Viime kausi meni joukkueelta jopa yli odotusten ja Bruins pelasi parhaan kautensa lähes kymmeneen vuoteen. Samalla joukkue voitti tiukan taistelun jälkeen Itäisen Konferenssin pisteen erolla ennen Toronto Maple Leafsiä. Noutaja tuli kuitenkin heti pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella, kun Jose Theodore ja muut Montrealin pelaajat yllättivät Bostonin. Pettymys oli todella suuri, koska jo keväällä oli lähes varma tieto siitä, että Guerin jättää joukkueen ja tätä pidettiin viimeisenä mahdollisuutena vähään aikaan saavuttaa menestystä.
Sekava mennyt kesä
Bruinsin pihinä omistajana tunnettu Jeremy Jacobs oli raottanut edellisenä kesänä kerrankin kukkaronsa nyörejä ja joukkueeseen oli hankittu kovalla rahalla Martin Lapointe ja Sean O’Donnell. Näiden kahden onnistuneen hankinnan lisäksi toimitusjohtaja Mike O’Connell onnistui hyvin vaihtaessaan sopimusriidan takia poissa pysytelleen huippusentteri Jason Allisonin Los Angelesiin. Itärannikolle laukkunsa pakkasivat Glen Murray ja Josef Stümpel. Murray pelasikin elämänsä parhaan kauden B-paidassa tehden 41 maalia.
Kuinka ollakaan, tänä kesänä sitten palkkamenoja karsittiin. Joukkueen parhaan maalintekijän Guerinin kanssa ei juurikaan edes neuvoteltu uudesta jatkosopimuksesta, Dafoen kanssa neuvotteluja käytiin vielä vähemmän. Guerin ilmoitti lehdissä, että jäisi mielellään Massachusettsiin ja kun ilmeisesti oli hyvissä ajoin tiedossa ettei Dafoe tule jatkosopimusta saamaan, niin miksei Guerinille tehty jatkopahvia? Dafoen sopimuksesta olisi vapautunut 3,4 miljoonaa Guerinin entisen 5,1 miljoonan arvoisen sopimuksen lisäksi. Se olisi melko varmasti riittänyt ja Guerin nähtäisiin ensi kaudellakin Bruins-miehistössä.
Miksi näin ei sitten käynyt?
Tähän on luultavasti kaksi vaihtoehtoa. Guerin halusi lähteä kokonaan pois Bostonista eikä häntä olisi saanut jäämään millään summalla. Toinen, todennäköisempi vaihtoehto on, että perinteinen ”jacobsilaisuus” eli pihiys sai taas kerran vallan eikä rahaa haluttu laittaa likoon enempää kuin välttämätöntä. Riittää, että FleetCenterissä käy katsojia ja joukkue pärjää kohtuullisesti. Mitäpä väliä sillä joukkueen todellisella menestyksellä on muille kuin faneille?
Tuli kesällä kuitenkin pari hankintaakin. Dafoen korvaajaksi hankittiin, totta kai, huomattavasti edullisempi Steve Shields, joka ei ole juuri koskaan pelannut ykkösmaalivahtina. Rangersista tuli vapaana-agenttina silmävammastaan pelikuntoon toipunut Bryan Berard, joka hänkin on erittäin edullinen pelaaja. Heidän lisäkseen Rangersista tuli myös Michal Grosek, jolle tekee tiukkaa edes mahtua kokoonpanoon.
Ratkaisematta O’Connelilla on vielä Kyle McLarenin tilanne. McLaren, joka on rajoitettu vapaa-agentti, ilmoitti kauden päätyttyä, että haluaa vaihtaa maisemaa. Tästä ei O’Connell pitänyt ja tarjosi hänelle pakollista ns. qualifying offeria eli kahdensuunnan sopimusta ja kymmenen prosentin palkan korotusta. McLaren veti entistä pahemmin herneet nenään ja ilmoitti, ettei tule enää koskaan pelaamaan Bostonissa. Nyt O’Connell yrittää löytää jostain joukkuetta, jonka kanssa hieroa kauppa. Joukkueen kannalta olisi tärkeää, niin pelillisesti kuin henkisestikin, että saagalle saataisiin nopea päätös. Varsinkin jos kausi alkaa heikosti, niin paine alkaa kasautua myös toimitusjohtajan niskaan.
Valmennus kunnossa
Valmennusvastuun kantaa valmentaja kokenut Robbie Ftorek. Ftorekilla on erittäin kova voittoprosentti, 57,8 %. Ftorek oli ehdolla viime kaudella Jack Adams –palkinnon saajaksi, mutta jäi ”toiseksi perintöprinssiksi”. Apunaan hänellä on kaksinkertainen Stanley Cup –voittaja Wayne Cashman sekä valmennuskolmikon kuopus Jim Hughes. Cashman voitti himoitun pokaalin pelaajana Philadelphiassa –70 sekä –72. Hughes puolestaan aloittaa vasta toisen kautensa NHL-joukkueen takana.
Kilpeä tarvitaan
Uudeksi maalivahdiksi hankittiin siis Steve Shields Anaheimista. Vaihdossa jouduttiin antamaan kolmannen kierroksen varausoikeus ensi kesän varaustilaisuudesta. 30-vuotias Shields on pelannut aikaisemmin vain yhden kauden selkeänä ykkösmaalivahtina ja nyt hänellä onkin loistava paikka todistaa kykynsä ja vaientaa epäilijöiden suut. Kakkosena hänellä on myös viime kaudella aition luukkua aukonut John Grahame.
