Mielipide

Chicago - Aika ilman Amontea

NHL / Kolumni
Blackhawks oli ehdottomasti yksi viime kauden positiivisimmista yllättäjistä nousemalla sensaatiomaisesti pudotuspeleihin viiden vuoden tauon jälkeen. Suurin kunnia erinomaisesti kaudesta kuuluu valmentaja Brian Sutterille, joka sai niin kokeneet veteraanit kuin uudet kyvytkin ylittämään itsensä kerta toisensa jälkeen. Tällä kaudella Sutterin odotetaan jatkavan siitä mihin hän jäi.

Kaksijakoinen kausi

Viime kauden syyspuolisko oli seuran historian parhaimpia. Lentävä startti siivitti joukkueen Läntisen konferenssin kärkipaikoille ja pelaajiston kemia toimi esimerkillisen hyvin. Voittoja virtasi voittojen perään - etenkin kotona, jossa saldoksi tuli mairittelevat 28-7-5-1 - ja portit näyttivät olevan auki vaikka taivaisiin asti. Kevätpuolisko tummensi kuitenkin pilviä. Otteet alkoivat takerrella; nuorissa tulokkaissa alkoi näkyä selviä väsymyksen merkkejä, veteraanien maalihanat tukkeutuivat ja loukkaantumiset vaivasit joukkueen avainpelaajia. Erityisesti maalivahtipeli suistui syöksykierteeseen Salt Lake Cityn Olympialaisten jälkeen. Jocelyn Thibaultin fyysinen sekä henkinen loppuun palaminen näkyi katastrofaalisesti kevätpuoliskon tuloksissa, mutta yksin Thibaultin syyksi kehnoja pelejä ei voi asettaa.

Pudotuspeleissä joukkueen suurimmat ongelmat näkyivät ensi kertaa todellisessa muodossaan. Maalivahtipelin epävarmuus sekä kokemattomuus, puolustuksen passiivisuus ja hyökkäyksen saamattomuus saivat joukkueen näyttämään lähinnä harrastelijoilta. Erityisesti fyysisyyden puute ja huonot aloittajat vaivasivat koko joukkuetta, sillä ensimmäisen kierroksen vastustaja St. Louis Blues kirjaimellisesti luisteli Blackhawks-lauman yli. Puolustuksen takkuillessa, maalivahtien jäädessä ilman apuja ja hyökkääjien ruudin ollessa märkää pudotuspelimenestystä ei liiemmälti voitu odottaa. Loppujen lopuksi St. Louis murjoikin kokemattoman playoff-joukkueen voitoin 4-1.

Kaksijakoisen runkosarjan ja kehnojen pudotuspelien sivussa koko Blackhawks-organisaatiota koskettanut uutinen oli joukkueen kapteenin Tony Amonten lähtö Arizonan aavikoille Phoenix Coyotesin riveihin. Amonten menettäminen oli periaatteessa jo melko varmaa joulukuussa 2001, sillä sopimusneuvotteluissa oli ajauduttu umpikujaan lähinnä palkkavaatimusten erimielisyyksistä. Joukkueen supertähteä ei kuitenkaan haluttu myydä playoff-paikan häämöttäessä vaikka tarjouksia sateli siirtorajan lähestyessä. Ratkaisulla turvattiin joukkueen kemia ja osittain varmistettiin varmoja lipputuloja loppukaudeksi, mutta Amonten kaltaisen pelaajan menettäminen ilmaiseksi vapaana-agenttina jätti silti ammottavan aukon joukkueeseen.
Tuleva kesä tiesikin kiireistä työrupeamaa GM Mike Smithille hänen etsiessään korvaaja Amonten saappaisiin sekä ratkaistessaan pudotuspeleissä vaivanneita ongelmia.

Supertähti supertähden paikalle

Amonten sopimuksen Phoenixin kanssa varmistuttua Mike Smith oli pakotettu löytämään korvaaja joukkueen kapteenille, sillä kesän ensisijainen tavoite oli juuri parantaa maalintekovoimaa ja tuoda joukkueeseen uusi yleisömagneetti. Smithin mielenkiinto keskittyikin lähes välittömästi persoonalliseen veteraaniin ja vapaa-agenttiin Theoren Fleuryyn, joka räväkällä ja tehokkaalla pelityylillään voisi olla kaivattu vastaus. Fleuryn ja Blackhawks-seurajohdon välinen mielenkiinto ei ollut kuitenkaan täysin yksipuolista, sillä Fleuryn läheiset suhteet valmentaja Brian Sutterin kanssa herättivät myös toisen osapuolen mielenkiinnon liittymisestä Blackhawks-organisaatioon. Fleuryn päätös tulevasta seurasta venyi kuitenkin elokuulle asti, koska veteraani halusi selvittää koko kauden vaivanneet henkilökohtaiset ongelmansa ja miettiä rauhassa tulevaisuuttaan. Loppujen lopuksi ja erilaisista huhuista huolimatta Fleury päätti liittyä Windy Cityn kiekkoylpeyden riveihin samalla vakuuttaen uuden elämän alkua ja vanhojen ongelmien taakse jättämistä - hänestä oli tuleva supertähti supertähden paikalle.

Vaikka voidaankin sanoa Smithin ylittäneen itsensä Fleury-hankinnalla - ja ennen kaikkea yllättäneen fanit - Fleuryn riskialttius asettaa silti suuren kysymysmerkin sekä hänen itsensä että koko joukkueen ylle. Amonten korvaajaksi asettaminen luo varmasti valtavat paineet onnistumiselle etenkin kun kesän muut hankinnat olivat enemmän tai vähemmän kyseenalaisia. Alkukesän ensimmäinen uusi kasvo, Sergei Berezin, jatkaa tuttua ex-Maple Leafs-traditiota Smithin valtakaudella ja nostaa entisten Toronto-pelureiden määrän peräti kuuteen. Berezinin toivotaan vahvistavan maalinteko-osastoa ja pääsevän vaativan Brian Sutterin johdolla takaisin entisiin tehoihin. Hyökkäyksen uusia nimiä on myös Minnesota Wildista löydetty nuori Brett McLean, joka hyvistä otteista huolimatta ei ole saanut näyttöpaikkaa suurissa ympyröissä. Erinomaisena aloittajana McLeanin toivotaan tuovan syvyyttä sentteriosastolle ja kaunistavan surkeita aloitusprosenttilukuja parhaan aloittajan Tom Fitzgeraldin siirryttyä Torontoon. Tappelijaosastolla Aaron Downeyn siirryttyä Dallasiin hankittiin korvaajaksi kokenut Louie DeBrusk varmistamaan joukkuetovereiden turvallisuutta.

