Jokereiden ilta täynnä tuskaa

KHL / Raportti
Jokereiden päät olivat perjantaina painuksissa.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokereiden peli Riian Dinamoa vastaan ei lähtenyt rullaamaan missään vaiheessa, ja KHL-jumbo haki lopulta Helsingistä täyden pistepotin. Lisähuolta Jokereille aiheutti jo ennestään ohuen puolustuksen lisäkolhut.

Helsinkiläisjoukkueen koko illan esitys oli hengetön ja sekava. Joukkue ei missään vaiheessa päässyt pelin päälle, vaikka vastassa oli ennalta selvästi heikompi joukkue. Keskialueen ylittäminen oli Jokereille ylivoimaisen vaikeaa koko illan ajan.

Riian Dinamo pelasi sen sijaan järkevää vieraskiekkoa. Joukkue ei päästänyt Jokereita jyräämään ja oli kamppailupelissä isäntiä etevämpi. Joukkue painoi armotta päälle, kun Jokerit ei suorittanut täydellä teholla ja teki huolimattomia virheitä sekä menetti kiekkoja.

Molemmat joukkueet pystyivät luomaan maalipaikkoja, mutta kamppailu eteni tasaisissa merkeissä päätöserän loppupuolella saakka. Jokerit sai erän puolivälin jälkeen tilaisuuden kuitata pelin itselleen, kun vieraat ottivat pari hölmöä jäähyä. Jokereiden ylivoima oli kuitenkin surkeaa, eikä maali ollut lopulta kovinkaan lähellä.

Vieraat saivat vastaavanlaisen tilaisuuden viimeisillä minuuteilla, kun ensin Peter Regin koukkasi kaksiminuuttisen edestä, ja alivoiman aikana Marko Anttila ampui ilman kiirettä kiekon omalta siniseltä Dinamon päätyverkkoon. Vieraat eivät jättäneet käyttämättä ryöstötilaisuutta, kun Mikelis Redlihis takoi paluukiekosta voittomaalin 2-3.

- Kolmannessa erässä 5-3-ylivoimalla olisi pitänyt naulata peli, mutta se oli vaatimatonta. Tuliko vain pari vetoakin - ei kovin hyvä suoritus, Jokereiden luotsi Jukka Jalonen jyrisi.

" Jos lähdettäisiin siitä, että pitää yrittää täysillä."

Helsinkiläisjoukkueesta ainoastaan molemmat osumat vääntänyt kolmoskenttä sai puhtaat paperit. Joukkueen valmennus ei ollut alkuunkaan tyytyväinen kaikkien pelaajien suorittamiseen.

- Ajoittain pelissä oli hyvääkin, mutta riittävä puristus puuttui, mitä voittoon olisi tarvittu. En sano nimiä, mutta kaikkien avainpelaajien esitykseen en ole tyytyväinen. Jos joku alisuorittaa, niin siitä on haittaa joukkueelle, Jalonen huokasi.

- Jos lähdettäisiin siitä, että pitää yrittää täysillä. Sen se vaatii, että voi voittaa.

Helsinkiläiset marssittivat kamppailuun täytemiehisen pakiston, kun sentteri Petteri Wirtanen tuurasi loukkaantuneita. Joukkueen ilta synkkeni entisestään, kun Oliver Lauridsen loukkasi reittään ja Jesper Jensen sai kovan osuman taklaustilanteessa. Kumpikaan ei voinut pelata peliä loppuun. Matt Gilroy puolestaan sai tällin polveensa, mutta linkutti pelin loppuun saakka.

Jokerit ja Dinamo kohtaavat toisensa vielä ennen taukoa sunnuntaina Latviassa, ja tuolloin ainakaan tanskalaispakkeja tuskin nähdään kaukalossa. Kaikkien diagnoosi selviää kuitenkin vasta jatkotutkimuksissa.

» Lähetä palautetta toimitukselle