Kausiennakot 2021: NHL

1
Tyynenmeren divisioona
kausiennakkoTyynenmeren divisioonan suosikit: Golden Knightsilla tarjolla ohituskaista kultalautasella, Länsi-Kanadassa pyritään eroon keskinkertaisuuden kierteestä

NHL:n läntisimmässä divisioonassa tuskin käydään kovaa kisaa ykköspaikasta, mutta pudotuspelipaikoista sitäkin kovempi. Monella joukkueella on paljon todistettavaa viime kauden pettymysten jäljiltä.

2
AnaheimDucks

Anaheim Ducks – ankanpojat armottomassa oppikoulussa

Anaheim Ducksin viime kaudesta ei paljoa jäänyt kirjoihin ja kansiin, ellei sellaiseksi lasketa NHL-historian heikointa ylivoimaa, joka oli ainoastaan 8,9-prosenttista. Maaleja Ducks teki vähiten ja pisteissä taakse jäi vain Buffalo Sabres. Ducks jäikin kolmatta kertaa putkeen pudotuspelien ulkopuolelle.

Jo vuodesta 2008 lähtien GM:nä toiminut Bob Murray on ilmoittanut joukkueen olevan uudelleenrakennusvaiheessa. Kesän siirtomarkkinoilta seura ei hakenut ainuttakaan vahvistusta. Seuralegenda Ryan Getzlaf halusi vielä jatkaa Ducksissa, joten kapteenille sorvattiin vuoden mittainen jatko. Lähtijöitä olivat uransa lopettaneet maalivahti Ryan Miller ja hyökkääjä David Backes, Krakenin poimima puolustaja Haydn Fleury sekä hyökkääjä Danton Heinen. 

Pari vuotta sitten yhdeksäntenä varattu huipputaitava keskushyökkääjä Trevor Zegras on etukäteen yksi suosikeista kauden parhaan tulokkaan kisassa. Luvassa on isoa roolia varsinkin ylivoimalla. Viime kauden tehokkain Ducks-pelaaja, vasta 22-vuotias Maxime Comtois sekä hieman kokeneempi Troy Terry todennäköisesti pelaavat Zegrasin laidoilla. Nuorista hyökkääjistä myös Isac Lundeström, Sam Steel ja Max Jones ovat jo NHL-tason pelaajia, mutta he eivät ole yltäneet aivan odotusten tasolle.

Kokeneet Getzlaf, Adam HenriqueRickard Rakell ja Jakob Silfverberg ovat Ducksissa oikeastaan vain alentamassa arvoaan, eikä heidän avullaan ankkalaumaa enää saada nousuun. He ovat mitä varmimmin kaupan kevään siirtotakarajan lähestyessä.

Puolustaja Jamie Drysdalen toivotaan ottavan edistysaskeleita viime kaudesta, jolloin hän teki NHL-debyyttinsä. Hänen pitäisi myös piristää umpisurkeaa ylivoimaa. Hampus Lindholmin viime kausi meni pilalle rannevamman takia, mutta hänen kehityksensä on muutenkin jäänyt junnaamaan paikoilleen. Hänen, kuten myös Josh Mansonin, sopimukset päättyvät tähän kauteen eikä kummankaan jatko ole varmaa. Puolustuksen täydentävät Cam Fowler, Kevin Shattenkirk ja Jacob Larsson

Maalivahti John Gibsonin pelikuormitus on ollut viime vuosina kova ja torjuntaprosentit ovat olleet laskusuunnassa, vaikka kyseessä onkin yksi NHL:n parhaista torjujista. Ilveksestä tuttu nuori tšekkiläinen Lukáš Dostál kärkkyy aidosti Anthony Stolarzin paikkaa joukkueen kakkosvahtina.

Nykyinen päävalmentaja Dallas Eakins aloittaa kolmannen ja sopimuksensa viimeisen kauden. Eakins saa mitä ilmeisimmin etsiä uuden osoitteen viimeistään tämän kauden päätteeksi. Pelaajien lisäksi farmin puolella San Diego Gullsissa näyttöjä antaa myös täksi kaudeksi hankittu valmentaja Joël Bouchard, joka on mahdollisesti tulevaisuuden Ducks-luotsi.

Ducksin tavoite ei ole menestyä tällä kaudella vaan hankkia hyviä varausvuoroja tulevaisuuteen ja antaa isompaa vastuuta nuorille lupauksille. Vaarana on, että nuoret joutuvat kantamaan liian isoa kuormaa liian aikaisin. Divisioona on NHL:n heikoin, mutta Ducksin kannattajien ei tarvitse vielä tälläkään kaudella varautua pudotuspeleihin.

Ducks pelaa Tyynenmeren divisioonassa sijoista 7–8.

Info

Viime kausi: 8. Lännen divisioonassa, karsiutui pudotuspeleistä

SC-voitot: 2007
GM: Bob Murray
Päävalmentaja: Dallas Eakins
Kapteeni: Ryan Getzlaf

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 keskushyökkääjä Mason McTavish, Kanada, Peterborough Petes (OHL)
2020 puolustaja Jamie Drysdale, Kanada, Anaheim Ducks
2019 keskushyökkääjä Trevor Zegras, Yhdysvallat, Anaheim Ducks
2018 keskushyökkääjä Isac Lundeström, Ruotsi, Anaheim Ducks
2017 laitahyökkääjä Maxime Comtois, Kanada, Anaheim Ducks

Pelaajaliikenne
- David Backes
- Haydn Fleury
- Danton Heinen
- Ryan Miller
- Carter Rowney

3
CalgaryFlames

Calgary Flames – Sutterin viimeinen rodeo

Keväällä pudotuspeleistä rannalle jäänyt Calgary Flames lähtee uuteen kauteen uudistuneena, mutta myös menestyspaineiden kanssa. Jo pidemmän aikaa kasassa ollut ydinrunko ei ole onnistunut lunastamaan odotuksia, joten joukkueen nimekkäimmillä pelaajilla on käsillä viimeiset ajat osoittaa arvonsa.

GM Brad Treliving teki kesän aikana täsmähankintoja, joista mielenkiintoisin on kahden viime kauden päätteeksi Stanley Cupia juhlinut hyökkääjä Blake Coleman. Kirpaisevin menetys nähtiin Seattle Krakenin laajennusvaraustilaisuudessa, kun tulokasjoukkue nappasi Flamesin pitkäaikaisen kapteenin ja ykköspuolustajan Mark Giordanon.

Maalivahtiosastolla Flames teki hienoisen muutoksen, kun uudeksi kakkosvahdiksi hankittiin Boston Bruinsista nuori Dan Vladar. Flamesin ehdoton ykkösvalinta illasta toiseen on kuitenkin Jacob Markström, jonka avauskausi Calgaryssä oli lievä pettymys. Nyt ruotsalaisen odotetaan palaavan sille tasolle, jolla hän parhaimmillaan torjui Vancouver Canucksissa.

Puolustuksen uudet hankinnat Nikita Zadorov ja Erik Gudbranson tuovat joukkueen takalinjoille ennen kaikkea runsaasti lisää fyysisyyttä. Suomalaisittain katseet kääntyvät Juuso Välimäkeen, jonka on nyt aika nousta seuraavalle tasolle ja ottaa enemmän vastuuta.

Giordanon roolin tärkeimpänä puolustajana ottaa harteilleen Noah Hanifin. Myös kiekollisen kärkipuolustajan Rasmus Anderssonin ja alivoiman erikoismiehen Christopher Tanevin roolit korostuvat.

Hyökkäyksen vakiokaarti Johnny GaudreauMatthew Tkachuk ja Sean Monahan jatkaa ydinrunkona, vaikka eritoten Monahanin kohdalla siirtohuhuja on riittänyt. Tämä kausi lienee Monahanille ja Gaudreaulle viimeinen tilaisuus osoittaa, että Flames voi heidän johdollaan nousta haastamaan suursuosikit. Joukkueen tärkeimmäksi pelaajaksi nousseelle Tkachukille pitäisi puolestaan sorvata pitkä jatkosopimus lähitulevaisuudessa.

Tähtikolmikon takaa esiin nousevat monivuotinen luottosentteri Mikael Backlund, pistenikkari Elias Lindholm sekä vahvasti kehittynyt Andrew Mangiapane, jolta voi odottaa läpimurtokautta. Mangiapanen ohella nuori nouseva nimi Flamesin hyökkäyksessä on Dillon Dubé. Kärkihankinta Coleman saa myös merkittävän roolin. Tuplamestarilta odotetaan merkittävää panosta Giordanon jättämää johtajuusvajetta paikatessa.

Päävalmentajana jatkaa kesken viime kauden paluun seuraan tehnyt Darryl Sutter. Rajuakin kritiikkiä keränneellä vanhan liiton valmentajalla on käsissään melko pitkälti hänen näköisensä fyysinen ja isokokoinen joukkue, joka pelaa puolustusvoittoisesti. 63-vuotiaan Sutterin sopimus kattaa vielä seuraavankin kauden, mutta käynnissä ovat jo melko varmasti valmennusuran viimeiset kilometrit.

Viime vuosien pettymyksistä huolimatta Flamesin joukkue on rakennettu menestymään, joten Sutterin odotetaan luotsaavan joukkue vähintään pudotuspeleihin. Pelaajamateriaalin pitäisi riittää pudotuspelitaistoon, joten isoimmat kysymykset liittyvät Sutterin pelitavan toimivuuteen nyky-NHL:ssä ja tähtipelaajien suoritustasoon.

Flames pelaa Tyynenmeren divisioonassa sijoista 3–5.

Info

Viime kausi: 5. Pohjoisessa divisioonassa, karsiutui pudotuspeleistä

SC-voitot: 1989
GM: Brad Treliving
Päävalmentaja: Darryl Sutter
Kapteeni: -

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 laitahyökkääjä Matt Coronato, Yhdysvallat, Harvard University (NCAA)
2020 keskushyökkääjä Connor Zary, Kanada, Stockton Heat (AHL)
2019 laitahyökkääjä Jakob Pelletier, Kanada, Stockton Heat (AHL)
2018 laitahyökkääjä Martin Pospíšil, Slovakia, Stockton Heat (AHL)
2017 puolustaja Juuso Välimäki, Suomi, Calgary Flames

Pelaajaliikenne
+ Blake Coleman
+ Erik Gudbranson
+ Trevor Lewis
+ Tyler Pitlick
+ Brad Richardson
+ Dan Vladar
+ Nikita Zadorov
- Louis Domingue
- Mark Giordano
- Josh Leivo
- Nikita Nesterov
- Joakim Nordström
- Derek Ryan
- Dominik Simon

4
EdmontonOilers

Edmonton Oilers – supertähdet kantavat, mutta pilaavatko maalivahdit menestysodotukset?

Pudotuspeleissä Winnipeg Jetsin jyrän alle jäänyt Oilers lähtee tulevaan kauteen uudistuneena. GM Ken Holland oli kesän aikana aktiivinen ja vahvisti joukkuetta useilla hankinnoilla, joiden toivotaan auttavan Oilersia ottamaan seuraavan askeleen kohti Stanley Cupia.

Holland hankki Chicagosta kokeneen Duncan Keithin vaihdossa Caleb Jonesiin. Oilersissa Keithin toivotaan löytävän aiempien vuosien korkean tasonsa parin vaikeamman kauden jälkeen. Urallaan lähes kaiken voittanut Keith on myös erinomainen isähahmo joukkueen nuorille puolustajille.

Holland vahvisti myös joukkueen hyökkäyskalustoa, kun Zach Hyman laittoi nimensä seitsemän vuoden pituiseen sopimukseen. Hän tuo joukkueeseen aimo annoksen kovuutta ja luotettavuutta. Hyman osoitti Torontossa pystyvänsä tekemään tulosta supertähtien rinnalla. Carolinasta hankittu Warren Foegele tuo lisää fyysisyyttä alempiin ketjuihin.

Vapaiden agenttien markkinoilta haaviin tarttui Cody Ceci, joka pelasi kohtuullisen hyvän kauden Pittsburgh Penguinsin riveissä. Holland onnistui myös pitämään viime kaudella liigan puolustajien pistepörssin voittaneen Tyson Barrien monivuotisella jatkosopimuksella. Puolustuksessa pahoja menetyksiä olivat Foegeleen vaihdettu Ethan Bear sekä Seattle Krakeniin suunnannut Adam Larsson.

Ainoastaan maalivahtiosasto jäi ennalleen, ja se tuo paljon kysymysmerkkejä. Lähes 40-vuotiaan Mike Smithin olisi pystyttävä säilyttämään viime kauden tasonsa tai muuten runkosarjasta voi tulla Oilersin kannalta vaikea. Kakkosvahdiksi pudonneen Mikko Koskisen taso on ollut laskussa, ja suomalaista on huhuttu kauppatavaraksi. Tärkeimmän pelipaikan epävarmuus voi pakottaa Hollandin reagoimaan, jos Smith ja Koskinen eivät pysty torjumaan luotettavalla tasolla.

Puolustuksessa suurin vastuu lepää Darnell Nursen harteilla. Hurjan jatkosopimuksen tehnyt kanadalainen murtautui viime kaudella NHL-puolustajien eliittiin. Seuran suurimpiin tulevaisuuden lupauksiin kuuluvan Evan Bouchardin odotetaan tällä kaudella ottavan isompaa roolia ja myös parin vuoden takainen kärkivaraus Philip Broberg saanee näyttää osaamistaan.

Supertähdet McDavid ja Draisaitl ovat tuttuun tapaan joukkueen syömähampaat, jotka pystyvät käytännössä yksinään kääntämään otteluita Oilersin voitoiksi, eikä unohtaa sovi jatkosopimuksen tehnyttä Ryan Nugent-Hopkinsia. Oilersin hyökkäyskalustossa on kesän hankintojen myötä enemmän syvyyttä kuin aiemmin. Nuoret Kailer YamamotoRyan McLeod ja Jesse Puljujärvi pyrkivät murtautumaan eliittipelaajiksi NHL-tasolla.

Kokenut päävalmentaja Dave Tippett aloittaa kolmannen kautensa Oilersin peräsimessä, ja kesän muutosten myötä seuralta pitää odottaa menestystä viime kausien alisuorittamisen sijasta. Divisioonansa heikohkon tason ansiosta Oilersin pitäisi olla tiukasti kiinni pudotuspelipaikassa.

Oilers pelaa Tyynenmeren divisioonassa sijoista 2–3.

Info

Viime kausi: 2. Pohjoisessa divisioonassa, tappio pudotuspelien 1. kierroksella

SC-voitot: 1984, 1985, 1987, 1988, 1990
GM: Ken Holland
Päävalmentaja: Dave Tippett
Kapteeni: Connor McDavid

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 keskushyökkääjä Xavier Bourgault, Kanada, Shawinigan Cataractes (QMJHL)
2020 keskushyökkääjä Dylan Holloway, Kanada, Bakersfield Condors (AHL)
2019 puolustaja Philip Broberg, Ruotsi, Bakersfield Condors (AHL)
2018 puolustaja Evan Bouchard, Kanada, Edmonton Oilers
2017 laitahyökkääjä Kailer Yamamoto, Yhdysvallat, Edmonton Oilers

Pelaajaliikenne
+ Cody Ceci
+ Warren Foegele
+ Zach Hyman
+ Duncan Keith
+ Brendan Perlini
+ Derek Ryan
- Alex Chiasson
- Ethan Bear
- Tyler Ennis
- Gaëtan Haas
- Caleb Jones
- Dominik Kahun
- Jujhar Khaira
- Dmitri Kulikov
- Adam Larsson
- James Neal
- Joakim Nygård
- Patrick Russell

5

Los Angeles Kings – kruununperillisten esiinmarssi

Los Angeles Kings romahti melko nopeasti NHL:n häntäpäähän kultaisten vuosiensa jälkeen, ja viimeiset vuodet ovat kuluneet uudelleenrakennuksen merkeissä. Nuoret pelaajat ovat saaneet jo kokemusta NHL-peleistä, minkä lisäksi Kings teki kovia hankintoja kesällä. Näin ollen kaukaloon odotetaan kilpailukykyisintä Kingsiä moneen vuoteen.

Kings onkin nostanut osakkeitaan tasaisen harmaassa divisioonassaan. Vastuunkantajat ovat samat kuin edellisvuosina, mutta varsinkin hyökkäyksessä on paljon potentiaalia. Lisäksi päävalmentaja Todd McLellan on kahden viime kauden aikana saanut prosessinsa lupaavaan vauhtiin.

Maalivahtikaksikosta mestaruuksien takuumies Jonathan Quick ei ole ollut parhaimmillaan enää aikoihin ja Cal Petersen on ryövännyt seuralegendan tontin aloittavana torjujana. Toisaalta Petersenkään ei lukeudu NHL:n huippuvahtien joukkoon, joten hikisiä iltapuhteita on varmasti luvassa tolppien välissä.

Mestaruusvuosien ydinrungosta Drew Doughty jatkaa yhä puolustuksen ykkösnimenä, vaikka miehen jättimäinen sopimus onkin muodostunut seuralle riippakiveksi. Nuori pakisto sai kesällä kokeneen vahvistuksen, kun Alexander Edler siirtyi Vancouver Canucksista etelän lämpöön.

Nuorista puolustajista Mikey Anderson ja Tobias Björnfot alkavat olla valmiita vakituiseen isoon rooliin. Suomalaisittain mielenkiintoinen tilanne on Olli Määtän kohdalla. Kaksinkertaisen mestarin NHL-ura on ollut alamäessä, ja Kingsissä hänellä on ollut vaikeuksia mahtua pelaavaan kokoonpanoon – onnistuuko siis sisukas suomalainen vielä kääntämään uransa nousuun?

Hyökkäyskalusto on kokenut näkyvimmät muutokset, vaikka kapteeni Anže Kopitar edelleen johdattaakin Kingsin laivaa. Slovenialaistähti sai tälle kaudelle kaivattua tukea keskikaistalle, kun Kings nappasi vapailta markkinoilta Montréal Canadiensissa kahden suunnan pelissä loistaneen Phillip Danault'n

Toinen merkittävä vahvistus oli Nashville Predatorsista saapunut Viktor Arvidsson, joka ylsi muutama vuosi takaperin yli 60 pisteeseen peräkkäisillä kausilla. Muut kärkiketjuihin sijoitettavat nimet ovat Alex Iafallo ja Adrian Kempe, jotka molemmat voivat yltää yli 50 pisteeseen runkosarjassa.

Kingsin mahdollisuuksia heikentää hyökkäyksen melko heikko kärki, joten seuran monet nuoret lupaukset saanevat näyttää osaamistaan isolla vastuulla. Muun muassa Gabriel Vilardilta odotetaan tällä kaudella läpimurtoa ja viime vuoden kakkosvarauksen Quinton Byfieldin toivotaan ottavan paikkansa hyökkäyksestä mitä todennäköisimmin kolmosketjun keskeltä. Farmin puolella saumaansa odottavat muun muassa Alex Turcotte ja Arthur Kaliyev.

Aivan täysin nuorten haltuun Kings ei kuitenkaan ole siirtynyt, sillä ex-kapteeni Dustin Brown aloittaa jo peräti 18. kautensa joukkueessa. Kruunupaidassa yli 1 200 ottelua pelanneen veteraanin sopimus kuitenkin päättyy tähän kauteen.

Hyvässä nosteessa olevalla Kingsillä on mahdollisuus pärjätä tällä kaudella, mutta pudotuspelipaikka vaatisi nappionnistumista niin yksilö- kuin joukkuetasollakin. Pudotuspelipaikkaa tärkeämpää on nuorten kehittyminen, sillä seuran uudet menestysvuodet ovat vasta useamman vuoden päässä.

Kings pelaa Tyynenmeren divisioonassa sijoista 5−6.

Info

Viime kausi: 6. Lännen divisioonassa, karsiutui pudotuspeleistä

SC-voitot: 2012, 2014
GM: Rob Blake
Päävalmentaja: Todd McLellan
Kapteeni: Anže Kopitar

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 puolustaja Brandt Clarke, Kanada, Barrie Colts (OHL)
2020 keskushyökkääjä Quinton Byfield, Kanada, Los Angeles Kings
2019 keskushyökkääjä Alex Turcotte, Yhdysvallat, Ontario Reign (AHL)
2018 keskushyökkääjä Rasmus Kupari, Suomi, Ontario Reign (AHL)
2017 keskushyökkääjä Gabriel Vilardi, Kanada, Los Angeles Kings

Pelaajaliikenne
+ Viktor Arvidsson
+ Phillip Danault
+ Alexander Edler
+ Vladimir Tkatšov
- Matt Luff
- Kurtis MacDermid

6
San JoseSharks

San Jose Sharks – hait ilman teräviä hampaita

San Jose Sharks ei ole koskaan jäänyt kolmesti perättäin pudotuspelien ulkopuolelle, mutta nyt se on vääjäämätöntä. Keväällä 2019 Sharks oli vielä konferenssifinaalissa, mutta sen jälkeen hait eivät ole pelottaneet enää ketään. 18 vuotta GM:nä toiminut Doug Wilson ja kesken toissa kauden päävalmentajana aloittanut Bob Boughner ovat ajautuneet umpikujaan, josta olisi tehtävä u-käännös nopeasti.

Isoin ongelma juuri nyt on Evander Kane, jonka kallista sopimusta on jäljellä vielä neljä vuotta, eikä skandaaleissa rypevää ja raha-asiansa tyrinyttä hyökkääjää haluttaisi enää pukukoppiin. Kaukalossa hän olisi kuitenkin hyödyksi, sillä olihan hän tehokkain Sharks-pelaaja viime kaudella. Kauppaaminen toiseen joukkueeseen on hankalaa, ellei jopa mahdotonta. Saagan jatkumisen ennustaminen on vaikeaa, mutta harjoitusleirille Kanea ei otettu mukaan.

Sharks päästi viime kaudella toiseksi eniten maaleja koko liigassa, ja se reagoi tähän antamalla lähtöpassit molemmille maalivahdeilleen. Martin Jonesin sopimus ostettiin ulos ja Josef Kořenář lähetettiin Arizona Coyotesiin, josta vaihdossa tuli Adin Hill. Konkari James Reimer hankittiin vapailta markkinoilta tuomaan kokemusta, mikäli kiekot eivät pysähdy Hillin suojuksiin. Silti tämän kaksikon uskoisi tuovan parannusta viime kauteen nähden.

Puolustuksessa on iso rakenteellinen ongelma, kun veteraanien raskaat sopimukset rasittavat vielä pitkään. Erik Karlsson ei ole loukkaantumisten takia ollut oma itsensä pariin kauteen, mutta nyt ruotsalainen vakuuttaa olevansa terve. Brent Burns vanhenee auttamatta, ja sopimusta on jäljellä vielä neljä kautta. Marc-Édouard Vlasic mahtuu hädin tuskin enää pelaavaan kokoonpanoon ja hänen kallis sopimuksensa loppuu vasta 2026. Peräti kolmannes Sharksin palkoista kuluu näihin kolmeen puolustajaan.

23-vuotiaat Mario Ferraro ja Nikolai Knižov pelaavat tulokassopimustensa viimeistä kautta. Varmoin ottein pelaavasta Ferrarosta toivotaan pakiston uutta tukipilaria. Vielä nuoremmista puolustajista pelipaikkaa NHL:stä tavoittelevat Artemi Knjazev ja Ryan Merkley.

Hyökkäykseen hankittiin kesällä Nick Bonino ja Andrew Cogliano, jotka pelaavat alemmissa ketjuissa. Joukkueen hyvästelivät Ryan Donato ja Marcus Sörensen – seuralegenda Patrick Marleau on ilman sopimusta. Hyökkäyksen vakiokalustona jatkavat Logan Couture, Timo Meier ja Kevin Labanc, joiden tehot ovat laskeneet parin viime vuoden aikana.

Ainut tasonsa säilyttänyt kärkihyökkääjä on Tomáš Hertl, mutta edellisistä poiketen hänen sopimuksensa päättyy tähän kauteen. Mikäli Hertl ei tee jatkosopimusta ennen siirtotakarajaa, hänet todennäköisesti kaupataan muualle.

Sharks uhrasi aiempina vuosina varausvuorojaan ja nuoria pelaajiaan pysyäkseen mestaruusjahdissa. Täten organisaatiolla ei ole juurikaan tulevaisuuden helmiä. Kesällä se pääsi kuitenkin varaamaan ruotsalainen huippulupauksen William Eklundin. Hänen kohdallaan odotukset ovat korkealla, mutta luultavasti hänen on vielä parempi kerätä kokemusta AHL:ssä tai SHL:ssä.

Sharks on sekavassa välitilassa. Tähtipuolustaja Karlsson ilmoitti viime kaudella, ettei halua joukkueen siirtyvän uudelleenrakennukseen. Totuus kuitenkin on, että nykyinen materiaali ei millään riitä eikä seuralla ole myöskään omissa nuorissa riittävää potentiaalia. Hailauma sukeltaa syvälle ja nousee pintaan vasta vuosien päästä.

Sharks pelaa Tyynenmeren divisioonassa sijoista 7–8.

Info

Viime kausi: 7. Lännen divisioonassa, karsiutui pudotuspeleistä

SC-voitot: -
GM: Doug Wilson
Päävalmentaja: Bob Boughner
Kapteeni: Logan Couture

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 keskushyökkääjä William Eklund, Ruotsi, San Jose Sharks
2020 laitahyökkääjä Ozzy Wiesblatt, Kanada, Prince Albert Raiders (WHL)
2019 puolustaja Artemi Knjazev, Venäjä, San Jose Barracuda (AHL)
2018 puolustaja Ryan Merkley, Kanada, San Jose Barracuda (AHL)
2017 keskushyökkääjä Josh Norris, Yhdysvallat, Ottawa Senators

Pelaajaliikenne
+ Nick Bonino
+ Andrew Cogliano
+ Jonathan Dahlén
+ William Eklund
+ Adin Hill
+ Nick Merkley
+ Lane Pederson
+ James Reimer
- Ryan Donato
- Kurtis Gabriel
- Christián Jaroš
- Martin Jones
- Josef Kořenář
- Patrick Marleau
- Marcus Sörensen

7
SeattleKraken

Seattle Kraken – tulokkaan iskukyky on arvoitus

Tämän NHL-kauden odotetuin asia lienee Seattle Krakenin liittyminen sarjaan 32. joukkueena. Tulokasjoukkue joutuu heti mielenkiintoisten odotusten alle, sillä edellisen laajennusjoukkueen Vegas Golden Knightsin avauskausi meni täysin yli odotusten. Krakenilta on kuitenkin kohtuutonta odottaa samanlaista tuhkimotarinaa, mutta heti avauskaudella odotukset voi asettaa pudotuspeleihin.

GM Ron Francis pääsi valitsemaan joukkueen rungon heinäkuussa käydyssä laajennusvaraustilaisuudessa. Tärkeimpiä poimintoja olivat hyökkääjät Yanni Gourde, Jared McCann ja Jordan Eberle sekä puolustajat Mark Giordano, Adam Larsson ja Jamie Oleksiak. Lisäksi Francis teki useita hankintoja vapailta markkinoilta.

Näistä hankinnoista ehdottomasti tärkein oli maalivahti Philipp Grubauer, joka nousi Colorado Avalanchessa sarjan parhaimpien torjujien joukkoon. Saksalainen on lähtökohtaisesti Krakenin tärkein pelaaja, jonka harteille on kasattu paljon odotuksia. Maalivahtiosaston voi sanoa olevan Krakenin laadukkain osa-alue, sillä kakkosvahtina toimii Florida Panthersissa mainiosti esiintynyt Chris Driedger.

Krakenin puolustuksessa on paljon NHL-tasolla rutinoituneita pelaajia, mutta varsinaisia huippunimiä ei ole. Kovuutta puolustuksessa on kuitenkin riittävästi Larssonin, Oleksiakin ja Carson Soucyn ansiosta. Giordano on toki 38-vuotiaanakin varsinkin ylivoimalla profiilipelaaja, mutta muuten kiekollinen osaaminen on alakerrassa varsin keskinkertaista. Vince Dunnilta odotetaan selvää murtautumista kiekolliseksi avainpelaajaksi.

Hyökkäyksessä on paljon mielenkiintoisia nimiä, joilta voi odottaa parempaa tulosta vastuun kasvaessa. Stanley Cup -voittajat Gourde ja Jaden Schwartz lienevät tärkeimpiä hyökkääjiä päävalmentaja Dave Hakstolin palapelissä – Gourde tosin menettää kauden ensimmäiset viikot leikkauksesta toipuessaan. Viime kaudella osaamistaan väläytelleet Colin Blackwell ja Mason Appleton ovat potentiaalisia pelaajia murskaamaan aiemmat piste-ennätyksensä.

Myös Colorado Avalanchessa peli-ilon löytänyt Joonas Donskoi tulee olemaan tärkeässä roolissa, mutta kärkiketjuissa pelatessaan suomalaisen on pystyttävä aiempaa tasaisempaan tuloksentekoon. Työmoraalista Krakenin menestyksen ei pitäisi jäädä kiinni, sillä alempiin ketjuihin on laittaa muun muassa Brandon Tanevin ja Calle Järnkrokin kaltaisia vahvoja joukkuepelaajia.

NHL-päävalmentajaksi palaavan Hakstolin ympärillä on jonkin verran kysymysmerkkejä muun muassa siinä, millaisen pelitavan hän ajaa joukkueeseen ja kuinka yhtenäiseksi hän saa täysin uuden ryhmän. Philadelphia Flyersin päävalmentajana Hakstol epäonnistui muutamia vuosia sitten, mutta tällä kertaa hänen ei tarvitse hypätä untuvikkona NHL-joukkueen peräsimeen.

Krakenin mahdollisuuksia päästä heti avauskaudellaan pudotuspeleihin parantaa pelaaminen kivenkovista joukkueista vajaassa Tyynenmeren divisioonassa. Huipputason maalivahtikalusto ja järkevästi kasattu pelaajarunko mahdollistavat uskottavan kamppailun pääsystä divisioonan kolmen parhaan joukkoon. On myös hyvin mahdollista, että GM Francis kasvattaa seattlelaisyleisön hurmosta kauden aikana kovan luokan pelaajakaupoilla.

Kraken pelaa Tyynenmeren divisioonassa sijoista 4–5.

Info

Viime kausi: ei pelannut

SC-voitot: -
GM: Ron Francis
Päävalmentaja: Dave Hakstol
Kapteeni: Mark Giordano

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 keskushyökkääjä Matthew Beniers, Yhdysvallat, University of Michigan (NCAA)

Pelaajaliikenne
+ kaikki

kausiennakkoSeattlen matka NHL:ään kesti yli sata vuotta – Kraken aikoo olla edelläkävijä ainakin kestävässä kehityksessä

Emerald City, Smaragdikaupunki on Ozin Ihmemaan keskipisteessä. NHL:n huomion keskipisteessä on nyt Yhdysvaltojen Emerald City eli Seattle. Kaupungin huumaava vihreys ja raikkaus on nyt myös virrannut jääkiekkokaukaloon. Kaukaloon on virrannut myös sadevettä.

8
VancouverCanucks

Vancouver Canucks – kylmän suihkun kautta pudotuspelitaistoon

Canucks jäi viime kaudella pudotuspelien ulkopuolelle ja joukkueen peliesitykset olivat aneemisia. Seura pääsi eroon Jay BeaglenAntoine Rousselin ja Loui Erikssonin kammottavista sopimuksista, mutta joutui ottamaan vielä karmeamman Oliver Ekman-Larssonin jättisopimuksen vaivoikseen. Osittain tämän myötä myös Nate Schmidtista oli luovuttava.

Menetetty lupaus Jake Virtanen laitettiin ensin virkavapaalle seksirikosepäilyjen vuoksi, ja myöhemmin sopimus ostettiin ulos. Myös maalivahti Braden Holtby osoittautui virhehankinnaksi, ja hänenkin sopimuksensa ostettiin ulos.

Uuteen kauteen lähdettäessä isoin asia on ykköspuolustaja Quinn Hughesin ja ykkössentteri Elias Petterssonin kauden kynnyksellä syntyneet jatkosopimukset. Maalitykki Brock Boeserin sopimus päättyy tähän kauteen, ja kärkihyökkääjät Bo Horvat sekä J.TMiller ovat kahden kauden kuluttua rajoittamattomia vapaita agentteja − Canucksin on siis löydettävä menestysvaihde lähivuosina, kun nykyinen runko on vielä käytettävissä. 

Hughes ja Pettersson ovat elintärkeitä Canucksin menestymisen kannalta. Erityisesti puolustus on Hughesia lukuun ottamatta tuuliajolla: Ekman-Larssonin rooli pitää saada pienemmäksi kuin Arizonassa, eivätkä Travis Hamonic, Luke SchennTucker Poolman tai Tyler Myers vakuuta oikealla puolella. Olli Juolevi on koronataudin jäljiltä vielä keskenkuntoinen ja Jack Rathbonen NHL-kokemus on suomalaistakin ohuempi. Alexander Edlerin lähtö kirpaisee, vaikka konkarin taso laskikin viime vuosina.

Hyökkäyksessä Boeser, Horvat ja Miller jatkavat Petterssonin rinnalla isossa roolissa. Painolastisopimuksista vapautuminen mahdollisti vahvistumisen Conor Garlandilla ja Jason Dickinsonilla. Varsinkin pitkään sopimukseen kiinnitetyllä Garlandilla on potentiaalia nostaa aiempaa tasoaan, kun rinnalla on parempia ruokkijoita kuin Coyotesissa. Leveämpi materiaali helpottanee myös Petterssonin rankaksi käynyttä vastuuta.

Nils Höglander tuli viime kaudella ryminällä kärkiketjuihin ja vastaavaa odotetaan tällä kaudella Vasili Podkolzinilta. Nuori hyökkäys saattaa kaivata kauden aikana kokenutta vahvistusta, jollainen Tyler Toffoli oli toissa kaudella. Pistenikkari Miller, Tanner Pearson  sekä alempien ketjujen työmyyrä Brandon Sutter ovat ainoat kokeneet hyökkääjät.

Maalinsuulla Canucks luottaa nuoreen Thatcher Demkoon, joka on 25-vuotiaana ehtinyt pelata vasta 72 runkosarjapeliä ja neljä pudotuspeliottelua. Taustatueksi tuli kuitenkin kokenut Jaroslav Halák, joka on parannus Holtbyyn nähden.

Canucks luottaa päävalmentajana Travis Greeniin, jolla on organisaatiossa takana jo pitkä taival: hän on valmentanut Canucksia neljä kautta. Ihmisläheisenä valmentajana tunnetun Greenin täytyy saada pelaajistonsa parantamaan otteita viime kaudesta. Monilla yksilöillä ja erityisesti joukkueella kollektiivisesti on rahkeita nähtyä paljon parempaan.

Canucks on nuori ja nouseva joukkue, jota auttaa vahvan hyökkäyksen lisäksi myös heikko divisioona: tulokasjoukkue Seattle Kraken ja viime kausina sukeltaneet Anaheim Ducks, Los Angeles Kings sekä San Jose Sharks ovat realistisesti ohitettavissa, joten tavoitteena on oltava pudotuspeleihin pääsy.

Canucks pelaa Tyynenmeren divisioonassa sijoista 3–5.

Info

Viime kausi: 7. Pohjoisessa divisioonassa, karsiutui pudotuspeleistä

SC-voitot: -
GM: Jim Benning
Päävalmentaja: Travis Green
Kapteeni: Bo Horvat

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 keskushyökkääjä Danila Klimovitš, Valko-Venäjä, Abbotsford Canucks (AHL)
2020 puolustaja Joni Jurmo, Suomi, Jukurit (Liiga)
2019 laitahyökkääjä Vasili Podkolzin, Venäjä, Vancouver Canucks
2018 puolustaja Quinn Hughes, Yhdysvallat, Vancouver Canucks
2017 keskushyökkääjä Elias Pettersson, Ruotsi, Vancouver Canucks

Pelaajaliikenne
+ Alex Chiasson
+ Jason Dickinson
+ Phillip Di Giuseppe
+ Justin Dowling
+ Oliver Ekman-Larsson
+ Conor Garland
+ Jaroslav Halák
+ Brad Hunt
+ Juho Lammikko
+ Vasili Podkolzin
+ Tucker Poolman
+ Luke Schenn
- Jay Beagle
- Travis Boyd
- Jalen Chatfield
- Alexander Edler
- Loui Eriksson
- Jayce Hawryluk
- Braden Holtby
- Olli Juolevi
- Antoine Roussel
- Nate Schmidt
- Jimmy Vesey
- Jake Virtanen

9
VegasGolden Knights

Vegas Golden Knights – kestomenestyjä ei halua enää pettyä

Vakuuttavasti NHL-taipaleensa aloittanut Golden Knights esiintyi viime kaudella jälleen vakuuttavasti viimeisiä pelejä lukuun ottamatta. Peter DeBoerin valmentama ryhmä raivasi tiensä pudotuspelien kolmannelle kierrokselle, mutta Montréal Canadiens yllätti selvän ennakkosuosikin Stanley Cup -finaalien kynnyksellä. Vakuuttavista runkosarjoista huolimatta viime vuosien pudotuspelit ovat jättäneet Nevadassa happaman maun suuhun.

Vezina Trophyn NHL:n parhaana maalivahtina voittanut Marc-André Fleury kaupattiin kohun saattelemana käytännössä ilmaiseksi Chicago Blackhawksiin. Tämä tarkoittaa sitä, että Golden Knights haluaa panostaa maalinsuulla ruotsalaiseen Robin Lehneriin. Maalivahtien tasaisen peluuttamisen periaate heitettiin romukoppaan, kun Lehnerin selväksi kakkosvahdiksi hankittiin vapailta markkinoilta Laurent Brossoit.

Puolustuskalusto jatkaa käytännössä samalla miehistöllä, sillä ainut poistuja oli kokenut Nick Holden. Alex Pietrangelon ja Shea Theodoren johtama pakisto pärjää vertailussa mille tahansa joukkueelle. Toisen täyden kautensa Golden Knightsissa aloittava Alec Martinez solmi kesällä jatkosopimuksen. Nuorien Zach WhitecloudinNicolas Haguen ja Dylan Coghlanin odotetaan nappaavan isompaa roolia.

Hyökkäyskalustossa ei ole tapahtunut suurempia muutoksia. Joukkueen kapteeni Mark Stone on edelleen ryhmänsä paras pelaaja ja sarjan parhaimpia laitahyökkääjiä, vaikka hän hyytyikin pahasti pudotuspeleissä. Hyökkäyksen syvyydestä kertoo hyvin se, että peräti seitsemän hyökkääjää oli viime kaudella yli 20 maalin tahdissa, mikäli kausi olisi ollut täysimittainen.

Tulivoimaa riittää siis hurjasti, ja Golden Knightsilla on rakentaa useampi vaarallinen tulosketju. Kokenut Max Pacioretty pystyy yhä lähentelemään 40 maalin rajaa runkosarjassa, ja alusta asti seurassa mukana olleet William KarlssonJonathan Marchessault ja Reilly Smith pelaavat korkealla tasolla tehtaan takuulla. Ikävä takaisku hyökkäykseen on Alex Tuchin pitkään jatkuva sairausloma.

Kesäkauden mielenkiintoisin hankinta oli vuoden 2017 kakkosvaraus Nolan Patrick, jota vastaan Golden Knights luopui samana vuonna kuudentena varatusta Cody Glassista. Hurjasta epäonnesta kärsineen Patrickin roolista kukaan ei osaa vielä sanoa mitään, mutta mitä todennäköisimmin hänet nähdään alemmissa ketjuissa.

Toinen maininnan arvoinen uusi nimi on Ottawa Senatorsista hankittu Jevgeni Dadonov. 32-vuotias venäläinen pelasi viime kaudella alavireisesti, mutta parhaalla NHL-kaudellaan hän on yltänyt 70 tehopisteeseen. Monipuolinen Dadonov saa todennäköisesti roolin kärkiketjuissa, joten pistetahti kohenee lähes varmasti.

Golden Knights on tälläkin kaudella yksi NHL:n parhaista joukkueista. Pitkän runkosarjan urakkaa helpottaa kultalautasella tarjolla oleva Tyynenmeren divisioonan voitto. Läntisessä konferenssissa selvin haastaja on Colorado Avalanche, ja näistä kahdesta suursuosikista jompikumpi etenee todennäköisesti Stanley Cup -finaaleihin.

Golden Knights voittaa suurella todennäköisyydellä Tyynenmeren divisioonan.

Info

Viime kausi: 2. Lännen divisioonassa, tappio pudotuspelien 3. kierroksella

SC-voitot: -
GM: Kelly McCrimmon
Päävalmentaja: Peter DeBoer
Kapteeni: Mark Stone

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 keskushyökkääjä Zach Dean, Kanada, Gatineau Olympiques (QMJHL)
2020 keskushyökkääjä Brendan Brisson, Yhdysvallat, University of Michigan (NCAA)
2019 keskushyökkääjä Peyton Krebs, Kanada, Vegas Golden Knights
2018 keskushyökkääjä Ivan Morozov, Venäjä, SKA Pietari (KHL)
2017 keskushyökkääjä Cody Glass, Kanada, Nashville Predators

Pelaajaliikenne
+ Laurent Brossoit
+ Jevgeni Dadonov
+ Brett Howden
+ Nolan Patrick
- Patrick Brown
- Marc-André Fleury
- Cody Glass
- Nick Holden
- Tomáš Nosek
- Ryan Reaves

10
Keskinen divisioona
kausiennakkoKeskisen divisioonan suosikit: Viiden suomalaisen Stars tähyää korkealle, mutta Avalanchen lumivyöryä ei pysäytä runkosarjassa mikään

Colorado Avalanche on Keskisessä divisioonassa ehdoton ennakko- ja mestarisuosikki. Divisioonan muista kärkipaikoista on odotettavissa kova kisa – etenkin viiden suomalaispelaajan Dallas Stars yrittää palata kärkikahinoihin.