Takalinjoilla ei kesän aikana mullistavia muutoksia koettu. Farmijoukkue Norfolk Admiralssin kapteeni Nolan Baungartner pakkasi tavaransa ja suuntasi kohti länsirannikkoa ja Vancouveria. Canuckeista vapaana-agenttina Windy Cityyn suuntasi puolestaan isokokoinen ja fyysinen puolustaja Jason Strudwick, joka ei pelkää käyttää nyrkkejäänkään jos tarve vaatii. Lisäksi puolustusta vahvistamaan hankittiin useita kausia farmissa viettänyt ex-Maple Leaf Nathan Dempsey, joka hyvänä kiekollisena puolustajana voi vahvistaa ylivoimaa. Baumgartnerin lisäksi alakerran menetyksiä ovat Chris McAlpine, joka vaihtoi intiaani-paidan Kings-nuttuun, Vladimir Chebaturkin, joka suuntasi matkansa Manhattanille New York Rangersin riveihin sekä Joe Reekie, jonka kanssa ei tehty jatkosopimusta.

Syyskuussa alkanut harjoitusleiri toi sekä positiivisia että negatiivisia uutisia. Tulokkaat kuten Tyler Arnason, Brett McLean ja Mikhail Yakubov esittivät erittäin pirteitä ja onnistuneita otteita kautta leirin. Erityisesti Arnasonin ja McLeanin osakkeet ovat korkeilla vakiokoonpanon viimeisiä paikkoja jaettaessa - Yakuboville sen sijaan kausi farmissa tekee terää ja tuo varmuutta sekä kokemusta. Lisäksi veteraani Louie DeBruskin pelit ovat sujuneet yli odotusten ja kokenut kettu tulleekin vahvasti haastamaan joukkueen muut nyrkkisankarit pelipaikasta. Eric Dazen loukkaantuminen toikin sitten muuten hyvin menneen harjoitusleirin ikävimmän jobin postin. Viime kauden paras maalintekijä on vähintään kuusi viikkoa loukkaantuneena ja todennäköisesti viime kaudella uransa parhaat tehot nakuttanut hyökkääjä palaa kokoonpanoon vasta marraskuun alkupuoliskolla. Uutta kapteenia ei harjoitusleirillä vielä valittu vaan harjoitusotteluissa kolmella eri pelaajalla on kulkenut A-kirjain rinnassaan. Kapteeni nimetään ensimmäisen runkosarjapelin alla.

Sutterilla avaimet menestykseen

Brian Sutterin ensimmäinen kausi päävalmentajana oli täysosuma. Mies johdatti Blackhawksit pudotuspeleihin ensi kertaa sitten kauden 1996-97 ja samalla koko liigan yhdeksänneksi parhaimmaksi joukkueeksi runkosarjassa. Viime kauden 96 pisteestä kuuluu suuri kunnia Sutterilla ja mahtavasta tulokaskaudesta Blackhawks-peräsimessä tulikin oikeutettu osoitus kauden päätyttyä. Sutter oli jo kolmannen kerran ehdolla Jack Adams Awardiin - parhaan valmentajan palkintoon - mutta jäi äänestyksessä toiseksi Phoenix-valmentaja Bob Franciksen viedessä pystin nimiinsä. Vuonna 1991 Sutter voitti palkinnon ollessaan St. Louis Bluesin pääkäskijänä.

Sutterin kenties paras ominaisuus on kyky saada pelaajista irti parhaimpansa ja vielä vähän ylimääräistäkin. Viime kaudella lukuisat veteraanit kuten Alexei Zhamnov, Boris Mironov ja Eric Daze pelasivat elämänsä kauden, mutta myös muutamat tulokkaat tekivät kaivattuja läpimuroja, joista loistavimpana esimerkkinä kenties Kyle Calder.
Tulevalla kaudella Sutterilta odotetaankin samankaltaista pelaajien motivointia - potilaat vain ovat vaihtuneet. Henkilökohtaisten ongelmien kanssa painiva Theoren Fleury on varmasti suurin ongelmatapaus, mutta miesten yhteinen menneisyys Calgaryn ajoilta auttanee luomaan kiinteän ja tuloksekkaan suhteen. Sergei Berezinin laskussa olevan uran toivotaan myös saavan uuden nousun Sutterin ohjauksessa, koska venäläisen veteraanin tehot ovat laskeneet kausi kaudelta. Kokeneimmista Blackhawks-nimistä Igor Korolevin otteisiin kaivataan eniten ryhtiä - toivottavasti Sutterin luoma asenne tavoittaa myös Korolevin tulevalla kaudella.

Vaikka Sutterin ensimmäinen kausi oli lähes ilmiömäinen, toista kautta on spekuloitu ja odotettu pelolla. Sutterin maine tiedetään: useimmissa seuroissa hän on ensimmäisellä kaudellaan piiskannut pelaajat äärirajoilleen ja saavuttanut hyviä tuloksia, mutta seuraavalla kaudella koko pakka on romahtanut ja menestyksekästä kautta on seurannut katkera epäonnistuminen. Sutter on ikään kuin kasvanut liian lähelle joukkuettaan - tullut liian tutuksi pelaajilleen ja uudet metodit ovat täten tulleet liian kaavamaisiksi.

Joka tapauksessa Sutterin palauttama old-school-kiekkoilu, aggressiivinen pelityyli ja kurinalainen valmennus olivat erittäin kaivattuja Blackhawks-fanien sekä koko organisaation keskuudessa. Viime kausien lukuisten valmentajavaihdosten sekä erilaisten pelityylien vaihdellessa Sutterin perinteinen kiekkoilu tekee varmasti hyvää pelaajille, jotka ovat usean vuoden ajan joutuneet kauden alkaessa uuden valmentajan alaisiksi. Tulevalla kaudella koko valmennusjohto onkin pitkästä aikaa edelliskauden kuosissa, sillä myös apuvalmentajina jatkavat samat herrat kuin viime kaudella - Denis Savard ja Al MacAdam. Ainoa uusi nimi koko johtoportaassa on Ottawa Senatorsin entinen GM Marshall Johnston, joka nimitettiin nuorten pelaajien kykyjen arvioinnin johtajaksi. Toivottavasti Sutterille ja pelaajille suodaankin tulevalla kaudella työrauha juuri valmennusjohdon muuttumattomuuden vuoksi, sillä juuri Sutterilla on avaimet joukkueen menestykseen.

