Pitkän väännön palkkana vain piste Jokereille

KHL / Raportti
Jokerit taisteli, mutta oli tehoton.
Kuva © Pekka Rautiainen / Jokerit
Jokerit väänsi Moskovan Dinamon vieraana täydet 65 minuuttia ja uudistuneen voittomaalikilpailun. Tehottomat vieraat taistelivat hyvin, mutta saivat kaavittua mukaansa vain yhden pisteen.

Jokerit oli tiistai-illan kamppailun hallitsevampi osapuoli, mutta maalit jäivät yhteen. Kun yksikään yrittäjä ei onnistunut VL-kisassa, vei kotijoukkue Dinamo Moskova kaksi pistettä 2-1-voitolla.

Otteluun lähdettiin tasaisista lähtökohdista. Niin Dinamo Moskova kuin Jokeritkin olivat aloittaneet kautensa kelvollisesti: molemmilta löytyi pelisarakkeesta ennen illan ottelua viisi pistettä. Kumpikin joukkue oli kirjauttanut kaksi voittoa ja tappiot lännen jäteille - Dinamo TsSKA:lle, Jokerit SKA:lle. 

Nopeatempoisessa avauserässä ei juuri pelikatkoja nähty. Jokerit otti aktiivisen karvauksen avulla pelin haltuunsa ja varsinkin Peter Reginin johtama ykkösketju pyöritti peliä Dinamon päädyssä, mutta tuloksetta.

- Tämä oli hyvä erä meiltä. Meillä on takana jo pitkä reissu, tämä on neljäs peli seitsemään päivään. Siitä huolimatta me olimme valmiina otteluun. Meillä oli muutama hyvä maalipaikka, joista olisi pitänyt onnistua, superlupaus Eeli Tolvanen luonnehti Jokereiden avauserää ja ensimmäistä KHL-vierasmatkaansa erätaukohaastattelussa.

Toinen erä eteni samoin kuin edellinen: vauhdilla ja Jokereiden hallinnassa. Avausmaali nähtiin kuitenkin Jokereiden kannalta väärässä päässä. Tilanteessa oli mukana myös runsaasti epäonnea: helsinkiläisten Pekka Jormakka loukkaantui ja joutui luistelemaan sivuun kesken vaihdon. Dinamo Moskovan Vladimir Bryukvin hyödynsi hetkellisen ylivoiman ja pääsi iskemään napakalla b-pisteen laukauksella joukkueelleen avausmaalin.

Toiselle erätauolle siirryttiinkin vieraiden hallinnasta huolimatta 1-0-lukemissa. Jotain voimasuhteista kertoo esimerkiksi laukaustilasto kahden erän jälkeen: kotijoukkue oli päässyt haastamaan Ryan Zapolskia 8 kertaa, kun taas Jokerit oli laukonut peräti 22 kertaa. Positiivista vieraiden kannalta oli kuitenkin se, ettei Jormakka loukannut itseään pahemmin ja pystyi jatkamaan ottelua.

Jokerit sai päätöserän puolivälissä onnekkaan, mutta pelitapahtumiin nähden ansaitun tasoituksen. Marko Anttila raatoi kulmassa, riisti kiekon ja ampui löysähkön laukauksen kohti maalia. Kiekko pomppi Dinamo-maalivahdin kautta sisään. 

Jokerit sai vielä päätöserän loppuminuuteilla aikaan kovaan loppumyllytyksen, mutta mainiosti pelannut Dinamon maalivahti Aleksandr Jerjamenko piti kotijoukkuetta pystyssä. Päätöserästä mainittakoon myös, että Jokereiden Nicklas Jensen otti erässä kaksi jäähyä. Nämä olivat vieraiden ottelun ainoat rangaistukset. 

Vauhdikas jatkoerä ei tuonut tulosta, joten ratkaisua haettiin voittomaalikilpailusta. KHL-uutuutena tällä kaudella molemmista joukkueista laukoo peräti viisi pelaajaa, ja Jokerit pääsikin tiistaina kokeilemaan ensi kertaa uudistunutta formaattia. Lopputulos ei kuitenkaan ollut toivottu, sillä yksikään vieraiden yrittäjä ei onnistunut ja lisäpiste jäi Moskovaan. 

Jokerit viettää nyt viikon taukoa ja pelaa ensi keskiviikkona seuraavan ottelunsa, joka on jälleen vieraissa ja Moskovan alueella. Tuolloin vastaan asettuu Spartak. 

» Lähetä palautetta toimitukselle