11
ArizonaCoyotes

Arizona Coyotes – kaktuspensas jälleen tulessa

NHL:n pahin kriisipesäke löytyy jälleen kerran aavikolta, jossa Arizona Coyotes kamppailee niin tulevaisuutensa kuin uskottavuutensakin säilyttämisen kanssa. Viime kauden aikana seuran maine sai rajuja iskuja toksista seurakulttuuria paljastaneen The Athleticin artikkelin myötä, ja tämän kauden alla Coyotesin ilmoitettiin joutuvan jättämään nykyinen kotihallinsa ensi kesään mennessä.

Seuran nykyiset omistajat ovat sitoutuneita pitämään organisaation Arizonassa, mutta vuosikausia jatkunut alisuorittaminen ja halliongelma nostattavat puheita mahdollisesta siirtymisestä johonkin toiseen kaupunkiin. Kaikkien tulipalojen keskellä Coyotesilta ei kannata odottaa menestystä, sillä se teki kesän aikana rajun tyhjennyksen tärkeimmistä pelaajistaan. Nyt Coyotes on selvässä uudelleenrakennusvaiheessa, ja tärkeimmät tavoitteet liittyvät nuorten pelaajien kehittymiseen.

Pitkäaikainen kapteeni Oliver Ekman-Larsson ja lupaavasti esiintynyt hyökkääjä Conor Garland kaupattiin Vancouver Canucksiin, koko maalivahtikolmikko Darcy KuemperAntti RaantaAdin Hill suuntasi uusiin osoitteisiin, kakkossentteri Christian Dvorak myytiin Montréal Canadiensiin ja blokkikeisari Niklas Hjalmarsson pisti hokkarit naulaan.

Tulopuolella oli sen sijaan hiljaista ja hankinnat olivat lähinnä luokkaa tällä rahalla saatiin nyt tällaista. Mielenkiintoisimmat tulijat ovat KHL:ssä kovia tehoja takonut tšekkihyökkääjä Dmitrij Jaškin sekä uutta nousua NHL-uralleen havitteleva tehopuolustaja Shayne Gostisbehere. Lisäksi Coyotes sai kaupoissaan vastineeksi useita hiipuneita konkaripelaajia, joiden ylihintaiset palkat mahtuvat hyvin seuran palkkakattoon.

Ekman-Larssonin lähdön jälkeen Coyotesin puolustuksen ottaa lopullisesti komentoonsa Jakob Chychrun, joka teki viime kaudella komeat 41 tehopistettä ja voitti 18 osumallaan koko puolustajien maalipörssin. 23-vuotias Chychrun on Coyotesin selvästi tärkein pelaaja, ja joukkueen tulevaisuutta rakennetaan vahvasti hänen varaansa. Potentiaalisia läpimurtopelaajia puolustuksessa ovat Colorado Avalanchesta hankittu Conor Timmins ja parin vuoden takainen kärkivaraus Victor Söderström.

Iskukyvyltään selvästi heikentyneessä hyökkäyksessä tulosvastuu on pitkälti Clayton KellerinPhil Kesselin ja Nick Schmaltzin varassa. Aikoinaan ykköskierroksella varattujen Lawson Crousen ja Barrett Haytonin pitäisi nyt viimeistään osoittaa pystyvänsä tuloksentekoon kärkiketjuissa.

Viime kausina Coyotes sai nauttia oikein laadukkaasta maalivahtipelistä, mutta nyt tuo etu on kääntynyt täysin ylösalaisin. Vapailta markkinoilta Coyotes pestasi kolmen vahdin jättämää aukkoa paikkaamaan konkari Carter Huttonin, jonka taso on kuitenkin kyseenalainen NHL:ään. Toisen maalivahdin paikan voitti harjoitusleirillä tšekkiläinen Karel Vejmelka, joka pelaa vasta ensimmäisen kautensa Pohjois-Amerikassa.

Rick Tocchetin paikan päävalmentajana perinyt André Tourigny joutuu heti debyyttikaudellaan erittäin epäkiitolliseen tilanteeseen. On selvää, että Coyotes tulee häviämään todella paljon otteluita ja pudotuspelipaikka on käytännössä mahdoton saavutettava Keskisessä divisioonassa, johon Coyotes siirtyi tälle kaudelle Tyynenmeren divisioonasta Seattle Krakenin tieltä.

Coyotes jää suurella todennäköisyydellä Keskisen divisioonan viimeiseksi.

Info

Viime kausi: 5. Lännen divisioonassa, karsiutui pudotuspeleistä

SC-voitot: -
GM: Bill Armstrong
Päävalmentaja: André Tourigny
Kapteeni: -

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 laitahyökkääjä Dylan Guenther, Kanada, Edmonton Oil Kings (WHL)
2020 laitahyökkääjä Carson Bantle, Yhdysvallat, University of Wisconsin (NCAA)
2019 puolustaja Victor Söderström, Ruotsi, Arizona Coyotes
2018 keskushyökkääjä Barrett Hayton, Kanada, Arizona Coyotes
2017 puolustaja Pierre-Olivier Joseph, Kanada, Wilkes-Barre/Scranton Penguins (AHL)

Pelaajaliikenne
+ Jay Beagle
+ Travis Boyd
+ Ryan Dzingel
+ Loui Eriksson
+ Alex Galchenyuk
+ Shayne Gostisbehere
+ Carter Hutton
+ Dmitrij Jaškin
+ Andrew Ladd
+ Vladislav Provolnev
+ Antoine Roussel
+ Anton Strålman
+ Conor Timmins
+ Karel Vejmelka
- Derick Brassard
- Michael Bunting
- Jason Demers
- Christian Dvorak
- Oliver Ekman-Larsson
- Conor Garland
- Alex Goligoski
- John Hayden
- Adin Hill
- Niklas Hjalmarsson
- Dryden Hunt
- Darcy Kuemper
- Jordan Oesterle
- Lane Pederson
- Tyler Pitlick
- Antti Raanta

12
ChicagoBlackhawks

Chicago Blackhawks – jotain uutta, jotain vanhaa

Perinteikkäällä Chicago Blackhawksilla on takanaan myrskyisä kesä, kun seuraa on riepotellut seksuaalirikosskandaali, jonka selvittely jatkuu edelleen lainoppineiden käsittelyssä. Kulissien takainen kuohunta on pysynyt kuitenkin siinä määrin aisoissa, ettei julkinen paine ole lyönyt seuraa polvilleen.

Blackhawksissa on tehty selvää nuorennusleikkausta niin, ettei kaikkia tukipilareita ole räjäytetty. Blackhawks on kärsinyt viime kausina useista loukkaantumisista, mikä on näkynyt epätasaisuutena ja kauden loppua kohden heikkenevinä peliotteina. Tällä kaudella joukkueelta voidaan kuitenkin odottaa parempia otteita isojen hankintojen ja paremman terveystilanteen ansiosta.

Blackhawksin puolustusta on laitettu kunnolla uuteen uskoon. Pitkäaikainen tukipilari Duncan Keith kaupattiin Edmonton Oilersiin ja Nikita Zadorov suuntasi myös rajan yli Calgary Flamesiin. Nuori lupaus Adam Boqvist sai lähteä vaihtokaupassa Columbus Blue Jacketsiin, josta tulikin vaihdossa puolustuksen uudeksi ykkösnimeksi Seth Jones, joka teki heti seuran kanssa kahdeksan vuoden jättisopimuksen.

Keithin lähdön myötä Jones on täysin selvä pelillinen johtaja Blackhawksin alakerrassa, mutta viime kaudesta hänen pitää parantaa roimasti. Blackhawksin puolustus on tasapainoinen ja yllättävänkin laadukas. Connor Murphy tulee todennäköisesti kantamaan Jonesin kanssa suurimman vastuun. Myös Jake McCabe on laadukas hankinta, ja neljäs nimi kärkipareihin on perusvarma Calvin de Haan.

Hyökkäyksessä suurin mielenkiinto kohdistuu koko viime kauden sairastuvalla viettäneen kapteeni Jonathan Toewsin paluuseen. Kaukalossa ykkössentterin puuttuminen näkyi viime kaudella armottomasti, ja myös henkisellä puolella arvostettuna johtajana pidetyn Toewsin arvo on lähes mittaamaton.

Blackhawks-hyökkäystä voi pitää varsin iskukykyisenä. Patrick Kanen vaarallisuuden tietävät kaikki, mutta hänen takanaankin löytyy tulivoimaa. Alex DeBrincat on yksi sarjan maaliahneimmista hyökkääjistä ja myös Dominik Kubalík on todistanut viekkautensa. Syvyyttä hyökkäykseen tuo mestari-Lightningista hankittu Tyler Johnson.

Nuorelta Kirby Dachilta odotetaan loukkaantumisten jälkeen vahvaa läpimurtoa NHL:n sentterieliittiin. Suomalaisittain mielenkiintoinen asia on, että saako HIFK:sta vauhtia hakenut Henrik Borgström vastuuta. Pelipaikka ei kuitenkaan ole itsestäänselvä, sillä Blackhawksin hyökkäyksessä riittää kilpailua alempiin ketjuihin.

Viime kaudella vaikeassa maalivahtitilanteessa ollut Blackhawks on nyt jopa kadehdittavassa tilanteessa. Joukkue sai NHL:n parhaaksi maalivahdiksi valitun Marc-André Fleuryn käytännössä ilmaiseksi, ja hän saa paikan selvänä ykkösvahtina.

Viime kaudella lupaavasti esiintynyt Kevin Lankinen jää nyt kakkoseksi seuran torjujahierarkiassa. Toisaalta jo 37-vuotias Fleury tarvitsee enenevissä määrin lepoa korkean tason säilyttämiseksi, joten Lankiselle riittää varmasti peliaikaa myös tällä kaudella.

Jeremy Collitonin päävalmentaja-aikana Blackhawks on yltänyt vain kerran pudotuspeleihin, ja vahvistumisesta huolimatta pudotuspelipaikan saavuttaminen on haastavaa tasaisessa divisioonassa. Nimekkäiden hankintojen on osuttava nappiin tai muuten asemansa kanssa vedenjakajalla olevan GM Stan Bowmanin päivät Blackhawksissa saattavat olla luetut.

Blackhawks pelaa Keskisen divisioonan sijoista 5–7.

Info

Viime kausi: 6. Keskisessä divisioonassa, karsiutui pudotuspeleistä

SC-voitot: 1934, 1938, 1961, 2010, 2013, 2015
GM: Stan Bowman
Päävalmentaja: Jeremy Colliton
Kapteeni: Jonathan Toews

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 puolustaja Nolan Allan, Kanada, Prince Albert Raiders (WHL)
2020 laitahyökkääjä Lukas Reichel, Saksa, Rockford IceHogs (AHL)
2019 keskushyökkääjä Kirby Dach, Kanada, Chicago Blackhawks
2018 puolustaja Adam Boqvist, Ruotsi, Columbus Blue Jackets
2017 puolustaja Henri Jokiharju, Suomi, Buffalo Sabres

Pelaajaliikenne
+ Henrik Borgström
+ Marc-André Fleury
+ Erik Gustafsson
+ Tyler Johnson
+ Caleb Jones
+ Seth Jones
+ Jujhar Khaira
+ Jake McCabe
- Adam Boqvist
- Vinnie Hinostroza
- Duncan Keith
- David Kämpf
- Andrew Shaw
- Pius Suter
- Nikita Zadorov

13
ColoradoAvalanche

Colorado Avalanche – repertuaarista löydyttävä muutakin kuin näyttävä dominointi

Jared Bednarin luotsaama Avalanche lähtee kauteen yhtenä suurimmista mestarisuosikeista, vaikka viime kausi päättyi katkerasti jo pudotuspelien alkupuoliskolla. Runkosarjassa Avalanche oli kuitenkin äärimmäisen vakuuttava ja joukkueen kärki on huippukova. Mikko Rantanen ja Nathan MacKinnon muodostavat yhden NHL:n parhaista tutkapareista, ja Cale Makar on suurimpia suosikkeja voittamaan parhaan puolustajan Norris Trophyn.

GM Joe Sakicilla oli vaikea tilanne kesällä, kun ovi kävi joukkueesta enimmäkseen ulospäin ja myös kapteeni Gabriel Landeskog oli lähellä poistua. Sakic sai kuitenkin pidettyä rakastetun voimahyökkääjän joukkueessa kahdeksanvuotisella ja seitsemän miljoonan dollarin vuosipalkan tarjoamalla sopimuksella. 

Ratkaisijoiden joukkoon noussut Joonas Donskoi jätettiin kesän laajennusvaraustilaisuudessa suojaamatta, joten hänet menetettiin Seattle Krakeniin. Toinen merkittävä menetys hyökkäyksessä oli Brandon Saad ja myös Pierre-Édouard Bellemaren taistelua jäädään kaipaamaan. Avalanchen hyökkäys onkin hieman heikentynyt, sillä Sakic ei paikannut lähtijöitä profiilihankinnoilla.

Ykkösketjun takaa löytyy yhä riittävästi laatua. André Burakovskyn odotetaan ottavan vielä yhden askeleen kiistattomaksi tähtipelaajaksi ja kakkossentteri Nazem Kadrin toivotaan pitävän hermonsa kurissa varsinkin panosten kasvaessa. Lähtijöiden jättämiin ruutuihin toivotaan paikkaajaksi omia nuoria, kuten Tyson Jostia ja Alex Newhookia.

Puolustuksen johtajana luutii itseoikeutetusti taiturimainen Makar. Viime kaudella ensimmäiset NHL-pelinsä pelannut Bowen Byram nostaa todennäköisesti tasoaan ja vakiinnuttaa paikkansa pelaavasta kokoonpanosta. Viime kauden lähes kokonaan menettänyt Erik Johnson tuo vastapainona fyysisyyttä ja kokonaisvaltaista pelaamista.

Devon Toews ja Samuel Girard eivät ole aivan supertähtitasoa, mutta heidän ansiostaan Avalanchen puolustus on yksi sarjan parhaista. Timanttisesta kärkinelikosta poistui kesällä Ryan Graves, mutta tilalle saapunut Ryan Murray on myös pätevä puolustaja.

Avalanchen maalivahtiosasto koki kesällä kolauksen, kun Philipp Grubauer päätti lähteä vapaana agenttina Krakeniin. Avalanchen onneksi Darcy Kuemper naarattiin uudeksi ykkösvahdiksi, joten maalivahtiin paketin ei pitäisi kaatua. Kakkosvahtina operoi sairastuvalta palaava Pavel Francouz, joka pystyy ottamaan tarvittavat voitot Kuemperin ollessa huilivuorossa.

Alemmista ketjuista on löydyttävä tehoja, jotta Avalanche ei ole riippuvainen kärkihyökkääjistä. Vaikka joukkueesta löytyy liigan parhaimpia yksilöitä, pelkästään sillä ei voiteta mestaruutta, kuten viime kevät todisti.

Viime vuosina Avalanchen pelaamista on leimannut parhaimmillaan lähes häkellyttävä taso runkosarjassa, mutta pudotuspeleissä joukkue ei ole saanut itsestään kaikkea irti. Vaikka Denverissä rallateltaisiin jälleen taidokkaalla turbokiekolla runkosarjan ykköseksi, sen on keksittävä uudet keinot olla parhaimmillaan kesän kynnyksellä. Mestaruudesta joukkue pystyy kuitenkin ilman muuta taistelemaan.

Avalanche voittaa hyvin todennäköisesti Keskisen divisioonan.

Info

Viime kausi: 1. Lännen divisioonassa, tappio pudotuspelien 2. kierroksella

SC-voitot: 1996, 2001
GM: Joe Sakic
Päävalmentaja: Jared Bednar
Kapteeni: Gabriel Landeskog

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 laitahyökkääjä Oskar Olausson, Ruotsi, Barrie Colts (OHL)
2020 puolustaja Justin Barron, Kanada, Colorado Eagles (AHL)
2019 puolustaja Bowen Byram, Kanada, Colorado Avalanche
2018 laitahyökkääjä Martin Kaut, Tšekki, Colorado Eagles (AHL)
2017 puolustaja Cale Makar, Kanada, Colorado Avalanche

Pelaajaliikenne
+ Darren Helm
+ Jack Johnson
+ Darcy Kuemper
+ Kurtis MacDermid
+ Mihail Maltsev
+ Ryan Murray
- Pierre-Édouard Bellemare
- Matt Calvert
- Joonas Donskoi
- Devan Dubnyk
- Ryan Graves
- Philipp Grubauer
- Patrik Nemeth
- Brandon Saad
- Carl Söderberg
- Conor Timmins

14
DallasStars

Dallas Stars – potentiaali on erinomainen, mutta sopivatko palaset yhteen?

Starsin lähtökohdat viime kauteen olivat vaikeat. Joukkue joutui pelaamaan käytännössä koko kauden ilman Tyler Seguinia ja Ben Bishopia ja myös Aleksandr Radulov pelasi lopulta vain 11 ottelua. Koronaryppäänkin heti tammikuussa sisältänyt vaikea kausi päättyi lopulta runkosarjaan, mikä oli pelaajamateriaalin ja edelliskauden finaalipaikkaan nähden pettymys.

Kuten niin usein ennenkin, Stars on kauden alkaessa iso kysymysmerkki. Joukkue voi olla konferenssin parhaimmistoa tai epäonnistua pahemmin ja jäädä taas ulos pudotuspeleistä. GM Jim Nill päätti kesällä hankkia vahvistuksia jokaiselle pelipaikalle. Hankinnoista mielenkiintoisimmat ovat Braden HoltbyRyan Suter sekä Jani Hakanpää, jonka toivotaan täyttävän Jamie Oleksiakin saappaat puolustuksen talonmiehenä.

Seguinin ja Radulovin tervehdyttyä täyteen pelikuntoon Stars saa käytännössä kaksi kärkiketjupelaajaa. Kaksikon poissaolon aikana erityisesti Roope Hintz ja Jason Robertson ottivat valtavia askeleita eteenpäin. Kapteeni Jamie Benn pelasi myös hetkittäin erinomaisesti keskushyökkääjänä. Starsin hyökkäyksessä on leveyttä ja ratkaisuvoimaa, minkä lisäksi alemmista ketjuista löytyy hyviä roolipelaajia, kuten Radek Faksa ja Denis Gurjanov.

Starsin hyökkäyksen tehot ovat silti pitkälti kiinni puolustuksesta. Uusien hankintojen lisäksi Miro Heiskanen, John Klingberg ja Esa Lindell muodostavat vahvan peruskiven. Ilman päävalmentaja Rick Bownessin riskejä välttävää pelitapaa puolustajat – erityisesti Heiskanen – olisivat vielä tehokkaampia. Heiskanen ei aivan pysty potentiaalinsa edellyttämille teholukemille, kun tarkka viisikkopuolustus rajoittaa suomalaistähden hyökkäyspeliä.

Maalivahdit saattavat lopulta olla Starsin suurin kompastuskivi. Osaston kallein mies Bishop ilmoitti olevansa valmis pelaamaan tällä kaudella, mutta Nill hankki silti varmuuden vuoksi Holtbyn yhden vuoden sopimuksella. Tämä voi tarkoittaa sitä, että joukkueen lupaavin maalivahti Jake Oettinger joutuu pelaamaan AHL:ää Texas Starsissa.

Holtby saattaa muodostaa viime kaudella hetkittäin haparoineen Anton Hudobinin kanssa tolppien välissä kohtuullisen kaksikon, mutta Oettingerin paikka olisi todellisuudessa NHL:ssä. Lisäksi Holtby ei ole enää samanlainen huippuvahti kuin parhaina vuosinaan Capitalsissa. Viime kaudella pahasti ailahdellutta alivoimaa ei maalivahtipelin epävarmuus auta. Maalivahtien ylitarjonnan takia on todennäköistä, että joku neljästä torjujasta joutuu jättämään Texasin taakseen.

Stars on todella haastava joukkue arvioida. Joukkue on kaikesta huolimatta todella nälkäinen ja nimekäs. Monet ydinpelaajat, kuten Klingberg, Radulov ja Joe Pavelski pelaavat viimeistä sopimusvuottaan.

Joukkueen nykyinen kokenut ydinrunko hajoaa jossain määrin kauden jälkeen ja siksi Stars panostaa nyt täydellä teholla menestykseen. Potentiaalia riittää, mutta nyt joukkueen on pysyttävä terveenä ja suorittamisen on oltava tasaisen voittavaa.

Stars pelaa Keskisen divisioonan sijoista 2–4.