Maalivahtipeli on, niin monen muun asian tavoin, täysi kysymysmerkki. Se riippuu lähes täysin Shieldsin onnistumisesta, sillä Grahamesta tuskin on vielä ykköseksi. Ennalta arvioiden Bostonin maalivahdit ovat enintään liigan keskitasoa, huippujoukkueisiin on vielä pitkä matka.
Nuori, kokematon mutta potentiaalinen
Puolustuksessa on lähes sama miehitys kuin menestyksekkäällä viime kaudella. Tällä hetkellä ainoa muutos on, että McLaren on vaihtunut Berardiin. Minkä siinä kaupassa kiekollisena pelaamisena voittaa, sen häviää puolustuspään pelaamisessa. Vaikka Berard on kiistatta erittäin lahjakas ja taitava kiekon kanssa, niin hänellä on taipumus laiminlyödä puolustustehtäviään ja tehdä välillä kunnon hasardeja.
Puolustus on muutenkin hyvin nuori. Vaikka Don Sweeney onkin jo 36-vuotias, niin toiseksi vanhin on Sean O’Donnell 30-vuotiaana. Loput ovatkin syntyneet vuoden 1975 jälkeen. Potentiaalia puolustuksesta löytyy myös Berardin lisäksi. Nick Boynton vakiinnutti paikkansa jo viime vuonna ja ensi kaudella häneltä odotetaan todellista läpimurtoa. Jonathan Girard yrittää tänä vuonna tehdä samaa temppua kuin Boynton edellisenä. Girard on pienikokoinen, mutta erittäin hyvä luistelija jolla on hyvät kädet ja hyvä pelisilmä. Girardilla onkin hyvä mahdollisuus napata pelipaikka Bostonin puolustuksesta juuri kiekollisen osaamisensa ansiosta, jota sieltä ei paljoa löydy. Perusvarmaa ja fyysistä peliä pelaavat Sweeneyn ja O’Donnellin lisäksi Hal Gill, Sean Brown. Jarno Kultasen kohtalona lienee lähinnä taistella seitsemännestä paikasta Brownin kanssa.
Hyökkäys - paras puolustus?
Jos pelaamisen kaksi muuta osa-aluetta ovat vähän heikkoja, niin sitä ei hyökkäys ole. Bruins pääsi muutama vuosi sitten varaamaan kaksi kertaa varaustilaisuuden alkupäässä ja joukkue käytti tilaisuuden loistavasti. Kesällä ’97 Boston sai koko draftin ykkösvarauksen ja käytti sen hyvin. Valinta osui Joe Thorntoniin, joka on nykyisen joukkueen kulmakivi. Isokokoinen sentteri, joka on kuin luotu nykyiseen NHL-pelaajan muottiin: taitoa, voimaa, pelisilmää, hyvä luistelija, kova laukaus, kaikkea löytyy.
Samassa tilaisuudessa tarttui haaviin myös Sergei Samsonov, joka on Thorntonin ohella joukkueen suuri tähti. Kaksikon lisäksi maaleja odotetaan erityisesti myös nelikolta Lapointe, Stümpel, Murray ja Brian Rolston. Heidän takana tulee pieni aukko, mutta Marty McInnis, Rob Zamuner ja Per-Johan Axelson ovat kaikki osoittaneet, että pystyvät pelaamaan NHL:ssä. Heidän lisäkseen ensimmäisiin neljään ketjuun ovat tyrkyllä joukkueen- ja yleisönherättäjä PJ Stock, Mike Knuble, Michal Grosek sekä tulokas Ivan Huml, joka oli joukkueen paras maalintekijä harjoitusotteluissa.
Millä lähdetään liikkeelle
Ftorek on harjoituspeleissä luonnollisesti kokeillut erilaisia kokoonpanoja ja onkin sanojensa mukaan saanut kaksi hyökkäysvitjaa jo valmiiksi.
Valmiina ovat Ftorekin mukaan ykkös- ja kakkosketju. Kolmosen ja nelosenkin miehet ovat suunnilleen selvillä, mutta paikat vielä hiukan epäselvät. Olettaisin kuitenkin, että tällaisilla ketjuilla lähdetään kauteen.
Samsonov – Thornton – Murray
Axelson – Rolston – Lapointe
Huml – Stümpel – McInnis
Zamuner – Stock - Knuble
Puolustajapareina veikkaisin kauden avauksessa olevan seuraavat koostumukset:
Boynton – Berard
O’Donnell – Girard
Gill – Sweeney
Maalissa Shields, Grahamen aukoessa luukkua.
Mihin asti eväät riittävät?
Boston ei missään nimessä tule uusimaan viime kauden runkosarjamenestystä. Kaikki kolme menetystä ovat suurimmasta päästä, eivätkä korvaajat yllä lähellekään heidän tasoaan. Vaikka Bostonin puolustus- ja maalivahtipeli ovatkin suuria kysymysmerkkejä, niin uskon, että Ftorek apulaisineen saa paketin siihen kuntoon, että playoff-paikka irtoaa. Varsinkin kun hyökkäys on edelleen yksi konferenssin kovimmista. Vielä kun O’Connell jossain vaiheessa hoitaa McLarenin tasoisen pelaajan ruotuun, niin voi olettaa, että Boston raivaa tiensä pudotuspeleihin. Oma veikkaukseni on, Itäisen Konferenssin kuudes, pisteitä 94.
