Arkisto - LeKi

Hakutulokset 20 - 40 / 1984

Kuvakooste

Indiansin pirteä esitys ei riittänyt sarjapisteisiin – LeKi nousi voittoon Suomi-sarjassa

Suomi-sarja | 14.1.2023 8:30 | Jarno Hietanen
Jonne Virtasen valmentama Indians lähti perjantai-iltana Lempäälässä pelattuun kamppailuun vahvasti ja kaarinalaisilla oli enemmän kuin tarpeeksi tekopaikkoja voiton varmistamiseen. Vierailijoiden tuskaillessa tehottomuutensa kanssa LeKi hyödynsi omat paikkansa ja karkasi lopulta päätöserän kolmen osuman turvin 4–1-kotivoittoon.
LeKi, HCIK
Kuvakooste

Järvenpään Haukat haastoi LeKin Suomi-sarjassa

Suomi-sarja | 26.11.2022 8:30 | Jarno Hietanen
Suomi-sarjan pudotuspelipaikoista kamppailevat LeKi ja Haukat väänsivät sarjapisteistä Lempäälässä. Haukat nousi päätöserän kirillä kahden maalin takaa tasoihin, mutta lopulta lempääläläiset nappasivat 4–3-jatkoaikavoitolla ottelusta kaksi sarjapistettä.
LeKi, Haukat
Kuvakooste

Raahe-Kiekon alkurynnistys riitti yhteen sarjapisteeseen – LeKi kiri jatkoaikavoittoon

Suomi-sarja | 9.10.2022 19:59 | Jarno Hietanen
Suomi-sarjassa Pirkanmaan-kiertueelle saapunut Raahe-Kiekko kaatoi lauantaina Pyryn ja tarrasi sunnuntai-illan kamppailussa vahvan avauserän turvin kiinni sarjapisteisiin. Pahasti avauserässä alakynteen jäänyt LeKi heräsi kuitenkin uudelleen mukaan kamppailuun ja nappasi neljännen perättäisen voittonsa kaatamalla raahelaiset jatkoajalla lukemin 7–6.
LeKi, Raahe-Kiekko
Kuvakooste

Suomi-sarjakauden ensimmäinen Pirkanmaan derby päättyi Nokian Pyryn juhliin

Suomi-sarja | 18.9.2022 20:16 | Jarno Hietanen
Suomi-sarjakautensa voitoilla aloittaneet Pirkanmaalaisjoukkueet LeKi ja Pyry kohtasivat heti sarjan avausviikonloppuna. Kamppailu eteni pitkään tasaisissa merkeissä, mutta lopulta nokialaisten rutiini oli liikaa sarjanousija LeKille. Lopputulokseksi kirjattiin 1–3.
LeKi, Pyry
Kuvakooste

Lempäälässä nousujuhlat – LeKi murskavoitolla Suomi-sarjaan

Muut Sarjat | 10.4.2022 20:55 | Jarno Hietanen
Lempäälän Kisa varmisti kotikaukalossaan nousunsa Suomi-sarjaan kaatamalla karsintasarjan viimeisessä kamppailussa Hollolan HC Giantsin tylyin 15–0-lukemin.
LeKi, HC Giants
Haastattelu

Sami Laakso näki kapteenina LeKin romahduksen, nyt hän on valmennuksen apuna uuden nousun alkaessa − "Tarvitsimme sitä pientä šokkia, joka konkurssi meille oli"

Suomi-sarja | 10.4.2022 20:46 | Lassi Seppä
Sami Laakso on nähnyt LeKin kanssa paljon. Entinen kapteeni ja luottohyökkääjä ja nykyinen valmennuksen jäsen on luottavainen sen suhteen, että Lempäälässä on hyvät puitteet jatkaa Suomi-sarjassa hyvällä tiellä.
LeKi, Sami Laakso
Uutinen

LeKi ja Virkiä nousevat Suomi-sarjaan, HC Giantsin ja Laser HT:n tie vie sarjaporrasta alemmas

