Jokerit kaatoi Sibirin niukasti - "Turhan jännäksi meni"

KHL / Raportti
Jokeripelaajat juhlivat Pekka Jormakan 2-0-maalia, joka jäi lopulta myös ottelun voittomaaliksi.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokerit ja Sibir Novosibirsk tarjosivat Helsingin illassa laadukkaan, joskin vähämaalisen näytelmän. Yli kymmentuhatpäisen yleisön riemuksi voitto jäi Helsinkiin, kun Jokerit palasi voittokantaan kolmen tappion jälkeen lukemin 2-1.

Jo ottelun ensimmäinen erä näytti, että Jokerit oli päättänyt katkaista tappioputkensa. Joukkue sai kerta toisensa jälkeen hyökkäyksensä pyörimään pitkään vastustajan päässä, eikä Sibirillä ollut muuta mahdollisuutta kuin lyödä kiekkoa punaviivan jälkeen jokeripäätyyn.

- Pelattiin todella hyvää jääkiekkoa ensimmäiset kaksi erää, sekä puolutus- että hyökkäyssuuntaan, kehui päävalmentaja Erkka Westerlund omiensa otteita ottelun päätyttyä.

Myös voittomaalin iskenyt Pekka Jormakka oli samoilla linjoilla ottelun kulusta:

- Hyvä matsi pelattiin. Turhan jännäksi meni, mutta kyllä me minusta ansaitsimme voiton.

Jokereiden hallinnasta avauserässä kertoo se, että Sibir sai ensimmäisen laukauksensa kohti jokerimaalivahti Henrik Karlssonia vasta kahdeksannella peliminuutilla. Joukkueen eduksi on kuitenkin sanottava, että, Jokereiden hallinnasta huolimatta, se onnistui pitämään kotijoukkueen pois maalin edestä ja vaarallisilta tekopaikoilta lähes täysin.

- Tässä sarjassa maalin eteen on todella vaikea päästä. Siinä meillä on yhä edelleen selkeä kehittymisen paikka, tuumi Westerlund.

Aivan ensimmäisen erän loppuun Jokerit sai kuitenkin ansaitun johtomaalin, kun Peter Reginin johtama ylivoimakentällinen sai luotua tukun tekopaikkoja, joista viimeisimmän Regin itse pääsi laukomaan verkon perukoille Brandon Kozunin poikittaissyötöstä. Westerlund oli luonnollisesti tyytyväinen ylivoiman onnistumiseen.

- Reginin ketju ylivoima saa hyvin pelin pyörimään joka kerta vastustajan päässä. Yritetään edelleen totta kai yhä enemmän saada muunnettua sitä kiekkokontrollia myös maalipaikoksi, mutta on hyvän ylivoiman merkki, että peli saadaan joka kerta pyörimään oikeassa päässä.

"Vilkaisin vain, että kiekko olikin maalissa"

Myös toisessa erässä Jokerit pääsi pelaamaan ylivoimaa, mutta enää toistamiseen ei maalinteko joukkueelta onnistunut.

- Olisi pitänyt laittaa peli pakettiin niistä ylivoimista, mitä saimme, manasi Jormakka omaa suoritustaan.

- Otimme aivan liikaa jäähyjä siihen nähden kuinka taitava joukkue Jokerit on. Siitä huolimatta he saivat vain yhden maalin, joten olen erittäin tyytyväinen siihen miten meidän alivoimamme pelasi tänään, tuumasi puolestaan Sibirin valmentaja Andei Skabelka.

Ylivoiman tehottomuudesta huolimatta myös toisessa erässä Jokerit sai iskettyä kiekon kertaalleen ohi Alexander Salakin Sibir-maalilla. Petteri Wirtasen aloitusvoitto päätyi suoraan Jormakalle, jonka laukaus yllätti Salakin helpohkosti jalkojen välistä.

- Olipa vähän erikoinen maali. Wirtaselta siinä jälleen sata-nolla-aloitusvoitto, ja sitten napsautin sinne päin vaan saman tien ehtimättä edes ottaa kiekkoa haltuun. Vilkaisin sitten, että kiekko onkin maalissa.

