Jokerit paranteli asemiaan pudotuspelikamppailussa

KHL / Raportti
Ryan Zapolski esiintyi vahvasti Jokerien maalilla, kun joukkue nappasi kolme pistettä Avtomobilistin vieraana. (arkistokuva)
Kuva © Pekka Rautiainen / Jokerit
Helsingin Jokerit ja Avtomobilist Jekaterinburgin välisestä kamppailusta ei panosta puuttunut. Ennen sunnuntain ottelua Jokerit oli läntisen konferenssin viimeisellä pudostuspeleihin oikeuttavalla sijalla eli kahdeksantena. Avtomobilist yritti pitää viimeiset toivonsa pudotuspelipaikasta elossa. Jokerit nappasi tiukan kamppailun jälkeen pisteet 3-1-lukemin.

Ottelun panos näkyi heti ottelun alussa. Etenkin vierasjoukkue hönki kovaa päälle ja oli saanut sekä henkisen että fyysisen latauksensa kuntoon. Jokerien hyvä alku tuotti maalin muodossa tulosta jo kolmen minuutin pelin jälkeen, kun Roope Talaja suti 1-0-johdon.

Jokerikasvatti Tommi Kivistön laukaus siniviivalta yllätti Ryan Zapolskin toisen erän alussa. Tasoituksen jälkeen peli kääntyi kuitenkin entistä vahvemmin Jokereille.

Kritiikkiä saanut ja tehottomasti viime aikoina esiintynyt Sakari Salminen heräsi toisessa erässä eloon mutta ei useista paikoistaan huolimatta onnistunut vielä maalinteossa. Sen sijaan Ville Lajusen rannelaukaus toisen erän lopulla aloituksen jälkeen upposi maaliin. Osuma oli Lajuselle kauden kymmenes.

Zapolski piti Jokereita pystyssä - Salminen lisäsi johtoa

Jokerit joutui pelaamaan ottelussa 11 hyökkääjällä, sillä Tommi Huhtala suuntasi Suomeen, kun perheeseen syntyi poikavauva. Kolmannessa erässä Jokerit tiivisti peluutustaan kolmeen ketjuun, ja kärkipelaajilla vastuu kasvoi entisestään.

Kotijoukkue Avtomobilist laittoi viimeiseen erään kaiken peliin. Se iski kovaa kohti Jokerien maalia, mutta vierasjoukkueen maalilla Zapolski pelasi huippupeliä eikä ollut ohitettavissa.

Kesken Avtomobilistin vyöryn Jokerit pääsi ylivoimalle. Salminen tykitti helpottavan osuman niin omalta kuin joukkueenkin kannalta. Maaliton putki ehti Salmisella venyä peräti 14 ottelun mittaiseksi.

Kahden maalin johto näytti katkaisevan lopullisesti Avtomobilistin selkärangan. Jokerit jatkoi tiivistä puolustamistaan, ja Avtomobilist vaikutti epätoivoiselta.

Lisämaaleja ei nähty, joten kolme pistettä matkasivat Helsinkiin 3-1-lukemin. Voitto oli Jokereille kolmas peräkkäinen.

Jokerit joutuu edelleen jännittämään pudotuspelipaikkaa

Voiton myötä Jokerit nousi läntisen konferenssin seitsemänneksi. Perässä hönkivät HK Vitjaz kahden ja HK Sotši kuuden pisteen päässä. Molemmilla joukkueilla on vähemmän pelejä pelattuna kuin Jokereilla.

Pudotuspelipaikka ei ole täysin helsinkiläisjoukkueen omissa käsissä, sillä jos sekä Vitjaz että Sotši voittavat loput ottelunsa, Jokerit tippuu yhdeksänneksi riippumatta siitä, kuinka se pelaa kaksi viimeistä otteluaan. Toki Sotšilla on haastava loppuohjelma, sillä se kohtaa vielä Pietarin SKA:n ja Moskovan TsSKA:n.

Jokerit kohtaa maajoukkuetauon jälkeen kahdessa viimeisessä ottelussaan kotikaukalossaan Neftehimik Nižnekamskin sekä Ak Bars Kazanin.

» Lähetä palautetta toimitukselle