Suomi-sarja | 10.4.2022 18:51
Sunnuntaina pelattiin Suomi-sarjakarsintojen ratkaisevat ottelut. LeKi ja Virkiä pöllyttivät vastustajiaan suurinumeroisesti.
LeKi, HC Giants, Laser HT
Kuvakooste

Suomen cupin avauskierros käynnissä – VG-62 taipui LeKille Lempäälässä

Muut Sarjat | 20.8.2021 8:55 | Jarno Hietanen
Torstai-illan ainoassa Suomen cupin ottelussa Naantalin VG-62 lähti varmistamaan jatkopaikkaansa Lempäälään. Ottelun edetessä vierailijat kuitenkin tippuivat LeKin tahdista ja lopulta kotijoukkue karkasi selvään 8-3-voittoon. Tuloksen myötä lohkosta jatkoon pääsevä joukkue varmistuu vasta perjantai-iltana kun LeKi kohtaa Kuparikiekon Harjavallassa.
LeKi, VG-62
Uutinen

Urallaan paljon nähnyt Tommi Välimaa lopettaa pelaajauransa − kertoo haastattelussa uransa tärkeimmän maalin ja hienoimmat ottelut

MESTIS | 30.8.2020 17:15
Tommi Välimaa lopetti uransa LeKin paidassa. Kangasalan Kisa-Eaglesin kasvatti nousi jääkiekkoyleisön tietoisuuteen Lempäälän Kisassa. Miehen uralle mahtui myös pitkä liigataival.
LeKi, Ilves, Tommi Välimaa
Kuvakooste

16-vuotiaasta huippulupauksesta maailmanmaineeseen – Patrik Laine täyttää 22 vuotta, katso kuvat suomalaisen vaiheikkaan uran varrelta

LIIGA, MESTIS, MAAJOUKKUE, NHL | 19.4.2020 17:00 | Markus Suhonen
Patrik Laine täyttää tänään 22 vuotta. Hän nousi muutamassa vuodessa Mestiksestä Liigan kautta NHL:ään. Samalla hän menestyi maajoukkueessa ja pokkasi maaleillaan useita henkilökohtaisia palkintoja. Winnipeg Jetsiä edustavan Laineen ura on ollut vaiheikas.
Winnipeg, Tappara, LeKi, Suomi U20, Suomi U18, Patrik Laine
Haastattelu

LeKi-valmennus haluaa nähdä aktiivista peliä kakkosdivisioonassa ja selkeyttää tekemistä − "Ei siinä ole mitään järkeä, että kauden aikana kokoonpanossa on käynyt 82 pelaajaa"

Muut Sarjat | 21.9.2019 11:00 | Lassi Seppä
LeKi aloittaa taipaleensa kakkosdivisioonassa Mestiksessä seuranneen konkurssin jälkeen. Päävalmentajana aloittaa A-nuoria aiemmin luotsannut Nils Hagman.
LeKi, Sami Laakso, Tommi Välimaa, raimo Summanen
Artikkeli

LeKillä kirkkaana tavoitteena nopea nousu Suomisarjaan osana isompaa projektia − "Kakkosdivarissa paikallaan polkemisessa on vaarana, että homma näivettyy"

Suomi-sarja | 21.9.2019 11:00 | Lassi Seppä
LeKin jääkiekkotoiminnan puheenjohtaja Juha Virmavirta ja sitoutuneiden lempääläläisten ryhmä kasasi voimansa tavoitteenaan auttaa kakkosdivisioonaan pudonnut joukkue mahdollisimman nopeasti Suomisarjaan.
LeKi, Sami Laakso, Tuukka Laakso, Tommi Välimaa, Jesse Hurme
Uutinen

Kokenut seuraikoni jatkaa Mestiksestä pudonneessa LeKissä − Tommi Välimaa solmi vuoden sopimuksen

Muut Sarjat | 28.8.2019 20:44
35-vuotias Tommi Välimaa on solminut vuoden sopimuksen LeKin kanssa, joka putosi alkavaksi kaudeksi kakkosdivisioonaan konkurssin myötä.
LeKi, Tommi Välimaa
Artikkeli

LeKillä alkaa uusi aika konkurssin jälkeen − missä menevät viimeisen Mestis-kauden runkopelaajat?

