Torpedo anasti kotiedun pudotuspeliavauksessa

KHL / Kuvakooste
KHL:n pudotuspelit alkoivat Jokereiden osalta ottelulla Torpedoa vastaan. Ennakkosuosikkina sarjaan lähtenyt kotijoukkue oli voittanut kaikki joukkueiden tähänastiset kohtaamiset, joten saman kaavan odotettiin jatkuvan myös pudotuspeleissä. Ottelusta muodostui varsinainen maalijuhla, jonka Torpedo vei lopulta nimiinsä lukemin 4-6.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Eteläpäädyn mielenilmaus jatkui paidoin, kun samalla painatuksella varustettua tifoa ei saatu katsomoon asti runkosarjan päättäneessä Spartak-ottelussa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Ottelun alku oli Jokereiden hallintaa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Roope talaja teki paluun kaukaloon ryminällä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Kamppailut jatkuivat vihellysten jälkeenkin.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokerit hallitsi ottelun ensimmäisen erän alkupuoliskon, jonka jälkeen kotijoukkue oli ajoittain hätää kärsimässä Torpedon myllytyksessä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Torpedo avasi maalihanansa noin viidentoista minuutin pelin jälkeen.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Vieraiden Nikolai Zherdev iski ensimmäisessä erässä kahdesti.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jesse Joensuu aloitti kotijoukkueen takaa-ajon iskemällä kiekon verkkoon maalin edustalta.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokeripelaajat keskittyivät kiekon blokkaamiseen vastustajien pelaajien sijaan.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jesper Jensen menetti kiekon hyökkäyspään siniviivalla.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Vladimir Galuzin pääsi tämän seurauksena läpiajoon, mutta Henrik Karlsson ei antautunut.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokerit puolusti toisessa erässä maaliaan tarkasti.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Atte Ohtamaa otti iskuja vastaan punaviivan tuntumassa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Tim Kennedy koki kovia Torpedon maalilla.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Joensuu iski Jokerit tasoihin toisen erän puolessa välissä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Tuuletusten perusteella maalit maistuivat Joensuulle.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Arturs Kulda ja Alexei Potapov lähtivät jäähylle nujakoituaan Jokereiden maalin edustalla.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Alexander Frolov vei Torpedon jälleen johtoon kolmannen erän puolessa välissä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Kennedy jäi kentällisiä vaihtaneen vierasjoukkueen jalkoihin.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Peter Regin herätteli kotijoukkueen toiveita tuomalla Jokerit jälleen maalin päähän.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Yleisö kohahti, kun Nikolai Zherdev taklasi Brandon Kozunia kolmannen erän loppuhetkillä.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Heti edellisen töötin jälkeen Jesse Joensuulle tuomittiin jäähy päähän kohdistuneesta taklauksesta.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Torpedo viimeisteli loppulukemiksi 4-6 ylivoimalla Jokereiden pelatessa ilman maalivahtia. Sarja jatkuu tiistaina Torpedon 1-0 -johdossa.

» Lähetä palautetta toimitukselle

Muut timanttikuvat

Timanttikuva: Turun herruus
Muut Sarjat | 16.4.2024 7:00
Timanttikuva: HIFK on U16 SM-sarjan mestari
Muut Sarjat | 7.4.2024 18:41
Timanttikuva: Tulta ja Tapparaa
LIIGA | 30.3.2024 18:50
Timanttikuva: Suomi-sarjan mestarit 2024
Suomi-sarja | 23.3.2024 22:10

Lue myös