Halli - HCK

Keravan jäähalli
Metsolantie 3, 04200 Kerava

Perustiedot

Kapasiteetti

2000 henkeä, 1500 istumaan ja 500 seisomaan

Rakentamisvuosi

1988

Lippujen hintajakauma

Pääsylippu (ei paikkakohtainen) 15€ aikuiset, 10€ lapset(7-14v).

Historia

Hallin on rakentanut Rakennusliike Tuuli & Pihlaja Oy. Keravan hallin rakennutti kaupunki jolle se vieläkin kuuluu.

Halli valmistui vuonna 1988 Keravan Shakersin käyttöön joka silloin pelasi kakkosdivaria eli nykyistä Suomi-sarjaa. Hallissa on valmistumisesta lähtien pelattu Suomi-sarjaa saman joukkueen, mutta erin nimen toimesta ja kaudella 2012-2013 Mestis-kiekko valtasi Keravan.

Muut lajit

Hallista löytyy juoksusuora missä talvisin voi löytää muutaman Robin Hoodin harjoittelemasta tai maantiekiitäjän juoksemassa. Juoksusuoran päästä löytyy kuntosali mistä kaikki jääkiekkovaimot voivat tulla itsellensä etsimään aviomiestä. Laitteet ovat melkein yhtä vanhat, kuin halli itsekin jos eivät vanhempia. Hienosti ajavat kuitenkin asiansa.

Kaukalon puolella tunnetuimmat luistelijat ovat edustusjoukkue HCK, kolmosdivarissa pelaava KJT KerHo ja Keravan Shakers ringette.

Näin hallille

Keravan jäähalli sijaitsee vähän ulkona keskustassa Kalevan urheilupuistossa. Asemalta on matkaa hallille reilu kilometri. Jos ei mieli tehdä pientä happihyppelyä niin asemanaukiolta lähtee bussinumero 5T jolla on nopein päästä hallille. Jäät pois terveyskeskuksen kohdalla olevalla pysäkillä niin matkaa on enään hallin sisäänkäyntiin vaivaiset pari sataa metriä.

Autolla on myös helppo tulla hallille. Parkkitila on vain välillä rajallinen, mutta maksuton. Hallin ympäristössä on niin paljon muutakin aktiviteettiä jotka ottavat omat paikkansa. Tule ajoissa niin kyllä tilaa löytyy.

Hallin antimia

Vaikka Keravan halliin ei ole rakennettu valmiita ravintoloita tai juottoloita on siellä saatu homma toimimaan hyvin. Juoksusuoralta löydät pienen kahvion, hotdog-kojun ja päädystä kuntosalin tiloihin rakennetun anniskelutilan. Ulos on aidattu pieni alue josta on mahdollisuus ostaa kunnon grillissä paistetut makkarat säällä kuin säällä. Vaikka kaikki ei ole kaunista (paitsi myyjät) niin toimivat ratkaisut on Keravalla saavutettu.

Ottelun aikainen ohjelma

Ottelun aikana faniryhmä Viides ketju pitää kovaa ääntä sisääntulon puoleisessa päädyssä.
Erätaukojen aikana ohjelmaa ei niinkään ole järjestetty. Välillä nähdään juniorikiekkoilijoiden voittolaukauskilpailuja.

Erityisryhmät

Katsomosta rappusten alkupäästä löytyy muutama tasanne rajoitetun liikuntakyvyn omaaville katsojille.

Lehdistö ja osa toimitsijoista on sullottu katsomon keskellä ylhäällä olevaan samaan koppiin. Yleensä Jatkoajan toimittaja ei jaksa vaivautua sinne tunkeutumaan vaan hänet voi bongata kopin vierestä kannettava tietokone sylissään.

Pelin jälkeen

Pelien jälkeinen virallinen jatkopaikka löytyy rautatieaseman vierestä asemanaukion keskeltä. Kotijoukkueen kantapaikkana tunnettu Revanssi sportbariin ottelun jälkeen siirtyy niin kotijoukkueen kannattajat, kuin koko vierailijajoukkuekin. Ennen matkaa takaisin kotiin pitää vatsa täyttää ruualla. "Hyvä ruoka, parempi mieli."