Mielipide

Hetkonen, elämmehän varmasti vuotta 2018?

NHL / Kolumni
Erik Gudbransonin kolmivuotinen jatkosopimus Vancouver Canucksin kanssa paljastaa sen, että vanhoillinen ajattelu puolustajien suhteen on vielä osin voimissaan. Puukäsimörssärit saavat vieläkin pyytää seuroiltaan summia, jotka ylittävät heidän todellisen tasonsa reilusti.

NHL:n pelillinen kehitys aiempaa luisteluvoimaisempaan ja kiekollisempaan suuntaan on vaikuttanut myös sarjassa pelaavien puolustajien profiileihin. Vielä 2000-luvun alkupuoliskolla 180-senttistä puolustajaa pidettiin NHL:ään liian lyhyenä, mutta nykyään sen pituisia puolustajia näkee joukkueidensa kärkipuolustajina.

Ja aivan syystä. Moni heistä kulkee jääkiekon pelillisen kehityksen aallonharjalla. Jos pelaaja toimittaa pelivälinettä hyökkääjille vaihdosta toiseen ja tuottaa hyökkäyspeliä, pituus on yleensä toisarvoinen seikka.

puukäsimörssäreiden ei tarvitse vieläkään tulla sopimusneuvotteluissa paljoakaan vastaan

Kehitys ei ole kuitenkaan täysin karsinut Erik Gudbransonin kaltaisten pelaajien elintilaa. 195-senttisen ja satakiloisen Gudbransonin avut ovat kaukana kiekollisuudesta tai luisteluvoimasta, mutta silti hänelle on luvassa töitä NHL:ssä vielä kolmen seuraavan kauden ajan.

Jatkosopimuksellaan Gudbranson kuittaa kaudessa keskimäärin neljä miljoonaa dollaria. Ei voi kuin ihmetellä, mitä Canucks-toimistolla on ajateltu silloin, kun keskustelut sopimuksesta ovat kääntyneet loppusuoralle.

Epäilen, elääkö organisaation GM Jim Benning oikeaa vuotta, tai edes oikeaa vuosikymmentä, sillä viimeksi kun kalenteria vilkaisin, nyt ollaan pitkällä 2010-lukua.

Ilman visiiriä pelaava Gudbranson on kokonsa puolesta ehta fyysinen pelote, mutta vastustajien nopeille kärkihyökkääjille kanadalaispuolustaja näyttäytyy enemmänkin katukäytävään sementoidulta betoniporsaalta.

Voi olla, että hän toimittaa Canucksin jääharjoituksissa kierrettävän esteen virkaa, suorittaa palopuheensa pukukopissa karjuen ja katkoo maalilla yhden jos toisenkin vastustajan kylkiluun, mutta kovin montaa mestaruutta edellä mainituilla ominaisuuksilla ei voiteta.

Jos Canucks on tyytyväinen siihen, että maksaa kanadalaispuolustajalleen palkkaa muista kuin pelillisistä ominaisuuksista, kaivaa se itselleen omaa kuoppaa palkkarakenteen joustavuuden suhteen. On merkillistä, että pienessä roolissa hyvää tulosta tekevien ja kiekollisesti osaavien puolustajien kohdalla on kitsailtu ja tarjoiltu pienisummaisia sopimuksia. Dallas Starsin Stephen Johns, Ottawa Senatorsin Chris Wideman ja Colorado Avalanchen Mark Barberio ovat tästä hyviä esimerkkejä.

Huolestuttavaa puolestaan on se, että NHL:ssä maksetaan isoja summia alle keskimääräisellä tasolla pelaaville puolustajille. Esimerkiksi Michael Stone tienaa Calgary Flamesissa 3,5 miljoonaa dollaria kaudessa ja Dmitri Kulikov Winnipeg Jetsissä 4,33 miljoonaa dollaria kaudessa.

On vuosi 2018, eikä puukäsimörssäreiden tarvitse vieläkään tulla sopimusneuvotteluissa paljoakaan vastaan, vaikka pelillinen kehityssuunta osoittaa puolustajien osalta täysin päinvastaiseen suuntaan.

Juttua muokattu 21.2.2018 klo 11.37: Poistettu Kyle Quincey isoja summia tienaavien puolustajaesimerkkien joukosta.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös