Jokerit yrittää tehdä seurahistoriaa - Lajusen Spartak on eri mieltä

KHL / Ennakko
Sami Lepistö on ollut tärkeä osa Jokereiden puolustusta alkukaudesta.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Helsingin Jokerit saa kauden kahdenteentoista otteluunsa vieraita Moskovasta, kun KHL:ssä Bobrov-divisioonan kolmatta sijaa hallussaan pitävä Spartak saapuu Helsinkiin. Joukkueet kohtasivat toisensa tällä kaudella jo aiemmin syyskuun alussa. Tuolloin Jokerit oli Moskovassa parempi maalein 4-3.

Jokerit yrittää tehdä historiaa perjantai-iltana ja ottaa kahdeksatta voittoa KHL:ssä putkeen. Se olisi seuran ennätys KHL-kaukaloissa. Seitsemän ottelun voittoputken aikana joukkue on kerännyt kaksikymmentä pistettä.

Sitoutuminen puolustuspeliin on ollut iso ero viime kauteen nähden.

Spartak Moskova saapuu Helsinkiin kolmen ottelun voittoputkessa. Spartak pelasi ennen saapumistaan Helsinkiin kolme perättäistä kotiottelua, joissa kaatuivat Amur Habarovsk, Admiral Vladivostok ja Kunlun Red Star.

Puolustuspeli yksi Jokereiden suurista vahvuuksista

Yhdeksän peliä yhdestätoista voittaneen Jokereiden vahvuuksia ovat alkaneella kaudella olleet tiivis puolustuspeli ja ensiluokkainen erikoistilannepelaaminen.

Vahvasti jo toista kauttaan Jokereissa maalinedustaa luutiva tanskalaispuolustaja Oliver Lauridsen näkee seuran kotisivujen haastattelussa, että koko jäällä oleva kuusikko on tehnyt hyvin töitä yhteen.

- Sitoutuminen puolustuspeliin on ollut iso ero viime kauteen nähden. Viisi kenttäpelaajaa ja maalivahti keskittyvät puolustamiseen koko ajan, ja siinä on syy, miksi menestymme.

Oliver Lauridsen pelaa jälleen vahvaa kautta Jokereiden takalinjoilla.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com

Ville Lajusen paluu rikospaikalle – Ryan Stoa hirmuvireessä Helsinkiin

Helsingissä Jokereiden kolmella ensimmäisellä KHL-kaudella puolustuksessa luutinut Ville Lajunen palaa tänään vanhan kotiyleisönsä eteen. Lajunen on tällä kaudella viimeistellyt kaksi maalia ja yhteensä seitsemän tehopistettä neljääntoista otteluun.

Spartakin riveissä pelaava yhdysvaltalaishyökkääjä Ryan Stoa on äitynyt viime otteluissa hirmuiseen vireeseen. Joukkueen sisäisen pistepörssin toisena oleva ykköskentän keskushyökkääjä on tehnyt viimeiseen viiteen peliin kolme maalia ja kuusi tehopistettä.

Keskinäiset väännöt kerta toisensa perään tasaisia

Joukkueet ovat kohdanneet toisensa KHL-kaukaloissa toistaiseksi viisi kertaa. Vaikka Jokerit johtaakin keskinäisten otteluiden voittoja neljä yksi -lukemin, ovat kaikki joukkueiden ottelut olleet tasaisia ja vähämaalisia. Spartakin ainut voitto Jokereista on kevättalvelta 2016, kun joukkue haki Helsingistä Jokereille merkityksettömästä ottelusta pisteet lukemin 4-2.

Ottelussa vain yksi voittajasuosikki

Mikäli Jokerit jatkaa samanlaisella intensiteetillä pelejään perjantai-iltana Hartwall Arenalla, kuten pelasi esimerkiksi Vitjaz Podolskia vastaan edellisessä ottelussa, ei ottelun voittajasta pitäisi olla epäselvyyttä. Spartakia ei kuitenkaan voi kukaan jokerileirissä aliarvioida, sillä joukkue puolustaa äärimmäisen kurinalaisesti ja kuten edellä mainitaan, joukkueen kärki hyökkääjien osalta on äärimmäisen terävä.

Kauden aiemmassa ottelussa Jokerit oli läpi pelin Spartakia edellä, mutta pienet nukahdukset puolustuspelissä kääntyivät maalien muodossa suomalaisseuraa vastaan. 

Seuraa Heitä

Ville Lajunen #47 | Wild Wings

Puolustaja

Ville Lajunen on merkittävä osa Spartak Moskovan ylivoimapeliä ja on joukkueen ykköspuolustaja. Miten Lajunen pärjää Jokereiden kovan paineen alla?

Mike Lundin #39 |

Puolustaja

Jokereiden näkymättömin puolustaja. Mike Lundin ei tee virheitä. Pelaaminen on vaihto toisensa perään eleetöntä. Miten Lundin suoriutuu Spartakia vastaan?

» Lähetä palautetta toimitukselle