Maalivahtien peluuttamiseen tultava muutosta

Vaikka Jocelyn Thibault pelasi loistavan alkukauden, alkoi hänen otteissaan runkosarjan kevätpuoliskolla näkyä selkeitä väsymyksen merkkejä. Liiallinen ylikuormitus näkyi erityisesti Salt Lake Cityn olympialaisten jälkeen, jolloin koko Blackhawks-joukkueen pakka sekosi täysin. Pudotuspeleissä ei myöskään nähty alkukauden kaltaisia otteita niin Thibaultin kuin Steve Passmorenkaan kohdalta - joskaan kehnoa playoff-menestystä ei voida vierittää täysin maalivahtien niskaan.

Tulevalla kaudella maalivahti-duo jatkaa samalla koostumuksella eli Jocelyn Thibault kantaa ykkösvahdin viittaa ja Steve Passmore tuuraa tarvittaessa. Viime kauden peluuttamiseen on kuitenkin tultava muutoksia, sillä vastaavanlaista loppuun palamista niin henkisellä kuin fyysisellä puolella ei soisi Thibaultilta näkevän. Brian Sutterin on yksinkertaisesti vain luotettava enemmän Passmoreen ja annettava tämän näyttää, että on luottamuksen arvoinen, sillä Thibaultin on saatava kaivattua lepoa pitkän kauden aikana. Kakkosmaalivahtina Passmore nimittäin on erittäin käyttökelpoinen vaikkakin otteissa on vielä liikaa ailahtelevuutta - omaan roolinsa silti erittäin nöyrä ja potentiaalinen tapaus.

Joukkueen maalivahtitilanne on kokonaisuudessaan puhuttanut erittäin paljon. Jocelyn Thibault on kelvollinen maalivahti ja pystyy otteillaan silloin tällöin pitämään joukkuettaan pystyssä. Epävarmuus ja otteiden ailahtelevuus ovat kuitenkin liian suuria ja hyvän ja huonon päivän ero on toisinaan valtava. Vaikka Thibault on vielä nuori ja kehityskelpoinen maalivahti, hänen todellista potentiaaliaan on epäilty varsin vahvalla kädellä. Miestä ei pidetä Patrick Royn kaltaisena voittavana maalivahtina, joka huikeilla otteillaan pystyy siivittämän joukkueen voittoon jos muut joukkueessa pelaavat alle tasonsa. Pitää kuitenkin muistaa, että maalivahdit kehittyvät huipputasolle yleensä myöhemmin kuin kenttäpelaajat, joten toivoa riittää vielä.

Farmissa Norfolkissa ovat kehittymässä tulevaisuuden toivot Michael Leighton ja Craig Anderson. Lisäksi organisaatioon kuuluvat nuoret Adam Munro ja Los Angeles Kingsistä kesällä hakittu Darryl LaPlante. Erityisesti Leightonista odotetaan tulevaisuuden maalivahtipelastajaa ja Thibaultin korvaajaa ykkösvahdin paikalla. Hyvin sujunut harjoitusleiri sekä mainiot otteet harjoituspeleissä antavatkin toivoa nousujohtoiselle kehitykselle. Vastuu Norfolkissa ja lukuisat pelit farmivalmentaja Trent Yawneyn opissa kantavat varmasti hedelmää muutaman vuoden kuluttua, jolloin Leightonin toivotaan olevan valmis NHL-ympyröihin ja viemään Blackhawks aina mestaruuteen asti.

Puolustus kaipaa nuorennusta

Viime kauden yksi näkyvimmistä parannuksista oli puolustuksen varmentuminen, mutta ikävä kyllä myös vanhentuminen. Blackhawksit päästivät 39 maalia vähemmän kuin kaudella 2000-2001, josta suuri kiitos kuuluu Jocelyn Thibaultin hyvän alkukauden lisäksi roimasti petranneelle puolustukselle. Erityisesti Phil Housleyn ja Jon Klemmin hankinnat olivat kulmakivinä puolustuksen hyviin otteisiin, mutta toisaalta miesten iät nostivat puolustuksen keskimääräisen iän 33.2 vuoteen. Puolustus onkin yksi liigan iäkkäimmistä ja samalla loukkaantumisherkimmistä vaikka takalinjoille hankittiinkin syvyyttä tulevaksi kaudeksi.

Puolustuksen selkeä johtohahmo on kokenut veteraani Phil Housley, joka esitti nuoruusvuosiensa kaltaisia otteita viime kaudella. Valmentaja Sutterin motivoimana Housley pyöritti ykkösylivoimaa erittäin tehokkaasti ja oli koko kauden ajan selkeästi paras kiekollinen puolustaja. Ykköspakkiparin Housleyn kanssa muodosti ja todennäköisesti muodostaa tulevallakin kaudella Jon Klemm. Klemm oli viime kesän onnistuneimpia hankintoja GM Mike Smithiltä, sillä kokenut puolustaja toi kaivattua johtajuutta ja voitontahtoa muutoin aneemiseen puolustukseen. Klemmin varmat otteet omassa päädyssä ja esimerkillinen työ maalinedustan putsaamisessa ovat arvokasta ja usein näkymätöntä työtä, jota jokainen menestyvä joukkue tarvitsee. Ykköspakkiparin muotoutuminen oli loppujen lopuksi varsin loogista, sillä Housley ja Klemm täydentävät erinomaisesti toisiaan: Housleyn hoitaessa kiekon ylöstuonnin, Klemm varmistaa oman päädyn.

