Mielipide

Ilveksen pelaaja-arvostelut 2001-2002

LIIGA / Kolumni
Tampereen Ilveksen taival SM-liigassa päättyi puolivälieriin, jossa vastaan tuli HPK. Ilves hävisi sarjan suoraan kolmessa ottelussa. Ohessa Ilves-pelaajien arvostelu menneeltä kaudelta.

Maalivahdit

Bruce Racine

Racine tuli Ilvekseen joulukuussa. Alussa Racinella oli vaikeuksia,
mutta runkosarjan lopussa Racine kuului aivan liigan parhaiden
maalivahtien joukkoon. Pudotuspeleissä Ilveksen puolustuspeli ei
toiminut, eikä Racinekaan ollut niin maaginen, että olisi pystynyt
pitämään iloista hyökkäyspeliä esittänyttä HPK:ta aisoissa. Racine
tuli Ilvekseen vaikeassa tilanteessa. Alla oli pitkä tauko peleistä.
Racine jatkaa Ilveksessä ensi kaudellakin ja mikäli saa alleen ehjän
harjoituskauden ja pystyy pelaamaan samalla tasolla millä pelasi
runkosarjan lopun, ei Ilves tule maalivahtiin kaatumaan. Mailapelissä
Racinella on runsaasti parantamisen varaa.

Juha Pitkämäki

Pitkämäelle ei peliaikaa liiemmin siunaantunut, mutta kun Pitkämäki
maalille pääsi, ei Ilves häneen kaatunut. Ensi kaudeksi Pitkämäki
siirtyy Jyväskylään. Pitkämäki saattaa tulevaisuudessa kehittyä jopa
SM-liigan parhaiden maalivahtien joukkoon.

Mika Pietilä

Pietilä pelasi Ilveksessä Racinen tuloon asti. Tämän jälkeen edessä
oli siirto HPK:hon. Pietilän peli oli syyskauden ajan varsin
epätasaista. Hyviä pelejä seurasivat usein huonot pelit.

Puolustajat

Ville Koistinen

Pääsi yllättäen kokoonpanoon Jani Nikon loukkaantumisten sekä lopettamisen takia. Pelaamisen taso heittelehti liikaa. Hyvänä päivänä oli Ilveksen parhaita pelaajia,
huonona päivänä mikään ei onnistunut. Ensi kaudella toiveita nostaa tasoaan ja ottaa varma pelipaikka. Kiekollinen peli melko hyvää tasoa, pieni koko puutteena.

Arto Tukio

Tukiolle oli ennen kauden alkua tarjolla suuri rooli. Ajoittain Tukio
pelasikin hyvää peliä, mutta etenkin loppukausi sujui heikosti. Tukio
pelasi kauden aikana peräti kolmessa maajoukkueturnauksessa.
Ensimmäisessä turnauksessa ennen kauden alkua Tsekissä Tukio loukkasi
silmänsä, eivätkä vammat jättäneet Tukiota rauhaan kauden aikana.
Tukiolta jäi yhdeksän runkosarjan peliä väliin erinäisten
loukkaantumisten vuoksi. Ensi kaudeksi Tukio suuntaa Jokereihin ja
tulevaisuudessa NHL kutsuu varmasti. Ensin "Tutkan" tosin pitää saada
otteisiinsa selvästi takaisuutta, eikä voimastakaan ainakaan haittaa
omassa päässä olisi.

Teemu Jääskeläinen

Puolustaja, joka ei loukkaantumisensa takia päässyt paljoa pelaamaan viime kaudella.
Ensi kaudella odotuksia nousta pelaavaan vakikokoonpanoon. Armeija rassaa ensi talvena.
Käsistään taitava puolustaja, lupauksia huippupelaajaksi. Nuoren pelaajan tavoin tarvitsee
kokemusta sekä voimaa lisää.

