"Voittamaan!", toteaa Kärppien maalinsuun vallannut Aittokallio

LIIGA / Haastattelu
Sami Aittokallion tuijotus kertoi itseluottamuksen olevan kohdillaan.
Kuva © Timo Savela
Tasoitusmaalin päästäminen sekunti ennen varsinaisen peliajan päätöstä olisi kenelle tahansa maalivahdille karmea paikka. Varsinkin, mikäli maali tulisi pudotuspelien ratkaisuhetkillä. Kärppien Sami Aittokallio ei Patrik Laineen 2−2-osumasta häkeltynyt, vaan auttoi joukkueensa voittoon.

 − Sunnuntaiaamuna jäiden jälkeen sain kuulla, että olisin maanantaina aloittava maalivahti. Hyvät fiilikset tuli totta kai heti, kun pääsee joukkuetta tässä vaiheessa auttamaan, Kärppien maalivahti Sami Aittokallio kertoi kuudennen välierän tauottua.

Aittokallion edellinen ottelu aloittavana maalivahtina tuli runkosarjan päätöskierrokselta JYPiä vastaan, eli yli kuukausi sitten.

− Oikein hyvin pääsin peliin mukaan. Laukauksia tuli sieltä täältä. Samanlaistahan se on kuin aina: kiekkoja tulee, ja sitten niitä otetaan kiinni. Vedämme harjoituksissa kuin peleissä, ja sitä kautta olen saanut pidettyä tuntuman päällä ja itseluottamuksen kasassa.

− Silloin kun olen ollut penkillä, niin olen antanut sieltä kaikkeni joukkueelle. Kopissa ja vaihtoaitiossa olen tsempannut jätkiä, ja koettanut antaa heille lisää virtaa.

Aittokallio vaikutti itsevarmalta alkulämmittelyistä lähtien. Torjuntatyöskentely pysyi läpi ottelun kasassa, eikä tamperelaislähtöiselle torjujalle tuttua temperamenttisuuttakaan ollut havaittavissa. Ylilataustakaan ei illan tärkeydestä huolimatta ollut Aittokalliolle kertynyt.

− Vedin ottelun samalla asenteella kuin vedän kaikkina muinakin päivinä, olipa kyseessä sitten treenit tai peli. Eipä siinä tarvitse mitään muuta ihmeellistä miettiä, kun latautuu aina samalla lailla.

23-vuotias vahti pitikin maalinsa puhtaana aina kolmannen erän puoliväliin asti, kunnes Nick Plastinon viivalaukaus löysi tiensä verkkoon.

Vielä kylmempi suihku valahti Kärppien ja hyvin torjuneen maalivahdin niskaan, kun välierien maaliruisku ja oululaisten kauhu Patrik Laine pääsi laukomaan hieman huonostakin asennosta kiekon ohi Aittokallion. Ottelun varsinaista peliaikaa oli tuolloin jäljellä vain vaivainen sekunti.

− En oikein nähnyt sitä, kun laukaus lähti. Jostain kainalosta se tuli ja vähän jäi peittoon, Aittokallio kertasi ottelun jatkoerään siivittänyttä osumaa.

Mitä maalivahti sitten tuollaisessa tilanteessa ajattelee?

− Ei siinä mitään kummempaa tullut ajateltua. Kiekko oli selän takana ja punalamppu paloi. Tuumasin vain, että eteenpäin, kun ei tässä taaksekaan pysty katselemaan. Menneitä ei saa tekemättömiksi, niin ihan turha jäädä murehtimaan, avasi Aittokallio filosofiaansa.

− Mieleen tuli, että me tehdään nyt sitten se seuraava!

Kärpistä löytyy niin kotimaan kuin kansainvälisen tasonkin mestareita. Aittokallion mukaan koko porukka oli äänessä pukukopissa ennen jatkoerän alkua.

− Meidän joukkue on voittajia täynnä, ja sen huomaa ihan arkisessa tekemisessä. Siihen voittamiseen haluan itsekin kasvaa mukaan.

29 kertaa kiekon tielle ehtinyt Aittokallio on mitä todennäköisimmin tolppien suulla myös tänään Raksilassa, kun Kärpät ja Tappara kohtaavat ratkaisevassa seitsemännessä välierässä. Palautuminen ei Aittokallion mukaan ole nuorelle kaverille ongelmana. Myös kärppävahdin sapluuna illan otteluun asennoitumiseen on selkeä.

− Samalla tavalla seuraavaan peliin lähdetään kuin kaikkiin muihinkin otteluihin pudotuspeleissä: voittamaan!

» Lähetä palautetta toimitukselle