Yksi viime kauden kohutuimmista pelinsä parantajista oli ristiriitaisia tunteita herättävä Boris Mironov. Toissa kauden selkeä alisuorittaja esitti erittäin varmoja otteita ja viisasta pelinlukua luoden itsestään erittäin positiivisen kuvan. Varmistuneita otteita kuvaa hyvin kunnioitettava +\- saldo +15, joka oli viime kaudella joukkueen neljänneksi paras. Kauttaaltaan Mironovin otteista huokui koko kauden ajan voimistunut itseluottamus, joka ilmeni muun muassa fyysisempänä pelinä sekä varmempana kiekonkäsittelynä ja viime kauden tapaan BoBolta nähtäneenkin muutamia maukkaita taklauksia. Mironovin pakkiparina nähtiin venäläiskollega Alexander Karpovtsev, joka oli joukkueen johtava laukaustenblokkaaja. Karpovtsevin puolustuspelaaminen on esimerkillistä ja uhrautuvaa, mutta miehen kankeita jalkoja on kritisoitu ankarasti ja hitautensa vuoksi hän ajautuukin usein ulos tilanteesta. Venäläispakkipari toimi viime kaudella varsin hyvin ja miehet jatkanevat myös tulevalla kaudella yhdessä. Vaikka Mironovin ja Karpovtsevin muodostama pari on kokenut ja varma on se myös erittäin loukkaantumisherkkä. Etenkin Karpovtsevin pelityyli luo jo väkisin loukkaantumisia ja viime kaudellakin hän pelasin vain 65 ottelua. Mironov puolestaan istui sairastuvalla 18 ottelua.

Viime kauden lopulla Columbus Blue Jacketsistä hankittu Lyle Odelein tuo omalla kokemuksellaan varmuutta ja johtajuutta takalinjoille. Columbuksen ex-kapteeni on myös vahva ehdokas Blachhawks-kapteeniksi, juuri kokemuksensa sekä esimerkillisten otteidensa ansiosta. Odelein tuo kaivattua fyysisyyttä puolustukseen ja hän olikin harvoja onnistujia viime kauden pudotuspeleissä. Yksinkertaista ja kovaa peliä pelaava Odelein on avainhahmoja alivoimassa ja kolmospakkiparin selkeä johtohahmo, joka voi tarvittaesa olla eräänlainen isähahmo joukkueen nuoremmalla kaartille.

Steve Poapst oli puolustuksen suurin yllättäjä viime kaudella ja tulevalla kaudella yhdessä Jason Strudwickin sekä Nathan Dempseyn kanssa hän taistelee kuudennen ja seitsemännen puolustajan roolista. Poapstin varmat otteet, hyvä pelinluku ja yksinkertaiset, mutta tärkeät ratkaisut omassa päädyssä tekivät vaikutuksen valmentaja Brian Sutteriin, joka palkitsi miehen pelipaikalla pelaavassa kokonpanossa. 56 ottelua on kelpo saavutus puolustajalta, jonka edellinen ennätys oli 36 peliä. Tämän kesän hankinnat Jason Strudwick ja Nathan Dempsey ovat kuin toistensa vastakohdat. Strudwick on isokokoinen ja kovaotteinen puolustaja, joka ei kaihda käyttää nyrkkejäkään joukkueen eduksi. Hänen toivotaan tuovan pudotuspeleissä puuttunutta fyysisyyttä puolustuksen otteisiin ja näyttävän esimerkillään muille kuinka maalinedusta putsataan. Nathan Dempsey on puolestaan kokenut farmikiekkoilija, jolta on odotettu todellista läpimurtoa jo kauan. Hänen pelilliset avunsa ovat kiekollisella puolella ja ylivoimalla Dempsey onkin erittäin käyttökelpoinen peluri.

Poapstin, Struswickin ja Dempseyn taistellessa puolustuksen viimeisistä paikoista jää tulevaisuuden pakkitähdeksi kaavailtu Steve McCarthy auttamatta ulos ringistä. Kesän aikana huhumyllyn rattaissa pyörineen McCarthyn harjoitusleiri ja -ottelut sujuivat hieman alakanttiin ja johtoporras näki parhaaksi lähettää nuorukaisen takaisin farmiin kehittymään. Harjoitusleirin tulos oli toisaalta pieni pettymys, sillä McCarthy on vuosiin lupaavin puolustaja Blackhawks-organisaatiossa ja hänestä odotetaan kuumeisesti Phil Housleyn korvaajaa kiekollisenpuolustajan sekä ylivoimapyörittäjän rooliin. Lisävuosi Trent Yawneyn opeissa ei kuitenkaan ole pahitteeksi nuorelle pelurille, mutta viimeistään ensi kesänä alkaa McCarthynkin kohdalla kello tikittää melko huolestuttavasti. Blackhawks-puolustuksen yhä vanhetessa on nuorten lupausten lunastettava heihin kohdistettavat odotukset ja otettava ratkaiseva harppaus eteenpäin ja esimerkiksi juuri McCarthyn tapauksessa näytettävä onko hänellä todellakin annettavaa organisaatiolle. Takalinjojen tulevaisuutta edustaa myös toinen lupaava ja nuori löytö, 23-vuotias Kent Huskins, joka on kuudennen kierroksen varauksia vuodelta 1999. Huskinsin harjoitusleiri sujui yli odotusten ja tulevaisuudessa mies voi hyvinkin olla avainroolissa Blackhawks-puolustuksessa.

Hyökkäys täynnä kysymysmerkkejä

Muihin osa-alueisiin verrattuna hyökkäys koki vähäisimmän parannuksen toissa kauteen verrattuna. Kaudella 2000-01 syntyi 210 maali kun viime kaudella maalimäärä nousi vain kuudella paremmaksi eli 216:sta. Maalintekoon onkin tultava roimasti parannusta, sillä Blackhawsit sijoittuivat maalimäärällään koko liigan vertailussa vasta sijalle 14 kun esimerkiksi Central-divisioonan muista kärkijoukkueista St. Louis oli 12. (227 maalia) ja Detroit koko liigan kakkonen 251 maalilla. Divisioona ja koko Läntinen konferenssi eivät ole ainakaan tulleet yhtään helpoimmiksi kesän aikana, joten maalintekoon on tultava huomattavaa parannusta mikäli Blackhawksit mielivät uusia playoff-paikkansa.