Info

Viime kausi: 5. Keskisessä divisioonassa, karsiutui pudotuspeleistä

SC-voitot: 1999
GM: Jim Nill
Päävalmentaja: Rick Bowness
Kapteeni: Jamie Benn

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 keskushyökkääjä Wyatt Johnston, Kanada, Windsor Spitfires (OHL)
2020 keskushyökkääjä Mavrik Bourque, Kanada, Shawinigan Cataractes (QMJHL)
2019 puolustaja Thomas Harley, Kanada, Texas Stars (AHL)
2018 keskushyökkääjä Ty Dellandrea, Kanada, Dallas Stars
2017 puolustaja Miro Heiskanen, Suomi, Dallas Stars

Pelaajaliikenne
+ Luke Glendening
+ Jani Hakanpää
+ Braden Holtby
+ Michael Raffl
+ Ryan Suter
- Andrew Cogliano
- Jason Dickinson
- Justin Dowling
- Jamie Oleksiak
- Mark Pysyk
- Sami Vatanen

15

Minnesota Wild – aliarvostettu menestyjäehdokas

Dean Evasonin toinen täysi kausi Wildin peräsimessä lähtee kokonaisuutena mainiosta asetelmasta. Kun seuran tavoitteena on ollut osittainen miehistön uusiminen, eivät odotukset menestyksestä viime kaudella olleet valtaisat kohtalaisesta joukkueesta ja Kirill Kaprizovin saapumisesta huolimatta. Wild porhalsi pudotuspeleihin ja pelasi siellä seitsemän ottelun tiukan sarjan Vegas Golden Knightsia vastaan.

Kesällä tehtiin remonttia. Pitkäaikainen tähtikaksikko Zach Parise ja Ryan Suter ostettiin ulos. Dollareita kovasti maksava ratkaisu teki tilaa pelaajistoon. Puolustukseen hankittiin peräti neljä uutta veteraanipelaajaa lyhyillä sopimuksilla: Alex Goligoski, Dmitri Kulikov, Jordie Benn ja Jon Merrill, joista yksikään ei säväytä, mutta etenkin Goligoskin viime kausi oli erinomainen.

Vuodesta toiseen NHL:n parhaimpiin vastustajan laukausten laatua kontrolloiviin joukkueisiin kuuluva Wild onnistunee kyseisessä tehtävässään tänäkin vuonna, sillä Suteria lukuun ottamatta timanttiset kärkipakit Jared Spurgeon, Jonas Brodin ja Matt Dumba jatkavat seurassa.

Hyökkäyksessä ei tapahtunut käytännössä mitään sopimusuutisia lukuun ottamatta. Koko kesän jännittävin episodi oli Kaprizovin jatkosopimuksen odottelu. KHL-huhuista huolimatta nimet lyötiin paperiin alkusyksystä, ja melkoinen paperi kyseessä olikin. Vain yhden tynkäkauden NHL-kokemus tuotti venäläiselle viiden vuoden ja 45 miljoonan kokonaispalkan.

Summa oli monilla mittareilla hullunrohkea, mutta toki kyseessä on erityislahjakkuus. Karprizov säkenöi tulokaskaudellaan ja toi aivan uudenlaisen täsmäaseen Kevin Fialaa lukuun ottamatta harmaaseen hyökkäykseen. Joukkueen ykkösketju on ollut harjoituskauden aikana muodossa Kaprizov – Joel Eriksson Ek – Mats Zuccarello.

Tulokkaista kannattaa kiinnittää huomiota ainakin Matthew Boldyyn, joka näyttää nappaavan vakiopaikan NHL:stä. Itävaltalaislahjakkuus Marco Rossi pelannee suurimman osan kaudesta AHL:ssä, mutta saatetaan nähdä muutaman pelin verran myös ylhäällä.

Maalivahtikaksikossa Kaapo Kähkönen jatkaa kamppailua peliajasta hyvän kauden pelanneen Cam Talbotin takana. Kähkösen asema on hyvä, kun Talbot ikääntyy ja suomalaisen parhaat pelivuodet ovat vasta edessä.

Mitä Wildilta voidaan kokonaisuutena odottaa? Pudotuspelisarja Golden Knightsia vastaan oli sen suhteen erityisen opettavainen.

Joukkue avasi sarjan luottamalla nopeisiin hyökkäyksiin ja yksilöidensä nopeisiin ratkaisuihin. Kun Golden Knights alkoi pelata näitä hyökkäyksiä tarkkuudella ja toisteisuudella pois, Wild  lisäsi kiekkokontrollia, ja Golden Knights oli pinteessä pitkiä aikoja. Tämän pohjalta voidaan arvioida, että sopiva muuntuvuus olisi Wildille mahdollinen ja toisi sille lisää voittoja runkosarjassa.

Joukkueen pelaajisto ei riitä Läntisen konferenssin tai oman divisioonan kärkeen. Wildin menestys riippuu ensisijaisesti siitä, pystyykö se rakentamaan viime kauden onnistumisten päälle voittavaa pelitapaa. Tässä onnistuessaan Wild voi hyvinkin olla musta hevonen jopa finaalijoukkueeksi.

Wild pelaa Keskisen divisioonan sijoista 2–3.

Info

Viime kausi: 3. Lännen divisioonassa, tappio pudotuspelien 1. kierroksella

SC-voitot: -
GM: Bill Guerin
Päävalmentaja: Dean Evason
Kapteeni: Jared Spurgeon

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 maalivahti Jesper Wallstedt, Ruotsi, Luulaja (SHL)
2020 keskushyökkääjä Marco Rossi, Itävalta, Iowa Wild (AHL)
2019 laitahyökkääjä Matthew Boldy, Yhdysvallat, Minnesota Wild
2018 puolustaja Filip Johansson, Ruotsi, Frölunda (SHL)
2017 laitahyökkääjä Ivan Lodnia, Yhdysvallat, Iowa Wild (AHL)

Pelaajaliikenne
+ Jordie Benn
+ Frédérick Gaudreau
+ Alex Goligoski
+ Dmitri Kulikov
+ Jon Merrill
+ Rem Pitlick
- Nick Bonino
- Ian Cole
- Brad Hunt
- Marcus Johansson
- Zach Parise
- Carson Soucy
- Ryan Suter

16
NashvillePredators

Nashville Predators − Rinne meni, mutta mikään ei muutu

Sitten kevään 2017 finaaliesiintymisen Nashville Predatorsilla ei ole ollut selvää suuntaa. Ja jos onkin, se on ollut hiljaista valumista alas divisioonan kärkikastista. Tähän tuskin on odotettavissa muutosta tälläkään kaudella, sillä kokoonpanon voi sanoa selvästi heikentyneen.

Merkittävin peliliike oli pitkäaikaisen luottopuolustajan Ryan Ellisin kauppaaminen kolmen seuran kaupassa, jossa Tennesseehen saapuivat hyökkääjä Cody Glass ja puolustaja Philippe Myers. Vastine ykkösparin puolustajasta oli tässä tapauksessa siis syvyyspelaajia ja toistaiseksi lunastamatonta potentiaalia. Lisäksi niin ikään vanhoihin runkopelaajiin kuuluneet Viktor Arvidsson ja Calle Järnkrok vaihtoivat maisemaa.

Roman Josin kipparoima puolustus on kohtuullinen Ellisin menetyksestä huolimatta, muttei läheskään menestyksen vuosien tasolla. Josia ja Mattias Ekholmia seuraa lähinnä joukko peruspuurtajia, kuten Myers, Dante Fabbro, Ben Harpur ja Matt Benning, jotka hoitavat leiviskänsä mutta joiden kiekollinen anti on vaatimatonta.

Predators-hyökkäys sen sijaan on ollut jo vuosien ajan kunnon ravistelun tarpeessa etenkin kärkihevostensa osalta, mutta muutosta ei ole näköpiirissä. Jälleen alkaa uusi kausi, kun hyökkäyksen mannekiineina häärivät laiskanpulskeat Ryan Johansen ja Matt Duchene. Predators kuului viime kauden heikoimpiin viimeistelijöihin, eikä joukkuetta hivele sekään tosiasia, että puolustaja Josi oli paras pistemies.

Järnkrokin, Arvidssonin ja Erik Haulan poistuminen sekä Duchenen ja Johansenin löperyys avaavat yhtäältä mahdollisuuksia hyökkäyksen nuorisolle mutta toisaalta kasaavat heille myös paineita. 22-vuotiaalla Glassilla voitettavaa vastuuta on rajattomasti, ja viime kaudella väläytelleeltä Eeli Tolvaselta odotetaan lopullista läpimurtoa.

Predatorsin tehotehtailu nojaa Tolvasen ohella vanhempiin Filip Forsbergiin ja Mikael Granlundiin, joiden kehityskäyrä tosin alkaa hiljalleen tasoittua. Näin ollen hyökkäysosaston kurssinmuutoksen avaimet ovat niiden käsissä, joiden lopullinen potentiaali on vielä kokematta – kokeneelta kaartilta ihmeitä tuskin voi enää odottaa.

Seuraikoni Pekka Rinteen uran paketoiminen tiesi aikakauden loppua niin koko organisaatiolle kuin Predatorsin maalivahtiosastollekin. Joukkueen onneksi vallanvaihto maalinsuulla kävi lopulta jouhevasti, kun vuosia manttelinperijän rooliin marinoitu Juuse Saros valtasi ykkösvahdin pestin itselleen jo ennen Rinteen vetäytymistä.

Saroksen viime kausi oli sitä paitsi kaikilla mittareilla erinomainen, ja menneisyydessä ajoittain vaivannut epätasaisuuskin loisti poissaolollaan. Kun Saroksen tueksi hankittiin kesällä vielä mitat täyttävä kakkosmaalivahti David Rittich, on torjujaosasto Predatorsin suurin vahvuus.

John Hynesin valmentama joukkue naarautui viime keväänä niukin naukin pudotuspeleihin, joissa lähtö koitti kuitenkin ensimmäisellä kierroksella. Tämä onkin ollut seuran tarina jo vuosien ajan, kun todelliset ongelmat peittyvät kohtalaisten tulosten alle. Nyt Predatorsin voi odottaa maksimissaan hilautuvan rimaa hipoen pudotuspeleihin, mutta todellisesta menestyksestä on turha haaveilla ilman hyökkäyksen totaalista räjäyttämistä.

Predators pelaa Keskisen divisioonan sijoista 6–7.

Info

Viime kausi: 4. Keskisessä divisioonassa, tappio pudotuspelien 1. kierroksella

SC-voitot: -
GM: David Poile
Päävalmentaja: John Hynes
Kapteeni: Roman Josi

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 laitahyökkääjä Fjodor Svetškov, Venäjä, SKA Pietari (KHL)
2020 maalivahti Jaroslav Askarov, Venäjä, SKA Pietari (KHL)
2019 keskushyökkääjä Philip Tomasino, Kanada, Nashville Predators
2018 keskushyökkääjä Jáchym Kondelik, Tšekki, University of Connecticut (NCAA)
2017 laitahyökkääjä Eeli Tolvanen, Suomi, Nashville Predators

Pelaajaliikenne
+ Cody Glass
+ Matt Luff
+ Philippe Myers
+ David Rittich
- Viktor Arvidsson
- Ryan Ellis
- Erik Gudbranson
- Erik Haula
- Calle Järnkrok
- Brad Richardson
- Pekka Rinne

17

St. Louis Blues – rutinoitunut menestyjä valumassa välitilaan

St. Louis Bluesin Stanley Cup -voitosta on vasta reilut kaksi vuotta aikaa, mutta edelliskausina tulokset ovat jääneet laihoiksi. Blues pääsi viime kaudella divisioonansa neljänneltä sijalta niukasti pudotuspeleihin, mutta ensimmäisellä kierroksella Colorado Avalanche pyyhkäisi yli suoraan neljässä ottelussa.

Bluesin runko on muuttunut melko paljon mestaruuden jälkeen, ja moni mestari jätti Missourin kuluneena kesänä taakseen. Seattle Kraken poimi puolustaja Vince Dunnin laajennusvaraustilaisuudessa ja hieman myöhemmin monivuotinen luottohyökkääjä Jaden Schwartz teki vapaana agenttina sopimuksen Krakeniin. Lisäksi puolustaja Carl Gunnarsson lopetti uransa.

Samuel Blais kaupattiin New York Rangersiin, josta Blues sai vaihdossa Pavel Butšnevitšin, jonka pitäisi olla kovan luokan vahvistus hyökkäykseen. Kesän toinen iso hankinta oli Brandon Saad. Viime kauden päätteksi siirtoa pyytänyt tähtihyökkääjä Vladimir Tarasenko on yhä joukkueen mukana, eikä kauppaaminen vaikuta enää todennäköiseltä.

Puolustuksessa ei ole Dunnin lähdön lisäksi tapahtunut isompia muutoksia. Torey Krug kantaa isointa vastuuta kiekollisena kärkipuolustajana. Colton Parayko on tärkeä palanen molempiin suuntiin ja ylivoimalla tärkeä ase painavan laukauksensa ansiosta, mutta viime kausi oli häneltä vaisu. 

Justin Faulk on kelvollinen puolustaja kärkipareihin, joskin räikeän ylihintainen. Robert Bortuzzo ja Marco Scandella ovat puolestaan oman pään valveutuneita perusjyriä. Myös viime kaudella NHL-paikan napanneella Niko Mikkolalla on kykyä olla luotettava peruspuolustaja. Kokonaisuutena Bluesin puolustus on silti melko keskinkertainen.

Bluesin hyökkäyksessä on laajuutta ja kärkiosaamista, vaikka Schwartz ja Mike Hoffman jättivät joukkueen. Tarasenko on oman kertomansa mukaan jälleen täydessä pelikunnossa, joten häneltä odotetaan runsaasti tehoja. Myös David Perron pystyy pistetehtailuun, minkä viime kausi todisti.

Kapteeni Ryan O'Reilly on takuuvarma suorittaja ja on varmasti sisuuntunut viime kauden pudotuspelipettymyksestä. Uudet nimet Butšnevitš ja Saad tuovat kosolti luotettavuutta kärkiketjuihin, johon on edellä mainittujen nimien lisäksi tyrkyllä Brayden Schenn.

Bluesilla on muutama jo tasonsa osoittanut nuori peluri, mutta isossa kuvassa seuralla ei ole juurikaan kovan luokan lupauksia. Viime kaudella esiin noussut Jordan Kyrou on entistä valmiimpi isoon rooliin ja myös Robert Thomasin toivotaan nousevan hyökkäyksen hierarkiassa ylöspäin.

Maalivahteina toimivat mestaruuskauden sensaatio Jordan Binnington ja viime kaudella luukkuvahdiksi noussut Ville Husso. Binnington on laadukas maalivahti, mutta hän ei ole aivan noussut kirkkaimpien maalivahtitähtien joukkoon yhdestä loisteliaasta keväästään huolimatta. Husso puolestaan tarjoaa kohtuullisen tuen, kun Binnington kaipaa lepovuoroa.

Bluesin materiaali sopii päävalmentaja Craig Beruben tunnolliseen ja kovaan työntekoon perustuvaan pelitapaan, mutta mestariehdokasta joukkueesta ei enää saa. Bluesin tulevaisuuden ympäillä alkaakin olla kysymyksiä – kärkijoukkueisiin se ei lukeudu, eikä suuntana ole uudelleenrakennus, joten se on vaarassa ajautua välitilaan.

Blues pelaa Keskisen divisioonan sijoista 4–5.

Info

Viime kausi: 4. Lännen divisioonassa, tappio pudotuspelien 1. kierroksella

SC-voitot: 2019
GM: Doug Armstrong
Päävalmentaja: Craig Berube
Kapteeni: Ryan O’Reilly

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 keskushyökkääjä Zachary Bolduc, Kanada, Quebec Remparts (QMJHL)
2020 laitahyökkääjä Jake Neighbours, Kanada, St. Louis Blues
2019 keskushyökkääjä Nikita Aleksandrov, Venäjä, Springfield Thunderbirds (AHL)
2018 laitahyökkääjä Dominik Bokk, Saksa, Chicago Wolves (AHL)
2017 keskushyökkääjä Robert Thomas, Kanada, St. Louis Blues

Pelaajaliikenne
+ Pavel Butšnevitš
+ James Neal
+ Jake Neighbours
+ Brandon Saad
- Samuel Blais
- Jacob de la Rose
- Vince Dunn
- Carl Gunnarsson
- Mike Hoffman
- Zach Sanford
- Jaden Schwartz

18

Winnipeg Jets − Hellebuyckille selkänojaa vahvistuneesta puolustuksesta

Jets on kuulunut viime kaudet pudotuspelien vakiojoukkueisiin, mutta siellä menestys on vielä karttanut manitobalaisia – viime kaudella matka päättyi toiselle kierrokselle. Joukkue onkin pyrkinyt vahvistamaan varsinkin murheenkryyniksi osoittautunutta puolustustaan uusilla täsmähankinnoillaan.

Päävastuun maalissa kantaa Connor Hellebuyck, joka kuuluu ehdottomasti sarjan parhaimpiin pelipaikallaan. Kysymysmerkki löytyy kuitenkin kakkosmaalivahdin ympäriltä. Laurent Brossoit lähti joukkueesta, ja hänen paikkansa on perinyt Eric Comrie, jonka näytöt ovat vielä todella ohuet NHL:n puolella. Tämä tietää todennäköisesti Hellebuyckille paljon pelejä. Comrien onnistuminen olisi tärkeää, koska liian kova kuormitus runkosarjassa on tupannut näkymään maalivahdeissa pudotuspeleissä.

Jetsin puolustus on ollut kapealla kantimilla viime kaudet. Nyt GM Kevin Cheveldayoff on selvästi vahvistanut alakertaansa. Vancouver Canucksista saapui pelaajakaupassa Nate Schmidt, josta voi odottaa laadukasta vahvistusta kärkipareihin. Jets hankki myös Washington Capitalsista peruspuolustaja Brenden Dillonin, joka tuo tarvittavaa kovuutta.

Jetsin puolustus näyttääkin nyt rakenteeltaan paremmalta kuin aikoihin, kun viime kausilta tutut Josh Morrissey, Neal Pionk ja Dylan DeMelo ovat todistaneet tasonsa. Puolustukseen on tarjolla muutama nuorempi pelaaja haastamaan peliajasta. Logan Stanley nappasi jo viime kaudella pelipaikan NHL:n puolelta ja myös Ville Heinola kärkkyy vakioroolia.

Jetsin hyökkäys jatkaa lähes muuttumattomana. Varsinkin keskikaista on melkeinpä koko sarjan paras, kun sentteriosastolle on marssittaa Mark Scheifele, Pierre-Luc Dubois, Paul Stastny ja Adam Lowry. Heistä Dubois saapui viime kaudella vaihtokaupassa, jossa Patrik Laine ja Jack Roslovic matkasivat Columbukseen. Viime kausi ei kuitenkaan ollut helppo Dubois'lle, joten häneltä odotetaan enemmän.

Laitahyökkääjien osalta päävastuun kantavat tutusti Nikolaj Ehlers, Kyle Connor ja kapteeni Blake Wheeler. Varsinkin Ehlers ja Connor osoittivat arvonsa Jetsille viime kaudella, eikä kiukuttelevaa Lainetta jääty Winnipegissä kaipaamaan tähtilaitureiden yllettyä komeisiin maalilukemiin. Viime kauden yllättävän läpimurtopelaajan Andrew Coppin toivotaan säilyttävän hyvän itseluottamuksensa.

Jets menetti hyökkääjistään Seattle Krakenille Mason Appletonin, jonka kehityskäyrä oli Coppin tavoin mukavassa nousussa. Appletonin lähtö saattaa avata Kristian Vesalaiselle paremmat mahdollisuudet Jetsin hyökkäykseesä. Vesalaisen lisäksi nuorista pelaajista kokoonpanoa voi kolkutella 19-vuotias kärkivaraus Cole Perfetti, joka teki AHL:ssä viime kaudella mainiot 26 tehopistettä 32 ottelussa.

Jo yhdeksännen kautensa Jetsissä aloittava päävalmentaja Paul Maurice on iskostanut vuosien varrella joukkueeseen vahvan pelillisen identiteetin, mikä varmasti selittää viime vuosien tasaisen suorittamisen runkosarjassa. Kysymysmerkkejä on silti yhä ilmassa, sillä Jets ei esimerkiksi voi olla niin rajusti Hellebuyckin harteilla kuin parina viime kautena. Pudotuspeleihin Jets selviytynee jälleen, mutta suureen menestykseen pelkkä dieselmäinen puksutus ei riitä.

Jets pelaa Keskisen divisioonan sijoista 4–5.

Info

Viime kausi: 3. Pohjoisessa divisioonassa, tappio pudotuspelien 2. kierroksella

SC-voitot: -
GM: Kevin Cheveldayoff
Päävalmentaja: Paul Maurice
Kapteeni: Blake Wheeler

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 keskushyökkääjä Chaz Lucius, Yhdysvallat, University of Minnesota (NCAA)
2020 keskushyökkääjä Cole Perfetti, Kanada, Winnipeg Jets
2019 puolustaja Ville Heinola, Suomi, Winnipeg Jets
2018 keskushyökkääjä David Gustafsson, Ruotsi, Manitoba Moose (AHL)
2017 laitahyökkääjä Kristian Vesalainen, Suomi, Winnipeg Jets

Pelaajaliikenne
+ Brenden Dillon
+ Riley Nash
+ Nate Schmidt
- Mason Appleton
- Jordie Benn
- Laurent Brossoit
- Derek Forbort
- Trevor Lewis
- Sami Niku
- Mathieu Perreault
- Tucker Poolman
- Nate Thompson

19
Atlantin divisioona
kausiennakkoAtlantin divisioonan suosikit: Lightningin tähtäimessä ällistyttävä triplamestaruus, Torontossa paineet kiehuvat kattilasta yli

Kovatasoisen Atlantin divisioonan voitto on pedattu hallitsevalle mestarille Tampa Bay Lightningille. Torontossa puolestaan paineet alkavat olla jättimäiset Maple Leafsin viimeisimmän pettymyksen jäljiltä.

