Yhdysvaltalaispakki iloisena jälleennäkemisestä

LIIGA / Haastattelu
Jatkaako Newton KooKoossa siitä, mihin Sportissa jäi?
Kuva © Harri Bragge - www.facebook.com/hbphotography.fi -
Jake Newton palasi Liigaan täksi kaudeksi KooKoon riveihin. Yhdysvaltalaispakki oli suunnannut kohti Vaasaa hieman sekaisin tuntemuksin, mutta loppujen lopuksi tunteet muuttuivat positiivisiksi, ja odotukset tulevalle kaudelle ovat korkeat.

Jake Newtonin kauden avausottelu KooKoo-paidassa tapahtui ironisesti hänen edellistä Liiga-seuraansa Sportia vastaan.

− Rehellisesti sanottuna, kun kuulin että pelaan ensimmäisen otteluni täällä, pidin sitä hieman outona. Mutta olin myös kiinnostunut siitä, kuinka minut otetaan täällä vastaan. Nyt kun olen jutellut vanhojen tuttujen kanssa jäällä ja sen ulkopuolella, on hienoa nähdä heitä taas, Newton kertoi.

Matka kouvolalaisten mukana ei kuitenkaan alkanut parhaimmalla mahdollisella tavalla, mutta Newton on asian ytimessä.

− Ei todellakaan hyvä alku, mutta täytyy laittaa asiat oikeaan perspektiiviin. Tämä oli meidän ensimmäinen ottelumme ja Sportilla oli kyseessä viides, kun laskee Pitsiturnauksen mukaan. Mutta tietenkään ei voi olla tyytyväinen lopputulokseen. Häviö on aina häviö.

Kovaa laukova pakki kiekkoili viime kaudella Tšekin pääsarjassa. Keski-Euroopassa vietetystä ajasta jäi Newtonille kaksijakoiset mielipiteet.

− Henkilökohtaiselta kantilta kausi ei ollut kovin hyvä. En vain saanut haluamaani roolia joukkueessa. Toivoin samanlaista luottoa siellä, kuin mitä sain täällä Vaasassa. Kokonaisuutena seura pärjäsi hyvin, ja se on kaikista tärkeintä. Matka päättyi välieriin, mutta pidin sitä hyvänä kokemuksena.

Newton ei tyydy pieniin tavoitteisiin tulevaa kautta koskien.

− Tavoitteenani on olla Liigan parhaimpia pakkeja. Sillä tavalla näen itseni, ja itse asiassa asuntoni seinään olen kirjoittanut tilastot 15 maalia, 30 tehopistettä ja +10-teholukeman. Lisäksi pyrin pääsemään Yhdysvaltojen olympiajoukkueeseen vähintään Deutschland Cupiin. Olisi kunnia-asia edustaa maatani, ja nyt kun NHL-pelaajat eivät ole menossa mukana, kyseessä on ainutlaatuinen tilaisuus, päätti isokokoinen puolustaja.

» Lähetä palautetta toimitukselle