Valmentajan ajatusmalli istuu Heljangon päällä − määrätietoinen ja kärsivällinen lahjakkuus odottaa irtipääsyä

LIIGA / Haastattelu
Heljanko vaanii varjoissa, ja on valmina ottamaan vastuun kantaakseen.
Kuva © Oskari Mäkisarka
Christian Heljanko pelasi LeKin maalilla ällistyttävät pudotuspelit, mutta sekään ei riittänyt välieräpaikkaan. Nuoren veskarin kausi jatkuu Tapparan riveissä, jossa todennäköisesti tarjolla on vain luukkuvahdin hommia. Heljanko on kehittymässä hurjaa vauhtia urallaan, ja on kohta valmis isoihin saappaisiin.

LeKi taipui Mestiksen puolivälierissä runkosarjan ykköselle KeuPalle voiton 4−1. Sarjan kolme keskimmäistä peliä olivat numerollisesti todella tasaisia, eikä viimeisimmässäkään LeKi-vahtia 4−0-numeroista voinut syyttää. 7−1-tappiossa sarja-avauksessa tolppien välissä seisoi toinen mies.

Christian Heljanko pelasi ällistyttävällä tasolla saukkopaitojen riveissä, ja torjui pelaamassaan neljässä ottelussa peräti 174 kertaa. Se tekee 43.5 torjuntaa per ottelu. Olkoonkin, että kaksi kamppailuista venyi pitkällekin jatkoeriin, lukema on silti pöyristyttävä.

− Omasta pelistä hyvät fiilikset. Oli kiva päästä pelaamaan pitkästä aikaa useampi peli putkeen. Hetki oli vaikeaa, kun ei tullut tasaisesti pelejä. Jotenkin se on ollut aina sillä tavalla, että tosipeleissä on löytynyt uusi vaihde tekemiseen. Pystyin tarjoamaan mahdollisuuden joukkueelle, mikä Liigasta tullessa pitääkin pystyä.

Valmentajan ideologia pakottaa onnistumaan aina, kun tilaisuus annetaan

Heljanko tuli Lempäälään auttamaan LeKiä kamppailemaan runkosarjan voittajaa KeuPaa vastaan. Palkkansa 20-vuotias veräjänvartija tienaa Tapparasta. Kirvesrinnoissa hän on joutunut soittelemaan kakkosviulua Dominik Hrachovinan vanavedessä. Yksi syy tähän on päävalmentaja Jukka Rautakorven peluutusfilosofia.

− Meillä on Tapparassa kova organisaatio ja niin hyvä veskarikin tällä hetkellä. Valmentajankin ajatusmalli on sellainen, että mennään yhdellä miehellä. Se oli tiedossa. Tiedän, että pystyn voittamaan pelejä Liigassakin, kunhan niitä vain saa alle useamman. Paikka varmasti tulee − jos ei tänä keväänä tai ensi kaudella, niin myöhemmin sitten. Tärkeintä on ottaa askeleita eteenpäin, Heljanko painottaa.

Heljanko koppasi kiekkoja KeuPa-sarjassa yli 40 per ottelu.

− Jossain vaiheessa joku huomaa, että "tuo kaveri on väärässä paikassa". Haluan olla niin hyvä, että otan paikan Liigasta vaikka väkisin. Aina voi jossitella, ja moni muu on saanut näyttöpaikan varmasti helpommallakin, mutta paikka voi tulla milloin vain. Sain omani talvella, ja pystyin sen käyttämään.

Hrachovina pelasi pitkän putken tamperelaisjoukkueen tolppien välissä kauden alussa, kunnes Heljanko sai mahdollisuutensa. Hän onnistui mainiosti, ja tekikikin ensimmäisten Liiga-otteluiden nollapeliennätyken.

− Sain sillä pelejä lisää. Uusi paikka voi aueta alkavalla viikolla tai ensi kaudella, mutta silloin kun se tulee, se on pystyttävä käyttämään. Tämä on sen verran raadollista hommaa. Valmiina on oltava, ettei juna mene ohi. Marginaalit ovat pieniä, ja korvien välilillä on paljon tekemistä näissä hommissa. 

Tiedän, että pystyn voittamaan pelejä Liigassakin, kunhan niitä vain saa alle useamman.

Heljanko on joutunut hakemaan pitkin kautta tuntumaa LeKistä, kun torjuntavastuu Tapparassa on ollut kiven alla. Hän pitää kuitenkin Mestis-komennuksiakin hyvänä juttuna, sillä sarjaporrasta alempanakin hän on saanut kokea onnistumisen hetkiä.

− Niin kuin tässä sarjassa nähtiin, niin pystyin venymään tiukassa paikassa. Se on hyvä muistaa jatkossa, sillä se luo uskoa, kun huomaa pystyvänsä huipputasolla. Tasaisuus on yksi vahvuuksistani, vaikka tuossa oli tilastojen valossa vähän huonompiakin pelejä − vetoja ei tullut niin paljon, ja maalejakin meni pari-kolme.

Se, että maalivahti kertoo kahden tai kolmen maalin olevan merkki "huonommasta pelistä", kertoo paljon siitä, millaisella palolla nuori mies suhtautuu hommaansa. Heljanko elää torjunnoista, aivan kuten huippumaalintekijät täysosumista.

− Joukkue voi pärjätä pitkässä juoksussa, kun maalivahdille ei tule ohi-iltoja. Niitä ei voikaan tulla kuin ihan joskus harvoin. Tykkään pelata silloin, kun tulee paljon kiekkoja kohti. Onneksi KeuPa pelasi tuolla tavalla, että laukoivat paljon. Jos he olisivat jättäneet laukomatta, niin olisi voinut mennä enemmänkin maaleja.

Seuraavaksi Porvoon Huntersin kasvatti yrittää raivata tiensä Liiga-maalin suulle. Nähtäväksi jää, tapahtuuko se jo tänä keväänä hallitsevan Suomen mestarin paidassa.

» Lähetä palautetta toimitukselle