Jokerit heräsi taas liian myöhään - "Totta kai olen huolissani, kun emme voita pelejä"

KHL / Raportti
Moskovan Dinamo oli vahvempi maalien edustoilla.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Jokereiden mollivoittoinen alkukausi jatkui keskiviikkona, kun Moskovan Dinamo otti Areenalta tiukan, mutta ansaitun voiton. Vaisusti ottelun aloittanut Jokerit hallitsi kolmatta erää, mutta voiton kannalta se oli liian myöhäistä.

Jokereiden keskiviikkoilta oli pyhitetty puolustaja Ossi Väänäselle, joka lopetti uransa loukkaantumisten myötä viime kauteen. Uransa aikana miltei 500 NHL-otteluakin pelannut Väänänen edusti Suomessa pelatessaan vain Jokereita, jonka riveissä vyölle kertyi puolestaan vajaat 400 ottelua.

Väänäsen palkitsemisen jälkeen näytti siltä, että molemmat joukkueet jäivät muistelemaan tunnollisen puolustajan uraa, sillä ensimmäinen puolisko ottelusta oli molemmilta tarkkaa, mutta samalla katsojien kannalta tylsää peliä.

Ottelun ratkesi lopulta kuudessa sekunnissa, kun vierasjoukkue onnistui toisen erän puolivälissä peräperään kahdesti ja teki näin voittoon tarvittavat maalit.

- Paransimme pelin edetessä esitystämme ja lopulta meillä oli riittävästi maalipaikkoja voittoon saakka. Vastustaja puolusti keskialueen erinomaisesti, ja me jouduimme luomaan hyökkäyksiä päätykiekkojen kautta. Pienestä se oli lopulta kiinni, jokeripuolustaja Joonas Jalvanti kertoi pelin jälkeen.

Jokereiden osalta ilta oli aneeminen kolmanteen erän alkuun saakka. Kolmannessa erässä kotijoukkue vei peliä ja loi maalipaikkoja liukuhihnalta. Kiri ja aggressiivinen peli alkoivat kuitenkin isäntien kannalta liian myöhään, joten Moskovan Dinamo otti voiton lukemin 1-2.

- Olisimme ansainneet tänään vähintäänkin pisteen. Tämä ei ollut meiltä mikään huippusuoritus, mutta tämä oli se, mihin pystyimme. Olen tyytyväinen siihen, että yritimme loppuun saakka. Meillä oli varmasti paikkoja tehdä ennemmän kuin yksi maali, Jokereiden päävalmentaja Jukka Jalonen kommentoi.

Jalonen myönsi, että toivoo jatkossa joukkueeltaan huomattavasti parempia tuloksia.

- Totta kai olen huolissani, kun emme voita pelejä. Hyökkäyspeli on vaisua ja loukkaantumiset eivät ainakaan helpota tilannetta, Jalonen tuskaili.

Kuuden sekunnin musta hetki

Ensimmäisessä erässä ei maalipaikkoja nähty, sillä molempien joukkueiden peli oli hyvin varovaista ja tunnustelevaa. Tunnollisen puolustuspelin värittämään erään tunnetta ja viihdettä toivat painavilla taklauksillaan isäntien Marko Anttila ja Tomi Mäki.

Tapahtumaköyhästä avauserästä olennaisen kertoo se, että Jokerit ampui kohti maalia erän aikana vain kahdesti ja vierasjoukkue Dinamo ainoastaan kuudesti.

- Ensimmäinen erä oli meiltä huono. Syitä siihen on mietittävä joukkueen kesken, sillä meidän on saatava parempi lähtö peleihimme, Jalvanti analysoi. 

Avauserästä poiketen toinen erä alkoi heti räväkästi. Jokerit pääsi kuin varkaan ensimmäiseen maalipaikkaansa, kun Anttila karkasi läpiajoon. Tilanne näytti yllättävän myös hyökkääjän itsensä, sillä suoraviivainen ratkaisu suuntautui selvästi ohi maalin.

Ottelun avausmaali nähtiin ottelun puolivälissä. Dinamon Aleksei Tsvetkov pelasi ylivoimalla tilanteen aivan Jokereiden maalin eteen, josta Martins Karsums nosti kiekon varmasti maaliin.

Vierasjoukkue sai maalistaan lisää itseluottamusta, sillä jatkoa seurasi vain kuusi sekuntia myöhemmin. Artjom Fjodorov rynni suoraan avausmaalin jälkeisestä aloituksesta puolittaiseen läpiajoon ja tälläsi kiekon upealla laukauksella jokerimaalin yläkulmaan.

Anttila sytytti Jokerit takaa-ajoon

Jokereiden alkukaudelle on ollut tyypillistä se, että joukkueen peli vapautuu ja suoraviivaistuu, kun ryhmä joutuu tappioasemaan. Niin kävi tälläkin kertaa, sillä kolmas erä oli kotijoukkueen paras. Helsinkiläiset hyökkäsivät suoraviivaisesti ja rohkeasti kohti Dinamon maalia.

- Se on ollut meidän teema, että vasta kolmannessa erässä ja selkä seinää vasten löytävät ne viimeset voimat, jotka olisivat olleet käytettävissä alusta lähtien. Totta kai siihen sekin vaikuttaa, että osalla meidän pelaajista on itseluottamus alhaalla. Pelaajat katsovat myös omia pisteitään, ja meidän hyökkäyspeli on ollut vaisua, Jalonen kertoi.

Lopulta työ palkittiin myös maalilla, kun Anttilan kääntölämäri ohitti Dinamo-vahti Aleksandr Jerjomenkon. Kavennusmaalin jälkeen Jokerit pyöritti peliä pitkään vierasjoukkueen päädyssä, mutta Jerjomenko oli maalillaan ohittamaton.

Paras paikka siunaantui harvoin maaleja tekevälle Jalvannille, joka pääsi ampumaan paraatipaikalta, mutta veto meni yli ja ohi Dinamon maalin.

- Tuollaisia tontteja [maalipaikkoja] ei minulle montaa kaudessa tule, noista pitäisi tehdä aina maali. Nyt se olisi ollut tärkeä tasoitusmaali, harmittaa vietävästi, että veto meni ohi, Jalvanti harmitteli. 

Jokerit pelaa seuraavan kerran lauantaina, kun se kohtaa vieraskentällä sarjan kärkijoukkue Pietarin SKA:n.

- Vieraspeli Pietarissa, se on kova paikka. Tulossa on paha peli, vastus on siellä erittäin hyvä, ja meidän puolustuspelin on onnistuttava alusta lähtien, Jalvanti päätti. 

» Lähetä palautetta toimitukselle