Jokerit ylivoimaiseen voittoon - Moses ja Omark huippuvireessä

KHL / Raportti
Steve Moses jatkaa ilmiömäisiä esityksiään.
Kuva © Miro Pesonen - http://karhuvaari.kuvat.fi
Jokerit otti keskiviikkona selvän 5-2-kotivoiton Dinamo Riikasta. Edellisen ottelun tasainen vääntö oli vain kaukainen muisto, kun Jokereiden tehomiehet näyttivät kotiyleisölle parastaan.

Kun Jokerit ja Dinamo Riika viimeksi kohtasivat, vierailijat veivät ja Jokerit oli ottavana osapuolena. Erkka Westerlund otti oppia virheistä, ja oli virittänyt joukkueensa erinomaiseen iskuun.

Jokerit purjehtikin heti ensi minuuteista alkaen helposti kohti Edgars Masalskisin vartioimaa Dinamon maalia. Edellisen kohtaamiseen verrattuna Westerlund painotti oman aktiivisuuden merkitystä, jotta kotietu pystyttäisiiin hyödyntämään paremmin. Se onnistui keskiviikkona.

− Kotikentällä pitää olla aloitteellisempi, ja pyrkiä olemaan aktiivisempi sekä hyökkäys- että puolustussuunnassa, joukkueena.

Muutama jäähy avauserän lopulla ja toisen erän alussa tarjosivat vierailijoille mahdollisuuden nousta mukaan peliin, mutta Dinamon peli ajautui usein kulmiin, eikä todellisia vaaratilanteita syntynyt.

− Pelasimme tänään hyvää alivoimaa, ja saimme tapettua muun muassa 5-3-alivoiman, Westerlund summasi ottelua.

Jokerit kuskin paikalla ensi minuutista lähtien

Ottelun avausmaali kirjattiin Jokereiden nelosketjulle jo kolmannella peliminuutilla, kun Eetu Pöysti ohjasi Riku Hahlin lämärin etunurkasta sisään. Maali oli Pöystille kauden ensimmäinen tehopiste.

− Riksa (Hahl) laittoi lämärin, ja pääsin mailalla väliin.

− Hienoltahan se tuntui saada onnistuminen myös maalin muodossa, eikä vain kiekon blokkauksissa. Nekin tietysti auttavat joukkuetta, mutta tosi hieno fiilis.

Pöystin rooli on melko puolustava, ja hän kuuluu säännöllisesti kierrätettäviin pelaajiin. KHL-taipaleen 25-vuotias HIFK-kasvatti kokee arvokkaana oppina.

− Paljon on vielä omassa pelissä parannettavaa. Tosi hyviä pelaajia vastassa illasta toiseen, eikä junnumaisiin virheisiin ole varaa, Pöysti kertoi omista KHL-esityksistään.

Tutut miehet heiluttivat tahtipuikkoa

Jokereiden ykkösketjussa Niklas Hagmania paikannut Tommi Huhtala hankki vahvalla karvauksellaan ottelun ensimmäisen jäähyn vierailijoille. Vain minuuttia myöhemmin illan kuninkaat Linus Omark – Petr Koukal – Steve Moses latasivat kiekon ensimmäistä kertaa häkkiin.

Moses punnersi kiekon maalille, ja taustalta nousseella Omarkilla oli helppo työ nostaa kiekko Masalskisin selän taakse.

− Tämä ketju on ollut todella hyvässä iskussa jo useammassa ottelussa. Oikeastaan siitä asti, kun Omark siihen palasi, Westerlund kehui.

Ottelu ratkesi toisessa erässä. Dinamo ei onnistunut omissa ylivoimatilaisuuksissaan, mutta Jokereiden tulikuuma kakkosylivoima käytti tilaisuutensa kovalla prosentilla hyväkseen.

Tällä kertaa Moses syötti viivalta Omarkille maalin kulmalle. Ottelussa maalin ja kaksi syöttöä merkkauttanut ruotsalainen jatkoi kiekon kovalla syötöllä takatolpalle, josta Koukalilla oli helppo työ niitata Jokerit jo kolmen maalin johtoon.

− Ketjumme kemia on loistava. Oma roolini on olla taustalla vähän puolustavammassa roolissa ja antaa tilaa laitureille, Koukal kertoi ketjunsa kuvioista.

Lopullisen niitin ottelulle iski Moses, kun Omark karvasi kiekon uneliaan Riian puolustajalta ja syötti vapaalle Mosesille maalin eteen. 4-0-lukemat taululla varsin vakuuttavien peliesitysten jälkeen.

− Meille aukeaa joka ilta maalipaikkoja ja näemme toisemme hyvin jäällä. Toivottavasti hyvä vire jatkuu, Moses kertoi tyytyväisenä.

Riika kavensi kolmannessa erässä alivoimalla 4-1-lukemiin, mutta Moses pysäytti latvialaisten kirin illan toisella maalillaan.

Moses nousi illan neljällä tehopisteellään Jokereiden sisäisen pistepörssin kärkeen. Kasassa on nyt 19 pistettä, joista peräti yhdeksän on tarttunut matkaan viimeisissä neljässä ottelussa.

Myös korjattavaa löytyy

Kolmosketjun lisäksi myös Juhamatti Aaltosen putki näytti kulkevan, ja mies pyöritti Riian puolustusta paikoitellen miten halusi. Laukaukset jäivät uupumaan. Huhtala hankki vastustajalle pari jäähyä pohjustaen tällä tavalla muun muassa ottelun avausmaalin, mutta kiekollisessa pelissä hän oli valitettavan näkymätön.

− Ykkösketju on ollut hieman vaisu viime otteluissa, siinä on koko viisikon osalta katsottava mitä pitää kehittää.

− Hyvä, että ratkaisijoita on löytynyt muista ketjuista. Siinä Hagmanin paikalla on nyt jollekin pelaajalle mahdollisuus näyttää, Westerlund petasi.

Latvialaiset onnistuivat kolmannessa erässä kahdesti alivoimalla, kun Jokerit pelasi huolimattomasti omalla siniviivallaan, joten parannettavaa on vielä selvästi. Jokereiden maalilla ei paljon ruuhkaa ollut, mutta Henrik Karlsson torjui vakuuttavasti sen, mitä torjuttavissa oli.

− Erityisesti maalivahdin takia alivoimamaalit olivat ikäviä, Westerlund kuvaili kiittäen samalla Karlssonia hyvistä esityksistä.

Latvialaisten päävalmentajalta Artis Abolsilta ei juuri kommentteja irronnut.

− Joukkueiden tasoero oli tänään liian suuri niin puolustus- kuin hyökkäyspäässä, pettynyt valmentaja tiivisti.

Jokereiden ottelut jatkuvat perjantaina, kun vieraaksi saapuu kazakstanilainen Barys Astana.

» Lähetä palautetta toimitukselle