Maalinteon vastuun kasautuminen liiaksi kahdelle ensimmäiselle ketjulle oli viime kaudella yksi suurimpia ongelmia - erityisesti tämä näkyi pudotuspeleissä. Myös hyökkääjistön pienikokoisuus ja fyysisyyden puute ilmeni pudotuspeleissä ratkaisevalla tavalla, mutta ongelmaan ei juurikaan löydetty kesän aikana ratkaisua. Hyvät voimahyökkääjät kun eivät kasva puissa eikä omia lupauksia haluttu menettää kauppojen yhteydessä. Lisäksi viime kauden ongelmana olivat luokattomat aloitukset, joihin toivotaan parannusta nuorten Tyler Arnasonin sekä Brett McLeanin osalta. Erityisesti McLean on erinomainen aloittaja, jota voidaan käyttää erikoistilanteissa ja muissa tärkeissä aloituksissa. Blackhawks-hyökkääjistön parhaimmat aseet lepäävätkin nopeudessa ja teknisyydessä, mutta isoja sekä fyysisiä joukkueita vastaan heiveröinen hyökkäyskalusto voi olla suurissa vaikeuksissa.

Uusien kasvojen, Sergei Berezinin ja Theoren Fleuryn, toivotaan tuovan helpotusta maalintekoon ja etenkin Fleuryn otteet ovat varmasti kovassa tarkkailussa juuri Tony Amonten lähdön vuoksi. Viime kaudellahan hyökkäys toimi periaatteella, jossa Amonten ketjua vastaan pelasi lähes aina vastustajan parhaat puolustajat, jolloin kakkosketjua vastaan jäi yleensä astetta huonommat pakit. Periaatteen ydin piili Amonten tunnettavuudessa, sillä vastustajat tiesivät hänen vaarallisuuden ja pystyvän yllättäviinkin ratkaisuihin, jolloin he olivat pakotettuja peluuttamaan tähtipuolustajiaan ykköskenttää vastaan. Juuri tällaista tunnettua supertähteä haettiin Fleuryn hankkimisella. Omalla olemuksellaan ja otteillaan Fleury saisi ehkä vastustajan huomion kiinnittymään häneen, jolloin kakkoskenttä saisi pyörittää peliään hieman vapaammin. Systeemin toimivuudesta kertoo erinomaisesti pisteiden ja maalien jakautuminen varsin tasaisesti ykkös- ja kakkosketjun välillä sekä Eric Dazen huima maalimäärä kakkoskentän laidassa.

Joka tapauksessa sekä Fleury että Berezin pystyvät omalla panoksellaan tuomaan helpotusta maalintekoon ja hajauttamaan vastuuta kolmoskentällekin. Ja vaikka Berezinin tehot ovat olleet kausi kaudelta laskussa, toivotaan Brian Sutterin motivoivan miehen vanhat tehot takaisin, koska parhaimmillaan - kaudella 1998-99 Torontossa - kokenut venäläishyökkääjä on nakuttanut jopa 37 maalia ja 59 pistettä. Toisaalta lisäpaineita kummankin niskaan tuo viime kauden parhaan maalintekijän Eric Dazen loukkaantuminen, mutta toisaalta Dazen poissaolo avaa tulokkaille kuten Arnasonille ja McLeanille kelvollisen näytönpaikan ja mahdollisuuden vakiinnuttaa paikka pelaavassa kokoonpanossa.

Tulevalla kaudella ykköskentän tutkaparin muodostanevat Alexei Zhamnov ja Theoren Fleury. Fleuryn tehot ja taidot tiedetään ja yhteistyö Brian Sutterin kanssa voi olla erittäin toimivaa, mutta tärkein kysymys onkin pystyykö tämä NHL:n pienisuurimies jättämään henkilökohtaiset ongelmansa taka-alalle ja keskittymään oleelliseen. Viime kaudella Fleuryn turhautuminen ongelmiensa kanssa näkyi liiankin hyvin kentällä veteraanin ottaessa lukuisia turhia jäähyjä ja soittaessa suutaan tuomareille. Sen sijaan Zhamnov pelasi viime kaudella uransa parhaimman vuoden Blackhawks-paidassa tehden 67 pistettä. Vaikka Zhamnov on Blackhawksien kiistaton ykkössentteri, miehen taitoja on kritisoitu melko rankasti ja hänen sopivuuttaan ykkösketjuun epäilty. On totta, ettei Zhamnov ole Joe Sakicin tai Mario Lemieux'n tavoin dominoiva supertähti, mutta omalla panoksellaan ja erinomaisella kahden suunnan pelillään hän on erittäin arvokas mies. Kolmanneksi osapuoleksi ykköskenttään on tyrkyllä viime kaudella läpimurtonsa tehnyt Kyle Calder tai Sergei Berezin. Calder olisi erinomainen vaihtoehto Zhamnovin ja Fleuryn rinnalle räväkän ja energisen pelityylinsä ansiosta. Pienestä koostaan huolimatta Calder oli viimekin kaudella ykköskentän todellinen työmyyrä luoden Amontelle ja Zhamnoville tilaa. Brian Sutter on kuitenkin kaavaillut Calderin siirtämistä kolmoskenttään ja Berezinin peluuttamista ykköskentässä. Nopeana luistelijana ja hyvänä laukojana tunnettu Berezin kaipaa vierelleen rakentavan keskushyökkääjän, joka samalla hoitaa myös puolustamista - jollainen Zhamnov juuri on - koska miehen puolustushalut ja -taidot ovat lähes olemattomat. Ykkösketju muodossa Berezin-Zhamnov-Fleury on varmasti erittäin tehokas ja vauhdikas, mutta samalla myös todella pienikokoinen ja heiveröinen. Calderin tuoma fyysinen olemus olisikin ehkä kaivattu tekijä kenttään ja voikin olla, että Eric Dazen tervehdyttyä ja palatessa kakkoskenttään Calder ottaa vanhan paikkansa ja Berezin siirtyy kolmosketjun laidalle.

Viime kaudella säkenöivän kakkoskentän muodostivat Eric Daze, Michael Nylander sekä Steve Sullivan. Ketjun odotettiin aloittavan tuleva kausi samassa kuosissa, mutta Eric Dazen valitettava loukkaantuminen jätti jäljelle vain Nylander-Sullivan-duon. Dazen loukkaantuminen oli paha takaisku, sillä kolmikon välille oli muodostunut erittäin toimiva kemia, joka näkyi viime kauden pisteissä. Sekä Nylander että Daze tekivät uransa parhaimmat tehot intiaanipaidassa ja koko ketjun pelityyli hitsautui esimerkillisen hyvin yhteen roolituksen ollessa selkeä. Ketju olikin erinomainen kombinaatio nopeutta, luovuutta ja taitoa Nylanderin rakentaessa peliä, Sullivanin viilettäessä laidalla ja Dazen luutiessa irtokiekot maalinedustalla sisään.

