"Et pysty koskettamaan liekkiin sen ollessa tulikuuma. Et pysty sä tulta sammuttamaan", laulettiin Calgaryssä vuonna 1987. Nykypäivinä voidaan kyseisestä videosta löytää muutakin naurunaihetta kuin 80-luvulle ominaisen yli-hunajaisuuden.
Kyllä se kuuminkin liekki sammuu, kun sitä tuhdisti tukahdutetaan.
Flamesin alamäki ei ole NHL-piireissä mikään uusi juttu. Koko homma sai alkunsa keväällä 2004, kun joukkue taisteli Jay Feasterin kipparoimaa Tampa Bay Lightningia vastaan Stanley Cup-finaalissa. Feasterin joukot olivat etevämpiä ja mestaruus matkasi Tampa Bayhin ensimmäistä kertaa NHL:n historiassa.
Finaalitappion jälkeen Flames selvisi neljä kautta perätysten pudotuspeleihin vain tippuakseen laulukuoroon heti ensimmäisellä kierroksella. Seuraavat neljä kautta joukkue sitten pitäytyikin jo visusti pelkässä runkosarjakiekossa, eikä paraikaa kuluva sesonki ole tuomassa poikkeusta kaavaan.
Sutter oli kuitenkin ohjannut organisaation niin syviin vesiin, etteivät ex-lakimiehen eväät riittäneet tivolin pyörittämiseen.
Feaster nousi Flamesin ruoriin kaudeksi 2010-11, kun Darryl Sutter sivuutettiin roolistaan joukkueen toimitusjohtajana. Feaster oli saapunut organisaation leiviin heinäkuussa 2010, kun hänet palkattiin apulaistoimitusjohtajaksi. Noin kaksi vuotta aiemmin mies oli lähtenyt kävelemään Lightningin toimistolta omistajien sähläilyn takia.
Feasterin hankintaa apumanageriksi pidettiin Calgaryssä sijoituksena tulevaisuuteen - olihan herralla meriitit suhteellisen kunnossa. Hän oli verrattain uusi kasvo NHL-piireissä ja takataskussa kimalteli jo yksi voitettu Stanley Cup sormus. Luonnollisesti Flamesin kustannuksella. Kun Lightning nappasi mestaruuspyttynsä, oli Feaster ehtinyt viettää organisaation johdossa vain kolme kautta. Pennsylvaniassa syntynyt lakimies oli nostanut salamapaidat hetkessä huipulle.
Mestaruutta seurannut alamäki oli kuitenkin ihan yhtä nopea.
Calgarystä poistunut Sutter jätti jälkeensä hirvittävän sekasotkun, eikä Feasterin matka Flamesin peräsimessä alkanut ruusuilla tanssahtelemisella. Sutterin kovin aivopieru osui tammikuun viimeiselle päivälle vuonna 2010. Tuolloin mies kauppasi 24-vuotiaan Dion Phaneufin Toronto Maple Leafsiin saaden vastineeksi kasan keskinkertaisuutta. Vastineeksi kärrätystä neljästä pelaajasta vain yksi jatkaa paraikaa uraansa Flames-paidassa. Phaneuf taas painaa Leafsissa illasta toiseen kovia minuutteja C-kirjain rinnassaan.
Calgaryssä Sutterin eroaminen otettiin vastaan hymyissä suin. Feaster astui sorvin ääreen ja fanien mielissä siinsi ajatuksia valoisammista päivistä. Sutter oli kuitenkin ohjannut organisaation niin syviin vesiin, etteivät ex-lakimiehen eväät riittäneet tivolin pyörittämiseen. Ei lähimainkaan. Alamäki sen kuin jatkui.
Feaster on syöpynyt pohjoisamerikkalaisen kiekkoväen mieleen eräänä NHL-historian huonoimmista kaupantekijöistä. Ne muutamat hyvät siirrot tuppaavat unohtumaan, kun kaikista pahimmat hudit ovat kotoisin katastrofisaarelta. Ja niitä on useita, todella useita.