20
BostonBruins

Boston Bruins – tolppien välissä isoja kysymyksiä

Boston Bruins on keikkunut pitkään NHL:n terävimmän kärjen tuntumassa, mutta kymmenen vuoden takaista Stanley Cupin voittoa seura ei ole onnistunut uusimaan yrityksistä huolimatta, ja mestaruusikkuna on vähitellen sulkeutumassa ydinpelaajien ikääntyessä. Bruce Cassidy aloittaa viidennen kokonaisen kautensa joukkueen päävalmentajana.

Bruinsin maalivahtitilanne on elänyt sitten viime kauden, kun Jaroslav Halák lähti vapaana agenttina Vancouver Canucksiin. Pitkäaikainen tähtivahti Tuukka Rask on toipilaana ainakin syksyn ajan, eikä suomalaisella ole vielä edes sopimusta tälle kaudelle. Rask on kuitenkin sanonut olevansa valmis palaamaan Bruinsiin lähes hinnalla millä hyvänsä.

Ennen Raskin mahdollista paluuta Bruinsin maalia vartioivat Jeremy Swayman ja Linus Ullmark. Ensiksi mainittu säväytti viime kauden lopulla ja 22-vuotiaasta omasta varauksesta voi olla iloa vielä pitkäksi aikaa. Hänen uransa taalajäillä on kuitenkin vielä lyhyt, joten Bruins kaipaa häneltä lisänäyttöjä. Kriisiseura Buffalo Sabresista hankittu Ullmark pystyy kantamaan vastuuta päästessään paremmin puolustavan joukkueen veräjälle.

Puolustuksen keulahahmona jatkaa Charlie McAvoy, joka pystyy urakoimaan isoja minuutteja monipuolisessa roolissa. Edelleen nuoren puolustajan on mahdollista ottaa yhä askelia kohti NHL:n terävintä pakkikärkeä. Erikoistilanteissa McAvoyn tavoin minuutteja tulee saamaan Matt Grzelcyk, joka on kasvattanut rooliaan Bruinsin takalinjoilla etenkin seuralegenda Zdeno Cháran lähdön jälkeen. Myös Mike Reilly tuo vahvana yleispelaajana vaihtoehtoja puolustukseen.

Järkälemäinen Brandon Carlo teki kesällä pitkän jatkosopimuksen ja hänen tehtävänään on pitää vastustajat poissa maalivahtien sylistä. Uutena miehenä Bruins-pakistoon saapuu niin ikään järkälemäinen Derek Forbort, joka Connor Cliftonin ja John Mooren kanssa täydentää joukkueen puolustuksen.

Hyökkäystä johtaa tuttu kolmikko – Brad Marchandin, Patrice Bergeronin ja David Pastrňákin vitja on edelleen ehkäpä koko NHL:n paras. Eniten Bruinsia kirpaisee monivuotisen kakkossentterin David Krejčín lähtö takaisin Eurooppaan. Tšekkiläinen olisi viime kausien otteiden perusteella ollut mitat täyttävä palanen joukkueessa tälläkin kaudella. Uutena miehenä Bruinsiin tullut Erik Haula voi olla valmis ottamaan ison roolin joukkueessa, mutta luontaisesti Charlie Coylen paikka olisi nousta Krejčín saappaisiin.

Viime kaudelta tutut Taylor Hall, Craig Smith ja Jake DeBrusk täydentävät Bruinsin kärkiketjut. Runkohyökkääjistä Krejčín lisäksi Sean Kuraly, Nick Ritchie ja Ondřej Kaše vaihtoivat maisemaa, mutta tilalle on tullut laatupelaajia, kuten kokenut Nick Foligno, edellä mainittu Haula ja Tomáš Nosek. Lähtijöiden korvaamisen pitäisi näillä miehillä onnistua.

Tiivis joukkuepeli ja sarjan kärkikaartiin lukeutuvat yksilöt ovat jälleen Bruinsin avaimet kohti menestystä. Suurimmat kysymysmerkit littyvät maalivahtitilanteeseen ja siihen, kenestä tulee uusi kantava kakkossentteri. On kuitenkin selvää, ettei Bruinsia sovi laskea tälläkään kaudella ulos potentiaalisista kärkijoukkueista, mutta pudotuspelipaikan saavuttamiseksi on kuitenkin tehtävä täysi päivätyö.

Bruins pelaa Atlantin divisioonan sijoista 3–4.

Info

Viime kausi: 3. Idän divisioonassa, tappio pudotuspelien 2. kierroksella

SC-voitot: 1929,1939,1941,1970,1972,2011
GM: Don Sweeney
Päävalmentaja: Bruce Cassidy
Kapteeni: Patrice Bergeron

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 laitahyökkääjä Fabian Lysell, Ruotsi, Vancouver Giants (WHL)
2020 puolustaja Mason Lohrei, Yhdysvallat, Ohio State University (NCAA)
2019 keskushyökkääjä John Beecher, Yhdysvallat, University of Michigan (NCAA)
2018 puolustaja Axel Andersson, Ruotsi, San Diego Gulls (AHL)
2017 puolustaja Urho Vaakanainen, Suomi, Providence Bruins (AHL)

Pelaajaliikenne
+ Nick Foligno
+ Derek Forbort
+ Erik Haula
+ Tomáš Nosek
+ Linus Ullmark
- Jaroslav Halák
- Steven Kampfer
- Ondřej Kaše
- David Krejčí
- Sean Kuraly
- Jérémy Lauzon
- Kevan Miller
- Tuukka Rask
- Nick Ritchie
- Jarred Tinordi

21
BuffaloSabres

Buffalo Sabres – katastrofin synonyymi

Sabresin vuosi 2021 on tyhjentävästi määriteltävissä sanalla fiasko. Joukkue jäi viime kaudella divisioonansa jumboksi ja keräsi tynkärunkosarjasta huolimatta maalieroonsa pakkasta peräti 61 osuman verran.

Voi kuitenkin olla, että olemme nähneet seuran uudesta kärsimysnäytelmästä vasta esinäytöksen, sillä Sabres lähtee uuteen kauteen edellistäkin heikompana ja ilman tärkeintä yksittäistä palastaan Jack Eichelia.

Tapaus Eichel on ollut Sabresia sivuavien keskustelujen ykköspuheenaihe ja seuran alennustilan huipentuma, eikä vielä ole tiedossa, milloin lääkärintarkastuksensa reputtanut tähtipelaaja on taas pelikuntoinen. Viimeisenä hutunkeittona Sabres vielä riisti häneltä kapteeniuden.

Eichelin lisäksi riveistä uupuvat tyytymättömyytensä seuran toimintaan osoittaneet ja muualle kaupatut Sam Reinhart ja Rasmus Ristolainen. Vaihdossa joukkueeseen saapuivat peruspuolustaja Robert Hägg sekä lukuisia varausvuoroja mutta ennen kaikkea ikäkausimaajoukkueissa vahvoin ottein esiintynyt kanadalaismaalivahti Devon Levi.

Kesällä saapui myös Will Butcher, jonka ura on tarponut paikallaan mutta jolla on nähdysti eväät yli 40 pisteen kauteen. Sabres-puolustuksen ongelmat henkilöityvät ykkösnimi Rasmus Dahliniin: parempaan olisi rahkeita, mutta kun ei. Yhdeksi seuran johtotähdeksi kaavailtu Dahlin ei ole onnistunut siirtämään Euroopassa nähtyä dominointia taalajäille, lisäksi aikanaan tehokas kiekollinen puolustaja Colin Miller on kadonnut kuvasta. Mark Pysyk ja Henri Jokiharju sentään puurtavat totutuissa rooleissaan.

Hyökkäyskin on lähes olematon, sillä ainoa täsmäase Eichelin ollessa sivussa lienee tarkka-ampuja Victor Olofsson. Potentiaalia toki hyökkäyksestä löytyy, ja Kanadan U20-joukkueen kapteenina ihastuttaneesta Dylan Cozensista voi odottaa kauden valopilkkua. Muutaman vuoden takaisella huippulupauksella Casey Mittelstadtilla on käsissään viimeinen mahdollisuus osoittaa kykenevänsä johtavaan rooliin. 

Arttu Ruotsalaisella ja Rasmus Asplundilla on niin ikään saumat nousta urallaan seuraavalle tasolle, ja silmällä pidettäviä nousevia nimiä ovat myös Anders Bjork ja Tage Thompson. Konkarit taasen ovat lähinnä syvyyspelaajia, ja Jeff Skinnerin kohdalla odotetaan enää vain sitä, milloin kallis sopimus ostetaan ulos.

Maalivahtiosaston jättäneet Carter Hutton ja Linus Ullmark korvattiin yksivuotisin minimisopimuksin värvätyillä Craig Andersonilla ja Aaron Dellillä. Dell passitettiin AHL:ään, joten Andersonin aisaparina toimii viime kaudella joukkueessa 13 NHL-ottelua pelannut Dustin Tokarski. Kaksikko on yksi liigan heikoimmista maalivahtitandemeista, ja on melkoisen kuvaavaa, että ykkösvahtina aloittaa jo 40-vuotias Anderson, joka pelasi viime kaudella vain kuudessa ottelussa. Onkin todennäköistä, että Sabres ajaa hiljalleen sisään viime kaudella NHL:ssä debytoinutta Ukko-Pekka Luukkosta.

Kesken viime kauden päävalmentajaksi nostetulla Don Granatolla on käsissään täysin keskeneräinen joukkue – tai savuava raunio. Sabresissa aloitellaan taas uutta uudelleenrakennusta ja pudotuspelitön putki venyy käytännössä varmasti jo 11 vuoden pituiseksi. Täten sille ei pysty lupaamaan tälle kaudelle vähäisintäkään menestystä. Kyyti on jääkylmää alusta asti.

Sabres jää suurella todennäköisyydellä Atlantin divisioonan viimeiseksi.

Info

Viime kausi: 8. Idän divisioonassa, karsiutui pudotuspeleistä

SC-voitot: -
GM: Kevyn Adams
Päävalmentaja: Don Granato
Kapteeni: -

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 puolustaja Owen Power, Kanada, University of Michigan (NCAA)
2020 laitahyökkääjä Jack Quinn, Kanada, Rochester Americans (AHL)
2019 keskushyökkääjä Dylan Cozens, Kanada, Buffalo Sabres
2018 puolustaja Rasmus Dahlin, Ruotsi, Buffalo Sabres
2017 keskushyökkääjä Casey Mittelstadt, Yhdysvallat, Buffalo Sabres

Pelaajaliikenne
+ Craig Anderson
+ Will Butcher
+ Aaron Dell
+ John Hayden
+ Vinnie Hinostroza
+ Robert Hägg
+ Mark Pysyk
- Will Borgen
- Carter Hutton
- Matt Irwin
- Jake McCabe
- Sam Reinhart
- Tobias Rieder
- Rasmus Ristolainen
- Riley Sheahan
- Linus Ullmark

22
DetroitRed Wings

Detroit Red Wings – Yzerplan jatkaa edistymistään

Detroitissa alkaa seuralegenda Steve Yzermanin kolmas kausi GM:nä, ja Yzerplaniksi kutsuttu ikonisen seuran kunnianpalautus on edistynyt lupaavin askelin. Viime kaudella Red Wings palautti itsensä uskottavaksi NHL-joukkueeksi, mutta siitä huolimatta pudotuspelipaikka jäi vielä kauas ulottumattomiin.

Seuran viime vuosien räpellyksestä huolimatta päävalmentaja Jeff Blashill aloittaa jo seitsemännen perättäisen kautensa punasiipien peräsimessä. Red Wingsissä on selvästi kova luotto Blashilliin, sillä yhdysvaltalaisvalmentaja sai keväällä jatkosopimuksen.

Pelaajiston puolella huomattavimmat muutokset liittyvät pitkäaikaisten Red Wings -konkarien poistumiseen joukkueesta. Valtteri FilppulaDarren HelmLuke Glendening ja Frans Nielsen saivat jatkaa matkaansa, mikä omalla tavallaan symboloi seurassa tapahtuvaa nuorentumista ja parempien aikojen koittamista. 

Red Wingsin kesän tärkein hankinta oli maalivahti Alex Nedeljkovic, joka hieman yllättäen jätti hienon tulokaskauden jälkeen Carolina Hurricanesin. 25-vuotiaasta Nedeljkovicista odotetaan Red Wingsin kauan kaipaamaa pitkäaikaista ykkösvahtia. Nedeljkovicin aisaparina toimii saksalaiskonkari Thomas Greiss, joka on yhä hyvän tason kakkosvahti.

Puolustuksessa katseet kiinnittyvät tällä kaudella saksalaiseen huippulupaukseen Moritz Seideriin. Odotuksia 20-vuotiaan Seiderin kohdalla nostattavat huikea viime kausi SHL:ssä sekä erinomainen MM-turnaus. Nyt häneltä odotetaan vahvaa läpimurtoa NHL:ssä, mitä ei voi pitää viime kausien kehitys huomioiden ihmeenä.

Moritz Seiderista odotetaan Red Wings -puolustuksen pitkäaikaista johtajaa.
Kuva © Getty Images

Yzerman vahvisti kesällä puolustusta New York Islandersista hankitulla Nick Leddyllä, joka todennäköisesti saa ison vastuun. Alakerran ykkösnimi on kuitenkin tšekkiläinen Filip Hronek, joka on erityisesti ylivoimapelissä tärkeä tukipilari. Jämäkkyyttä omaan päähän tuo konkari Marc Staal, joka solmi jatkosopimuksen seuran kanssa.

Red Wingsin hyökkäys on kokenut paljon muutoksia, ja se lähtee kauteen nuorten pelaajien johtamana. Kapteeni Dylan Larkinilta odotetaan selvää parannusta, kun taas keväällä hankittu Jakub Vrána osoittautui erinomaiseksi vahvistukseksi. Vrána tosin menettää ainakin runkosarjan ensimmäisen puolikkaan olkapääleikkauksesta toipuessaan, mikä on ankara takaisku. Tyler Bertuzzi on puolestaan toipunut pelikuntoon, mutta harmia tuottaa hyökkääjän kieltäytyminen koronarokotteesta.

Monilta nuorilta hyökkääjiltä voi odottaa vahvaa kehitystä. Tšekkilaituri Filip Zadina on jo väläytellyt osaamistaan aiemmilla kausilla, kun taas Michael Rasmussenin pitäisi todistaa olevansa luottamuksen arvoinen. Vuoden takainen kärkivaraus Lucas Raymond saanee peliaikaa NHL:ssä, vaikka Red Wingsin perinteitä kunnioittaen hänkin joutunee marinoitumaan AHL:ssä.

Parantuneiden peliesitysten ja nuorten pelaajien kehityksen myötä Red Wingsiltä voi odottaa kohtuullista kautta ja pohjalta nousun jatkumista. Kovatasoisessa divisioonassa pudotuspelipaikka on kuitenkin vielä vaikeasti saavutettavissa.

Red Wings pelaa Atlantin divisioonassa sijoista 6–7.

Info

Viime kausi: 7. Keskisessä divisioonassa, karsiutui pudotuspeleistä

SC-voitot: 1936, 1937, 1943, 1950, 1952, 1954, 1955, 1997, 1998, 2002, 2008
GM: Steve Yzerman
Päävalmentaja: Jeff Blashill
Kapteeni: Dylan Larkin

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 puolustaja Simon Edvinsson, Ruotsi, Frölunda (SHL)
2020 laitahyökkääjä Lucas Raymond, Ruotsi, Detroit Red Wings
2019 puolustaja Moritz Seider, Saksa, Detroit Red Wings
2018 laitahyökkääjä Filip Zadina, Tšekki, Detroit Red Wings
2017 keskushyökkääjä Michael Rasmussen, Kanada, Detroit Red Wings

Pelaajaliikenne
+ Nick Leddy
+ Alex Nedeljkovic
+ Jordan Oesterle
+ Lucas Raymond
+ Carter Rowney
+ Moritz Seider
+ Mitchell Stephens
+ Pius Suter
- Jonathan Bernier
- Alex Biega
- Mathias Bromé
- Dennis Cholowski
- Christian Djoos
- Valtteri Filppula
- Luke Glendening
- Darren Helm
- Frans Nielsen
- Richard Pánik
- Bobby Ryan
- Jevgeni Svetšnikov

23
FloridaPanthers

Florida Panthers – vain pudotuspelisarjan voitto kelpaa

Florida Panthers on voittanut pudotuspelisarjan viimeksi vuonna 1996, kun joukkue marssi Stanley Cup -finaaleihin saakka. Nyt ennusmerkit kuitenkin viittaavat siihen, että mikään muu kuin pudotuspeleihin pääsy ja pitkän kuivan kauden päättäminen ei riitä.

Jos mestarivalmentaja Joel Quennevillen ensimmäinen kausi Panthersin peräsimessä oli mitäänsanomaton, oli seuraava jo vähintäänkin lupauksia herättävä, mikä noteerattiin nimeämisellä Jack Adams -finalistiksi. Panthers venyi poikkeusjärjestelyin muodostetun Keskisen divisioonan kakkoseksi, mutta kausi kuitenkin katkesi Lightningin käsittelyssä pudotuspelien ensimmäisellä kierroksella.

Tappiosta huolimatta Panthersin peliesitykset paranivat kauden vanhetessa, ja nousujohtoinen pelillinen trendi sai jatkokseen vahvan siirtokesän. Joukkue teki oivallisia täsmävahvistuksia riveihinsä, kun taas ruodusta poistuneiden kohdalla puhutaan lähinnä löysien poistamisesta. Kesän aikana eroon päästiin ylihintaisista Anton Strålmanista ja Keith Yandlesta, mitä vastoin tulopuolta edustavat Joe Thornton ja Sam Reinhart.

Lähes 1 700 runkosarjaottelun legenda Thornton on yhä suojatussa roolissa käyttökelpoinen soturi ja ennen kaikkea mentori nuorelle kaartille. Reinhartin paikka puolestaan on ykköskentässä sarjan parhaaksi puolustavaksi hyökkääjäksi valitun Barkovin ja viime kauden sensaatiopelaaja Carter Verhaeghen kanssa. Sitä, minkälaisiin tuloksiin ensimmäistä kertaa urallaan aidosti menestyksestä pelaava Reinhart Barkovin rinnalla yltää, kannattaa seurata tiukasti.

Tulosketjuja täydentävät Jonathan Huberdeau, kevään nappihankinta Sam Bennett sekä nuori Owen Tippett. Viime kauden menestyksen kannalta ratkaisevaa oli kuitenkin haalariosaston kunnostautuminen tehotuotannossa, ja muun muassa Patric Hörnqvistin, Anthony Duclairin ja Frank Vatranon odotetaan tukevan kärkiketjuja tälläkin kaudella.

Pelihaluja lisää äärimmäisen tiukka hyökkäyksen kilpailutilanne, jossa edes joukkueen kärkilupauksiin kuuluvan Anton Lundellin peliaika ylhäällä ei ole selviö ja lupauslaarissa riittää syvyyttä. Lundell aloittanee kautensa isoilla minuuteilla ja vastuulla AHL:ssä ja pyrkii kiilautumaan ainakin kolmosketjuun NHL-tilaisuuden koittaessa.

Muutoksia kokenut puolustus ei välttämättä ole nimekäs, mutta osoitti viime kaudella sisunsa pärjättyään pitkän tovin ilman loukkaantunutta Aaron Ekbladia. Vapautuneesta vastuusta nautiskeli erityisesti MacKenzie Weegar, joka on kehittyessään täyttämässä myös Yandlen jättämän aukon. Ekbladin ja Weegarin takana näyttöhaluja uhkuvat muun muassa Markus Nutivaara ja Gustav Forsling.

Kesän kirpaisevin menetys osui maalivahtiosastolle, kun sen varmin suoriutuja Chris Driedger kaapattiin Seattle Krakeniin. Jäljelle jäi täten huippulupaava Spencer Knight sekä alisuorittava Sergei Bobrovski. Venäläisen otteet eivät enää Vezina-tasolle palaa, mutta Knightilla on rahkeita jopa franchise-tason uraan, jota kohti hänen on pakko ottaa loikkauksia nopeutetulla aikataululla taustatuen puutteen vuoksi.

Viime kauden yllättäjäjoukkue on kova luu myös tällä kaudella, mutta sen on menestyäkseen osoitettava, ettei viimekautinen neljän sylinterin teholätkä ollut vain suonenveto eikä maalivahtien epäonnistumiseen ole varaa.

Panthers pelaa Atlantin divisioonan sijoista 1–3.

