TPS:n Ahtola: "Ei niitä tökkäyksiä kaukalossa tunne"

LIIGA / Haastattelu
Jerry Ahtolan merkitys TPS-kokoonpanossa korostuu, mitä pidemmälle kevättä edetään.
Kuva © Timo Savela

TPS nappasi lauantaina toisen kiinnityksen välieräpaikkaan HIFK:n kaatuessa numeroin 4-1. Sen myötä myös TPS-hyökkääjä Jerry Ahtola oli hyvällä mielellä ottelun jälkeen.

– Hyvä peli meiltä. Pelattiin fyysisesti ja sen suunnitelman mukaan mikä ennen peliä asetettiin. Sen myötä saimme omat vahvuutemme esiin. Saimme aikaan pidempiä hyökkäyksiä kuin viime pelissä, sillä Helsingissä ne olivat vähän hakusessa. Lopussa tietenkin, kun kaveri on 3-0-tappiolla, niin peli kääntyy vähän väkisin omiin. Puolustimme kuitenkin sitkeästi, totesi Ahtola.

Ottelu oli fyysinen heti ensiminuuteista lähtien. Ahtolaa ei kuitenkaan fyysinen peli haittaa, sillä vaikka nokkapokkia nähtiinkin, TPS-hyökkääjän mukaan ylilyönneiltä vältyttiin ja peli pysyi kurissa.

– Ei ne tökkäykset kaukalossa tunnu, sen verran on adrenaliinia veressä. Kovaa vedettiin suuntaan ja toiseen, mutta kaikki selästä taklaamiset ja muut vastaavat jäivät pois. Minä ainakin tykkäsin. Tänään liikuttiin siedettävissä rajoissa ja tuomarit antoivat pelata.

Yksi ottelusarjan avainasioista on ollut erikoistilannepelaaminen. Ahtola on ollut yksi TPS:n alivoiman kulmakivistä läpi kauden. Ahtolan blokkaamat laukaukset olivat jälleen tärkeässä asemassa turkulaisten puolustaessa johtoasemaansa.

– Aika paljon olemme katsoneet sitä, että mitä kaveri ylivoimalla hakee ja sitä kautta tiedämme heidän vahvuutensa. Ollaan niin sanotusti opiskeltu ja katseltu.

– Koetamme pitää heidän ylivoimapelinsä ulkopuolella kaukalon laidoilla. Tämmöisissä peleissä ne pienet asiat korostuvat entisestään, kuten esimerkiksi aloitusvoitot ja laukausten blokkaamiset, sanoi Ahtola.

Ahtolan mukaan teesit maanantain kamppailuun ovat selvät. Viime vierasottelun virheistä on opittu eikä ottelun alkuihin enää tulla ihastelemaan vastustajan syöttökuvioita.

– Viime kohtaamisessa tyydyimme jostain syystä ottelun alussa katselijan rooliin. Saimme ainakin opin siitä, että miten sellaiseen otteluun ei lähdetä. Tällainen fyysisyys kuin tänään, pelimme peruspilarit sekä isännän elkeet siellä näkyviin niin olemme varmasti vahvoilla, päätti Ahtola.

» Lähetä palautetta toimitukselle