Tolvanen on kulkenut kapeasta kaukalosta tähtiloistoon

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Eeli Tolvanen on ollut viime vuosina MM-joukkueiden vakiokasvoja. Ensi kevään alle 18-vuotiaiden MM-kisatkin kiinnostavat. – Jos olemme Musketeersien kanssa pleijareissa, niin saa nähdä, päästääkö seurajoukkue sinne.
Nuorten MM-kisoissa ykkösketjun laidassa pelaava Eeli Tolvanen varataan tulevana kesänä kärkipäässä. Tolvasen epäillään menevän joko kahdeksantena tai yhdeksäntenä. Oppia pieneen kaukaloon taitava hyökkääjä lähti hakemaan viime kaudella Sioux Citystä.

Varauskesä on näkynyt Eeli Tolvasen arjessa tällä kaudella lisääntyneenä scouttien määränä peleissä. Todennäköinen ensimmäisen kierroksen alkupään varaus on tuonut Tolvaselle lisää itseluottamusta.

− Siitä saa buustia harjoitteluun, kun on kärkipään varaus. Haluan näyttää, että kehityn koko ajan, Tolvanen kertoo.

Nuorten MM-kisoissa on paikalla paljon scoutteja, mutta siitä Tolvanen ei ota paineita.

− Täällä pyörii samoja ihmisiä kuin seurajoukkueen peleissäkin.

Varauskesääkään Tolvanen ei ole ehtinyt suuremmin miettiä, vaikka on yksi suurimmista suomalaisnimistä ensi kesänä.

− Varauskesä tulee sitten myöhemmin. Nyt katsotaan nämä MM-kisat alkuun ja sitten menen takaisin seurajoukkueeseen antamaan parastani. Sen jälkeen voi alkaa pikkuhiljaa keskittyä varaustilaisuuteenkin.

Tolvasella ei ole väliä mikä NHL-seura hänet varaa, sillä lempijoukkuetta maailman parhaasta liigasta hänellä ei ole.

− Pääasia, että joku joukkue ottaa minut sieltä.

Kaikki alkoi perheestä

Jääkiekon Tolvanen valitsi muun perheen innoittamana. Tolvasen isä on pelannut jääkiekkoa. Lisäksi Eelin vanhemmat veljet Joona ja Atte Tolvanen pelaavat edelleen.

− Kaikki lähti varmaan siitä, että isä ja veljet pelasivat lätkää. Tuli lähdettyä pihapeleihin mukaan ja innostuin, Tolvanen miettii.

Tolvasen perheessä jääkiekko on luonnollisesti suuressa osassa. Vanhin veli Joona pelaa Mestiksessä IPK:n riveissä. Atte sen sijaan tekee jääkiekkouraa Eelin tapaan Yhdysvalloissa.

− Silloin kun pelasimme veljieni kanssa vielä Suomessa, mutsi ja faija laittoivat safkat ja sen jälkeen lähtivät viemään kolmea poikaa eri halleille treeneihin. Se ei varmasti ollut heillekään helppoa.

Kiekkoilevista isoveljistä on ollut tukea myös Eeli Tolvaselle.

− Puhumme paljon lätkästä kotona ja kaikki tietävät, mistä puhutaan. Se helpottaa. Katsomme paljon toistemme pelejä ja annamme neuvoja toisillemme. Nyt se on tosin jäänyt vähän vähemmälle, kun yksi veljistä asuu Suomessa ja me kaksi pelaamme täällä.

Tolvanen pelaa toista kauttaan USHL:ssä. – USHL on aika kova liiga. Siellä on paljon hyviä eurooppalaisia veskareita ja pelaajia.

16-vuotiaana maailmalle

− Oli alkuun outoa, kun kaikki kaverit ja perhe jäivät Suomeen.

Juniorivuodet Tolvanen vietti Espoossa Bluesin riveissä. Viime kaudella hyökkääjä päätti kuitenkin ottaa suuren askeleen urallaan ja lähteä pelaamaan USHL:ää Sioux City Musketeersiin.

− Siinä oli mahdollisuus laittaa koulu ja lätkä yhteen. Suomessa alle 20-vuotiaissa Bluesilla ei ollut tarjota samanlaisia puitteita kuin mitä täällä on. Hyvä junnusarja kiinnosti myös.

