Valmentajat vähäsanaisia − Virtanen toivoi parempaa

LIIGA / Haastattelu
Marko Virtasen luotsaama JYP tasoitti ottelusarjan.
Kuva © Aleksi Manninen aleksi.manninen@jatkoaika.com

Pekka Virta oli ymmärrettävästi tyytymätön ottelun lopputulemaan.

− Nollalla maalilla ei saumaa voittoon. Puolustuspelaaminen on tiivistä, mutta keinot maalintekoon on löydyttävä.

KalPalla oli omat paikkansa ottelun voittoon. Esimerkiksi avauserässä Jaakko Rissanen karkasi läpiajoon, mutta ei onnistunut viimeistelemään mahdollisuudestaan.

JYP hallitsi maalipaikkoja melko selvästi. Maalinteko on tällä hetkellä JYPille melko vaikeaa, mutta kahdessa edellisessä ottelussa riittävän hyvää ottelun voittamiseen.

− Meillä oli paikat jo ottelun alussa. Onneksi pysyimme kärsivällisinä, Marko Virtanen tuumi.

Päätöserässä KalPa sai jonkinlaisen kirin aikaiseksi, mutta pelin tasoittaminen ei onnistunut. 

− Saimme päätöserään energiaa, mutta 2−0-osuman jälkeen kiri jäi piippuun, Virta harmitteli.

Vaikka lopputulos olikin edullinen JYPille, Virta oli tulevaisuuden suhteen vähissä kommenteissaan positiivissävytteisempi.

− Nyt sarja on paras kolmesta. Meillä on edelleen kotietu, Virta mainitsi.

− Me haetaan edelleen hyvää peliä. Vaikka voitimme, pitää pystyä parantamaan, Virtanen analysoi.

Kuollut fani herätti tunteita

JYP pelasi illan pelin surunauhoissa, kun pitkäaikainen kannattaja Mikko Jaatinen kuoli. Jaatinen oli laajalti Jyväskylässä tunnettu kannattaja, joka oli tuttu näky myös jääkiekon ulkopuolella urheilun parissa.

− Muistan hänet myös pesäpallon parista. Terveisiä vaan sinne pilveen, Virtanen sanoi.

− Heitimme läpsyt ja vaihdoimme kuulumiset ennen peliä monesti, hän oli aina tutulla paikalla. Hän on tuttu kaveri kaikille.

» Lähetä palautetta toimitukselle