Ivan Majeský

Majeskýn kausi oli odotuksiin nähden pienoinen pettymys. Majeský tuli
Ilvekseen kauden jo alettua, kun paikkaa Floridan kokoonpanosta ei
auennut. Majeský joutui urakoimaan kovia minuuttimääriä sen jälkeen
kun Jani Nikko loukkaantui. Kiekollinen peli sujui hyvällä tasolla,
mutta omassa päässä Majeský kierrettiin usein liian helposti. Majeský
osallistui talvella Slovakian riveissä talviolympialaisiin, joissa
Slovakian tie kuitenkin katkesi jo alkusarjaan. MM-kisoihin Majeský
ei enää päässyt. Runkosarjan loppupuolella Majeský loukkaantui, eikä
pelannut pudotuspeleissä. Huolimatta siitä, että kausi oli pettymys,
oli Majeský Ilves-puolustuksen parhaimmistoa.

Mikko Kuparinen

Kuparinen saapui Ilvekseen vuodenvaihteen jälkeen. Tavoitteena oli
saada joukkueeseen voimakas hyökkääjä, mutta lopulta puolustajapulan
vuoksi Kuparinen ajautui puolustajan tontille. Kuparinen olikin
loppukaudella ehkä Ilveksen paras puolustaja. Kupariselta onnistui
pelin avaaminen ja hyökkäysten tukeminen, mutta omassa
päässäkin "Kupru" onnistui pitämään vastustajat kiitettävästi pois
pahanteosta. Kahden vuoden jatkosopimus solmittiin jo ennen kauden
loppua ja Kuparisen paikka tulevalla kaudella lienee edelleen
puolustajan tontilla.

Antti Bruun

Bruunin kausi kulki melkoista vuoristorataa. Alkukaudesta mies oli
vain varjo siitä Bruunista, joka edellisellä kaudella oli Ilveksen
puolustuksen positiivisin yllättäjä. Loppukaudesta Bruun kohensi
kuitenkin selkeästi nousten Kuparisen ohella parhaaksi puolustajaksi.
Sopimus ensi kaudestakin syntyi hyvissä ajoin keväällä. Bruun on
kulkenut pitkän matkan Ari-Pekka Selinin valmennettavana, sillä
miehet ovat tehneet yhteistyötä jo Selinin SaPKo-aikana. Ensi
kaudella Ilveksen takalinjoja puhdistaa myös Jukka Laamanen, jonka
parina Bruun on silloisessa 1. divisioonassakin pelannut. Saadessaan
tasaisuutta otteisiinsa, Bruun saattaa nousta kolkuttelemaan jopa
maajoukkueen portteja Eurohockey-Tourin turnauksissa.

Tomi Pettinen

Pettisen kehitys ei jatkunut samalla vauhdilla, millä kahden
edellisen kauden aikana. Omassa päässä Pettinen oli kuitenkin
edelleen hyvä pelaaja. Pettinen pelasi koko kauden Matt Smithin
parina ja usein kaksikon peli meni liialliseksi roiskimiseksi.
Totuuden nimissä tosin on sanottava, että Ilves ei missään vaiheessa
kautta onnistunut löytämään selkeää puolustavaa kentällistä, joka
olisi pystynyt auttamaan kaksikkoa omassa päässä ja tuonut oman pään
peliin rauhallisuutta.

Tomi Källarson

Isokokoinen puolustaja tuli tammikuussa Ilvekseen Ruotsin Timrästa
ja olikin hyvä vahvistus puolustuspäähän. Oli Ilveksessä puolustava
puolustaja. Pelasi tonttinsa tarkasti, ainoastaan liikkumisessa oli
pieniä puutteita. Ansaitsi näytöillään paikan ensi kaudeksi. Ensi kaudella Ilveksen
tärkeimpiä puolustajia.

Matt Smith

Hidas mutta kankea. Alkukauden pilasi loukkaantuminen. Edellinen kausi lupasi hyvää, mutta tällä kaudella ei missään tapauksessa vahvistus. Kiekollinen osaaminen lähes nolla, vaikka omasikin hyvän laukauksen. Ei jatka Ilveksessä.