Maalin lisäksi Jormakka oli näkyvässä roolissa illan kamppailussa, eivätkä miehen otteet ole menneet huomiotta myöskään päävalmentajan silmissä.

- Jormakka on aktiivinen, hyvä liikkumaan ja ennen kaikkea itse vaarallinen kiekon kanssa. Hän on yksi niistä pelaajista, jotka pystyvät sinne maalin eteen pääsemään niin kiekottomana kuin kiekon kanssa, ja se tekee Jormakasta tehokkaan kentällä, Westerlund kehui suojattiaan.

Maalin jälkeen ote siirtyi hetkellisesti täysin vierasjoukkueen haltuun, mutta Jokereiden aiheesta kehuttu viisikkopuolustus piti vierailijat laitojen läheisyydessä Karlssonin hoitaessa tarvittavat torjunnat. Vasta kolmannessa erässä myös Sibir sai vaarallisia maalipaikkoja.

- Olisi ehkä vain pitänyt keskittyi siinäkin enemmän vaan siihen hyökkäämiseen, naurahti Jormakka.

Hyvä ote tuotti Sibirille myös maalin, kun NHL-konkari Andrej Mejzaros pääsi nousemaan kiekon kanssa siniviivalta, ja matala laukaus livahti Karlssonin patjan alta jokerimaaliin. Lähemmäs joukkue ei kuitenkaan päässyt, mutta kolmas erä antoi uskoa päävalmentaja Skabelkalle.

- Olen ylpeä siitä, miten pelasimme tänään kolmannessa erässä. Pystyimme haastamaan tosissamme. Nämä pelit ovat kuitenkin aina pienestä kiinni ja tällä kertaa meillä kävi huono tuuri, ettemme saaneet peliä enää tasoihin.

Pudostuspelit lähestyvät, miehet vähenevät

Sekä Jormakka että Westerlund myönsivät pelin jälkeen, että enemmän ja enemmän joukkueen ajatus alkaa olemaan tulevissa pudotuspeleissä. Tulevia vastustajia ei kuitenkaan missään tapauksessa lähdetä aliarvioimaan:

- Seuraavaksi sieltä tulee vastaan joukkue, joka juuri voitti SKA:n. Ei siinä parane yhtään asennoitua, että olisi mitenkään helpompi peli, sanoi Westerlund viitaten Jokereiden seuraavaan vastustajaan Amur Habarovskiin, joka kaatoi Pietarin SKA:n tänään jatkoajalla lukemin 2-1.

Jokereille huolenaihetta antavat jälleen uudet loukkaantumiset, sillä niin Niklas Hagman kuin Roope Talajakin joutuivat jättämään kamppailun kesken toisella erätauolle. Westerlund vahvisti, että kaksikko on poissa useita viikkoja.

- Molemmat ovat käyneet kuvauksissa. Lopullista tietoa vielä odotellaan, mutta se on varmaa, että molemmat tulevat olemaan sivussa useampia viikkoja. Hagmanilla on yläraaja- ja Talajalla alaraajavamma.

Kovan taklauksen alle jäänyt Tomi Mäki pystyi kuitenkin jatkamaan kamppailua ja on Westerlundin mukaan kunnossa seuraavaan kamppailuun lähdettäessä. Kolmannen erän vaisuudelle hän näkee syyksi juuri pelaajien putoamisen kesken pelin.

- Alkoi varmasti tulla kaikille hieman väsy, kun jouduimme menemään kolmannen erän tasan kolmella ketjulla. Vähillä pelaajilla tässä mennään.

Voitolla Jokerit otti jälleen etumatkaa itselleen kilpailussa Bobrov-divisioonan voitosta. Nyt eroa lähimpänä olevaan Sotšiin on 3 pistettä ja Pietarin SKA:han 5. Sotšilla on kuitenkin kaksi ja SKA:lla yksi ottelu helsinkiläisiä enemmän pelattuna. Jokerit jatkaa kauttaan Amuria vastaan sunnuntaina kotihallissaan.

» Lähetä palautetta toimitukselle