Metallurg Magnitogorsk nitisti tehottoman jokerilauman

KHL / Raportti
Steve Moses oli ainoa viimeistelyssä onnistunut Jokereiden pelaaja.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Helsingin Jokereiden viime aikojen huono viimeistely ja heikko pistetahti jatkui sunnuntaina. Laadukkaassa ottelussa vierailija Metallurg Magnitogorsk haki voiton Helsingistä Matt Ellisonin jatkoaikaosumalla.

Jokerit sai Metallurg-otteluun hyvän alun ja vei ensimmäistä erää selvästi. Helsinkiläiset lähtivät usein viiveellä ja pystyivät luomaan pitkiä hyökkäyspään myllyjä, kun taas vierailla oli vaikeuksia saada minkäänlaisia hyökkäyksillä. Isännillä oli useita laadukkaita maalipaikkoja, mutta viimeistely oli tuskaista. Eniten tontteja siunaantui Olli Palolalle, jonka vedot olivat kuitenkin heikkoja.

Toisessa erässä tahti muuttui ja vieraat veivät peliä selvästi. Maalit olivat kuitenkin tiukassa. Lopulta aivan erän lopussa Denis Kokarev pääsi parin pompun jälkeen kuitenkin latomaan takanurkalta Metallurgin johtoon.

Päätöserä oli kahta ensimmäistä tasaisempi, ja molemmilla joukkueilla oli omat hetkensä. Jokerit pystyi vääntämän pelin tasoihin, kun ketjukavereilleen läpi illan paikkoja luonut Brian O'Neill nosti hyökkäyksen ja jakoi Steve Mosesille keskelle. Kauden ensimmäisen kotipelinsä Jokereissa pelannut Moses napautti kiekon yhdellä kosketuksella riman alle.

Ratkaisua haettiin lopulta jatkoajalta. Jokereille oli jo siunaantumassa loistotontti, mutta Peter Reginin tuomittiin menneen paitsioon, kun hän ylitti kiekko hallussaan siniviivan takaperin. Kapealla ringillä jatkoaikaa pelannut vierasjoukkue ratkaisi lopulta kamppailun, kun Matt Ellison laukoi ranteella ylänurkkaan.

- Jatkoajalla meillä Reginillä oli paikka: logoon. Heillä paikka: ylänurkka. Olihan meillä siinä alussa tulossa loistopaikka, mutta tuomarit vihelsivät tilanteen väärin. Videolta voi nähdä, että Reginillä on kiekko halussa, kun hän menee takaperin viivan yli. Siitähän ei pitäisi paitsiota tulla, Jokereiden luotsi Jukka Jalonen harmitteli.

- Raskas ja vaikea ottelu oli, sillä Jokerit on kova joukkue. Olen tyytyväinen puolustukseemme, joka auttoi hyvin maalivahtia. Olimme itse tehokkaita ja realisoimme maalipaikkamme, kertasi Metallurgin valmentaja Viktor Kozlov.

Helsinkiläisten viimeistelytehokkuus heikkoa

Jokereilla oli paikkansa ottaa ottelusta täydet pisteet, mutta vieraat käyttivät sunnuntaina tonttinsa selvästi tehokkaammin.

- Ensimmäinen erä oli meidän, toinen heidän ja kolmas sitten taisaisempaa. Alivoima oli tänään hyvä. Kolmannen erän lopussa saimme ylivoiman, joka kyllä munittiin täysin. Oli huonoa ja vaatimatonta pelaamista, Jalonen huokasi.

Jokerit oli sunnuntaina tehoton, mutta osansa teki myös vieraiden maalivahti Vasili Košetškin. Ainoastaan tuorein vahvistus Moses onnistui ohittamaan venäläisvahdin.

- Vastassa oli hyvä maalivahti, selvästi keskivertoa parempi. Olisi ehkä pitänyt pelata enemmän takanurkalle ja sivulle, sillä hän haastoi vetäjiä hyvin. Hienoa toki, että saimme ylipäänsä luotua paikkoja, mietti Jokereiden ainokaisen syöttänyt O'Neill.

- Maalinteko on nyt vaikeaa, mutta pitää olla kärsivällinen sen kanssa. Moses onnistui pistämään kiekon riman alle kuten pitääkin, muilla se nostaminen ei onnistunut. Ei näille nykypäivän maalivahdeille mene matalat vedot, kun ovat rähmällään jäässä, näki Jalonen.

» Lähetä palautetta toimitukselle