Tehtävä Helsingissä: Voita ottelu

KHL / Ennakko
Puolustuksen virheet ratkaisivat avausottelun.
Kuva © Juuso Pellava - juuso.pellava@jatkoaika.com
Lauantaina Jokereiden taidot saapuu testaamaan viime kauden konferenssifinalisti Lokomotiv Jaroslavl, jolla on edellytykset jopa Gagarin Cupin voittoon asti.

Torstain KHL-avauksessa karvaan jatkoaikatappion Dinamo Minskille kärsinyt Jokerit saa seuraavan tilaisuuden ensimmäiseen KHL-voittoonsa tänään. Vastaan asettuu reilun parinsadan kilometrin päässä Moskovasta majaansa pitävä Lokomotiv Jaroslavl.

Vierasjoukkue saapuu Helsinkiin Pietarista kärsittyään sarjakauden ensimmäisessä ottelussa 5-3-tappion Pietarin SKA:lle.

Helsinkiläisten avausottelu Minskiä vastaan oli lupauksia antava, myös Erkka Westerlund näki joukkueensa esityksissä paljon hyvää. Puolustuspään karkeat virheet, Henrik Karlssonin haparoivat torjunnat ja tehoton ylivoima käänsivät ottelun kuitenkin valkovenäläisten hyväksi.

Lauantain ottelussa nähdään kokoonpanomuutoksia muuallakin kuin maalilla.

Avausottelun virheisiin ei jatkossa ole varaa. Tänään vastus ei ainakaan helpotu.

Simpsonin johdolla kohti Gagarin Cupia

Taisteluilmeestään tunnettu ja tiiviisti puolustava Jaroslavlin ylpeys lähtee uuden valmentajansa Sean Simpsonin johdolla KHL-kauteen suurin tavoittein. Joukkue selviytyi viime kaudella välieriin asti, jossa he taipuivat kuitenkin Kari Jalosen Lev Prahalle.

Sveitsin maajoukkueen peräsimestä Jaroslavliin siirtynyt kanadalainen Simpson johdatti käkikellomaan pari vuotta sitten parhaimmillaan MM-hopealle asti.

sSimpsonin joukkueen hyökkäys vahvistui täksi kaudeksi muun muassa Lev Prahan raunioista hankitulla maajoukkuetason kaksikolla Martin Thörnberg - Jiri Novotny. Ketjun kolmanneksi lenkiksi povataan kevään MM-kisoissa huimat 12 pistettä kymmeneen otteluun nakuttanutta laituria Sergei Plotnikovia.

Thörnberg on potentiaalinen kahdenkymmenen maalin mies. Samaa tasoa voi odottaa viime kaudella KHL:n runkosarjassa 15 maalia ja 35 pistettä tehneeltä Plotnikovilta, jonka kehityskaari on 24 vuoden iässä vahvassa nousutrendissä.

Kokenutta Novotnyä voisi kuvailla Niko Kapasen kaltaiseksi tasapainottavaksi sentteriksi, vaikka miehillä melkoisesti kokoeroa onkin.

Maustetaan soppaa viime kauden KHL-pistepörssissä 11:nneksi sijoittuneella Geoff Plattilla sekä vasta 22-vuotiaalla lahjakkuudella Daniil Apalkovilla. Ratkaisuvoimaa löytyy neloskenttää myöten. Sen osoitti vauhdilla kehittyvän, 21-vuotiaan Kirill Kapustinin SKA-ottelussa taituroima soolomaali.

Näillä eväillä Jokereiden puolustajille saadaan varmasti tulinen ilta.

Venäläisvieraiden hyökkäys on siis leveä. Tasaisuutta ja vakautta riittää myös puolustukseen Staffan Kronwallin ja kokeneen kapteenin Ilja Gorohovin johdolla. Pakisto ei ole juuri muuttunut viime kaudesta, ja puolustuspelin voi odottaa olevan tiivistä.

Puolustuksen takana häärii viime kaudeltakin tuttu tasapainoinen maalivahtikaksikko Curtis Sanford – Vitali Kolesnik. Maalivahtivalmentaja Jorma Valtosen ammattitaitoinen ohjaus pitää huolta, ettei omiin lipsahda helppoja kiekkoja. Sanford torjui SKA-ottelussa 45 kertaa päästäen vain neljä maalia.

KHL:n välieriin ei päästä vahingossa. Jokerit kohtaa tänään astetta Dinamo Minskiä vahvemman joukkueen, mutta paremmilla erikoistilanteilla ja varmemmalla maalivahtipelillä avausvoitto on otettavissa.

Olihan Jokerit torstaina tasakentällisin selvästi Minskiä parempi.

Seuraa Heitä

Petr Koukal #42 |

Keskushyökkääjä

Avausottelussa tehot 1+1=2. Hyviä esityksiä yhdessä Linus Omarkin ja Steve Mosesin kanssa läpi harjoituskauden.

Geoff Platt #15 |

Keskushyökkääjä

Viime kaudella KHL:n pistepörssin yhdestoista. Yksi Jaroslavlin tärkeimpiä pelaajia.

» Lähetä palautetta toimitukselle