua asioiden korjaamiseen. Kahvaaminenkin on poistettavissa jos kaikki niin haluavat tai näkevät sen tärkeäksi. Väkisin saa asiasta sellaisen käsityksen, että eräiden tahojen mielestä kahva ei ole merkittävä ongelma.
Eniten kahvaamisesta ja muistakin lieveilmiöistä kärsii kuitenkin viime kädessä katsoja – se, joka koko homman maksaa. Olisikohan jonkinmoisen adressin aika?
Jo nyt on kyllä helppo ennustaa, että siirtyminen jälleen vain yhden päätuomarin käyttöön ei ainakaan tule vähentämään kahvaamista.