Vaikka Nylanderin peliäly sekä luovuus vetävät vertoja kenelle tahansa ja vaikka syötöt löytävät joukkuetoverit tarkasti, miehen otteisiin kaivataan silti enemmän suoraviivaisuutta ja hanakampia laukaisuja. Lisäksi fyysisyyden puute on ruotsalaistaiturin ehkä selkein puute, joka voikin Dazen loukkaantumisen johdosta osoittautua ratkaisevaksi. Sekä Sullivan että Nylander ovat kumpikin pienikokoisia pelaajia, jotka kaipaavat rinnalleen fyysisen ja isokokoisen kaverin luomaan tilaa ja seisomaan maalin edustalla. Tämän vuoksi Brian Sutter onkin kaavaillut kokenutta Steve Thomasia Dazen paikalla tuomaan fyysisyyttä ja varmuutta puolustuspelaamiseen. Thomasin haittana olivat viime kaudella loukkaantumiset, jotka pitivät miehen jopa 48 pelistä poissa ja tulevalta kaudelta onkin syytä odottaa hieman eheämpää kokonaisuutta. Dazen palatessa kokoonpanoon Thomas siirtynee kolmoskenttään, jossa myös viime kausi sujui, jolloin ex-Maple Leafs-ketju Berezin-Korolev-Thomas on hyvinkin mahdollinen.

Kolmosketjun suurin puute oli jo viime kaudella fyysinen sentteri, joka pystyisi voittamaan tärkeitä aloituksia. Igor Korolev vietti lähes koko kauden ketjun keskushyökkääjänä, mutta mies ei yksinkertaisesti ole luonnollinen sentteri. Kokeneen venäläisen puolustuspelaaminen on kyllä mainiota ja alivoimalla hän onkin erittäin käyttökelpoinen pelaaja, mutta kolmoskentän sentteriksi aivan liian pehmeä ja aloittajana joukkueen surkeimpia. Parannusta sentteriongelmaan ei tule tulevallakaan kaudella vaikkakin koko viime kauden kolmosketju on Brian Sutterin suunnitelmissa hajotettu. Uusi kolmosketju muodostuisi nuorista ja lupaavista Kyle Calderista, Tyler Arnasonista ja Mark Bellistä. Igor Korolevin rooli olisi täten neloskentässä. CAB-line, kuten fanit ovat ketjun ristineet, on esittänyt todella pirteitä ja hyviä otteita harjoituspeleissä ja etenkin Tyler Arnason on häikäissyt niin fanit kuin seurajohdon.

Viime kaudella Arnason pääsi maistelemaan NHL-ympyröitä 21 ottelun verran, mutta tulevalla kaudella pelipaikka ylhäällä pitäisi olla selviö. Nuorukainen valittiin viime kaudella AHL:n vuoden tulokkaaksi, joten potentiaalia hänellä varmasti on yllin kyllin. Calderin ja Bellin rymistellessä laidoilla Arnason rakentaa hyökkäyksiä tuoden luovuutta ketjun peliin, mutta laiturin kokemuksellaan hän voi myös pelata vasempana laitahyökkääjänä, jolloin esimerkiksi Mark Bell voisi siirtyä alkuperäiselle sentterin paikalleen. Juniorivuotensa laiturina pelannut Arnason ei ole hänkään kummoinen aloittaja, joten voi olla, että GM Mike Smith joutuu kauden aikana markkinoille etsiessään ratkaisua sentteriongelmaan.

Joka tapauksessa kolmoskentän kohdalla vaihtoehtoja on siis useita ja voi ollakin, että Sutter tulee kokeilemaan eri kombinaatioita jos nuorukaisten pelit eivät suju odotusten mukaisesti. Voi myös olla, että koko ketju hajoaa Eric Dazen tervehdyttyä, jolloin Arnason todennäköisesti tippuisi nelosketjuun Igor Korolevin tilalle. Myös Mark Bellin ja Kyle Calderin otteet tuovat lisämielenkiintoa ketjun seuraamiseen. Calderin tehtyä viime kaudella läpimurtonsa on paineet toisen kauden onnistumiselle varmasti valtavat. Bell puolestaan hakee edelleen todellista läpimurtoaan, sillä hyvin alkanut viime kausi hiipui loppua kohden melko rajusti. Seurajohdon suunnitelmissa Bellistä odotetaan Brendan Shanahanin ja Keith Tkachukin kaltaista dominoivaa voimahyökkääjää, joten läpimurron olisi tapahduttava tällä kaudella mikäli suunnitelmissa aiotaan pysyä.

Bob Probert on todennäköisesti ainoa varma nimi neloskenttään. Kokenut ja kunnioitettu fanien suosikki on elämänsä kunnossa ja häneltä onkin syytä odottaa parempia otteita kuin vuosiin. Lopuista neloskentän paikoista käydään ankara taisto, joka on kuitenkin pitkälti kiinni tappelijoiden määrästä. Brian Sutter ei ole vielä ilmaissut asiaan kantaansa ja vaihtoehdot ovatkin kieltämättä mielenkiintoiset. Viime kaudella kokoonpanossa pidettiin kolmea nyrkkiosastonsankaria Bob Probertin, Ryan Vandenbusschen ja Aaron Downeyn vuorotellessa nelosketjussa. Aaron Downeyn vaihduttua Louie DeBruskiin voi asetelma olla sama, mutta tulokassentteri Brett McLeanin vakuuttavat otteet ja hyvät aloitusprosentit harjoituspeleissä voivat sekoittaa pakkaa. Lisäksi Igor Korolevin paikka on vielä hieman epäselvä, koska hän pystyy pelaamaan niin sentterinä kuin laiturinakin. Neloskentän yksi mahdollisista koostumuksista voikin olla Probert-McLean-Korolev, mutta McLean voi myös joutua tyytymään 13. hyökkääjän roolin tai jopa farmikomennukseen mikäli Sutter päättää pitää kahta goonia pelaavassa kokoonpanossa. Nelosketjun tilanteen tekee mielenkiintoiseksi myös DeBruskin hyvät otteet harjoituspeleissä. Farmiliigoissa viime vuodet viettänyt veteraani on pelannut harjoitusotteluissa kovaa ja fyysistä peliä otellen muutamia näyttäviä tappeluita ja tehden kaksi maaliakin vähäisestä peliajasta huolimatta. DeBrusk on pelannut oikeastaan juuri sellaista peliä ja esittänyt juuri sellaista asennetta, jota Brian Sutter pelaajiltaan vaatii. Viimeisistä hyökkääjien paikoista käydään joka tapauksessa erittäin kova kamppailu, koska harjoituspelien perusteella selkeitä suosikkeja on vaikeaa nimetä.