Info

Viime kausi: 2. Keskisessä divisioonassa, tappio pudotuspelien 1. kierroksella

SC-voitot: -
GM: Bill Zito
Päävalmentaja: Joel Quenneville
Kapteeni: Aleksander Barkov

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 keskushyökkääjä Mackie Samoskevich, Yhdysvallat, University of Michigan (NCAA)
2020 keskushyökkääjä Anton Lundell, Suomi, Florida Panthers
2019 maalivahti Spencer Knight, Yhdysvallat, Florida Panthers
2018 laitahyökkääjä Grigori Denisenko, Venäjä, Charlotte Checkers (AHL)
2017 laitahyökkääjä Owen Tippett, Kanada, Florida Panthers

Pelaajaliikenne
+ Olli Juolevi
+ Anton Lundell
+ Maksim Mamin
+ Sam Reinhart
+ Joe Thornton
- Chris Driedger
- Nikita Gusev
- Juho Lammikko
- Anton Strålman
- Lucas Wallmark
- Alexander Wennberg
- Keith Yandle

24
MontrealCanadiens

Montréal Canadiens – paluu maan pinnalle

Canadiensin viime kausi oli kaksijakoinen. Alku oli mainio, mutta esitys runkosarjassa jäi lopulta melko vaisuksi. Joukkue selvisi kuitenkin niukasti pudotuspeleihin, jossa haastajan roolissa pelannut ryhmä eteni sensaatiomaisesti finaaleihin asti, mutta Tampa Bay Lightning oli lopulta selvästi vahvempi.

Uuteen kauteen Canadiens lähtee kuitenkin melko samoista lähtökohdista kuin edelliseen. Menestyksekkäille pudotuspeleille ei voi antaa liikaa painoarvoa, sillä Canadiens joutuu todistamaan tasonsa uudelleen. Lisäksi viime kauden heikosta Pohjoisen divisioonasta saatu etu on nyt mennyttä.

Kesällä ovi kävi molempiin suuntiin. Merkittävimmät muutokset tapahtuivat keskikaistalla. Vastuullisessa puolustavassa roolissa loistanut Phillip Danault lähti vapaana agenttina Los Angeles Kingsiin, ja Jesperi Kotkaniemi sai puolestaan hurjan sopimustarjouksen Carolina Hurricanesilta, johon Canadiens ei vastannut.

GM Marc Bergevin reagoi nopeasti ja hankki Christian Dvorakin Arizona Coyotesista. Vaikka Dvorak on laadukas hankinta ja nuorelta Nick Suzukilta voidaan odottaa suuria, pelipaikan leveys ja suorituskyky on arvoitus.

Laidoilla merkittävimmät lähtijät olivat Tomáš Tatar ja Corey Perry, ja poistuneita tehoja tuotiin paikkaamaan maaliahne Mike Hoffman. Paluun kokoonpanoon tekee viime kauden lopun henkilökohtaisten syiden takia poissa ollut Jonathan Drouin. Näyttävästi NHL-kokoonpanoon murtautuneeseen Cole Caufieldiin kohdistuu isoja odotuksia hyökkäyksen uutena tähtenä. Suomalaiset Joel Armia ja Artturi Lehkonen jatkavat tutuissa rooleissaan alempien ketjujen työmyyrinä.

Vaikka Canadiensin pelaajia ei todennäköisesti nähdä pistepörssissä kärkipaikoilla, maaleja odotetaan laajalta joukolta. Josh Anderson ja Tyler Toffoli pelasivat tehokkaasti viime kaudella, ja samaa odotetaan nytkin. Brendan Gallagherin rooli johtavana pelaajana korostuu, kun kapteeni Shea Weber on sivussa lähtökohtaisesti koko kauden.

Weberin poissaolo muuttaa puolustuksen marssijärjestystä. Viime kausina profiiliaan merkittävästi nostanut Jeff Petry on nyt alakerran selvä johtaja. Finaalivastustaja Lightningista saapuneella David Savardilla on myös tilaisuus ottaa vastuullinen rooli.

Joukkueen puolustus on iso ja ilkeä, mistä pitävät huolen Savardin ohella Joel Edmundson ja Ben Chiarot. Weberin jättämän kiekollisen aukon paikkaajaksi toivotaan nuorta Aleksandr Romanovia, joka väläytteli osaamistaan debyyttikaudellaan.

Maalivahtiosasto on Canadiensin suurin vahvuus ja lähtökohtaisesti se on yksi NHL:n parhaista. Viime kausina runkosarjassa tasoaan hakenut Carey Price oli pudotuspeleissä yllättävän menestyksen kulmakivi. Jake Allen on laadukas tuuraaja, mikä on tärkeää varsinkin kun ikääntyvä Price tarvitsee entistä enemmän lepoa huipputason säilyttämiseksi.

Kesken viime kauden Claude Julienin korvannut Dominique Ducharme sai oikeutetusti palkinnoksi vakituisen päävalmentajapestin seuraavaksi kolmeksi kaudeksi. Asetelma ei ole aivan suotuisa, sillä paineet ovat Montréalin tapaan kovat ja Ducharmen pitäisi todistaa kykynsä nyt myös pitkässä runkosarjassa. Materiaalinsa puolesta Canadiensin pitäisi tavoitella pudotuspelipaikkaa.

Canadiens pelaa Atlantin divisioonassa sijoista 4–5.

Info

Viime kausi: 4. Pohjoisessa divisioonassa, tappio Stanley Cup -finaaleissa

SC-voitot: 1916, 1924, 1930, 1931, 1944, 1946, 1953, 1956, 1957, 1958, 1959, 1960, 1965, 1966, 1968, 1969, 1971, 1973, 1976, 1977, 1978, 1979, 1986, 1993
GM: Marc Bergevin
Päävalmentaja: Dominique Ducharme
Kapteeni: Shea Weber

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 puolustaja Logan Mailloux, Kanada, London Knights (OHL)
2020 puolustaja Kaiden Guhle, Kanada, Prince Albert Raiders (WHL)
2019 laitahyökkääjä Cole Caufield, Yhdysvallat, Montreal Canadiens
2018 keskushyökkääjä Jesperi Kotkaniemi, Suomi, Carolina Hurricanes
2017 keskushyökkääjä Ryan Poehling, Yhdysvallat, Montreal Canadiens

Pelaajaliikenne
+ Adam Brooks
+ Christian Dvorak
+ Mike Hoffman
+ Sami Niku
+ Cédric Paquette
+ Mathieu Perreault
+ David Savard
+ Chris Wideman
- Phillip Danault
- Michael Frolík
- Erik Gustafsson
- Jesperi Kotkaniemi
- Jon Merrill
- Corey Perry
- Eric Staal
- Tomáš Tatar
- Shea Weber (loukkaantunut)

25
OttawaSenators

Ottawa Senators – nuorison esiinmarssi nostattaa toiveita

Ottawa Senatorsilla ja omistaja Eugene Melnykillä on lupausten lunastamisen aika. Kun joukkue jokunen vuosi sitten revittiin maan tasalle ja kaikki myytäväksi kelpaava kaupattiin, Melnyk lupasi, että kaudesta 2021–2022 alkaen seuraavat viisi vuotta tuovat vertaansa vailla olevaa menestystä.

Tällä hetkellä eniten kengässä hiertää Brady Tkachukin tilanne. Rajoitettu vapaa agentti ei osallistunut harjoitusleirille, sillä jatkosopimusta ei ole syntynyt. Nuorukainen on kannattajien suosikki ja periksiantamattomalla tyylillään valmennuksen mieleen, mutta hänelläkin on vielä paljon kehitettävää pelissään. Silti hän on Senatorsin tärkein hyökkääjä ja potentiaalinen kapteeni.

Kanadan pääkaupungissa on viime vuosina vallinnut sekasorto, mutta Tkachukin tilannetta lukuun ottamatta suunta näyttää kääntyneen parempaan. Suurimmat sekoilut vaikuttavat toistaiseksi jääneen historiaan ja laadukas nuoriso-osasto nostattaa toiveita kirkkaasta tulevaisuudesta. Kärkiketjuihin Senatorsilla on laittaa nuoria lupauksia kuten Tim StützleAlex Formenton ja Josh Norris. Kokeneempaa kaartia edustavat Chris TierneyNick Paul ja Connor Brown.

Puolustuksessa kenties suurin yllätys on Erik Brännström, joka ei näytä mahtuvan kokoonpanoon. Viime kaudella 30 otteluun tehot 2+11 nakutelleen ruotsalaisen potentiaali ei ole kadonnut, mutta sitä ei ole saatu lunastettua käyttöön toivotulla tavalla. Harjoituspelien perusteella Thomas Chabot'n vierellä paikan ykkösparista ottaa Artjom Zub.

Erik Karlssonin lähdöstä saakka puolustuksen johtajaksi soviteltu Chabot on kärsinyt viime kausina hieman pakkiparistaan, joten Zubin kanssa kehityskäyrän pitää kääntyä takaisin ylöspäin. Aivan edellisen kauden tapaan kehäraakkeja pakistoon ei tuotu, mutta vapailta markkinoilta naarattiin Michael Del Zotto ja hyökkääjä Jevgeni Dadonovista saapui vastineena Nick Holden.

Hyökkääjä Drake Batherson kirjoitti nimensä kuuden vuoden sopimukseen ja häneen kohdistuvat isot odotukset lupaavan kauden jäljiltä. Muita pidempiä kiinnityksiä ovat hyökkääjä Colin White, puolustaja Nikita Zaitsev ja maalivahti Matt Murray, jotka kaikki vaikuttavat peliesityksiinsä ja palkkaansa nähden riippakiviltä.

Maalivahtiosasto on täysi kysymysmerkki, mikä jarruttaa Senatorsin lupaavaa nousua. Epävarman Murrayn takana vuoroaan odottavat ruotsalaiset Anton Forsberg ja hyviä otteita vähissä peleissään osoittanut nuori Filip Gustavsson

Valmennusvastuussa jatkaa kolmannelle kaudelleen D.J. Smith, jonka alaisuudessa Senators on esiintynyt ailahtelevasti ja usein melko heikosti. Osansa tässä on ollut pelaajamateriaalilla, ja etenkin viime kaudella otteet paranivat loppua kohti, kun alisuorittaneiden konkarien tilalle otettiin nuoria todistamaan kykyjään.

Oli Tkachuk mukana kauden alkaessa tai ei, ihmeisiin Senators ei kykene. Jotta pudotuspeleistä voisi puhua tosissaan, joukkue tarvitsisi aitoja vahvistuksia. Nuorisolta löytyy lahjakkuutta, mutta kaikkien onnistuminen ja nouseminen huipputasolleen yhtä aikaa ei ole realismia. 

Senators pelaa Atlantin divisioonassa sijoista 6–7.

Info

Viime kausi: 6. Pohjoisessa divisioonassa, karsiutui pudotuspeleistä

SC-voitot: -
GM: Pierre Dorion
Päävalmentaja: D.J. Smith
Kapteeni: -

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 laitahyökkääjä Tyler Boucher, Yhdysvallat, Boston University (NCAA)
2020 keskushyökkääjä Tim Stützle, Saksa, Ottawa Senators
2019 puolustaja Lassi Thomson, Suomi, Belleville Senators (AHL)
2018 laitahyökkääjä Brady Tkachuk, Yhdysvallat, Ottawa Senators
2017 keskushyökkääjä Shane Bowers, Kanada, Colorado Eagles (AHL)

Pelaajaliikenne
+ Michael Del Zotto
+ Tyler Ennis
+ Nick Holden
+ Zach Sanford
- Michael Amadio
- Artjom Anisimov
- Jevgeni Dadonov
- Ryan Dzingel
- Marcus Högberg
- Derek Stepan

26
Tampa BayLightning

Tampa Bay Lightning – haussa kolmas perättäinen mestaruus

Tampa Bay Lightning aloittaa toisen peräkkäisen kautensa hallitsevana mestarina. Pitkän työn ja karvaiden pettymysten jälkeen seura on NHL:n huipulla, ja organisaatio ei näytä hiipumisen tai tyytyväisyyden merkkejä. Tampan kaupunki on viime aikoina ollut muutenkin menestyksen pauloissa, kun NFL-seura Buccaneers voitti viime talvena Super Bowlin ja MLB-joukkue Rays pelasi itsensä World Seriesiin.

Päävalmentaja Jon Cooper aloittaa jo kymmenennen kautensa Lightningin penkin takana. Cooperin pesti oli jopa pohdinnan alla muutama vuosi sitten joukkueen pärjätessä runkosarjassa, mutta mestaruuden karttaessa. Kärsivällisyys palkittiin ja nyt hän on kahden Stanley Cup -sormuksen valmentaja.

Paperilla Lightning kärsi ison menetyksen, kun ehkäpä NHL:n paras kolmosketju poistui joukkueesta. Barclay Goodrow olisi tarvinnut ison palkankorotuksen ja hänet kaupattiin New York Rangersiin. Seattle Kraken nappasi Yanni Gourden laajennusvaraustilaisuudessa ja Blake Coleman teki vapaana agenttina sopimuksen Calgary Flamesiin.

Tyler Johnson kaupattiin Blackhawksiin vaihdossa uransa päättäneeseen Brent Seabrookiin, mutta tämä kauppa oli kuitenkin puhdasta palkkakattokikkailua. Luke Schenn lähti eteenpäin vapaana agenttina ja kakkosvahti Curtis McElhinney lopetti uransa. GM Julien BriseBois kuitenkin paikkasi lähtijöitä palkkakaton sallimissa rajoissa. Kokemuksen ja karheuden poistumista paikattiin vapailta markkinoilta hankituilla Corey Perryllä ja Pierre-Édouard Bellemarella.

Maalivahtiosaston ykköshevonen on itseoikeutetusti Andrei Vasilevski, joka on lähes kiistatta NHL:n paras torjuja. Vaikka Vasilevski haluaa pelata paljon, tarvitsee hän myös lepoa. Brian Elliott kirjoitti nimensä vuoden sopimukseen tuuratakseen Vasilevskia lepohetkinä. Lightningin ehdottomasti isoin riski menestyksen kannalta olisi Vasilevskin loukkaantuminen.

Lightningin puolustus jatkaa lähes muuttumattomana ja raudanlujana. Victor Hedman, Ryan McDonagh, Mihail Sergatšov sekä Erik Černák muodostavat ilman muuta yhden NHL:n parhaista pakistoista. Zach Bogosian palaa salamapaitaan yhden kauden Maple Leafs -visiitin jälkeen ja kun Jan Ruttan sopimus jatkuu, on puolustus kunnossa.

Hyökkäys on edelleen pelottavan kova, vaikka liuta runkopelaajia poistuikin. Sairastuvalta usein vauhtia hakeva Steven Stamkos iskee yhä helposti 20 ylivoimamaalia, Nikita Kutšerov on aina vaarallinen pelipäälle sattuessaan ja sarjan parhaimpien keskushyökkääjien joukkoon noussut Brayden Point takaa vahvan rungon hyökkäykseen vielä moneksi vuodeksi.

Myös nuorille pelaajille jää mahdollisuuksia näyttää kykyjään NHL:n puolella. Puolustuksessa Cal Foote kärkkyy pelipaikkaa ja hakee edelleen kokemusta NHL-peleistä. Hyökkäyksessä Alex Barré-Boulet, Mathieu Joseph ja ennen kaikkea Ross Colton saavat nyt hyvät mahdollisuudet vakiinnuttaa pelipaikkansa vuosiksi eteenpäin.

Lightningin mestaruusikkuna on edelleen reilusti auki, ja ainoa tavoite on kolmas perättäinen Stanley Cup. Mitään yksittäistä syytä ei ole näkyvissä, miksi tämä ei voisi tapahtua. Joukkue on sen verran uudistunut, että tuoreet pelaajat tuovat voitonnälkää ja ydinrungon taso on hurja.

Lightning pelaa Atlantin divisioonan sijoista 1–2.

Info

Viime kausi: 3. Keskisessä divisioonassa, voitti Stanley Cupin

SC-voitot: 2004, 2020, 2021
GM: Julien BriseBois
Päävalmentaja: Jon Cooper
Kapteeni: Steven Stamkos

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 puolustaja Roman Schmidt, Yhdysvallat, Kitchener Rangers (OHL)
2020 keskushyökkääjä Jack Finley, Kanada, Spokane Chiefs (WHL)
2019 laitahyökkääjä Nolan Foote, Kanada, Utica Comets (AHL)
2018 laitahyökkääjä Gabriel Fortier, Kanada, Syracuse Crunch (AHL)
2017 puolustaja Cal Foote, Kanada, Tampa Bay Lightning

Pelaajaliikenne
+ Pierre-Édouard Bellemare
+ Zach Bogosian
+ Brian Elliott
+ Corey Perry
- Alex Barré-Boulet
- Blake Coleman
- Barclay Goodrow
- Yanni Gourde
- Tyler Johnson
- Curtis McElhinney
- David Savard
- Luke Schenn
- Mitchell Stephens

27
TorontoMaple Leafs

Toronto Maple Leafs – Dubas ja Keefe tulisilla hiilillä

Torontossa kiekkokausi päättyi jälleen valtavaan pettymykseen. Historia toisti itseään, kun Maple Leafsin tie nousi pystyyn ensimmäisen kierroksen seitsemännessä ottelussa Montréal Canadiensia vastaan. Kyseessä oli jo viides perättäinen kausi, kun Maple Leafsin kausi katkesi pudotuspelien ensimmäiseen vaiheeseen.

Runkosarja sujui kuitenkin paremmin, sillä Maple Leafs onnistui voittamaan Pohjoisen divisioonan viiden pisteen erolla. Tällä kaudella haaste kuitenkin kasvaa, sillä edessä on paluu tasoltaan huomattavasti tiukempaan Atlantin divisioonaan.

Kokoonpanossa suurin mylläys on tehty maalinsuulla. Viisi kautta ykköstorjujan viittaa kantanut Frederik Andersen lähti vapaana agenttina Carolina Hurricanesiin, josta kuitenkin löytyi uusi torjuja, sillä tšekkiläinen Petr Mrázek saapui Torontoon kolmivuotisella sopimuksella. Viime kaudella hyviä otteita esittänyt Jack Campbell jatkaa toisena maalivahtina, joten Maple Leafs todennäköisesti jakaa torjujien vastuun tasaisesti.

Puolustuskalusto koki kesän aikana pienimmät muutokset. Morgan Rielly jatkaa ykköspakkina, ja hänen taustaltaan löytyvät muun muassa kokeneet T.J. Brodie ja Jake Muzzin. Potentiaalinen läpimurtopelaaja puolustuksessa on lupaava ruotsalainen Rasmus Sandin, joka on parin viime kauden aikana saanut jalansijaa NHL-miehistössä.

Hyökkäyspää on ehdottomasti paras osa-alue vaahterapaitojen kokoonpanossa. Viime kaudella NHL:n maalikuninkuuden voittanut Auston Matthews lienee tälläkin kaudella sarjan tehokkaimpia pelaajia ja parhaimmillaan maaginen 60 maalin raja voi mennä rikki. Kun Matthewsin lisäksi rivistöstä löytyvät Mitch Marner, William Nylander ja John Tavares, voidaan Maple Leafsin hyökkäyksen sanoa olevan NHL:n parhaimmistoa.

Kesän merkittävin lähtijä oli Matthewsin ja Marnerin ketjukaverina usein pelannut Zach Hyman, joka siirtyi Edmonton Oilersin riveihin. Paikkaajaksi hankittiin Bruinsista voimahyökkääjä Nick Ritchie, jonka toivotaan tuovan kaivattua kovuutta joukkueeseen. Mielenkiintoinen hankinta on Arizona Coyotesista saapunut Michael Bunting, joka onnistui viime kauden lopun 21 ottelussaan iskemään peräti kymmenen maalia.

Maple Leafsin hyökkäyksessä on myös musta hevonen vuoden tulokkaan kisaan, sillä 20-vuotias Nick Robertson pelannee ensimmäisen täyden NHL-kautensa. Aivan kärkiketjuihin Robertsonia ei kannata heti alkuun odottaa kärjen kovasta tasosta johtuen, mutta alemmista kentällisistäkin löytyy Jason Spezzan kaltaisia laadukkaita ketjukavereita.

Maple Leafsissa tasapainottelee vedenjakajalla. Päävalmentaja Sheldon Keefen ja GM Kyle Dubasin paineet ovat kovat, sillä runkosarjassa menestyminen ei enää riitä kenellekään. Vähimmäisvaatimuksena epäonnistumisen välttämiselle olisi löytää keinot seuran ensimmäiselle pudotuspelisarjavoitolle 18 vuoteen tai muuten Torontossa nähtäneen rajuja ratkaisuja.

Maple Leafs pelaa Atlantin divisioonan sijoista 1–3.

