Tunteikkaan paluun tehnyt Hirschovits: "Olen ollut huonolla tuulella ja kiukkuinen"

MESTIS / Haastattelu
Kim Hirschovits teki odotetun paluun jäälle kotikaukalossa.
Kuva © Petteri Äikäs petteri.aikas@jatkoaika.com
Hyökkääjä Kim Hirschovits teki paluun kaukaloon yli vuoden pelaamattomuuden jälkeen keskiviikkona Espoossa Unitedin pelatessa TUTOa vastaan. Yleisö osoitti arvostustaan antamalla reilut aplodit miehen astuessa jäälle ensimmäisen kerran ottelussa. Hirschovits oli ottelun jälkeen sekä hyvillä mielin että harmissaan.

Kokeneen Kim Hirschovitsin ensimmäinen ottelu pitkän tauon jälkeen sujui hyökkääjän mukaan olosuhteisiin nähden kohtuullisesti, mutta jotain jäi hampaan koloonkin.

− Tärkeää, että voitettiin. Jäi harmittamaan, kun oli mahdollisuus ratkaista peli, että oltaisiin saatu kolme pistettä.

− Täytyy olla kuitenkin tyytyväinen. Voitot ovat tärkeitä, ne tuovat itseluottamusta, hyviä kokemuksia peleistä ja tiivistävät joukkuetta. Meillä on ollut alkukaudesta tiukkoja pelejä, jotka ovat kääntyneet negatiivisiksi. Nyt ollaan pystytty voittamaan niitä tiukkoja pelejä, joka on hyvän joukkueen merkki.

Ensimmäiseen vaihtoon tullessaan Hirschovitsia huomioitiin yleisön taholta suosion osoituksin. Huomio ei jäänyt mieheltä huomaamatta.

− Lämmitti mieltä, että huomioitiin. Toi myös suurta iloa, että katsomossa oli paljon tuttuja ja ystäviä. Niitä ihmisiä, jotka ovat koko tämän matkan ollut minun tukena. Tsempannut ja epäitsekkäästi pitänyt huolta. He ovat auttaneet pyyteettömästi minua pääsemään eteenpäin ja kuntoon.

"Se, että he olivat katsomossa merkitsi minulle todella paljon."

− Henkilökohtaisesti ehkä hienointa oli, että omat lapseni olivat katsomassa. He ovat nähneet, kuinka iskällä on vaikeaa. Olen ollut huonolla tuulella ja kiukkuinen. Kun on ollut vähän synkkää, niin he ovat nähneet sen työmäärän ja sen, että vaikeasta paikasta voi nousta jaloilleen. Se, että he olivat katsomossa, merkitsi minulle todella paljon.

Koko joukkue sai myös Hirschovitsilta kiitokset tuesta ja tsemppauksesta. Hyökkääjä ei kuitenkaan halunnut, että joukkueessa kiinnitetään liikaa huomiota hänen paluuseen jäälle.

− Huomasin, että he olivat iloisia minun puolesta, mutta en halunnut tehdä asiasta mitään isoa numeroa. Kuitenkin tuo oli joukkueen peli ja joukkueen tulokset merkitsevät, mutta hienosti jätkät auttoivat valmistautumisessa ja pelissä. Joukkuekavereiden tuki on ollut tärkeää.

Ottelun aikana Hirschovitsin pelisilmä tuli esille tilanteiden rakentamisessa, ja kokemus rauhallisuudessa pelata tilanteet loppuun. Todellisia maalipaikkoja siunaantui kolme, joista kaksi varsinaisella peliajalla. Ensimmäinen maalipaikka avautui toisessa erässä hyökkääjän painettua TUTO-puolustajan ohi maalia kohti.

− Siinä pääsin hyvin kulmasta vetämään. Oli ajatus lyödä yläkulmaan, mutta ei ihan lähtenyt sinne minne yritin.

Kolmannessa erässä Hirschovits sai avopaikan Aleksi Järvisen hyvästä syötöstä maalin kulmalle, mutta laukaus epäonnistui.

− Kerkesin jo miettiä maalia, kun kiekko tuli, mutta osuin huonosti kiekkoon ja maalivahti torjui sen hienosti.

Pelituntuma vielä hukassa

Kolmannen kerran Hirschovits pääsi yrittämään maalia voittolaukauskilpailussa. Rankkarispesialistina tunnettu hyökkääjä ei saanut tällä kertaa onnistumista maalivahdin torjuttua hienosti.

− Ensin ajattelin, että ammun, mutta maalivahti tulikin paljon vastaan. Sitten ajattelin, että harhautan sivuun. Siellä oli paljon tilaa, mutta maalivahti sai huikeesti venytettyä jalkaa siihen eteen. Olisi pitänyt malttaa vain sekunti pitää kiekkoa ja nostaa patjan yli.

− Tuntuma ei ollut paras, mutta kyllä se jäi harmittamaan etten noista tehnyt maalia. Kunhan saan tatsia lisää, niin kiekot alkavat menemään sisään.

Aloitukset ovat toinen, mistä Hirschovits on pelillisesti tunnettu. Niissä pelaamattomuus tuli ottelun aikana esille, ja aloitusprosentti jäikin alle 30:een.

− Ajoitukset ja rytmi oli vielä kadoksissa, jotka ovat esimerkiksi aloituksissa tärkeitä. Ne paranevat, kun tulee lisää pelejä alle. Niitä pystyy harjoittelemaan vain peleissä, koska tilanne on eri tuomarin tiputtaessa kiekon, Hirschovits avasi syitä.

Konkarille kertyi peräti 19 peliminuuttia

Usein pitkään peleistä pois ollut pelaaja kellottaa suhteellisen vähäiset peliminuutit parissa ensimmäisessä ottelussaan paluun jälkeen. Konkarille kertyi peräti 19 peliminuuttia. Kuudenneksi eniten koko joukkueessa.

− Oli yllätys, kun sanoit, että noin paljon. Sitten, jos ajattelee, että pelasin noin paljon, niin yllättävän hyvin jaksoin, Hirschovits hämmästeli.

− Vähän oli tahmeeta ja hapokasta, mutta hyvä juttu. Pelaamalla saa ainoastaan pelikuntoa ja on tärkeää, että pääsee pelaamaan. Jatkossa pitää tulla tulostakin, jos tuollaisia minuutteja pelaa.

Tarvittavan tunteen saaminen ja pelivaihteen päälle saaminen pitkän tauon jälkeen ei ole helppoa. Hirschovits kertoi sen kuitenkin onnistuneen yllättävän hyvin.

− Sitä auttoi yleisön reaktio ja kun tiesi, että yleisössä on paljon tuttuja. Pääsin ihan hyvin kiinni ja oli hyvä fiilis, mutta ei se missään mielessä helppoa ollut. Siinä käy paljon eri asioita mielessä ja on paljon eri tunteita.

− Koko päivä on ollut hieno, kun on tullut lämpimiä ja välittäviä viestejä entisiltä pelikavereilta, valmentajilta ja ihmisiltä joiden kanssa on koko uran aikana ollut eri joukkueissa. Se määrä ja ne sanat, mitä ihmiset ja ystävät ovat minulle laittaneet, ja miten yllättävistä paikoista niitä on tullut. Ne ovat tehneet tästä päivästä tunteikkaan, Hirschovits kertasi päivän tapahtumia.

"Olen palannut - 44 - älä koskaan luovuta"
Kuva © Petteri Äikäs petteri.aikas@jatkoaika.com

» Lähetä palautetta toimitukselle