Kauttaaltaan hyökkäyksen tilanne on erinomaisin vuosiin. Syvyyttä on tullut Mike Smithin aikakaudella roimasti lisää ja erityisesti nuorten lupausten määrä on lisääntynyt huimasti. Suurin kunnia Smithille kuuluukin toimivan farmisysteemin luomisesta, sillä Bob Pulfordiin aikana koko farmijoukkue oli lähinnä pelkkä vitsi. Jo viime kauteen verrattuna muutos on häkellyttävä: loukkaantumisten sattuessa reserviin kuului viime kaudella nimiä kuten Peter White, Mike Peluso sekä Jim Campbell. Tulevalla kaudella on tuleen heittää pelureita kuten Mikhail Yakubov, Igor Radulov, Casey Hankinson, Matt Henderson sekä Brendan Cote. Tulevaisuus näyttääkin hyökkäyksen osalta varsin valoisalta, sillä farmiliigojen ulkopuolella odottavat tulevaisuuden nimet Tuomo Ruutu, Pavel Vorobiev, Jonas Nordqvist, Matt Ellison sekä moni muu.

Alivoima tuuliajolla, ylivoima mallillaan

Menneillä vuosikymmenillä varmana jäähyjentappaja tunnettu Blackhawks on pelannut koko uuden vuosituhannen välttävää tai jopa kelvotonta alivoimaa. Toissa kautena alivoima oli liigan keskitasoa, mutta viime kaudella täysin luokatonta alivoimaprosentin ollessa neljänneksi huonoin koko liigassa. Luonnollisesti ylivoima, mutta erityisesti alivoima kärsii hyvien aloittajien sekä selkeiden roolipelaajien puutteesta. Viime kauden lopulla hankittu Tom Fitzgerald oli juuri kaivattu mies alivoiman johtohahmoksi, mutta jatkosopimusneuvotteluiden kariuduttua Blackhawks-johtoportaan kanssa veteraani päätti suunnata Kanadan puolelle Toronton riveihin. Vastaavaa raatajaa ei olla tulevaksi kaudeksi saatu, jos nyt tulokas Brett McLean ei ylitä villeimpiä odotuksia.

Blackhawks-alivoimaan onkin tarjolla lähinnä vikkeliä pelaajia, jotka kykenevät nopeisiin vastaiskuihin kiekonriistotilanteissa. Yleisesti ottaen alivoimaa on kuitenkin vaivannut eräänlainen kurittomuus ja tulevalla kaudella peliin onkin saatava lisää varmuutta ja puolustamiseen selkeyttä. Viime kaudella alivoiman hoitivat pääasiassa Igor Korolev, Alexei Zhamnov, Tony Amonte, Steve Sullivan, Michael Nylander sekä silloin tällöin Peter White. Korolev, Zhamnov ja Sullivan jatkanevat aivanpelaajina jäähyjen tapossa ja uusiksi nimiksi on kaavailtu Theoren Fleuryä, Kyle Calderia, Steve Thomasia, Mark Belliä tai Eric Dazea. Vaihtoehdoista Fleury sekä Calder kellottavat luultavasti suurimmat minuutit alivoimassa, mutta harjoituspelien korkeiden jäähymäärien takia useampikin peluri päässee pelaamaan alivoimassa.

Ylivoima koki toissa kauteen verrattuna huikean parannuksen. Kun kaudella 2000-2001 Blackhawks-ylivoima oli koko liigassa kolmanneksi huonointa, nousi se viime kaudella kuudenneksi parhaimmaksi. Ylivoiman roimaa parannusta selittää varmasti Phil Housleyn tulo, mutta myös koko ylivoimapeluuttamisen muutos. Ykkösylivoimassa Brian Sutter nimittäin siirsi Alexei Zhamnovin siniviivalle Housleyn pariksi ja Michael Nylanderin keskushyökkääjäksi Tony Amonten ja Eric Dazen ollessa laidoilla. Roolitus olikin varsin selkeä Zhamnovin ja Housleyn laukoessa viivalta ja Dazen kauhoessa ja ohjatessa kiekot sisään maalin edestä. Zhamnovin roolituksen muutoksen ohella ylivoiman menestyksen avaimiksi muodostuikin se, että Daze oppi vihdoin käyttämään kokoaan ja uhrautumaan maalinedustakamppailuissa.

Tulevalla kaudella ylivoiman roolitus pysynee lähes muuttumattomana Fleuryn ottaessa Amonten paikan. Phil Housley jatkaa ykkösylivoiman selkeänä pyörittäjänä sekä johtohahmona ja yhdessä Zhamnovin kanssa hän miehittää pointit - tosin myös Fleuryä pystytään käyttämään viivamiehenä kuten New York Rangersissa viime kaudella nähtiin. Maalinedusmiehenä jatkaa epäilemättä Daze, mutta hänen loukkaantumisen ajaksi rooliin tarvitaan korvaaja. Vaihtoehdoiksi on spekuloitu Steve Thomasia, Mark Belliä, Kyle Calderia ja jopa Bob Probertia. Joka tapauksessa Dazen poissaolo syö erityisesti kakkosylivoimaa, joka voi jäädä liian heikoksi ja tehottomaksi jonkun täyttäessä Dazen paikan ykkösylivoimassa. Kakkosylivoimaan onkin tarjolla selkeästi heikkotasoisempia pelaajia kuin ykköseen. Boris Mironov on toinen varma viivamies, vaikka miehen vedot suuntaavatkin usein kolmanteen kerrokseen. Toisen viivamiehen paikka on vahvasti tarjolla Nathan Dempseylle - jos hän ylipäätään pelaavaan kokoonpanoon päätyy. Miehet ovat esittäneet lupaavia otteita yhdessä juuri ylivoimalla ja kaksikko voisikin olla varsin toimiva vaihtoehto kakkosylivoiman pyörittäjiksi. Kakkosylivoiman hyökkääjistöön ovat tyrkyllä muun muassa Mark Bell, Kyle Calder, Steve Thomas, Tyler Arnason tai Sergei Berezin.