Info

Viime kausi: 1. Pohjoisessa divisioonassa, tappio pudotuspelien 1. kierroksella

SC-voitot: 1918, 1922, 1932, 1942, 1945, 1947, 1948, 1949, 1951, 1962, 1963, 1964, 1967
GM: Kyle Dubas
Päävalmentaja: Sheldon Keefe
Kapteeni: John Tavares

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 keskushyökkääjä Matthew Knies, Yhdysvallat, University of Minnesota (NCAA)
2020 laitahyökkääjä Rodion Amirov, Venäjä, Salavat Julajev Ufa (KHL)
2019 laitahyökkääjä Nick Robertson, Yhdysvallat, Toronto Marlies (AHL)
2018 puolustaja Rasmus Sandin, Ruotsi, Toronto Maple Leafs
2017 puolustaja Timothy Liljegren, Ruotsi, Toronto Maple Leafs

Pelaajaliikenne
+ Michael Amadio
+ Alex Biega
+ Michael Bunting
+ Ondřej Kaše
+ David Kämpf
+ Petr Mrázek
+ Nick Ritchie
- Frederik Andersen
- Zach Bogosian
- Adam Brooks
- Nick Foligno
- Alex Galchenyuk
- Ben Hutton
- Zach Hyman
- Riley Nash
- David Rittich
- Joe Thornton

28
Metropolien divisioona
29
CarolinaHurricanes

Carolina Hurricanes – kyseenalaiset hankinnat jarruttavat mestaruuspuheita

Carolina Hurricanesin kausi päättyi pudotuspelien toisella kierroksella tulevaa mestaria Tampa Bay Lightningia vastaan. Erityisesti hurrikaanipaitojen maalivahti- ja puolustuspeli olivat heikolla tasolla, ja tähän kauteen GM Don Waddell muokkasi kokoonpanoa isolla kädellä. Ennakkoon alakerran muutoksia voi pitää heikennyksenä viime kauteen.

Maalivahdit Petr Mrázek, Alex Nedeljkovic ja James Reimer vaihtoivat maisemaa – tilalle tulivat Frederik Andersen ja Antti Raanta. Varsinkin lupaavan kaudenpuolikkaan pelanneen Nedeljkovicin päästäminen puoli-ilmaiseksi Detroit Red Wingsiin tuntuu tässä vaiheessa virheeltä, kun uusista maalivahdeista Andersenin pitäisi nostaa viime kaudesta tasoaan reilusti ja Raannan pysyä pelikunnossa.

Puolustuksen ykkösnimi Dougie Hamilton siirtyi vapaana agenttina New Jersey Devilsiin, Jake Bean kaupattiin Columbus Blue Jacketsiin ja Jake Gardiner toipuu alustavien tietojen mukaan koko kauden lonkka- ja selkäleikkauksista eli toisin sanoen helpottaa seuran palkkakattotilannetta pitkäaikaisten loukkaantuneiden listalla. Tulopuolella on Edmonton Oilersista hankittu lupaava Ethan Bear sekä kokeneet syvyyspuolustajat Ian Cole ja Brendan Smith.

Hurricanes hankki myös kiistanalaisen puolustajan Tony DeAngelon, joka on parhaimmillaan mainio vahvistus ylivoimapeliin, mutta Hamiltonin korvaajaksi hänestä ei kokonaisvaltaisessa pelissä ole. Lisäksi yhdysvaltalainen on aiheuttanut urallaan toistuvia konflikteja. Yksivuotinen miljoonan dollarin sopimus ei toki palkkakattotilannetta kaada, mutta maineeseen ja ilmapiiriin voi tulla ryppyjä.

Hamiltonin lähdöstä huolimatta Jaccob Slavinin ja Brett Pescen johtama puolustus on edelleen erittäin laadukas, ja kätisyydet sekä muut ominaisuudet sopivat erinomaisesti päävalmentaja Rod Brind'Amourin pelikirjaan.

Hyökkäyksessä muutos on ollut maltillisempaa. Isoin hankinta oli Montréal Canadiensista kostomentaliteetilla napattu Jesperi Kotkaniemi. 21-vuotias monipuolinen hyökkääjä tuo Hurricanesin hyökkäykseen kaivattua terävyyttä, mutta porilaisen olisi otettava selvä kehitysaskel, jotta pelisuoritus vastaisi uutta isoa palkkaa.

Kotkaniemi on istutettu laitahyökkääjän tontille, ja hän taistelee pelipaikasta kahdessa ensimmäisessä ketjussa. Sebastian Aho, Teuvo Teräväinen, Andrei Svetšnikov, Martin Nečas ja Vincent Trocheck ovat lähtökohtaisesti muut kärkiketjujen jäsenet. Nino Niederreiter on ykkösvaihtoehto nostaa ylemmäs, jos Kotkaniemi ei pelaa odotusten mukaisesti.

Myös hyökkäykseen Hurricanes teki pari hyvää syvyyshankintaa eli Derek Stepanin ja Josh Leivon. Konkarihyökkääjät ovat kelpo korvaajia Warren FoegelelleBrock McGinnille ja Morgan Geekielle. Kaksi ensin mainittua ovat myös hintavampia kuin korvaajansa.

Kolmen vuoden jatkosopimuksen tehnyt päävalmentaja Brind'Amour haluaa eittämättä päättää projektinsa Stanley Cupiin − muualla kuin Hurricanesissa Brind'Amour ei omien sanojensa mukaan haluakaan valmentaa. Yhtä aikaa Brind'Amourin kanssa vapaiksi agenteiksi jäävät muun muassa Aho, Teräväinen ja Pesce, joten mestaruus on nykyisellä rungolla ykköstavoite.

Hurricanes pelaa Metropolien divisioonan sijoista 1–2.

Info

Viime kausi: 1. Keskisessä divisioonassa, tappio pudotuspelien 2. kierroksella

SC-voitot: 2006
GM: Don Waddell
Päävalmentaja: Rod Brind’Amour
Kapteeni: Jordan Staal

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 puolustaja Scott Morrow, Yhdysvallat, UMass (NCAA)
2020 keskushyökkääjä Seth Jarvis, Kanada, Portland Winterhawks (WHL)
2019 keskushyökkääjä Ryan Suzuki, Kanada, Chicago Wolves (AHL)
2018 laitahyökkääjä Andrei Svetšnikov, Venäjä, Carolina Hurricanes
2017 keskushyökkääjä Martin Nečas, Tšekki, Carolina Hurricanes

Pelaajaliikenne
+ Frederik Andersen
+ Ethan Bear
+ Ian Cole
+ Tony DeAngelo
+ Jack Drury
+ Jesperi Kotkaniemi
+ Josh Leivo
+ Antti Raanta
+ Brendan Smith
+ Derek Stepan
- Jake Bean
- Warren Foegele
- Jake Gardiner (loukkaantuminen)
- Morgan Geekie
- Jani Hakanpää
- Dougie Hamilton
- Brock McGinn
- Petr Mrázek
- Alex Nedeljkovic
- Cédric Paquette
- James Reimer

30
ColumbusBlue Jackets

Columbus Blue Jackets – jälleen pohjamudissa

Suomalais-GM Jarmo Kekäläinen on rakentanut Blue Jacketsia jo yli kahdeksan vuoden ajan, mutta keskinkertaisista tuloksista ja viime kauden romahduksesta huolimatta hän sai keväällä jatkosopimuksen. Aikaa ei ole kuitenkaan hukattavaksi, sillä jo tällä kaudella pitää näkyä merkkejä paremmasta tulevaisuudesta.

Viime kaudella rumasti väliaikaisdivisioonansa jumboksi jäänyt Blue Jackets on siirtynyt murrosvaiheeseen. John Tortorellan aikakausi päättyi ankeissa merkeissä, ja uudella päävalmentajalla Brad Larsenilla on käsissään entisestään ohentunut pelaajamateriaali.

Joukkue menetti puolustuksesta ykköstähtensä Seth Jonesin ja Michael Del Zotton sekä hyökkäyksestä Cam Atkinsonin, josta saatiin vaihdossa paluumuuttaja Jakub Voráček. Larsen saattaa peluuttaa heikentynyttä ja kovasti nuorentunutta ryhmitystä tasapainoisesti, mutta edessä on tappioiden sävyttämä välikausi.

Viime kauden joukkue oli paperilla kohtalainen, mutta tositoimissa pakka levisi. Useampi kuin yksi avainpelaaja epäonnistui pahasti. Patrik Laineelta oli odotettavissa enemmän kuin kymmenen maalia ja kovalla kohulla Columbukseen saapuneen suomalaistykin pelaamisen yleisilme oli muutenkin erittäin flegmaattinen.

Oliver Bjorkstrandin vastuulla on paljon, sillä uudet hankinnat eivät Voráčekia lukuun ottamatta vakuuta. Laineella on potentiaalia 30–40 maalin kauteen, mutta tämä edellyttää, että yhteistyö ketjukaverien kanssa toimii.

Blue Jacketsin paras pelinrakentaja on kuitenkin laitahyökkääjä Voráček, mikä osaltaan kertoo keskushyökkääjien heikosta tasosta. Max Domi, Boone Jenner ja Jack Roslovic eivät ole viekkaita taitureita vaan uutteria puurtajia. Vastaus keskikaistan ongelmaan voisi olla Alexandre Texier, joka voi hyvinkin olla tämän kauden iso onnistuja.

Puolustuksessa Zach Werenskin merkitys on suurempi kuin Bjorkstrandilla hyökkäyksessä. Werenski aloittaa jo kuudennen kautensa Blue Jacketsissa, joten nuoresta lupauksesta ei voi enää puhua. Jonesin lähdettyä hänen on nyt otettava jättimäinen vastuu niin puolustuspään työjuhtana kuin ylivoimapelin moottorina.

Werenskin ympärillä on nuorenkarheaa osastoa – yksikään Blue Jacketsin puolustajista ei ole yli 28-vuotias. Uudet hankinnat Jake Bean ja Adam Boqvist ovat kehityskelpoisia, mutta vielä vahvasti oppimassa. Vladislav Gavrikovin merkitys vahvana puolustuspään luutana korostuu. Viime keväänä hankitun Mikko Lehtosen pitäisi nyt todistaa olevansa jatkosopimuksensa arvoinen.

Joonas Korpisalo ja Elvis Merzļikins ovat jo parin kauden aikana osoittaneet olevansa laadukkaita NHL-torjujia, joten maalivahtipelistä Blue Jacketsin menestys ei jää kiinni. Parivaljakon yhteinen aika on kuitenkin todennäköisesti tulossa pian päätökseen, kun Merzļikins solmi pitkän jatkosopimuksen ja Korpisalon sopimus päättyy tähän kauteen.

Merkittäviä tuloksellisia edistysaskelia Blue Jacketsille ei ole luvassa. Vaikka alisuorittaneet pelaajat Laineen johdolla saisivat nyt paremmin pelistä kiinni, on Blue Jackets kokonaisuutena sekava ja tasoltaan vaatimaton. Jo pelkän divisioonan jumbosijan välttäminen olisi onnistuminen.

Blue Jackets pelaa Metropolien divisioonan sijoista 7–8.

Info

Viime kausi: 8. Keskisessä divisioonassa, karsiutui pudotuspeleistä

SC-voitot: -
GM: Jarmo Kekäläinen
Päävalmentaja: Brad Larsen
Kapteeni: Boone Jenner

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 keskushyökkääjä Kent Johnson, Kanada, University of Michigan (NCAA)
2020 laitahyökkääjä Jegor Tšinahov, Venäjä, Columbus Blue Jackets
2019 puolustaja Eric Hjorth, Ruotsi, KalPa (Liiga)
2018 keskushyökkääjä Liam Foudy, Kanada, Cleveland Monsters (AHL)
2017 keskushyökkääjä Alexandre Texier, Ranska, Columbus Blue Jackets

Pelaajaliikenne
+ Jake Bean
+ Adam Boqvist
+ Grégory Hofmann
+ Sean Kuraly
+ Cole Sillinger
+ Jegor Tšinahov
+ Jakub Voráček
- Cam Atkinson
- Michael Del Zotto
- Mihail Grigorenko
- Seth Jones
- Mikko Lehtonen

31

New Jersey Devils – nuori joukkue matkalla parempaan

GM Tom Fitzgerald ja päävalmentaja Lindy Ruff aloittavat vaikean viime kauden jälkeen projektinsa toisen vuoden Newarkissa. Viime kaudella Devils keräsi kolmanneksi vähiten pisteitä koko NHL:ssä ja vältti kolmannen peräkkäisen divisioonan jumbosijan vain Buffalo Sabresin väliaikaisen divisioonan vaihdon ansiosta.

Devilsiltä odotetaan selvää askelta eteenpäin, vaikka pudotuspelipaikka on vielä kova tavoite nuorelle joukkueelle. Keski-ikä jää noin 25 vuoden tienoille, millä saatetaan lopullisista miehistöistä riippuen olla jopa NHL:n nuorin joukkue. Joukkueessa onkin vain kolme yli 30-vuotiasta pelaajaa.

Hyökkäyksessä katseet kiinnittyvät ensimmäisenä nuoriin keskushyökkääjiin. Viime kaudella loukkaantumisista kärsinyt kapteeni Nico Hischier ja vuonna 2019 ykkösenä varattu Jack Hughes eivät ole vielä lunastaneet kaikkia odotuksia, mutta toisaalta kumpikin on useamman vuoden päässä parhaista pelivuosistaan. Kummankin potentiaali huippuluokan pistemääriin on iso.

Devilsin parhaat pistemiehet Pavel Zacha, Hughes, Jegor Šarangovitš ja Jesper Bratt ylsivät viime kauden 56 ottelun runkosarjassa reiluun 30 pisteeseen. Ottelumäärään suhteutettuna jokainen heistä pelasi uransa tehokkaimman kauden. Suomalaista osaamista hyökkäyksessä edustaa viime kaudella NHL-paikkansa vakiinnuttanut ja mukavat 25 pistettä kerännyt Janne Kuokkanen.

Hyökkäyksen kärkihankinta oli 30-vuotias vapaa agentti Tomáš Tatar, joka on parhaimmillaan yltänyt lähes piste per peli -tahtiin, vaikka viime kausi oli vaisumpi. Uutena nimenä kokoonpanossa saatetaan nähdä myös viime vuoden varaustilaisuuden seitsemäs varaus Alexander Holtz, joka pelaa ensimmäisen kokonaisen kautensa Pohjois-Amerikassa.

Viime kaudella NHL:ssä kolmanneksi eniten maaleja päästäneen Devilsin puolustus on vahvistunut hurjasti. Joukkueen uusi ykköstähti on liigan eliittiin kuuluva Dougie Hamilton, joka teki vapaana agenttina seitsemän vuoden sopimuksen. Toinen merkittävä vahvistus oli Colorado Avalanchesta hankittu Ryan Graves.

Viime kaudella eniten peliaikaa puolustajista saaneet Damon Severson ja P.K. Subban saavat uusien hankintojen myötä tyytyä pienempään rooliin. Viime kaudella tulokkaiden tähdistöön valittu Ty Smith hakee paikkaa kahdesta ensimmäisestä parista. Varsinkin hyökkäyssuuntaan Devilsin puolustus on yksi sarjan parhaista, ja tulosta odotetaan etenkin ylivoimalla.

Vahvistuneen pakiston takana pelaava ykkösmaalivahti Mackenzie Blackwood tavoittelee epätasaisen viime kauden jälkeen paluuta parin aiemman kauden vireeseen. Blackwood ilmoitti äskettäin kieltäytyneensä koronarokotteesta, mikä saattaa vaikeuttaa etenkin Kanadaan matkustamista. Kakkosmaalivahdiksi hankittiin 33-vuotias Jonathan Bernier, joka on joukkueen vanhin pelaaja.

Vuoden kokeneempi hyökkäyksen runko ja merkittävästi vahvistunut puolustus nostavat Devilsin sijoitusta koko liigan vertailussa, mutta kovan divisioonan sisällä nousu on vaikeaa. Kasvukivut ovat kovat, kun pelaamiseen pitäisi saada tasaisuutta ja nuorten pelaajien olisi otettava jälleen iso askel eteenpäin. 

Devils pelaa Metropolien divisioonan sijoista 6–8.

Info

Viime kausi: 7. Idän divisioonassa, karsiutui pudotuspeleistä

SC-voitot: 1995, 2000, 2003
GM: Tom Fitzgerald
Päävalmentaja: Lindy Ruff
Kapteeni: Nico Hischier

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 puolustaja Luke Hughes, Yhdysvallat, University of Michigan (NCAA)
2020 laitahyökkääjä Alexander Holtz, Ruotsi, Utica Comets (AHL)
2019 keskushyökkääjä Jack Hughes, Yhdysvallat, New Jersey Devils
2018 puolustaja Ty Smith, Kanada, New Jersey Devils
2017 keskushyökkääjä Nico Hischier, Sveitsi, New Jersey Devils

Pelaajaliikenne
+ Jonathan Bernier
+ Ryan Graves
+ Dougie Hamilton
+ Christián Jaroš
+ Tomáš Tatar
+ Jimmy Vesey
- Nathan Bastian
- Will Butcher
- Connor Carrick
- Aaron Dell
- Mihail Maltsev
- Nick Merkley
- Ryan Murray
- Matt Tennyson

32

New York Islanders – kolmas kerta toden sanoo?

New York Islanders aloittaa neljännen kautensa kokeneen GM:n Lou Lamoriellon alaisuudessa. Pian 79-vuotiaan konkarin aikakaudella saarelaisten kurssi on kääntynyt vahvasti ylöspäin. Viime kaudella Islanders eteni toisen kerran perättäin pudotuspelien kolmannelle kierrokselle häviten kuitenkin jälleen tulevalle mestarille Tampa Bay Lightningille.

Islandersin menestyksen polulle tuonut päävalmentaja Barry Trotz saa luottoa johdolta, jonka tavoite on palauttaa Stanley Cup Long Islandille 39 vuoden tauon jälkeen ja kirkastaa kahden edellisen kauden karvaat tappiot. Joukkueen runko on pysynyt hyvin kasassa, ja Trotzin prosessi seurassa on jo pitkällä. Lisämaustetta tuo seuran siirtyminen upouuteen areenaan Belmont Parkiin, mutta ennen uuden hallin aukeamista Islanders joutuu aloittamaan kautensa peräti 13 ottelun vieraskiertueella.

Kesän siirtomarkkinoilla Islanders oli melko passiivinen. Hyökkääjä Jordan Eberle kaapattiin Seattle Krakeniin ja puolustaja Nick Leddy lähti Detroit Red Wingsiin. Hyökkäyksen uusia nimiä ovat konkarit Zach Parise ja Richard Pánik, puolustukseen paluun tekee 20 vuoden kierroksen jälkeen 44-vuotias legenda Zdeno Chára.

Maalivahtiosasto on vahvoilla kantimilla. Vahvan debyyttikauden torjuneella Ilja Sorokinilla on potentiaalia napata ykkösvahdin tontti kokeneemmalta venäläiseltä Semjon Varlamovilta. Islanders luottaa maalivahtien peluutuksessaan kuitenkin vastuun jakamiseen, joten pelimäärät menevät venäläisten pysyessä terveenä todennäköisesti lähes tasan.

Puolustuksessa luottoa annetaan tutuille miehille. Ryan PulockAdam PelechNoah Dobson ja Scott Mayfield osoittivat viime kaudella muodostavansa yhden sarjan parhaista kärkinelikoista. Äärimmäisen luotettavaksi tukipilariksi kehittynyt Pelech solmi kahdeksan vuoden jatkosopimuksen, mikä kertoo hänen merkityksestään. Konkarit Chára ja Andy Greene täydentävät tasapainoisen alakerran.

Hyökkäyksen osalta kärjen muodostavat pistenikkari Mathew Barzal, Josh Bailey ja Anthony Beauvillier. Taustatukea tarjoavat pitkäaikaiset runkopelaajat Brock Nelson ja kapteeni Anders Lee. Mielenkiintoinen nouseva nimi hyökkäyksessä on Oliver Wahlstrom, joka murtautui NHL-miehistöön viime kaudella. 21-vuotias yhdysvaltalainen on yksi potentiaalisimpia läpimurtopelaajia koko liigan tasolla.

Islandersin hyökkäys on ennen kaikkea leveä, sillä esimerkiksi kolmosketjun keskelle on asettaa Jean-Gabriel Pageau. Lisäksi seuralla on vahva luotto tuttuihin nelosketjun jyriinsä Casey CizikasiinMatt Martiniin ja Cal Clutterbuckiin. Hyökkäyksen kärjen osalta vaaditaan kuitenkin venymistä, jotta Islanders voisi voittaa kovan divisioonansa.

Muutamassa kaudessa pohjamudista finaalien kynnykselle yltänyt Islanders kuuluu divisioonansa suosikkeihin ja joukkue on rakennettu pudotuspelejä varten. Ryhmältä voi odottaa korkean tason säilyttämistä ja ilman suuria vaikeuksia pudotuspelipaikka on selvä. Islandersin vahvuudet eli maalivahtipeli ja kurinalainen viisikkopuolustus kantavat joukkuetta hankalimmissakin paikoissa, minkä lisäksi joukkueen menestymisen rutiini on vahvalla pohjalla.

Islanders pelaa Metropolien divisioonan sijoista 1–2.

