Moses ja Metallurg Magnitogorsk esittäytyvät helsinkiläisille

KHL / Ennakko
Steve Moses palasi Helsinkiin.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Sunnuntaina Helsingin Areenalla on tarjolla huippuottelu, jossa sarjan ennakkosuosikkeihin kuuluva Metallurg Magnitogorsk mittaa Jokereiden tason. Lisäksi isäntäjoukkue marssittaa kentälle ensimmäisen kotiottelunsa tällä kaudella pelaavan Steve Mosesin.

Jokereilla on meneillään hankalampi jakso. Joulukuun alusta lukien joukkue on voittanut 11 pelistään vain kolme. Viimeisin taisto oli tosin mallikas esitys, kun helsinkiläiset hakivat yhden pisteen Moskovasta TsSKA:lta jatkoaikatappion myötä.

Sunnuntaina Jokerit saa marssitettua helsinkiläisten silmien alle tutun maalintekijän, kun Steve Moses pelaa kauden ensimmäisen kotiottelunsa. Se sijaan nuorten MM-kisoissa edustanut Eeli Tolvanen on yhä matkalla kotimaata kohti.

– Se on minulle iso ottelu, muistoja on paljon. Aloitin täällä ammattilaisurani ja kehityin ammattilaispelaajaksi. Magnilla on hyvä joukkue, ja heitä vastaan on ollut aina kiva pelata, ne ovat hyviä otteluita. Olen todella innoissani. Täytyy sanoa, että voi olla vähän vaikeaa keskittyä sunnuntaina vain peliin ja hyvään suoritukseen, mutta se on kuitenkin tavoitteenani, Moses luonnehti.

Mosesin peli ei vielä ole aivan uomissaan, mutta vähitellen paikka on löytymässä. Hänet on istutettu Brian O'Neillin vitjaan Jesse Joensuun kanssa.

– Joka pelissä on sujunut edellistä paremmin. Ensimmäinen peli oli vaikein, koska en oikein ehtinyt edes harjoitella joukkueen kanssa ennen sitä. Toinen oli jo paljon parempi, kolmas jo toistakin selvästi parempi. Sopeutuminen on ollut helppoa, menemme oikeaan suuntaan. Pitää olla kärsivällinen, laituri mietti.

– Rakastan pelaamista täällä, myös harjoittelu täällä tuntuu hyvältä ja oikealta. Olen sitoutunut tänne pitkäksi aikaa ja toivottavasti olen täällä vielä pitkään sen jälkeenkin. Tämä on paikka, jossa haluan olla. Kyse on vain totuttelusta. Pelini ei vielä tule niin luontevasti, kun kaikki asiat ovat vähän uusia. Yritän tietysti pitää hauskaa mahdollisimman paljon. Uskon, että tulevina viikkoina homma lähtee rullaamaan.

Alemmista ketjuista Tomi Mäellä on sunnuntaina juhlapäivä. Mikäli hyökkääjä saa peliaikaa, on ottelu hänelle peräti 600. kamppailu jokerinutussa. Ainoastaan Jani Rita (617) on edustanut helsinkiläisseuraa useammassa ottelussa.

Ellison ja Mozjakin hyökkäyksen kärkenä

Itäisen konferenssin viidentenä majaileva Metallurg on voittanut viimeisestä kolmesta ottelustaan kolme. Edellinen kamppailu oli perjantaina, jolloin se kaatoi kotonaan Torpedon lukemin 4-1.

Metallurgin pistekärkenä ei tällä hetkellä ei yllättäen olekaan KHL:n pisterohmu Sergei Mozjakin, vaan tehoilla 14+23=37 sarjan pistepörssin yhdeksättä sijaa hallitseva Matt Elllison. Piste-eroa herrojen välillä on tosin vain kaksi pistettä.

Metallurgin huikeita pisteitä latonut ykkösvitja hajosi kesällä Dannis Zaripovin lähdön myötä, mutta ykköshankintakköshankinta Ellison on täyttänyt oman tonttinsa mainiosti. Ellisonin ja Mozjakinin perässä pörssissä ovat Jan Kovar ja 13 maalia tehtaillut Oskar Osala. Puolustajissa selvä pörssiykkönen on Nikita Pivtsakin.

Veräjällä päävastuuta on kantanut Vasili Košetškin, jonka torjuntaprosentti 93,5 on tällä hetkellä täsmälleen sama kuin Jokereiden Ryan Zapolskin.

» Lähetä palautetta toimitukselle