Kaiken kaikkiaan erikoistilanteita vaivaa heikot aloittajat. Ongelma näkyy tärkeissä aloituksissa, jotka voivat ottelun tuloksen kannalta olla hyvinkin ratkaisevia ja tilanteeseen onkin tultava merkittävää parannusta mikäli esimerkiksi alivoimaa halutaan parantaa. Surullista tilannetta kuvaa hyvin se, että viime kauden paras aloittaja oli Peter White, joka pelasi yhteensä vain 48 ottelua. Juuri huonon sentteritilanteen takia GM Mike Smith voi hyvinkin joutua kesken kauden hankkimaan uuden, aloituksia voittavan keskushyökkääjän, joka vihdoinkin kääntäisi tärkeät aloitukset Blackhawksien eduksi.

Alkukausi sanelee menestyksen

Alkukausi on viime vuosina ollut tärkeässä roolissa Blackhawks-menenestyksen kannalta. Kuten viime kausikin osoitti voi vauhdikas ja onnistunut alkukausi siivittää joukkueen aina playoff-taistoon asti. Tulevalla kaudella tavoite on sama: alkukaudella on helpoista peleistä napsittava varmat pisteet, jotta kaudelle saadaan hyvä perusta. Myös viime kauden kaltainen kotikentän hurmos voi olla ratkaisevaa kauden ensimmäisissä peleissä, koska viidestätoista ensimmäisestä pelistä yhdeksän pelataan kotijäällä United Centerissä. Kausi ei kuitenkin kulminoidu pelkästään alkukauden ympärille, sillä joukkueen menestyminen on täynnä isompia tai pienempiä kysymysmerkkejä.

Miten paljon Eric Dazen loukkaantuminen vaikuttaa joukkueen peliin - olihan Daze viime kaudella joukkueen paras maalintekijä. Miten ongelmatapaus Theoren Fleury ja ailahteleva Sergei Berezin onnistuvat, sillä juuri heihin kohdistuvat kriittisimmät katseet. Miten niin sanottu sophomore-kausi vaikuttaa Kyle Calderin ja Mark Bellin otteisiin - yleensähän tulokaskauden jälkeinen vuosi on vaikea ja täynnä ongelmia. Pystyvätkö tulokkaat kuten Tyler Arnason ja Brett McLean kantamaan vastuuta ja lunastamaan heihin kohdistuneet odotukset - vastuu kasvaa erityisesti nyt kun Daze on marraskuun alkuun asti sairastuvalla. Tuleeko maalivahtipeluuttamiseen muutosta ja annetaanko Steve Passmorelle enemmän vastuuta kuin viime kaudella, jotta Jocelyn Thibault saisi tarpeeksi lepoa. Toimiiko Sutterin taktiikka tälläkin kaudella ja saako kokenut valmentaja veteraanit jälleen pelaamaan äärirajoillaan, sillä avainpelaajien pettäessä suistuu koko joukkue syöksykierteeseen.

Viime kauden kaltaisen sensaatiomaisen playoff-paikan uusiminen on eittämättä tulevalla kaudella entistä vaikeampaa koventuneessa Läntisessä konferenssissa, mutta osasten loksahtaessa kohdalleen voidaan Windy Cityssä hyvinkin nauttia pudotuspelien huumaa loppukeväästä. Brian Sutter onkin tähdentänyt, että tulevalla kaudella koko joukkueen on yritettävä entistä kovemmin ja jokaisen on parannettava reilusti viime kaudesta: veteraanien pidettävä tasonsa tai oikeastaan nostettava sitä pykälällä ja tulokkaiden otettava ratkaiseva askel eteenpäin kehityksessään. Pelaajien on nostettava tasoaan erityisestä sen vuoksi, ettei kukaan enää aliarvioi Blackhawks-laumaa vaan jokainen vastustaja tietää mitä tuleman pitää kun vastaan astuvat intiaanipaidat.

Loppujen lopuksi menestys - kuten yleensäkin - riippuu useasta eri tekijästä. Theoren Fleuryn on pystyttävä täyttämään Tony Amonten jättämä aukko joukkueen supertähtenä ja yhdessä Sergei Berezinin kanssa miesten on tuotava parannusta viime kaudella takkuilleeseen maalintekoon. Puolustuksen avainhahmojen on pysyttävä terveenä, koska viime kauden tapaiset Boris Mironovin ja Alexander Karpovtsevin loukkaantumiset rankaisevat ankaralla kädellä koko joukkuetta. Maalivahtipelin on toimittava järkevästi sekä varmasti ja tasapaino peluuttamiseen on löydyttävä, jotta loppuun palamiset ja ailahtelevat otteet vältetään. Ja ennen kaikkea valmentaja Brian Sutterin on säilytettävä otteensa joukkueeseen, sillä hänellä jos kellä on avaimet pelaajien motivoimiseen ja itsensä ylittämiseen sekä uhrautumiseen ilta toisensa jälkeen menestymisen eteen.

Runkosarjan 96 pisteen ja pudotuspelipaikan uusiminen ovat realistisia tavoitteita, mutta se edellyttää ehdottomasti kaiken edellä luetellun onnistumista. Menestymisen avaimet ovat epäilemättä käsillä, koska koko joukkue on hieman kokeneempi ja päässyt maistamaan menestystä; se tietää miten voitetaan ja miten virheet vältetään. Se tietää myös mitä playoff-menestys vaatii viime kauden karvaan putoamisen jälkeen. Joukkue on kuitenkin arvoituksellinen ja hieman epävarmalla pohjalla. Alkukauden onnistuessa ja suuremmilta loukkaantumisilta vältyttäessä on runkosarjan kuudes sija Läntisessä konferenssissa ja playoff-paikka hyvinkin mahdollinen, mutta pelin tökkiessä heti alussa, uusien naamojen pettäessä, veteraanien väsyessä ja tulokkaiden takkuillessa voi koko pakka romahtaa ja playoff-paikka jäädä kaukaiseksi haaveeksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Lue myös