Jokerit taisteli jälleen voiton - "Vastustajalla oli valtavan paljon yritystä"

KHL / Raportti
Sami Lepistö pääsi juhlimaan Jokerien tasoitusosumaa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Sami Lepistön ylivoimamaali sekä Jesse Joensuun kauden kolmas osuma riittivät Jokereille kolmeen pisteeseen. Aiemmin tässä kuussa Sibir voitti Jokerit kotonaan luvuin 2-1, nyt oli Jokerien vuoro voittaa kotikaukalossaan samoin lukemin.

Jokerien ja Sibirin välinen kamppailu muodostui pitkälti toisinnoksi Jokerien sunnuntaisesta kamppailusta Jugraa vastaan. Jokerit hallitsi kiekkoa, mutta vastustaja puolusti tunnollisesti.

Kuparisen rikkomiseen tarvittiin kotijoukkueen osalta lopulta kahden miehen ylivoima, kun Sami Lepistö iski 1-1 tasoitusmaalin aivan kolmannen erän alkuun joukkuen pelatessa 5-3 ylivoimaa.

- Ei ollut todellakaan helppoa päästä vastustajan maalille tänään. Onneksi heille tuli jäähyjä ja saatiin tuo 5-3 ylivoima. Se avasi peliä meidän osalta, Jokerien kakkosketjussa tänään hyökännyt Antti Pihlström totesi.

Kiekollisesti Sibir osoitti olevansa huomattavasti Jugraa tasokkaampi ryhmä. Tasakentällisin se pystyikin luomaan peräti yhdeksän maalipaikkaa, Jugran jäätyä sunnuntaina Jokereita vastaan vain kolmeen.

Sibir myös vastasi ottelun ensimmäisestä maalista, kun Andrei Sigarjov pääsi nokikkain Rämön kanssa Patrik Zackrissonin loistosyötöstä. Pieni harhautus vei Rämön ulos tilanteesta ja miehellä oli helppo työ laittaa kiekko tyhjään jokerimaaliin.

Sibirin päävalmentaja Pavel Zubov olikin ottelun jälkeen tyytyväinen joukkueensa kiekolliseen tekemiseen, mutta löysi tappiolle myös selkeän syyn.

- Hävisimme kurinalaisuuteen. Otimme kaksi jäähyä liikaa, ensimmäinen oli vahinko, mutta se toinen oli täysin meidän pelaajamme oma virhe. Muutoin minusta varsinkin kolmannessa erässä hallitsimme peliä ja meillä oli kolme sellaista paikkaa, joista kiekko olisi pitänyt laittaa 100-prosenttisen varmasti maaliin.

Sibirin vaarallisuus ei tullut jokerileiriin yllätyksenä ja päävalmentaja Jukka Jalosen mukaan Jokerit tiesi lähes täysin, millaista kiekkoa Sibir on tullut Helsinkiin esittämään. Kärsivällisyys olikin kotijoukkueen tärkein ase jälleen kerran.

Ottelussa nähtiin myös paljon tunnetta ja fyysisyyttä heti avauserästä lähtien. Molemmat joukkueet hakivat kovia taklauksia lähes tilanteessa kuin tilanteeessa ja maalin edustalle ei vastustajalla ollut asiaa.

- Vastustajan kunniaksi on sanottava, että todella kova yritys heillä oli päällä. Monesti näissä keskikastin venäläisjoukkueissa, kuten Sibir, on itse asiassa jopa kovempi yritys ja tahtotila päällä kuin kärkiseuroissa. Ei siis auta kuin pelata kovempaa itsekin, Pihlström kertoo.

Joensuun osuman myötä voitolla kohti huomista

Jokerit sai kiekon maaliin jo ottelun avauserässä, mutta tämä tilanne hylättiin lopulta Sibir-valmentaja Zubovin menestykkään valmentajahaaston myötä maalinvahdin häirinnän johdosta.

Lopulta kolmannessa erässä tulleen tasoitusmaalinsa jälkeen Jokerit sai virtaa moottoriinsa. Joukkue sai useamman pitkän hyökkäyksen peräjälkeen Sibir-päätyyn ja pelin virtaus siirtyä täysin Jokereiden haltuun.

Hyvä vire johti myös voittomaaliin, kun Pihlström, Jesse Joensuu ja Eeli Tolvanen karkasivat ylivoimahyökkäykseen. Joensuu toi kiekon alueelle ja viimeisteli itse napakalla rannelaukauksella lukemiksi 2-1.

- Pystyimme luomaan muutaman maalipaikan ja tietysti tuon tärkeän maaliin, joten kyllä tässä ihan positiivisilla mielin voi illalla mennä kotiin, Pihlström naureskeli.

Kauaa ei Jokerit saa tästäkään voitostaan nauttia, kun seuraava koitos on edessä jo heti huomenna. Vastaan silloin asettuu Juha Metsolan edustama Amur Habarovsk.

Kotiputkensa aikana Jokerit on käyttänyt reilusti pelaajien rotaatiota ja myös tänään kokoonpanosta oli sivussa kolme viime pelissä pelannutta eli Pekka Jormakka, John Norman ja Henri Ikonen.

- Kukaan heistä ei ole loukkaantuneena, vaan kierrätyksestä on kyse. Totta kai siinä samalla menee hieman ketjukoostumukset uusiksi, kun kolme pelaajaa vaihtuu kokoonpanossa pelien välillä, Jalonen kommentoi.

Niin Jalonen kuin Pihlströmkään ei halunnut ottaa kantaa, ketkä mahdollisesti huilaavat huomisesta kamppailusta. Pihlströmillä on kuitenkin selkeä perustelu, miksi hänen pitäisi olla kokoonpanossa.

- Kyllä se vähän niin menee itsellä, että se toinen peli on itseasiassa aina se parempi. Pitää vain ottaa nyt ilta fiksusti ja mennä ajoissa nukkumaan, että saa hyvät yöunet ennen huomista.

» Lähetä palautetta toimitukselle