Muut Sarjat | 20.8.2019 13:33 | Lassi Seppä
LeKi sijoittui viime kaudella Mestiksessä neljänneksi. Lempääläläiset pelasivat rahanpuutteesta huolimatta hyvän kauden. Kesällä koitti kuitenkin konkurssi ja siirtyminen kakkosdivisioonaan. Listasimme, mihin saukkopaitojen runkomiehet siirtyivät jatkamaan uriaan.
LeKi
Uutinen

LVS: LeKin katastrofi syvenee - taustayhtiö konkurssiin

MESTIS, Suomi-sarja, Muut Sarjat | 14.5.2019 13:59
Mestis-sarjapaikkansa menettäneen LeKin taustayhtiö LeKi Hockey Oy on ajautunut konkurssiin.
LeKi, Jääkiekkoliitto, LeKi Hockey Oy, Lempäälän Kisa 1955 Jääkiekko Ry
Uutinen

Mestiksestä pudotettu LeKi tiedottaa: seura pudotettiin osittain seuraihmisten asiattoman käytöksen vuoksi

MESTIS | 3.5.2019 15:11
Lempäälän Kisan 12 kauden mittainen taival Mestiksessä tuli päätökseensä, kun seura jäi ilman Mestis-lisenssiä tulevalle kaudelle. Päätökseen vaikuttivat taloudellisten syiden lisäksi myös monet muut asiat.
LeKi
Uutinen

LeKi jäi ilman Mestis-lisenssiä − Suomi-sarjan mestarille oikeus hakea sarjapaikkaa

MESTIS | 3.5.2019 13:51
Lempäälän Kisa on jäänyt ilman Mestis-lisenssiä, Jääkiekkoliitto tiedottaa. Kajaanin Hokilla on lupa hakea LeKin jättämää paikkaa.
LeKi, Hokki
Kuvakooste

LeKin taistelu ei riittänyt, TUTO vei pronssimitalit

MESTIS | 17.4.2019 22:37 | Miikka Jääskeläinen
Mestiksen pronssimitalit olivat jaossa Lempäälässä, kun LeKi ja TUTO ottivat mittaa toisistaan. Kumpikaan joukkue ei ollut saada peliään uomiinsa, mutta ottelu parani vanhetessaan. Kolmannen erän myötä peli oli varsin hyvää ja pronssista käytiin tiukka taistelu.
LeKi, TUTO
Haastattelu

LeKi-kapteeni Laakson ura suurella todennäköisyydellä ohi: "Olen saanut omalle uralleni jatkoajan"

MESTIS | 17.4.2019 22:12 | Lassi Seppä
LeKi-kapteeni Sami Laakso totesi hävityn pronssiottelun jälkeen, että hänen uransa on 90-prosenttisella varmuudella ohi. Hyökkääjä kiitti lempääläläisseuran organisaatiota ja suitsutti joukkuetta kauden saavutuksista.
LeKi, Sami Laakso
Raportti

TUTO voittoon Mestiksen pronssiottelussa - LeKin viimeinen puristus ei riittänyt

MESTIS | 17.4.2019 21:20 | Johanna Lahdenperä
Lempäälän keskiviikkoillassa ratkottiin Mestiksen pronssin kohtalo. LeKi ja TUTO aloittivat ottelun hitaasti lämmeten vasta ottelun puolen välin jälkeen taistelemaan voitosta ennen kesälomille jäämistä. Turkulaisten tehokkuus toi lopulta TUTOlle seurahistorian viidennen pronssin.
LeKi, TUTO

Sivut