Jani Nikko

Ilveksen puolustuksen selvä johtohahmo Jani Nikko joutui lopettamaan
uransa kesken kauden jatkuvien aivotärähdysten vuoksi. Nikko ehti
pelaamaan kauden aikana vain kymmenen ottelua, joissa teki viisi
pistettä. Nikon mukana Ilves-puolustus menetti paljon niin kaukalossa
kuin sen ulkopuolellakin. Tosin kaukalon ulkopuolella Nikko jatkoi
kauden loppuun Ilveksen katsomovalmentajana. Kaukalossa Nikko oli
ennen kaikkea ylivoimassa loistava tutkapari Raimo Helmiselle. Nikon
liike yhdistettynä Helmisen pelisilmään oli muutaman edelliskauden
aikana todella kova ase Ilvekselle. Nikon paikkaa ei ylivoimalla
kukaan pystynyt täysin paikkaamaan.

Karri Takko

Takon pelit miesten joukkueessa jäivät odotetusti melko vähiin.
Loukkaantumiskierteiden aikaan pelasi 12 ottelua, joissa peliaika ei
liiemmin tullut. Takko jatkaa Ilveksessä ensi kaudellakin tavoitteena
kehittyä Ari-Pekka Selinin valmennuksessa.

Jan Kobezda

Kobezda kävi kauden alussa pelaamassa Ilveksessä muutaman ottelun,
koska Ilves kärsi pakkipulasta. Kobezda ei kuitenkaan vakuuttanut
valmennusjohtoa, eikä näin ollen saanut jatkosopimusta.

Hyökkääjät

Jesse Niinimäki

Seuraava Raimo Helminen. Virtuoosimainen sentteri, juonikas mieleltään. Uskaltaa haastaa
vastustajia nuoresta iästä huolimatta. Armeija ensi kauden huolena. Pääsi pelaamaan varsinkin
loppukaudesta jatkuvasti vakikokoonpanossa. Tarvitsee lisää voimaa ja kokemusta. Syntynyt 1983, mutta ei vielä varattu NHL:ään. Kesällä varaus todennäköisesti tulee.

David Nemirovsky

Nemirovsky sai Ilveksessä suuren ja melko vapaan roolin, liityttyään
joukkueeseen tammikuussa. Nemirovskystä odotettiin lähinnä miestä,
joka voisi tuoda leveyttä miehistöön, mutta tuskin kukaan olisi
uskonut, kuinka hyvän miehen joukkue sai. Nemirovsky takoi kauden 20
viimeisessä ottelussa 30 pistettä. Ilveksen "Ukkosketju", jossa
Nemirovskyn lisäksi pelasivat Vesa Viitakoski ja Tommi Miettinen,
olikin loppukaudella kenties liigan paras ketju. Yksi asia, joka
varmasti vaikutti myös Ilveksen loppukauden hyviin esityksiin, oli
varmasti myös se, että Nemirovskyn tulo toi Tommi Miettisen peliin
aivan uutta lentoa. Nemirovskyn kanssa tehtiin kauden jälkeen
jatkosopimus, joten Hakametsässä nähdään ensi kaudellakin nauttia
Nemirovskyn pelistä.

Ville Snellman

Ennen kauden alkua Ilves-leirissä epäiltiin, että Ville Snellman
saattaa olla pelaaja, joka pelaa kolmos- nelosketjussa muutamia
otteluita. Snellman itse oli toista mieltä. Päästyään kokoonpanoon,
pelasi Snellman tasolla, joka takasi vakiokokoonpanopaikan
loppukaudeksi. Tuloksena kymmenen maalia, sekä paikka Raimo Helmisen
ketjussa. Jatkosopimus Snellmanille tehtiin kevään aikana ja ensi
kaudeksi Villeä on kaavailtu kahteen ensimmäiseen ketjuun, joihin
Snellmanin lisäksi mahtuu kaksi suomalaista: Raimo Helminen ja Vesa
Viitakoski. Snellman voi tulevaisuudessa nousta SM-liigan parhaiden
pelaajien joukkoon.