Kesällä 2011 neuvotteluhirmu Darcy Regier kaappasi Robyn Regehrin 2011 Buffalo Sabresiin täysin pilkkahintaan. Regehr oli toki jo uransa ehtoopuolella ja Flamesilla oli tunnetusti palkkakatto-ongelmia Sutterin vuosien jälkeen. Toisen kierroksen varausvuoron antaminen vielä Regehrin mukana oli kuitenkin jo suoranaista tyhmyyttä. Sabres varasikin tuolla vuorolla puolustaja Jake McCaben, joka tunnetaan nykyään Yhdysvaltain alle 20-vuotiaiden mestarijoukkueen kapteenina ja juniorikisojen tähdistöpakkina.
Sutter viskasi koko Flamesin vessanpönttöön, ja Feaster ratkaisi tilanteen huuhtelemalla koko sotkun viemäriverkostoon.
Feasterin viimeinen vuosi Calgaryssä varmisti hänen paikkansa kiekkomaailman pilkkalistalla. Ryan O'Reillylle heitetyn idioottimaisen sopimustarjouksen jälkeen toimitusjohtaja kohtasi tilanteen, jossa sekä seuraikoni Jarome Iginlalle että luottopakki Jay Bouwmeesterille olisi löydettävä uusi seura. Halukkaita kauppakumppaneita oli lähes jonoksi asti, mutta kaupasta saatu hinta oli jotain aivan käsittämätöntä.
Iginla lähti metsästämään uralleen kruunua Pittsburghiin ja Bouwmeester taas suuntasi St. Louisiin. Näistä kahdesta pelaajasta Flames sai vastineeksi kaksi ykköskierroksen varausvuoroa (Emily Poirier ja Morgan Klimchuk), Mark Cundarin, Reto Berran, Kenneth Agostinon sekä Ben Hanowskin.
Kyllä, tässä on seuraikonin ja illasta toiseen noin 25 minuuttia raatavan luottopakin arvo Feasterille. Kaksi avauskierroksen loppupään varausvuoroa ja kasa keskinkertaisia kiekkonuoria. Olkoon suurten sopimusten liikuttelu nykypäivän NHL:ssä sitten miten vaikeaa tahansa, oli tämä tempaus täysin katastrofaalinen Flamesin tulevaisuuden kannalta.
Feasterin ainoaksi virheeksi eivät jääneet heikosti sujuneet kauppaneuvottelut, vaan myös niiden heikko ajoittaminen. Mikäli herra toimitusjohtaja olisi älynnyt luopua Iginlasta aiemmin pelkän runkosarjarallattelun sijaan, olisi organisaation kruununjalokivestä saatu vastine ollut ruhtinaallinen. Joukkueen jälleenrakennusprojekti olisi saanut lentävän lähdön turhanpäiväisen odottelun sijaan.
Sama pätee myös Miikka Kiprusoffiin. Feaster yritti kaupata suomalaisvahtia vasta hänen viimeisellä pelikaudellaan, eikä miestä enää tuolloin kiinnostanut siirtyä muihin maisemiin. Pari kautta aiemmin tilanne olisi voinut olla toinen - ehkäpä sitä bensaa olisi löytynyt siirron loppuunviemiseen.
Sutter-Feaster-kaksikko vei Flamesin yhdeksässä vuodessa tilaan, josta ei todellakaan ole kuin yksi ylöspäin johtava kulkusuunta. Matka tulee kuitenkin olemaan pitkä valittiin joukkueen uudeksi toimitusjohtajaksi sitten millainen seppo tahansa. Flamesilla on nimittäin taskussaan huippulahjakkaiden nuorten sijaan lähinnä keskinkertaista osaamista. Muutama huippuyksilö saa vedettäväkseen aikamoisen kivireen.
Voidaankin hyvin sanoa, että Sutter viskasi koko Flamesin vessanpönttöön, ja Feaster ratkaisi tilanteen huuhtelemalla koko sotkun viemäriverkostoon.
Jonkun pitäisi nyt käydä tonkimassa joukkue sieltä ylös...