Tolvanen lähti toiselle puolelle maailmaa jääkiekon perässä vain 16-vuotiaana.

− Oli alkuun outoa, kun kaikki kaverit ja perhe jäivät Suomeen. Lähti ihan uusi maailma, kun en oikein tiennyt, mihin olin menossa. Oli vähän sellainen fiilis, että nyt se on sitten menoa, mutta lähtö ei kaduta yhtään, Tolvanen kertoo.

Suurimmiksi hyödyiksi USHL:ään lähtemisessä Tolvanen näkee sen, että on oppinut pelaamaan pienessä kaukalossa ja englannin kielen taito on kehittynyt. Niistä asioista ei tarvitse enää tulevaisuudessa stressata.

Loistava kausi menossa

Liigana USHL on puolustusvoittoinen, minkä vuoksi maalien tekeminen on Tolvasen mukaan vaikeaa. Joka tapauksessa hyökkääjä on nakuttanut tämän kauden 23 ottelussa tehot 16+11. Tuolla saldolla Tolvanen johtaa ylivoimaisesti oman joukkueensa pistepörssiä ja on koko liigan pistepörssin toisena.

Tolvasen joukkue Sioux City Musketeers myös johtaa läntistä konferenssia 36 pisteellä.

− Tänä vuonna meillä on tosi hyvä joukkue. Meillä on laaja materiaali, hyvät valmentajat ja hyvä maalivahti.

Viime kausi sujui sekin Tolvasella pisteiden valossa hyvin. Joukkue sen sijaan ei menestynyt järin hyvin.

− Tämän kauden joukkue on paljon parempi kuin viime vuoden. Meillä on todennäköisesti tähän mennessä enemmän voittoja kuin viime vuonna yhteensä, Tolvanen sanoo.

Tolvaselle on tärkeää auttaa joukkuettaan voittoihin omalla osaamisellaan.

− Haluan näyttää parastani joka pelissä ja harjoituksessa.

Ensi kaudeksi Bostoniin

Kuluvan kauden jälkeen Tolvanen siirtyy opiskelemaan ja kiekkoilemaan Boston Collegeen. Boston Collegen joukkueessa pelaa jo tällä kaudella suomalaisia, kun nuorten MM-kisoissakin mukana olevat Jesper ja Julius Mattila siirtyivät täksi kaudeksi Bostoniin Ilveksen A-nuorista. Suomalaisten joukkuekavereiden saaminen on Tolvasen mieleen.

− Mattilat ovat sellaisia näsäviisaita tamperelaisia.

− Mattilat ovat sellaisia näsäviisaita tamperelaisia. Kyllä tulee pitkät vuodet siellä, jos niiden kanssa pitää pyöriä. Ei vaan, mukavia kavereita he ovat ja tosi fiksuja. Veikkaan, että on ihan mukavaa poikien kanssa, Tolvanen heittää.

Ensi kauden joukkueen valinta oli suhteellisen helppo 17-vuotiaalle hyökkääjälle.

− Boston on kaupunkina tosi hieno ja joukkue on Bostonissa ollut aina tosi hyvä. Lisäksi valmennuksella on tosi hyvät meriitit.

Vahvuudet maalien tekemisessä

Vaikka Tolvanen ei ole vielä saanut maalihanoja auki nuorten MM-kisoissa, on maalien tekeminen nimenomaan hänen vahvuutensa.

− Omia vahvuuksia on maalinteko ja se, että pystyn pelaamaan monipuolista peliä. Jos pitää taklata, niin pystyn siihen, vaikken olekaan mikään isokokoisin pelaaja, 178-senttinen Tolvanen pohtii.

Tolvasta onkin hyvän laukauksensa ansiosta verrattu useasti Patrik Laineeseen. Tolvanen itse ei pidä vertausta totuutena.

− Patella on sellainen laukaus, ettei monella ole tässä maailmassa. Ehkä vähän hukkaan menevät sellaiset vertaukset, mutta pitää olla otettu, että sellaisia on kuullut, Tolvanen sanoo.

Kehitettävää Tolvanen keksii itselleen useilta osa-alueilta.

− Pitää ottaa vielä fyysisyyttä ja voimaa lisää. Luistelussa pitää myös petrata aika paljon. Jos tässä pelissä haluaa pärjätä, niin täytyy olla hyvä luistelija.

» Lähetä palautetta toimitukselle