Aivan tavallinen työtiistai? Jokerit saa vieraita Kroatiasta

KHL / Ennakko
Jokereilla on riittänyt viime aikoina juhlimisen aihetta.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Itsenäisyyspäivä on Jokereille normaali työpäivä, kun Helsinkiin saapuu vieraita Kroatiasta.

Alkukaudesta odotettua heikommin pelannut Jokerit on vihdoin löytänyt peliinsä kaivattua pirteyttä. Helsinkiläiset ovat nousseet neljän ottelun voittoputkensa turvin kolme pistettä pudotuspeliviivan yläpuolelle, mutta jokainen piste on yhä elintärkeä.

Tiistaina Jokereiden vieraaksi Suomen 99-vuotista itsenäisyyttä saapuu viettämään Medvescak Zagrebista, ja lähtökohtaisesti kolmen pisteen voiton pitäisi olla hyvinkin Jokereiden tavoitettavissa. Vieraat ovat hävinneet kolme edellistä otteluaan, vaikka pääsivät pelaamaan kaikki kotonaan.

Läntisen konferenssin 11. sijalle jämähtynyt joukkue alkaa olla jo todella kaukana pudotuspeliviivasta, sillä kahdeksannelle sijalle on matkaa peräti 14 pistettä. Medvescakin joukkue koostuu pääosin ulkomaalaisista, ja joukkueessa pelaa erityisen monta kanadalaista.

Mielenkiintoisia nimiä ovat muun muassa joukkueen kaksi pistemiestä: Colby "Chayn veli" Genoway ja Liigastakin tuttu Francis Pare, jotka ovat iskeneet tällä kaudella 20 ja 19 pistettä. Joukkue kaipaa kuitenkin lisää tehoja, sillä edellisissä viidessä ottelussaan joukkue on iskenyt yhteensä vain viisi maalia. 

Jokereilla sen sijaan on mennyt viime aikoina hyvin, vaikka tukku tärkeitä pelimiehiä onkin sairaslomalla. Sivussa ovat joukkueen kapteeni ja paras pistemies Peter Regin sekä Chay "Colbyn veli" Genoway, Masi Marjamäki, Petteri Wirtanen ja Brian O'Neill.

Edellisessä ottelussa sunnuntaina Jokerit sai henkisesti tärkeän onnistumisen, kun joukkue nappasi voiton kauden aikana heikosti sujuneesta voittomaalikilpailusta. Ottelu Salavat Julajev Ufaa vastaan ratkesi, kun niin Joey Hishon kuin Sakari Salminen onnistuivat yrityksissään ja Ryan Zapolski pysäytti vastustajan molemmat yritykset.

– Olemme harjoitelleet rankkareita päivittäin. Pelaamme tärkeitä aikoja sarjassa. Tiedämme, miten tärkeitä nämä pisteet ovat. Emme halua luopua yhdestäkään. Kun teimme ensimmäisen maalin, se helpotti omia paineitani, Zapolski sanoi Jokereiden tiedotteessa.

Joukkue valotti myös, mitä muuta helsinkiläiset ovat tehneet pisteputken aikana paremmin.

- Pelaamme energisemmin, luistelemme enemmän ja saamme enemmän kiekkoja. Henkilökohtaisestikin tuntuu siltä, että nyt on löytynyt hyvä meno tähän tekemiseen. Tuossa ehti olla pitkä vaihe, kun peli oli säheltämistä, mutta nyt olemme saaneet juonesta kiinni, Salminen kuvaili joukkueen tunnelmia.

Myös Zagrebissa pelaava Genoway kertoi tunnelmiaan Jokereille.

– Jokerit puolustaa todella hyvin. Vastustajilla on todella rajalliset mahdollisuudet päästä maalipaikoille. Onnistuminen vaati hyviä päätykiekkoja ja pelaajia perään. Jokerit on pystynyt pitämään sarjan huippujoukkueetkin vain maalissa ja kahdessa, Colby Genoway kehui.

Mies kertoi, että joukkueen kausi ei ole sujunut aivan niin kuin odotettiin.

– Meidän kautemme on mennyt vähän niin ja näin. Olemme viime aikoina pelanneet ihan ok-tasoista kiekkoa, muttam eillä on ollut vaikeuksia maalinteossa viidellä viittä vastaan. Myös viimeiset pari ottelua ovat olleet meille vaikeita. Jokereilla on loukkaantumisia, ehkä voimme hyödyntää sen. Jos saisimme vaikka ensimmäisen maalin, Colby sanoi toiveikkaana.

Elämä Zagrebin pohjoisamerikkalaisessa yhteisössä maistuu Genowaylle.

– Kopissa on helpompaa, kun olemme kasvaneet samassa ympäristössä. Tunnemme paljon samoja tyyppejä, ellemme ole pelanneetkin aiemmin yhdessä. Kentän ulkopuolista elämää helpottaa, kun perheet tulevat Zagrebiin ja auttavat toisiaan. Elämä tuntuu sen myötä kotoisammalta, yhteisöltä, hän sanoi.

Joukkueet kohtasivat tällä kaudella jo kerran Zagrebissa, ja helsinkiläiset hakivat kolme pistettä 2-5-voitolla. Itsenäisyyspäivän ottelu alkaa tiistaina jo kello 16.

Muokattu klo 10.16: Lisätty Genowayn kommentit.

» Lähetä palautetta toimitukselle