Info

Viime kausi: 4. Idän divisioonassa, tappio pudotuspelien 3. kierroksella

SC-voitot: 1980, 1981, 1982, 1983
GM: Lou Lamoriello
Päävalmentaja: Barry Trotz
Kapteeni: Anders Lee

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 keskushyökkääjä Aatu Räty, Suomi, Kärpät (Liiga)
2020 laitahyökkääjä Alexander Ljungkrantz, Ruotsi, Brynäs (SHL)
2019 laitahyökkääjä Simon Holmström, Ruotsi, Bridgeport Islanders (AHL)
2018 laitahyökkääjä Oliver Wahlstrom, Yhdysvallat, New York Islanders
2017 puolustaja Robin Salo, Suomi, Bridgeport Islanders (AHL)

Pelaajaliikenne
+ Zdeno Chára
+ Richard Pánik
+ Zach Parise
- Braydon Coburn
- Jordan Eberle
- Nick Leddy
- Travis Zajac

33

New York Rangers – fyysisesti kohti pudotuspelejä

Viime kaudella divisioonansa viidenneksi ja pudotuspelien ulkopuolelle jäänyt New York Rangers lähtee kauteen uuden päävalmentajan voimin. Kolmena viime kautena tahtipuikkoa heiluttanut David Quinn sai luvan väistyä ja tilalle palkattiin kokenut Gerard Gallant, joka on palkittu muun muassa NHL:n parhaana valmentajana kaudella 2017–18.

Kokematon ja fyysisesti varsin pehmeä joukkue lähti hakemaan kesän siirtomarkkinoilta apua edellä mainittuihin ongelmiinsa. Sisään asteli Tampa Bay Lightningissa kaksi Stanley Cupia voittanut hyökkääjä Barclay Goodrow, jonka kanssa Rangers solmi peräti kuuden vuoden sopimuksen. Vegas Golden Knightsista saapui puolestaan nyrkkisankari Ryan Reaves.

Puolustukseen Rangers hankki myös fyysisyyttä, sillä joukkueen takalinjoilla nähdään uusina kasvoina järkälemäiset Patrik Nemeth ja Jarred Tinordi. Rangers teki myös merkittävän vaihtokaupan, sillä hyökkääjä Pavel Butšnevitš myytiin St. Louis Bluesiin vaihdossa Samuel Blaisiin ja ensi kesän toisen kierroksen varausvuoroon.

Maalivahtiosastolla Rangers teki jatkosopimuksen Igor Šestjorkinin kanssa. Vakuuttavasti NHL-taipaleensa aloittanut venäläinen kuittaa seuraavan neljän kauden ajalta 22,6 miljoonaa dollaria. Šestjorkinin aisaparina jatkaa maanmies Aleksandr Georgijev, jonka otteita on ajoittain vaivannut epätasaisuus ja ylipelaaminen. Georgijev on kuitenkin osoittanut olevansa laadukas kakkosvahti NHL:ään.

Manhattanilaisten puolustuksen kaksi ensimmäistä paria muodostuvat viime kauden tapaan. Alakerran kiistaton johtohahmo ja NHL:n parhaaksi puolustajaksi valittu Adam Fox muodostaa Ryan Lindgrenin kanssa tasapainoisen duon. Heidän takanaan häärivät hyvän tulokaskauden pelannut K'Andre Miller sekä kokeneempaan kalustoon kuuluva Jacob Trouba. Erittäin mielenkiintoinen uusi nimi puolustuksessa on ruotsalainen debytantti Nils Lundkvist, joka esitti viime kausina loistavia otteita SHL:ssä.

Hyökkäyksessä odotukset kohdistuvat tuttuihin kärkipelaajiin. Artemi Panarinilta ja Mika Zibanejadilta odotetaan jälleen huipputehoja. He ovat pelaajia, joiden mukana joukkue nousee tai kaatuu. Ykköstähtien taustatukena kärkiketjuissa ovat kokeneet Chris Kreider ja Ryan Strome.

Viimeistään uuden päävalmentajan myötä nuoret lupaukset Alexis Lafrenière, Kaapo Kakko, Vitali Kravtsov ja Filip Chytil saavat enemmän peliaikaa sekä ylivoimavastuuta, minkä takia heiltä on lupa odottaa myös isompaa pistemäärää kauden päätteeksi. Suomalaisittain odotukset ovat korkealla, sillä Kakko otti viime kaudella selvän kehitysaskeleen pelaamisessaan – nyt kehityksen pitäisi näkyä myös tehoina.

Keväällä 2018 Rangers julkaisi tiedotteen, jossa seura ilmoitti aloittavansa uudelleenrakennuksen. Tuosta päivästä lähtien prosessi on kulkenut aikataulussa, nyt odotetaan jo menestystä. Manhattanin kiekkoylpeyden tavoitteena on pääsy pudotuspeleihin ja palaset alkavat olla sitä luokkaa, että vaatimus tulee myös lunastaa.

Rangers pelaa Metropolien divisioonan sijoista 3–5.

Info

Viime kausi: 5. Idän divisioonassa, karsiutui pudotuspeleistä

SC-voitot: 1928, 1933, 1940, 1994
GM: Chris Drury
Päävalmentaja: Gerard Gallant
Kapteeni: -

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 laitahyökkääjä Brennan Othmann, Kanada, Flint Firebirds (OHL)
2020 laitahyökkääjä Alexis Lafrenière, Kanada, New York Rangers
2019 laitahyökkääjä Kaapo Kakko, Suomi, New York Rangers
2018 laitahyökkääjä Vitali Kravtsov, Venäjä, New York Rangers
2017 keskushyökkääjä Lias Andersson, Ruotsi, Los Angeles Kings

Pelaajaliikenne
+ Samuel Blais
+ Barclay Goodrow
+ Dryden Hunt
+ Nils Lundkvist
+ Patrik Nemeth
+ Ryan Reaves
+ Jarred Tinordi
- Colin Blackwell
- Pavel Butšnevitš
- Tony DeAngelo
- Phillip Di Giuseppe
- Brett Howden
- Jack Johnson
- Brendan Smith

34

Philadelphia Flyers – alakerran vuoto saatava tukkoon

Flyersin viime kausi päättyi suureen pettymykseen, kun joukkue jäi kylmästi ulos pudotuspeleistä ja sijoittui omassa divisioonassaan kuudenneksi. Hyvään suuntaan edennyt kehitys otti rajusti takapakkia, eikä päävalmentaja Alain Vigneault saanut korjattua kurssia ajoissa. GM Chuck Fletcher ei arkaillut kesällä muutosten kanssa ja nyt nähdäänkin uudistunut Flyers-ryhmä. 

Kun Vigneault tuli joukkueen päävalmentajaksi kaksi vuotta sitten, Flyers vaikutti yhdeltä koko liigan lupaavimmista joukkueista, ja esimerkiksi vuoden 2020 pudotuspeleissä se oli lähellä päästä Itäisen konferenssin finaaleihin asti. Viime kaudella joukkueen terävin kärki ei kuitenkaan ollut vireessä, eivätkä nuoret pelaajat ottaneet vaadittavia kehitysaskeleita.

Flyers oli viime kaudella ainoa joukkue, joka päästi runkosarjassa yli 200 maalia. Joukkueen viisikkopuolustaminen oli ajoittain todella heikkoa, mikä näkyi kauden aikana useana rökäletappiona. Fletcher hankki siniviivalle todella kovan vahvistuksen, kun Ryan Ellis saapui Broad Streetille Nashville Predatorsista. Yhdessä Ivan Provorovin kanssa Ellisin toivotaan muodostavan yksi NHL:n parhaista pakkipareista.

Toinen merkittävä hankinta puolustuspäähän oli Rasmus Ristolainen, joka maksoi seuralle muun muassa ensimmäisen kierroksen varausvuoron. Ylivoiman erikoisosaajaksi Shayne Gostisbeheren tilalle Flyers pestasi Keith Yandlen, jonka suoritustaso tasakentällisin on pudonnut rajusti viime kausien aikana.

Fletcher päästi kesällä irti myös joukkueen pitkäaikaisesta johtavasta pelaajasta Jakub Voráčekista. Tšekkiläinen mailataituri kaupattiin Columbus Blue Jacketsiin, josta vastineena tuli maaliahne hyökkääjä Cam Atkinson. 32-vuotias yhdysvaltalainen teki kolme kautta sitten runkosarjassa 41 maalia, mutta viime kausina maalimäärät ovat jääneet alle puoleen siitä.

Hyökkäyspäässä tehoja voi odottaa nuorilta pelaajilta, jotka viime kaudella väläyttelivät osaamistaan. 21-vuotias Joel Farabee teki runkosarjassa 20 maalia ja hänet palkittiin pitkällä jatkosopimuksella. Travis Konecnylta voi puolestaan odottaa lähes piste per peli -tahtia runkosarjassa. Nuoriin kohdistuvista odotuksista huolimatta hyökkäyksen ehdottomat ykkösnimet ovat edelleen Sean Couturier ja Claude Giroux.

Maalivahti Carter Hartin lupaavasti käynnistynyt NHL-ura koki tylyn notkahduksen. Nuori kanadalainen pelasi erittäin hermostuneesti läpi kauden, eikä pystynyt olemaan joukkueensa luotettava tukipilari. Mikäli Flyers haluaa taistella tällä kaudella pudotuspelipaikasta, on Hartin palattava vähintään kauden 2019–20 tasolleen. Uudeksi kakkosvahdiksi Flyers hankki San Jose Sharksista ulosostetun Martin Jonesin

Viime kaudella Flyers pystyi ajoittain haastamaan divisioonansa kärkijoukkueita, mutta yleisellä tasolla joukkueen peliesitykset jäivät auttamatta liian heikoiksi ja epätasaisiksi. Viisikkopuolustamisen ja maalivahtipelin pitää ottaa huimia askeleita eteenpäin, jotta Flyers voi kisata pudotuspelipaikasta.

Flyers pelaa Metropolien divisioonassa sijoista 5–7.

Info

Viime kausi: 6. Idän divisioonassa, karsiutui pudotuspeleistä

SC-voitot: 1974, 1975
GM: Chuck Fletcher
Päävalmentaja: Alain Vigneault
Kapteeni: Claude Giroux

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 laitahyökkääjä Samu Tuomaala, Suomi, Lehigh Valley Phantoms (AHL)
2020 keskushyökkääjä Tyson Foerster, Kanada, Lehigh Valley Phantoms (AHL)
2019 puolustaja Cam York, Yhdysvallat, Lehigh Valley Phantoms (AHL)
2018 laitahyökkääjä Joel Farabee, Yhdysvallat, Philadelphia Flyers
2017 keskushyökkääjä Nolan Patrick, Kanada, Vegas Golden Knights

Pelaajaliikenne
+ Cam Atkinson
+ Derick Brassard
+ Patrick Brown
+ Ryan Ellis
+ Martin Jones
+ Rasmus Ristolainen
+ Nate Thompson
+ Keith Yandle
- Brian Elliott
- Shayne Gostisbehere
- Robert Hägg
- Philippe Myers
- Nolan Patrick
- Jakub Voráček

35
PittsburghPenguins

Pittsburgh Penguins – venyminen ei jatku ikuisesti

Pittsburgh Penguins suoriutui edelliskauden runkosarjasta loistavasti ollen divisioonansa kärkijoukkue, mutta pudotuspeleissä New York Islanders pystyi kuitenkin raastavalla pelityylillään tylsyttämään Penguinsin ykköstähdet. Lopputulos oli tuttu, sillä Penguins ei ole voittanut yhtään pudotuspelisarjaa kolmeen vuoteen. Toisaalta pudotuspeliputki on kestänyt jo 15 vuotta.

Penguins lähtee kauteen samalla maalivahtitandemilla kuin aiemmin. Islandersin käsittelyssä sulanut Tristan Jarry jatkaa ykkösmaalivahtina ja tukea antaa Casey DeSmith. Jarry on toki vielä maalivahdiksi nuorehko, mutta vastuullisessa roolissa tarvittaisiin parempia näyttöjä.

Puolustuksesta Cody Ceci matkasi Edmontoniin, mutta alakerta pysyi muilta osin muuttumattomana. Monivuotinen ykköspuolustaja Kris Letang aloittaa jo 15. kokonaisen kautensa joukkueessa, ja varmaotteinen Brian Dumoulin on jälleen tärkeä palanen oman maalin turvaamisessa. Kärkiparit täydentää Marcus Pettersson ja John Marino.

Mike Mathesonilta odotetaan kohennusta otteisiinsa, sillä lähes viiden miljoonan kausipalkalla pitäisi pystyä parempaan. Viime kaudella 16 ottelussa hyviä otteita väläytellyt nuori Pierre-Olivier Joseph on lähellä murtautua pelaavaan kuusikkoon, mutta taistelu pelipaikoista on kovaa.

Hyökkäyksen osalta alkukausi on haastava ja pahimmassa tapauksessa se voi koitua koko kauden kohtaloksi. Sidney Crosby toipuu ranneleikkauksesta ja on poissa kauden ensiviikot. Murheet eivät lopu tähän, sillä Jevgeni Malkinin polvi operoitiin kesäkuussa, mikä pitää hänet poissa peleistä vielä noin kahden kuukauden ajan. Muistakin loukkaantumisista kärsineen Malkinin kohdalla alkaa olla isoja kysymysmerkkejä, kun taas Crosby pystyy yhä olemaan sarjan parhaimpia pelaajia.

Muutokset hyökkäyksessä tapahtuivat alemmissa kentissä. Brandon Tanev tarttui suojaamattomana pelaajana Seattle Krakenin haaviin ja myös Jared McCannin uusi osoite löytyi Seattlesta, johon hänet kaupattiin Toronto Maple Leafsin kautta. Tästä kaupasta Penguins sai vastineeksi muun muassa Filip Hållanderin, joka mahdollisesti saa peliaikaa Penguinsissa tällä kaudella.

Kesken viime kauden GM:ksi nimetty Ron Hextall päätti tuoda kesällä joukkueeseen lisää syvyyspelaajia. Vapailta markkinoilta haaviin tarttuivat Brock McGinnDanton Heinen ja paluun tekevä Dominik Simon. Juuri syvyys onkin Penguinsin vahvuus ja työmäärässä joukkue on vaikea voitettava.

Tämä kausi on Mike Sullivanin seitsemäs Penguinsin peräsimessä ja pitkään kasassa ollut ydinrunko alkaa olla ikääntynyt. Penguinsin kärkipelaajiin kuuluvien Malkinin, Letangin ja Bryan Rustin nykyiset sopimukset loppuvat kauden jälkeen, mikä luo aihetta siirtohuhuille. Isot muutokset ovat lähestymässä.

Viime kauden otteet runkosarjassa herättävät toiveita uudesta venymisestä, mutta menestyksen rajat uhkaavat tulleen vastaan. Viime vuosina suorittaminen on ollut enenevissä määrin venymistä ja taistelua loukkaantumisten kanssa. Ryhmän vanhentuessa menestyksen ajat näyttävät jääneen historiaan. Mikäli pitkä pudotuspeliputki näyttää päättyvän, Penguinsissa saatetaan nähdä uudelleenrakennuksen käynnistyminen.

Penguins pelaa Metropolien divisioonassa sijoista 4–6. 

Info

Viime kausi: 1. Idän divisioonassa, tappio pudotuspelien 1. kierroksella

SC-voitot: 1991, 1992, 2009, 2016, 2017
GM: Ron Hextall
Päävalmentaja: Mike Sullivan
Kapteeni: Sidney Crosby

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 laitahyökkääjä Tristan Broz, Yhdysvallat, University of Minnesota (NCAA)
2020 maalivahti Joel Blomqvist, Suomi, Kärpät (Liiga)
2019 laitahyökkääjä Samuel Poulin, Kanada, Wilkes-Barre/Scranton Penguins (AHL)
2018 puolustaja Calen Addison, Kanada, Minnesota Wild
2017 puolustaja Zachary Lauzon, Kanada, lopettanut uransa

Pelaajaliikenne
+ Brian Boyle
+ Danton Heinen
+ Brock McGinn
+ Dominik Simon
- Cody Ceci
- Frédérick Gaudreau
- Mark Jankowski
- Jared McCann
- Colton Sceviour
- Brandon Tanev

36
WashingtonCapitals

Washington Capitals – konkarien viimeinen rynnistys

Vuonna 2018 Stanley Cupin voittanut Capitals ei muuttunut kuluneenkaan kesän aikana merkittävästi, vaikka kaudet kannun jälkeen ovat tuottaneet pelkkiä nopeita kesäloman alkamisia. Syksyllä 2021 joukkue on jo siinä tilanteessa, että sen asema alkaa valua suosikista haastajaksi omassakin divisioonassa.

Päävalmentaja Peter Laviolette on tuonut joukkueeseen pelitavallista syvyyttä ja lisäarvoa. Sekin näyttää riittävän vain rajallisesti pudotuspeleissä, missä vastassa on todennäköisesti heti lauma suurimpia Stanley Cup -ehdokkaita.

Katse alkaa kääntyä harvoihin lupauksiin. Kyseisen katraan anti ei ole merkittävä, mutta ainakin Connor McMichael ja Hendrix Lapierre ovat tyrkyllä aloittavaan kokoonpanoon. Etenkin McMichael on merkittävässä roolissa, kun Capitals pyrkii löytämään alkukauden korvaajan Nicklas Bäckströmille, joka on lonkkavamman takia mahdollisesti vielä viikkoja sivussa. Lokakuun alussa ruotsalaissentteri ei ole ehtinyt edes jäälle, vaikka pelaamista kauden avauksessa onkin puheissa väläytelty. 

Tähän rakentuu symboliikkaa koko kaudesta. Jos yksi keskeisistä hahmoista on poissa, ja monet kausiennakot ennustelevat ikääntyneelle joukkueelle ymmärrettävää heikentymistä, pitää pelaajiston olla alusta alkaen hereillä. Metropolien divisioonassa on useampi nuori ja energinen joukkue viemässä heiltä keskinäisten otteluiden pisteitä.

Toinen merkittävä hahmo on Jevgeni Kuznetsov, jolle viime kausi oli unohtamisen arvoinen. Pisteitä syntyi hiipuvalla tahdilla ja lisäksi tuli pari pakkopoissaoloa sääntöjen rikkomisesta. Kesällä himoittiin jo hänen kauppaamistaan. Kommenttiensa mukaan Kuznetsov on viettänyt terveen kesän ja treenannut itsensä sataprosenttiseen kuntoon. Ehkäpä venäläinen löytää pettymyksistään riittävän kiukun noustakseen takaisin piste per peli -tason tuntumaan.

Maalinsuulla iso suurennuslasi on Ilja Samsonovin kohdalla. Odotusten vastaisesti tahtipuikkoa heilutteli viime kaudella enemmän Vítek Vaněček, mutta organisaatio ei ole menettänyt toivoaan Samsonovin suhteen. Vain vuoden mittainen jatkosopimus viittaa molempien kannalta siihen, että Capitalsia kiinnostaa katsella palkkakattomaailmassa korttinsa kunnolla, ennen kuin isot dollarit lukitaan juuri hänelle. Samsonov ei kuitenkaan ole ollut erityisen kannatteleva voima kuin väläyksittäin.

Kesän pelaajaliikenteestä mietitystä saa aikaan Brenden Dillonin ja Zdeno Cháran poistuminen. Kaksikko ei ole ollut Capitalsille täysin korvaamaton, mutta alivoimapelissä duon minuutit olivat puolustajista kolmanneksi ja ensimmäiseksi suurimmat. Lähes koko viime kauden sivussa ollut Michal Kempný korvaa kaksikon minuutteja. Seiskapakin paikalle seura hankki Matt Irwinin ja nuori Martin Fehérváry on tyrkyllä vakiominuuteille.

Pelitavallisesti kannattaa kiinnittää kauden alusta asti huomiota Capitalsin keskustan puolustamiseen. Vaikka pelin taso monipuolistui ja kiekollisuus oli laadukkaampaa, oli keskustan puolustaminen kesän 2021 pudotuspeleissä joukkueelle selkeä heikkous Bruinsia vastaan. Aleksandr Ovetškinin tykki, vakuuttava ylivoimapeli ja Tom Wilsonin ärsyttäminen taas ovat vahvuuksia, jotka nähdään tulevallakin kaudella entisellään.

Capitals pelaa Metropolien divisioonassa sijoista 3–5.

Info

Viime kausi: 2. Idän divisioonassa, tappio pudotuspelien 1. kierroksella

SC-voitot: 2018
GM: Brian MacLellan
Päävalmentaja: Peter Laviolette
Kapteeni: Aleksandr Ovetškin

Ykkösvaraukset 2017–2021
2021 puolustaja Vincent Iorio, Kanada, Brandon Wheat Kings (WHL)
2020 keskushyökkääjä Hendrix Lapierre, Kanada, Acadie-Bathurst Titan (QMJHL)
2019 keskushyökkääjä Connor McMichael, Kanada, Washington Capitals
2018 puolustaja Aleksandr Aleksejev, Venäjä, Hershey Bears (AHL)
2017 puolustaja Tobias Geisser, Sveitsi, Hershey Bears (AHL)

Pelaajaliikenne
+ Matt Irwin
- Craig Anderson
- Zdeno Chara
- Brenden Dillon
- Michael Raffl