Yonkman puolusti joukkuettaan iskuin: "Jos hän haluaa puhua, se sopii minulle hyvin"

LIIGA / Haastattelu
Yonkman puolusti omiaan tiistaina Hippoksella.
Kuva © Vesa Pöppönen www.facebook.com/VesaPhoto

Ottelun sykähdyttävin hetki oli toisessa erässä, kun Nolan Yonkman ja Matti Lamberg nuhjasivat Yonkmanin ollessa vaihtopenkillä. 

Yonkmanin mukaan tilanne oli tavallaan jatkumoa ja kuului hänen työnkuvaansa.

− Mielestäni Lamberg taklasi Mikko Kuukkaa kyynärpäällä, joten huikkasin, että pitää kyynerpäät alhaalla.

− Tämän jälkeen hän tuli luokseni, eikä minun mielestäni penkillemme voi tulla noin. Mutta jos hän haluaa puhua, teen sen mielelläni, Yonkman virnisti.

Tilanteen jälkeen Yonkman huuteli pitkään Ässien penkin kanssa.

− Sellaista sattuu, kun kilpailutilanne on päällä ja panokset ovat korkeat, Yonkman pyöritteli.

Tilanteesta seuranneella JYPin ylivoimalla oli ottelulle melko suuri merkitys, sillä sen aikana isännät nousivat ottelussa tasoihin. Korkeiden panosten pelissä JYP ei saanut haluaamansa alkua, kun Simon Suoranta vei vieraat johtoon vain 17 sekunnin pelin jälkeen.

Tämän jälkeen jyväskyläläisten pelaaminen oli pitkään tuskaista, mutta lopulta pisteet tarttuivat matkaan tärkeässä taistelussa pudotuspelien kotiedusta.

Yonkman näkikin asiassa selvän hopeareunuksen.

− Tämä oli jälleen hyvä testi meille, kun onnistuimme tulemaan takaa ja voittamaan pelin, Yonkman summasi.

» Lähetä palautetta toimitukselle