Tällä kertaa Jokereiden johto kesti

KHL / Raportti
Juhamatti Aaltonen oli tiistain ykköstähti.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Sunnuntaina johtonsa loppuhetkillä hukannut Jokerit joutui tiistaina jälleen tiukan paikan eteen, kun Admiral Vladivostok pisti isäntien hallitseman pelin jännäksi. Tällä kertaa helsinkiläiset kuitenkin pystyivät säilyttämään johtonsa ja nappaamaan täydet pisteet.

Jokereiden ja Admiralin välinen ottelu pysyi koko ajan tasaisissa lukemissa. Isännät hallitsivat etenkin pelin alkua selvästi, mutta tulostaululla se ei näkynyt. Helsinkiläiset saivat kuitenkin sen verran tulosta aikaan, että pysyivät koko ajan kuskin paikalla.

Monelle katsojalle hiipi lopussa mieleen Jokereiden edellinen peli, kun joukkue menetti johtoasemansa lopussa. Nytkin Admiral kiri maalin päähän ja loi muutaman hyvän tasoituspaikan, mutta tällä kertaa Jokerit kesti.

- Jokerit hallitsi pelin alkua. Toisella puoliskolla vastustaja kuitenkin hiljensi tahtiaan ja meille tarjoutui mahdolisuuksia hyökätä ja pelata kiekollisesti, Admiral-luotsi Aleksandr Andrijevski mietti.

Kamppailussa oli paljon samoja elementtejä kuin sunnuntain ottelussa. Jokerit vei peliä välillä selvästi, mutta Admiral pystyi roikkumaan mukana, kun isännät eivät pystyneet takomaan peliä pakettiin omista paikoistaan.

- Samantyylinen vastustaja kuin Amur sunnuntaina, mutta parempi. Liikkuva joukkue, joka pyrki hyökkäämään. Oma pelimme oli hyvää. Hyökkäyspelin päättäminen on kuitenkin se osa-alue, jossa pitää parantaa, jokerivalmentaja Erkka Westerlund ruoti.

Aaltosella kulki

Ottelun alku oli tasainen. Peli aaltoili päästä päähän ja molemmilla oli pari maalipaikkaakin. Erän puolivälissä Jokerit pääsi ylivoimalle, ja Juhamatti Aaltonen iski takanurkalle pompanneen kiekon kattoon.

Osuman jälkeen peli jämähti liki täysin Admiralin päätyyn. Isännät jäjestivät pitkiä pyöryksiä, mutta tulosta ei paikoista huolimatta tullut.

Painostus jatkui toisessakin erässä. Lopulta verkko heilui, kun Tomi Mäki iski vastahyökkäyksestä. Vierailla ei pelin tässä vaiheessa juuri hyökkäyksiä tai edes laukauksia siunaantunut. Atte Ohtamaan huolimaton purku päädystä keskelle johti kuitenkin 2-1-kavennukseen, jonka iski ylänurkkaan Maksim Mamin.

Jokerit teki ottelun kulun kannalta tärkeän osuman pian vierasmaalin jälkeen, kun hyvän ottelun pelannut Aaltonen imi pari miestä itseensä ja petasi Jere Salliselle vetopaikan aivan keskelle. Sallinen ei tilanteesta erehtynyt, joten Admiralin kiri tyrehtyi heti alkuunsa.

Kolmanteen erään Admiral piristyi selvästi ja otti tasakentällisin otetta itselleen. Vieraat pistivät pelin jännäksi, kun Mamin iski vastahyökkäyksessä takamiehenä kiekon etunurkkaan. Samalla miehellä oli vielä oiva paikka tasoittaa peli, mutta ohjaus maalin edestä ei mennyt sisään. Täten pisteet jäivät Helsinkiin lukemin 3-2.

Pelissä nähtiin useita torikokouksia ja välillä vieraiden otteet kävivät rumiksi. Jokerikannattajille kovimmat sydämentykytykset aiheutti David Boothin osuma Philip Larseniin, jonka jälkeen tanskalainen nilkutti pukusuojaan. Hän kuitenkin palasi vielä peliin. Pelin lopussa vieraat antoivat Jokereille pari muutakin hieman kyseenalaista iskua, mutta loukkaantumisilta ja suuremmilta kähinöiltä vältyttiin.

» Lähetä palautetta toimitukselle