Tommi Miettinen

Ennen vuodenvaihdetta ja David Nemirovskyn tuloa Miettisellä oli
vaikeuksia saada peliään käyntiin. Nemirovskyn tulon jälkeen
Miettinen nosti profiiliaan ja oli 20. runkosarjan pistepörssissä.
Oli tärkeä lenkki "Ukkosketjussa", sillä Miettisen vastuulla oli
pitkälti ketjun hyökkääjien puolustuspeliin osallistuminen.
Viimeistään tämä kausi osoitti, että Miettisellä on mahdollisuuksia
nousta tärkeäksi pelaajaksi joukkueelleen, mikäli pelit sujuvat hyvin
koko ajan. Miettinen pelasi loppukauden ansiosta parhaan Ilves-
kautensa. Miettisen kolme kautta kestänyt Ilves-aika päättyi tähän
kauteen, sillä ensi kaudella Miettinen pelaa Ruotsissa Brynäsin
joukkueessa.

Kimmo Vähä-Ruohola

Vähä-Ruohola muistetaan luultavasti parhaiten taklauksesta, joka
lopetti Ville Peltosen kauden. Vähä-Ruohola onnistui Snellmanin
ohella murtautumaan joukkueeseen lopullisesti vasta kauden aikana.
Peliaikaa tuli pääasiassa nelosketjussa, johon Vähä-Ruohola toi
vauhtia, kokoa ja fyysisyyttä. Kausi meni siinä määrin hyvin, että
Ilves teki jatkosopimuksen Vähä-Ruoholan kanssa ja ensi kaudella
paikka lienee kolmosketjussa edelleen fyysisessä roolissa.

Jari-Pekka Pajula

Isokokoinen sentteri, jonka kausi Ilveksessä oli vedenjakajalla. Pelasi nelosketjussa lähes
koko kauden. Puolustusasenne huippuluokkaa ja kädet toimivat mallikkaasti. Taitoa on hyvin,
mutta liike on erittäin huonoa liigatasoa. Nopeampana olisi todella vaarallinen.
Ei jatka Ilveksessä.

Ville Hirvonen

Sai sopimuksen viime kesänä ja sen jälkeen ei enää esittänyt mitään. Pelasi osan kaudesta
kolmosketjun keskushyökkääjänä, välillä laitahyökkääjänä. Lievä flegmaattisuus vaivasi ajoittain,
sen takia ei päässyt tarpeeksi esiin. Yrittää saada pelipaikan Ilveksestä try-outin kautta.

Tony Salmelainen

Salmelaisen kautta haittasivat loukkaantumiset, sekä armeija. Väliin
jäi seitsemän ottelua. Tammikuussa alkanut armeija taas painoi
loppukaudella selvästi jaloissa ja harjoitteluvapaatkin olivat
tiukassa. Salmelainen takoikin suurimman osan tehoistaan lokakuun
aikana, jolloin pelasi Viitakosken ja Helmisen kanssa.
Kokonaisuudessaan kausi oli kuitenkin varsin vaisu. Tosin odotukset
olivat korkealla, sillä Salmelainen pelasi todella hyvin kevään 2001,
jolloin tuli Ilvekseen HIFK:sta. Ensi kaudeksi Salmelainen palaa
takaisin Helsinkiin.

Kalle Mattila

Ilves tarvitsi kevätkaudeksi rikkovan pelaajan, joka ei söisi liikaa
palkkabudjettia. Tällainen löytyi Hermeksestä. Kalle Mattila
harjoitteli joulutauon Ilveksen kanssa ja sai pelipaikan joukkueesta.
Onnistumisesta ei kuitenkaan liiemmin voida puhua, sillä tehotilasto
valahti kahdeksan miinukselle. Jäähyjä Mattila keräsi 22 minuuttia,
mutta osan täysin turhissa paikoissa. Ensi kaudella Mattilaa ei Ilves-
paidassa nähdä.

Antti Hildén

Hildén pelasi edellisellä kaudella itsensä Ilves-kannattajien
suosikiksi räväkkien taklauksien, sekä kovan liikkeen ansiosta. Tällä
kaudella tätä osaa nähtiin hieman liian harvoin. Pelasi koko kauden
nelosketjussa. Pääsi pelaamaan myös alivoimaa melko paljon.
Hildéninkin ongelmaksi kuitenkin muodostui ailahtelevaisuus, eikä
jatkosopimusta ensi kaudesta tehty.

