Hallitseva KHL-mestari kaatui Jokereiden käsittelyssä

KHL / Raportti
Jokerit otti ison voiton. Valokuva on kotiottelusta aiemmin kaudelta.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Kolmannen erän salamamaalit siivittivät Jokerit vieraskiertueensa avausvoittoon.

Helsingin Jokerit otti tiistaina vieraskiertueensa ensimmäisen voiton kukistamalla viime kauden KHL-mestarin Ak Bars Kazanin numeroin 2-3. Vierasjoukkueen ratkaisijoiksi nousivat lopulta John Norman ja Alex Grant kolmannen erän salamamaaleillaan.

Jokereille tämä voitto maistui poikkeuksellisen hyvältä, sillä ennen tätä iltaa vierasjoukkueen edellinen voitto Ak Bars Kazanista Tatneft Arenalla oli lähes neljän vuoden takaa, kun Niklas Hagman ja Steve Moses tekivät Jokereiden maalit numeroin 1-2 päättyneessä ottelussa 11.12.2014.

Tuttu vihollinen kiusasi Jokereita

Ottelun ensimmäinen erä alkoi molemmilta joukkueilta vahvasti. Pelin tempo oli nopea, painopiste asettui tasaisesti kaukalon molempiin päihin ja maalipaikkoja riitti.

Erän paras paikka nähtiin jo ottelun avausminuuteilla, kun Steve Moses hukkasi kiekon hyökkäysalueen siniviivalla ja kotijoukkueen Jiri Sekac pääsi yhdessä Justin Azevedon kanssa ylivoimahyökkäykseen. Janis Kalnins otti kuitenkin tilanteessa varman torjunnan, ja näin ollen ottelun avausmaalia ei vielä nähty.

Monelle suomalaiselle tuttu Azevedo pelasi Rauman Lukon riveissä kaudella 2012-13. Hän iski tuolla kaudella runkosarjassa huikeat 58 tehopistettä.

Ottelun ensimmäinen maali nähtiin aivan ensimmäisen erän lopussa, kun Karl Stollery iski kauden toisen osumansa ohi Emil Garipovin ja vei Jokerit 0-1-johtoon, kun peliaikaa oli jäljellä enää puoli minuuttia.

Jokereiden maaginen toinen erä oli tässä ottelussa hukassa, sillä lähes koko erän isäntäjoukkue piti kiekkokontrollia, eikä Jokerit päässyt laadukkaille maalipaikoille. Tämän johdosta isännät tulivat tasoihin Azevedon tarkalla laukauksella erän loppupuolella.

Ratkaisu nähtiin kolmannen erän lopussa

Jesse Joensuun ottama kaksiminuuttinen kolmannen erän alussa kostautui, ja kotijoukkue meni Jiri Sekacin taidokkaalla ylivoimamaalilla 2-1 johtoon ajassa päätöserän toisella peliminuutilla.

Jokereilla oli suuria vaikeuksia ohittaa vierasjoukkueen tiivis keskialueen puolustuslinja, ja Andrei Potapovin ottama huitomisjäähy tulikin sopivaan paikkaan. Jokerit hyödynsi tilaisuuden välittömästi, ja John Norman iski Jokerit tasoihin Mosesin ja Grantin alustuksella ajassa 56.33.

Ottelun ratkaisu nähtiin vain reilu minuutti myöhemmin ajassa 57.36, kun Alex Grantin laukaus pienestä kulmasta meni ohitse Garipovin.

Jokerit jatkaa vieraskiertuettaan torstaina, kun se kohtaa Torpedo Nizhni Novgorodin.

» Lähetä palautetta toimitukselle