Jokerit seitsemännen peräkkäisen voiton perässä

KHL / Ennakko
Jokereilla on ollut alkukaudella aihetta juhlaan.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Helsingin Jokereiden alkukausi on sujunut loistavasti, kun joukkue on voittanut kahdeksen peliä kymmenestä. Maanantaina joukkue metsästää seitsemättä voittoa putkeen, kun vieraaksi saapuu pudotuspeliviivan tuntumassa maijaileva Vitjaz Podolsk. Vieraiden riveissä suomalaisväriä edustavat Jaakko Rissanen ja Jesse Mankinen, joiden saapuminen Venäjälle ei mennyt ihan käsikirjoituksen mukaan.

Jokerit aloitti kautensa pitkällä vieraskiertueella, joka sujui tuloksellisesti hyvin. Sama tahti on jatkunut myös kotona, kun ensin kaatui Dinamo Minsk. Perjantaina helsinkiläiset pistivät tauluun alkukauden kovimman näyttönsä, kun sarjan kärkijoukkueisiin joka vuosi luettava Moskovan TsSKA jäi täysin aseettomaksi Jokereiden 4-0-voitossa.

Isäntäjoukkue loi paikkansa TsSKA:ta vastaan paljolti aktiivisella karvauspelillään. Varsinainen tilanteiden rakentelu omasta päästä asti oli sen sijaan vaikeaa molemmille joukkuiella, kun vastustajan tiivis viisikko oli vastassa.

Jokerit pystyi kuitenkin ratkomaan pelin ylivoimalla, joka on toiminut alkukaudella mallikkaasti. Helsinkiläiset pystyvät tällä hetkellä marssittamaan kaukaloon kaksi ylivoimakentällistä, jotka pystyvät tekemään tehokkaasti tulosta. Jokerit on tällä hetkellä sarjan tehokkain ylivoimajoukkue 35,7 prosentin onnistumisellaan. Vitjazin alivoima ei ole tällä kaudella vakuuttanut, kun se on alivoimatilaston viidenneksi huonoin joukkue. Vitjaz on kuitenkin tehnyt kaksi alivoimamaalia.

Rissasen ja Mankisen karu alku 

Vitjazin peleissä verkko on heilunut muutenkin, silä joukkue on tehnyt ja päästänyt kolmanneksi eniten maaleja. Toisaalta joukkueen maalille on ikävä mennä, sillä puolustus on fyysinen ja jopa ilkeä.

Vitjaz menetti kesällä melkein kaikki ulkomaalaistähtensä muihin seuroihin, kun viidestä vahvistuksesta ainoastaan Roman Horak jäi kaupunkiin. Runko säilyä kuitenkin kasassa, kun tärkeimmät venäläispelaajat sekä valmennus pysyivät riveissä.
Joukkueen tunnetuin pelaaja on ikinuori polkukone Maksim Afinogenov, joka on alkukaudesta jälleen seuransa pisterohmu tehoilla 5+4. Helsinkiin joukkue saapuu kolmen ottelun voittoputkessa, kun se haki kaukoidästä voitot Admiralista ja Amurista, sekä voitti lauantaina kotonaan Slovanin.

Suomalaispelaajien määrä joukkueessa on pysynyt entisellään, kun luottovahti Harri Säteri sekä loistavan kauden pelannut Miro Aaltonen poistuivat, ja viime kauden KalPan tehoduo Jaakko Rissanen ja Jesse Mankinen saapuivat. Kaverusten pelit ovat sujuneet KHL:ssäkin liki tasatahtiin, kun 12 ottelussa Rissasen tilillä on pisteet 1+4 ja Mankisella puolestaan maali enemmän. Kaksikko on sopeutunut Venäjälle hyvin, mutta kaikki ei kuitenkaan ole sujunut kuin elokuvissa. Heti alussa heille tarjottiin karu lähtö arkeen.

– Se oli katastrofilähtö. Lähdimme iltajunalla sillä ajatuksella, että nukumme junassa ja olemme mukavasti aamulla Moskovassa. Heti, kun päästiin rajan yli, meillä sanottiin olevan jotenkin liikaa tavaraa. Molemmilla oli kaksi lätkäkassia, toisessa pelikamat ja toisessa muuta tavaraa. Siellä alettiin kysellä jääkiekkovarusteista kuitteja. Olisi pitänyt maksaa jotain rahaa. Ruplia ei tietenkään ollut, eikä kortti käynyt. Heittivät meidät ulos junasta Viipurissa. Soitin agentille, joka yritti asiaa selvittää, mutta ei auttanut, Rissanen kertasi.

– Jos on joskus vituttanut paljon, niin silloin vitutti, kun saimme sen viimeisen infon, että nyt lennämme ulos junasta. Ei sitä voinut uskoa todeksi. Jäimme sitten hotelliin yöksi ja kävimme aamulla maksamassa pois, jonka jälkeen pääsimme jatkamaan matkaa. Henkilökunta oli lopulta todella ystävällistä. He auttoivat kantamaan todella painavia kassejamme ja muuta. Ei siinä sen kummempaa.

Vähitellen homma on lähtenyt rullaamaan paremmin.

– KHL:n mittakaavassa Vitjaz on pieni seura, mutta alkushokin jälkeen olen ollut yllättynyt, miten hyvin kaikki on hoidettu. Lennämme omalla koneella ja hotellit ja ruoat ovat viimeisen päälle. Pohjois-Amerikassa pelanneet joukkuekaverit ovat sanoneet, että puitteet ovat lähes änärin tasoa, Rissanen sanoi.

– Astetta kovempi sarja tämä on ehdottomasti. Kärkijoukkueet ovat todella kovia. Isoin ero on tuomarilinjassa, joka on paljon parempi kuin Liigassa. KHL:ssä ei saa koukkia ja estää yhtään. Taitopelaajia, kuten vaikka Pavel Datsjukia, vastaan joutuu tekemään todella paljon hommia, jos meinaa saada kiekon pois. Koukuista ja kampeista tulee aina jäähy, siksi varmaan SKA:kin pärjää niin hyvin, kun taitavat pelaajat saavat tästä etua.

Passiivinen Vitjaz?

Jokerit on alkukaudella luonut paikkoja paljolti karvauksensa avulla, mutta maanantaina vastassa voi olla aiempaa enemmän sumputusta vastustajalta.

– Me pelaamme todella passiivisesti ja saatamme pyöriä sen takia pitkiäkin jaksoja omassa päädyssä. Se on vaatinut totutteluakin, kun sentterinä joutuu seisoskelemaan omalla alueella ja suojelemaan vain sitä, ettei vastustaja pääse keskustaan. Yritetään vaan, ettei tule kaverille miljoonan taalan paikkoja. Jos vastustajan pakit ampuvat siniseltä maaleja, niin silloin häviämme varmasti. Jos haluamme voittaa, niin se vaatii sen, että ekassa erässä ne viivakudit maskin takaa eivät mene sisään, suomalaishyökkääjä valotti.

– Kertaakaan ei ole pelattu niin, että olisi ollut koko 60 minuuttia meidän peli. Viime lauantain Slovan-peli oli ehkä lähimpänä sellaista, mutta monesti olemme olleet ekan erän kokonaan omissa ja sitten toisessa erässä jotenkin kääntäneet otteluita. Katsoin Jokereiden viime viikon TsSKA-pelin, kun meillä sattui olemaan vapaapäivä. Jos maanantaina on tulossa samanlainen ottelu kuin se, niin tempoa tulee varmasti olemaan paljon enemmän kuin meidän aiemmissa peleissämme.

» Lähetä palautetta toimitukselle