Vesa Viitakoski

Viitakoski oli Ilveksen tärkein pelaaja koko kauden huomioiden. Sai
paljon vastuuta tasakentällisin, ylivoimalla ja alivoimalla. Pelasi
hyvin sekä Helmisen, että Miettisen ketjussa. Jakoi SM-liigan parhaan
maalintekijän tittelin JYPin Tomas Chlubnan kanssa, sekä oli SM-
liigan pistepörssin kakkonen. Oli harvoja tasaisen varmoja
suorittajia Ilveksessä. Viitakoski on liigan ehdotonta eliittiä
etenkin kolmen metrin säteellä maalista, josta Viitakoskea on
todella vaikea liikuttaa mihinkään. Ilves sai tehtyä äärimmäisen
tärkeän jatkosopimuksen Viitakosken kanssa kauden päätyttyä. Pääsi
myös maajoukkueeseen MM-kisoihin, jossa saaliina yksi maali.

Mika Nieminen

Niemisestä odotettiin Ilvekselle pelaajaa, joka olisi se puuttuva
lenkki taistelussa mitaleista. Niemisen kausi oli kuitenkin erittäin
vaisu. Loppujen lopuksi Nieminen jätettiin kokoonpanon ulkopuolelle
muutamassa kevätkauden ottelussa. Tehotilasto oli koko SM-liigan
heikoin -26. Ajoittaisia välähdyksiä Niemiseltä nähtiin, mutta muuten
vauhti ei riittänyt enää SM-liigatasolle. Nemirovskyn tultua
pääasiassa kolmosketjun sentterinä puolustavammassa roolissa. Ei
jatka Ilveksessä ensi kaudella.

Raimo Helminen

Helminen pelasi tällä kaudella Ilveksessä astetta puolustavampaa
roolia kuin aiemmin. Etenkin Nemirovskyn tulon jälkeen Helminen pyrki
entistä vahvemmin kontrolloimaan oman pään peliä. Pisteiden valossa
kausi oli edellisiä heikompi, mutta arvokas pelaaja Helminen silti
Ilvekselle oli. Ja on vielä kauan mikäli uraansa jatkaa vielä ensi
kaudenkin jälkeen. Arvokisat sujuivat tänä vuonna paremmin, mitä
muutamana edellisenä vuonna. Ensi kaudella Helmisen ketjulla on
edessä jälleen hyökkäävämpi rooli, olettaen että Tsekistä hankitut
Korhon ja Vala ovat pelaajia, jotka tuovat kahden ensimmäisen ketjun
hyökkäyspeliin leveyttä.

Oliver Setzinger

Setzinger pelasi Ilveksessä vain syyskauden. Kevätkauden hän pelasi
Itävallassa Linzin joukkueessa ja edusti maataan myös MM-kisoissa.
Setzinger tuli Ilvekseen vuonna 1999 kehittymään ja nyt Ilves-aika on
ohi ja tie vie rapakon taakse.

Roman Vopat

Romuluinen Vopat ei saanut itsestään parasta mahdollista osaamista
irti Ilveksessä ja hänet kaupattiin HIFK:hon ennen joulua. Ilveksessä
liikaa turhia jäähyjä ja kohellusta. HIFK:ssa hyvä fyysinen hyökkääjä.

Jarkko Nikander

Nikanderin taso riitti tammikuulla vain nelosketjuun ja tämä johti
siihen, että Nikander kaupattiin Leksandiin.

Riku Rahikainen

Rahikainen onnistui lunastamaan paikan kokoonpanoon training campin
kautta. Vauhti ei kuitenkaan riittänyt liigaan vaan Rahikainen
matkasi Kiekko-Vantaalle pelaamaan.

Timo Koskela

Koskela pelasi muutamia otteluita Ilveksessä syyskaudella. Vakiopaikkaa kokoonpanosta ei kuitenkaan löytynyt, vaan Koskela suuntasi Tanskaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle