Kotiputkesta käänne huonompaan?
Marraskuun alussa Avalanchen tilanne näytti hyvältä. Kolmen ottelun vieraskiertue divisioonavihollisia vastaan päättyi Calgaryssä 4-4 tasapeliin ja joukkue oli kerännyt mukavasti 11 pelistä 14 pistettä. Edessä oli viiden ottelun homestand ja vastaan olivat tulossa kauden korkeintaan keskinkertaisesti aloittanut viisikko Vancouver, Ottawa, Anaheim, Nashville ja Columbus. Sitten alkoikin mennä huonommin.
Ensiksi maalivahti Patrick Roy ilmoitti lonkkansa vihoittelevan sen verran pahasti että pelaamisesta ei tule mitään ja tolppien väliin joutui kauden kaksi ensimmäistä peliään jatkoajalla hävinnyt David Aebischer. Nuoren sveitsiläisen kausi jatkui aiempaakin synkemmissä merkeissä. Kotiputken avauspeli Vancouveria vastaan - tappio. Toinen peli, vastassa Ottawa - taas tappio. Kolmas yritys toden sanoo vai ei kahta ilman kolmannetta? Jälkimmäinen vaihtoehto oikein. Kolmas perättäinen tappio Aebischerille ja kotijoukkueelle, tällä kertaa pisteiden viejänä Mahtiankat. Kotisarjan neljännessä ottelussa Roy palasi maalinsuulle ja vastaan tuli läntisen konferenssin peränpitäjä ja liigan huonoin vierasjoukkue Nashville. Maalivahdin vaihdos ei auttanut asiaa vaan tuloksena jälleen nöyryyttävä häviö.
Ottawa-tappion jälkeen valmentaja Hartley hermostui pelaajien asenteeseen ja järjesti joukkueelle erityisen pitkän ja kovan luisteluharjoituksen, mutta silloin herättely ei tepsinyt. Vasta neljännen perättäisen kotitappion jälkeen pelaajat ymmärsivät tilanteen, sillä Predators-tappion jälkeen pukukopin ovi suljettiin ja pidettiin ”players-only meeting”. Jotakin hyötyä kokoustamisesta oli, sillä Columbusta vastaan joukkue laukoi 51 kertaa kohti maalia ja palkkiona oli ensimmäinen kotivoitto kauden yhdeksännessä (!) kotiottelussa. Tämän kauden teemana ollut ”Pursuing history” toteutui heti alkukaudesta, sillä Avalanche/Nordiques ei ole koskaan aloittanut kotihallissaan yhtä huonosti kuin tällä kaudella.
Surkeasti menneen kotiputken jälkeen Avalanche jatkoi vieraissa piste per peli vauhtia. Ensin David Aebischer otti Nashvillessä kauden ensimmäisen voittonsa. Sitten Avalanche kärsi kauden ensimmäisen vierastappionsa varsinaisella peliajalla läntistä konferenssia johtavalle Dallasille. Minivieraskiertueen viimeisessä ottelussa Phoenix nousi kolmannessa erässä kahden maalin takaa-ajoasemasta 4-4-tasapeliin. Tässä ottelussa Patrick Roy veti herneen nenään - ja syvälle. Pelin jälkeen hän antoi lehtimiehille kirjoitettavaa:
- "If we're going to win the 5-4 games, then we're going to have to score the big goal. I could live with that. (But) I'm not pleased. I don't think that's the way we're going to win the Stanley Cup, if we have a chance" ... "I don't think we're playing very well in our own end right now. If we're going to play a run-and-gun game like we're doing right now, I'm sorry, it's hard for me to make the difference in the game. It'll be up to our stars in front to make the difference in winning and losing."
Allekirjoittanutta hiukan ihmetytti Royn hermostuminen ja hyökkääjätähtien sättiminen. Eikö Roy ole palkkansa ja saavutustensa perusteella yksi joukkueen tähdistä? Maalivahtiko ei voi ratkaista run-and-gun peliä? Ei kai se ihan noin mene...
Osasyynä Royn hermostumiseen taisi korkeintaan keskinkertaisesti menneet omat pelit. Phoenix-ottelu mukaanlukien hän päästi viidessä perättäisessä ottelussa neljä maalia. Viime kaudella Patrickin päästettyjen maalien keskiarvo oli alle kahden, mutta tällä hetkellä se hipoo kahta ja puolta. Torjuntaprosenttikin on vain jonkin verran yli yhdeksänkymmenen (90,9%). Eikä kakkosvahti Aebischerillä ole mennyt yhtään sen paremmin. Kuudesta pelistä vain yksi voitto ja torjuntaprosentti selvästi alle vesirajan eli 90 prosentin (88,6%).
Avausneljänneksen viimeisessä pelissä, kotiottelussa Nashvilleä vastaan, Roy kyllä seisoi sanojensa takana. Hän torjui 29 Predators-vetoa ja päästi vain yhden maalin. Huono uutinen ottelussa oli että hyökkääjät eivät saaneet tehtyä pelissä maalin maalia, vaan kotijoukkueen ainokaisen teki kauden heikosti aloittanut puolustaja Rob Blake. Tasapelin jälkeen Avsien kotisaldo yhä murheellinen. Kymmenen peliä, joista vain YKSI voitto. Tasapelien ansiosta kotipisteitä on sentään tullut kaikkiaan seitsemän.
Nashville-pelissä Avalanche menetti tällä kaudella jo kuudennen kerran johtoasemansa kolmannessa erässä ja tältä osin Royn kovaäänistä kritiikkiä löysästä puolustuspelaamisesta voidaan pitää oikeaan osuneena. Hyvän joukkueen tuntomerkki on kolmansissa erissä menestyminen, oli sitten kyseessä takaa-ajo tai johdon turvaaminen.
Ensimmäisen vartin jälkeen saldona oli siis 21 pistettä, 6 voittoa - 5 tappiota - 6 tasapeliä - 3 jatkoaikatappiota (koti 1-4-4-1). Maaliero 55-54. Tasaisen vauhdin taulukolla loppusaldoksi tulisi vain 86 pistettä, mikä ei ole riittävästi pudotuspelihin selviämiseen. Ärsyttävintä tuossa vähäisessä pistemäärässä on se että joukkueella oli helppo ohjelma. Ei raskaita itärannikon vieraskiertuita, kotona suhteellisen helppoja vastustajia ja lisäksi joukkue on pysynyt terveenä.
Luokatonta erikoispelaamista
Kehnon puolustuspelaamisen sijaan Roy olisi voinut osoittaa sormellaan Coloradon uskomattoman surkeaa erikoistilannepelaamista. Kausiennakossa pidin alivoima- ja ylivoimapelaamista Avalanchen ehdottomina vahvuuksina. Uskomukselleni sain tukea joukkueen täynnä taitavia pelaajia olevasta nimilistasta ja aiemmista suorituksista. Olihan joukkueen alivoima viime kaudella oli liigan toiseksi parasta ja ylivoima viidenneksi parasta. Ensimmäisen neljänneksen perusteella ennakkoarvioni meni metsään - ja pahasti.
Coloradon alivoima on kahdenkymmenen pelin jälkeen liigan kolmanneksi huonointa ja ylivoimakin alimmassa kolmanneksessa eli 24:ntenä. Forsberg-Sakic-Blake-Hejduk-Morris ja ylivoimaprosentti vain 13,6. Viime kaudella se oli sentään 18 ja sitä edellisellä 22. Tosin ylivoima on osoittanut piristymisen viime peleissä piristymisen merkkejä ja vasta kauden puolivälissä nähtäneen onko maskimiehen puuttuminen ainoa syy kehnoon yv:hen.
Surkeaan alivoimaan en keksi minkäänlaista selitystä. Ei Stephane Yellen poiskauppaamisen vajaalla pelaamisen noin paljoa pitäisi vaikuttaa! Ehkei valmentaja pelaajien suoritukseen kentällä hirveästi pysty vaikuttamaan, mutta itse pidän erikoistilannepelaamista hyvän valmentajan parhaana työnäytteenä.
Kierrätä, pyöritä viittä miestä
Pakeissa vakiopareja ei pääse muodostumaan, sillä päävalmentaja haluaa käyttää ensisijaisesti viittä puolustajaa eikä kolmea jotakuinkin ehjää, toisilleen tuttua paria. Koska top viisi pakisto on pysynyt lähes terveenä niin Hartleyllä ei ole ollut mitään syytä muuttaa uskomustaan viiden miehen rotaation hyvyyteen. Adam Foote, Greg de Vries, Derek Morris ja Martin Skoula ovat pelanneet kaikissa pelissä. Rob Blake on missannut nivusvamman vuoksi yhden pelin, jolloin neljää muuta luottomiestä kuormitettiin entistä enemmän. Kuudenneksi pakiksi on viime peleissä pukenut kauden farmissa aloittanut Bryan Muir, jota Hartley on uskaltanut peluuttaa hieman enemmän kuin alkukauden kuutospakkia D.J. Smithiä.
Canalilla näytettyjen pelien ja tilastojen mukaan alkukaudesta suurimmissa vaikeuksissa on ollut Rob Blake, mutta valmentajan ja fanien hampaisiin pahiten on joutunut Martin Skoula. Nuori tsekki on ottanut tällä kaudella jo 34 jäähyminuuttia ja surkean alivoiman vuoksi nämä penaltit ovat tulleet joukkueelle kalliiksi. Skoulan istuessa jäähyllä peräti seitsemästi reppu on heilunut Avs-maalivahdin selän takana. Hartley on jo pariinkin otteeseen julkisesti ripittänyt Skoulaa tarpeettomista jäähyistä ja joukkueen nuorimman puolustajan nimi onkin ollut erilaisilla siirtohuhulistoilla vakiotavaraa.
Pisteiden valossa pakeilla on kausi lähtenyt ihan hyvin käyntiin. Morriksella on jo 10 pistettä (2+8) ja Footella ja Blakella molemmilla yhdeksän (2+7). Viisikon kaksi viimeistä jäsentä, Skoula ja de Vries, ovat hekin saaneet maalitilinsä auki ja molemmilla on koossa saman verran pisteitä (1+4). Pakeista ainoastaan Blake on miinuksella (-4), mutta eiköhän hänenkin osaltaan tilanne parane kauden edetessä.
Royn moitteista huolimatta joukkueen puolustuspeli ei tasakentällisin ole ollut mitenkään onnettoman huonoa, mutta kehno alivoimapeli kasvattaa ikävällä tavalla päästettyjen maalien lukemaa. Kaikkiaan päästettyjä maaleja on kuitenkin vain 54, millä sijoittuu hieman keskivertoa paremmin kauden tässä vaiheessa (koko NHL:n tilastossa kahdennentoista sijan tienoille).
Arvotaan oikea kentällinen
Viidettä kauttaan Avseja valmentava Bob Hartley on ketjukokoonpanoissa ja pakkipareissa pyörittänyt omaa vaihtorulettiaan, mutta ainakaan vielä hän ei ole löytänyt toimivia kolmikoita, nelikoita tai viisikoita. Välillä hän on peluuttanut Joe Sakicia ja Peter Forsbergia samassa ketjussa, välillä eri ketjuissa. Kahdesti NHL:n ykköstähdistön sentteriksi valitun Foppan pelipaikka on pääasissa ollut ykkös- tai kakkosketjun vasemmassa laidassa. Surkein kokeilu oli parissa ensimmäisessä pelissä nähty ketju C Sakic - LW Forsberg - RW Steve Brule, jossa farmikonkari Brulen tarkoituksena oli tuoda ketjuun lisää särmää, mutta lähinnä hän näytti toimivan laahusankkurina hidastamassa superkaksikon toimintaa. Onneksi kokeilu ei kestänyt kuin joitakin eriä.
Jatkuvasti vaihtuvista ketjukavereista huolimatta tähtipelaajat Sakic ja Forsberg ovat aloittaneet kauden hyvin. Molemmat ovat yli piste per peli vauhdissa (Joe 12+12 ja Peter 7+16) ja ovat pistepörsissä kymmenen parhaan joukossa. Viime kaudella loukkaantumisista kärsinyt Milan Hejduk (9+10) on tekemässä vahvaa come backia huipulle ja johtaa selvästi joukkueen plusmiinustilastoa (+12). Neljäs vakionimi hyökkäävissä ketjuissa on ollut kahdenkymmenen maalin vauhdissa oleva Radim Vrbata (6+6).
Top kuusi hyökkääjistä pettymyksiä ovat olleet Steve Reinprecht (1+5, -6) ja osittain Alex Tanguay (3+5, +8). Skoulan tavoin Tanguayn nimi on toistuvasti mainittu kauppahuhuissa. Yhdessä vaiheessa tämä kaksikko liitettiin New York Islandersin kanssa suunniteltuun kauppaan (Roman Hamrlik ja Brad Isbister) ja myöhemmin Boston Brunseihin (Kyle McLaren ja Martin Lapointe). Itse toivon ettei kumpakaan vuoden 1998 ensimmäisen kierroksen varauksista kaupata minnekkään, vaan syytä pelaajien kehityksen pysähtymiseen haetaan jostakin muualta, esim. valmentajien koulutustaidoista.
Ainoa lähes vakiona pysynyt ketju on grinder line Eric Messier - Jeff Shanz - Mike Keane, jossa Flamesiin annetun Stephane Yellen tilalle on istutettu nopeampi mutta pienempi ja vähemmän fyysinen Shantz. Ex-Flames ei ole kuitenkaan pystynyt korvaamaan Yelleä, mikäon näkynyt sekä aloitusympyrässä että alivoimapelaamisessa. Myöskään pelintekijänä hän ei ole Stephane Yellen kaliiberia.
Loput hyökkääjistöstä; Vaclav Nedorost, Dan Hinote, Brad Larsen, Serge Aubin ja Scott Parker, ovat singahdelleet kakkosketjun, nelosketjun ja lehdistökatsomon välimaastossa. Esimerkiksi Scott Parker ei pelannut neljään ensimmäiseen ottelun, otti tyhmän jäähyn ensimmäisessä pelaamassaan ottelussa ja istui lehdistökatsomossa seuraavat kolme ottelua, pelasi yhden, katsomossa viisi peliä, pelasi taas yhden, sivussa kaksi ja on nyt pelannut kolmessa perättäisessä ottelussa. Miten Parker voi kehittää taitojaan, kun hän ei saa kuin nimeksi peliaikaa? Go figure.
Ensimmäisen neljänneksen hymypojat ja känkkäränkät
Näiden nimien mainitseminen nostaa hymyn allekirjoittaneen kasvoille
Joe Sakic, Derek Morris, Milan Hejduk, Adam Foote, Radim Vrbata, Greg de Vries, Martin Skoula, Jonas Johansson.
Näiden nimien näkeminen vääntää naaman mutruun
Bob Hartley, Rob Blake, Patrick Roy, David Aebischer, Steve Reinprecht.
