Shedden odottaa Leinosta illan tähteä

KHL / Ennakko
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi
Jokerit kohtaa lauantai-illan vierasottelussaan Medveščak Zagrebin. Kotijoukkueen päävalmentaja Doug Shedden odottaa Leinon nousevan suureen rooliin. Jokereiden aamuharjoituksissa jäällä nähtiin runsaasti kokemusta, kun maalivahtivalmentaja Markus Ketterer koppaili kiekkoja hanskaansa hieman huippuvuosia haparoivammin ottein.

Jokereiden ja Suomesta saapuneen joulupukin vetämänä loppuunmyydyksi täyttyvä kotihalli sekä kapea kaukalo vastaanottavat Jokerit lauantai-illan kamppailuun Zagrebissa. Pohjoisamerikkalaisista koostuvan kotijoukkueen riveissä on kaksi Jokerit-taustaista hahmoa: tuore vahvistus Ville Leino ja päävalmentaja Doug Shedden. 

− Kiva nähdä vanhoja tuttuja, jotka pelaavat vielä Jokereissa. Meidän pitää saada itsemme takaisin vauhtiin ja pudotuspeliviivan yläpuolelle. Jokereilla on alla iso voitto Pietarin SKA:sta, Shedden kertoo ottelun asetelmista.

Vuodet Suomessa ja sveitsiläisen Zugin peräsimessä ovat vieraannuttaneet Sheddeniä Pohjois-Amerikan kiekosta. Hän näkee sen vain positiivisena asiana.

− Pohjois-Amerikassa en ole ollut kymmeneen vuoteen, eikä se ole itse asiassa lainkaan hassumpi tilanne. Mielestäni meillä on jopa liiankin monta pohjoisamerikkalaista, hyväntuulinen Shedden naurahtaa.

Valmennuspesti Zagrebissa on Sheddenin ensimmäinen KHL-komennus.

− Nautin täällä valmentamisesta ja taisin tarvita uralleni uusia tuulia. Pitkät pelimatkat ovat tietysti haasteellisia, mutta KHL on maailman toiseksi paras liiga ja täällä pelataan hienoa kiekkoa.

Ville Leino vilkuilee Jokereiden suuntaan.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi

Shedden luottaa kovaan työntekoon ja Leinon uuteen nousuun, kunhan SaPKo-kasvatti saa taas juonen päästä kiinni.

− Emme tee kovin paljon maaleja, joten meidän täytyy voittaa tiukkoja pelejä esimerkiksi vahvan maalivahtipelin kautta.

− Leino ei ole vielä siellä missä pitäisi, mutta peli on kehittymässä oikeaan suuntaan. Ehkä Jokerit on oikea lääke Leinolle ja juuri se, mitä hän nyt tarvitsee. Ellei hän ole illan ottelun tähti, niin ainakin lähellä sitä, Shedden kuvailee Leinon merkitystä joukkueelle.

Pienestä selkävaivasta toipunut Leino tunnustaa itsekin hakevansa vielä parastaan. Joukkueella on pari tappioon päättynyttä ottelua. Leino odottaa innolla entisen seuransa kohtaamista.

− En ole vielä täydessä kunnossa. Nyt parin pelin jälkeen alkaa jo pikkuhiljaa kulkemaan ja pystyn auttamaan joukkuettakin päivä päivältä paremmin. Peli Jokereita vastaan on kieltämättä vähän erilainen kuin normaali runkosarjapeli Siperiassa, Leino kertoo omista tunnelmistaan.

Ketterer puuskutti Jokereiden aamujäillä.
Kuva © Pekka Rautiainen - www.illcommunications.fi

Jokereiden kokoonpanossa on pieni yllätys, kun Suomesta pikavauhdilla hälytetty Jani Kautto korvaa sairastuneen Riku Heleniuksen Jokereiden kakkosvahtina. Joukkueen aamujäillä nähtiin kuitenkin hieman kokeneempi kakkosvahti, kun Jokereiden 47-vuotias maalivahtivalmentaja Markus Ketterer puki monen vuoden tauon jälkeen varusteet päälleen.

− Viimeksi olen tainnut olla kamat päällä seitsemän tai kahdeksan vuotta sitten. Kundit taisivat antaa vähän armoa. Kovaa hommaa tämä on, en muistanutkaan miten raskasta. Luulen, että jatketaan kuitenkin nykyisillä veskareilla, Ketterer naureskeli.

Juhamatti Aaltosen jäätyä sairastumisen vuoksi Suomeen hänen paikkansa ykkösketjun laidassa ottaa Johan Harju. Joukkueiden edellinen kohtaaminen Helsingissä päättyi zagrebilaisten niukkaan 2−3-voittoon.

Seuraa Heitä

Ville Leino #23 |

Keskushyökkääjä

Nouseeko Leino lauantaina ratkaisijaksi entistä seuraansa vastaan?

Petteri Wirtanen #13 | TPS

Keskushyökkääjä

Jokereiden tuorein hankinta pelasi loistavan avausottelun Pietarin SKA:ta vastaan. Jatkaako Wirtanen samaan malliin?

» Lähetä palautetta toimitukselle