Yhdysvallat otti historiallisen mitalin: "Meitä ei muisteta kullasta, mutta tämä oli menestystarina Yhdysvaltain jääkiekolle"

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Kieffer Bellowsin mukaan oli kunnia-asia voittaa pronssia.
Kullan karkaaminen käsistä oli Yhdysvalloille pettymys. Joukkue osasi iloita kuitenkin siitä, että maa saavutti ensimmäistä kertaa kolme mitalia putkeen nuorten MM-kisoissa. Tšekki kaatui pronssiottelussa luvuin 3–9.

Pronssillaan Yhdysvallat nappasi ensimmäistä kertaa historiassa kolme perättäistä mitalia nuorten MM-kisoissa. Viime vuonna Yhdysvallat voitti mestaruuden, ja kaksi vuotta sitten tuloksena oli pronssia, kuten nytkin.

Hyökkääjä Kieffer Bellows teki ottelussa uuden yhdysvaltalaisten ennätyksen maalinteossa nuorten MM-kisoissa. Bellows viimeisteli kaksi maalia Tšekkiä vastaan ja nosti näin turnauksen maalimääränsä yhdeksään.

− Minun saavutukseni tulivat loistavien joukkuekavereideni ansiosta, Bellows kiitti.

Bellows uskoi, että pronssin voittaminen auttaa Yhdysvaltoja menestymään ensi vuonnakin. Joukkueessa oli tänä vuonna useita nuoria pelaajia, jotka pääsevät mukaan ensi vuonnakin. Tämän turnauksen jälkeen mukana olleet tietävät, miten vaikeita pelejä voi turnauksen aikana eteen tulla.

Isoin asia mitalissa oli Bellowsin mukaan se, että pronssin myötä Yhdysvaltain nuorisojääkiekko on paremmassa paikassa kuin koskaan aiemmin.

− Meitä ei muisteta kullasta, mutta tämä oli menestystarina uuden perinnön rakentamisessa Yhdysvaltain jääkiekolle.

− "Meistä todella tuli perhe."

Yhdysvallat tavoitteli tosissaan toista perättäistä MM-kultaa, mutta Bellowsin mukaan Ruotsi-tappion jälkeen joukkue keskittyi vain voittamaan historiallisen mitalin pronssiottelussa.

Tehtävä oli lopulta helppo, eikä Tšekistä ollut vastusta.

− Oli iso kunnia saada pronssia, vaikka se ei ollutkaan tulos, jota tavoittelimme. Halusimme kullan, mutta turnauksessa tulee ylä- ja alamäkiä. Jokaisessa pelissä pitää olla täysin valmis pelaamaan.

Bellows oli turnauksessa yksi parhaista Yhdysvaltain pelaajista. Hän kertoi, että halusi ottaa isoa roolia joukkueesta ja näyttää esimerkkiä nuoremmille pelaajille. 

− Tässä joukkueessa on monta pelaajaa, jotka voivat parantaa vielä ensi vuonna ja ottaa itselleen vetäjän roolia joukkueessa. On vaikeaa, etten pääse enää takaisin juniorimaajoukkueeseen.

Yhdysvallat ei edennyt täysin leikitellen pronssiotteluun saakka, vaan turnauksen aikana joukkueelle sattui kiperiä tappioita. Toisaalta Yhdysvallat nousi upealla tavalla voittoon Kanadaa vastaan alkusarjassa. Kokemukset hitsasivat taitavaa joukkuetta yhtenäisemmäksi.

− Meillä on todella paljon hienoja pelaajia joukkueessamme. Meistä todella tuli perhe, Brady Tkachuk hehkutti.

» Lähetä palautetta toimitukselle