Halli - Anaheim

Honda Center

Anaheim Ducksin kotihalli on nykyiseltä nimeltään Honda Center ja sen omistaja on Anaheimin kaupunki. Hallin toimintaa johtaa Anaheim Arena Management, LLC, jonka omistaja Henry Samueli omistaa myös Anaheim Ducksin.

Areenan rakennustyöt aloitettiin kesäkuussa 1991. Kaksi vuotta myöhemmin, kesäkuussa 1993, rakennus avattiin nimellä Anaheim Arena. Lopulliset rakennuskustannukset olivat 123 miljoonaa dollaria. Halli on tunnettu myös nimillä Pond of Anaheim ja Arrowhead Pond of Anaheim. Hallin nimi muutettiin Honda Centeriksi vuonna 2006, jolloin Honda ryhtyi hallin sponsoriksi ja osti seuraavaksi neljäksitoista vuodeksi oikeuden hallin nimeen.

Anaheim Ducksin kotiotteluiden lisäksi Honda Centerissä pelataan John R. Wooden Classic, joka on vuosittainen miesten yliopistokoripallon avaus. Areena on myös tunnettu konserttien ja muiden urheilu- ja viihdetapahtumien pitopaikka. Hallissa ovat esiintyneet muun muassa Elton John, Madonna ja U2 ja urheilulajeista edustettuina ovat olleet monet lajit rullakiekosta ja arena footballista vapaaotteluun ja vapaapainiin. Aiemmin Honda Centerissä pelasi kotiottelunsa myös National Lacrosse Leaguessa pelannut Anaheim Storm, joka lopetti toimintansa 2005.

Areenan ikimuistoisimpiin hetkiin lukeutuu Stanley Cup- finaalit vuosina 2003 ja 2007, sekä Ducksin Stanley Cup- voitto viidennessä ottelussa Ottawa Senatorsia vastaan 6.6.2007. Vuonna 2005 hallissa järjestettiin sulkapallon maailmanmestaruuskilpailut.

Kapasiteetti:
- 17 174 (jääkiekko-ottelut)
- 18 336 (koripallo-ottelut)
- 18 900 (konsertit)

Osoite: 2695 East Katella Avenue, Anaheim, California 92806

Google Maps: http://maps.google.com/maps?f=q&hl=e...cmLgQ&view=map