Tolvanen haluaa kisaehdokkailta kansainvälisiä näyttöjä

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Valmentajansa Jarmo Tolvasen johdolla jo nuorten MM-kisoja kohti katsovat pikkuleijonat ovat viimeisten näytönpaikkojen edessä. Tänään valitut kaksi turnausryhmää ovat ensisijaiset mahdollisuudet esitellä osaamistaan, mutta portti kisoihin on auki myös Pohjois-Amerikan sarjoissa pelaaville nuorukaisille.

Tänään julkistettu alle 20-vuotiaiden joukkue Tsekin turnaukseen sisältää suurimman osan kisaehdokkaista, mutta vielä ei yhdenkään pelimiehen kisapasseja ole leimattu Tolvasen mukaan. Valmentaja painottaa erityisesti kansainvälisten pelien merkitystä pelaajien lopullisessa valinnassa.

- Kyllähän siitä lähdetään, että tämä on niitä viimeisiä valmistavia turnauksia. Nyt pyritään hakemaan se paras joukkue. Kieltämättä tässä on muutama pelaaja, joita emme ole tarpeeksi nähneet, ja jotka halutaan nyt nähdä. Tämä ei ehkä välttämättä ole viimeisen päälle valmis joukkue, mutta suurin osa on potentiaalisia MM-kisapelaajia.

- Kyllä kaikki tietysti ovat tärkeitä näytönpaikkoja, mutta onhan se selvä, että kansainvälinen peli on erilaista. Näissä kansainvälisissä turnauksissa täytyy onnistua, se on näyttöpaikka numero yksi. Pelaaminen ja vaatimustaso on erilaista siellä.

Tshekkiin lähtevän ryhmän lisäksi Tolvanen ryhmineen valitsi myös toisen joukkueen, joka kulkee alle 19-vuotiaiden ryhmän nimellä. Neljän maan turnauksen kanssa samanaikaisesti Valko-Venäjää vastaan mittelevässä joukkueessa on valmentajan näkemyksen mukaan myös potentiaalisia MM-kisaedustajia. Viimeisissä katsastuksissa Tolvanen aikookin peluuttaa näitä kisajoukkueen kynnyksellä keikkuvia pelaajia niissä rooleissa, joissa heille saattaisi tilaa pikkuleijonien MM-ryhmästä irrota.

- Myös sieltä ryhmästä on ehdottomasti mahdollista nousta kisajoukkueeseen. Kummassakin joukkueessa katsomme muutamaa pelaajaa kuinka he onnistuvat tietyissä rooleissa - kyse ei ole vain yhdestä-kahdesta pelaajasta. Useammalla pelaajalla on mahdollisuus myös tästä toisesta joukkueesta vielä nousta mukaan.

Tie Ruotsin MM-kisoihin on auki myös rapakon takana pelaaville junioreille. Oskar Osala, Juuso Puustinen ja Niko Snellman ovat viime kevään NHL-varaustilaisuudesta tuttuja nimiä näistä Kanadan juniorisarjoissa pelaavista nuorukaisista, mutta myös muita nimiä löytyy Tolvasen papereista. Tosin tiedonsaanti Pohjois-Amerikan junioriotteluiden tapahtumista onkin jo hieman monimutkaisempaa.

- Meillä on siellä viisi-kuusi pelaajaa, joita me seuraamme. Sellaisia pelaajia, jotka käytännössä ovat olleet tässä liiton leirityksessä ja aiemmissa, nuoremmissa maajoukkueissa mukana. Kyllä me tavalla tai toisella pyritään heitäkin katsomaan. Käytämme hyväksi siellä olevia tuntemiamme henkilöitä sekä myös ottelunauhoja.

Perinteisesti pikkuleijonien kisaryhmässä on ollut useampia nuoremman ikäluokan edustajia, jotka luonnollisesti ovat seuraavan vuoden kisojen todennäköisiä luottopelaajia. Tolvanen ei kuitenkaan lupaa kenellekään pelipaikkaa ensi vuoden ajatusten perusteella, vaan katse on tämän hetken parhaassa mahdollisessa kisajoukkueessa.

- Kyllä sinne valitaan paras joukkue, siinä ei katsota ikää. Jos 1988 tai 1989-syntynyt on parempi kuin 1987-ikäinen pelaaja, niin hänet valitaan. Mikään valintakriteeri se ei kuitenkaan pelkästään ole. Vielä on pikkaisen aikaista sanoa kuinka monta nuoremmasta ikäluokasta on kisajoukkueessa mukana.

Mestis-pelit kertovat omaa sanomaansa

Alle 20-vuotiaiden maajoukkue on tälläkin kaudella mitellyt voimiaan ikäistensä kanssa pelattavien kansainvälisten turnauksien lisäksi myös Mestiksen joukkueita vastaan. Pitkin syksyä pelattavat Mestis-ottelut kertovat pelaajista hieman erilaisia asioita kuin junioriottelut.

- Jokainen näyttö on kuitenkin tärkeä, oli se sitten turnauspeli, Mestis-kiertuetta, A:n SM-sarjaa tai SM-liigaa. Roolitamme kuitenkin joukkuetta aika voimakkaasti ja haetaan tiettyjä tyyppejä tiettyihin rooleihin. Sillä tavalla pelaajia tarkkaillaan jokaisessa tilanteessa, oli kyseessä sitten kansainvälinen tai kansallinen ottelu.

- Tämä on erilainen ympäristö ja näemme pelaajia erilaisessa pelissä. Joissakin Mestis-peleissä fyysinen elementti on paljon vahvempi kuin A:n SM:n peleissä, joissakin saattaa olla tempokin kovempi. Pelinopeus ja kamppailupelaaminen ovat kuitenkin tiettyjä normeja myös kansainvälisissä peleissä.

Tolvanen ei ole kierrättänyt syksyn Mestis-kiertueen aivan yhtä laajaa pelaajarinkiä kuin Hannu Aravirta viime vuonna ollessaan juniorimaajoukkueen peräsimessä. Tosin aina maajoukkuevalmentajan tehtävä ei ole helppo, kun pitäisi raapia kasaan joukkueellinen nuoria ympäri Suomea, milloin minäkin viikonpäivänä. Tästä huolimatta Tolvanen näkee Mestis-otteluiden merkityksen tärkeänä pelaajien tarkkailun kannalta.

- Meillä taitaa nyt olla 50 pelaajaa, Ara sai 70 rikki. Ei sitä tiedä miten tässä käy, kun on muutama peli vielä jäljellä. Tosiasia on kuitenkin, että se ensisijainen merkitys näillä Mestis-peleillä on antaa ehdokkaille äijien pelejä. Totta kai kun A-junioreiden sarjapelaaja pelaa Mestis-pelejä, niin me saamme siitä uutta informaatiota.

Pääasiallisesti Mestis-otteluissa on nähty A-junioreiden SM-sarjaa pelaavia maajoukkue-ehdokkaita. Tolvanen olisi toivonut saavansa mukaan myös SM-liigajoukkueiden mukana olevia nuoria, mutta näiden pelaajien saaminen maajoukkueen käyttöön ei ole aina helppoa. Monelle liigajoukkueensa peluutusjärjestyksen hännillä roikkuvalle nuorelle näytönpaikka Mestis-kiertueella voisi olla merkittävä mahdollisuus. Tolvasen mukaan liigavalmentajat eivät ole kovin hanakoita luopumaan omista pelaajistaan.

- Joskus olen liigassakin ollut ja tiedän mikä se valmentajan fiilis on. Sä haluat jokaisen vähänkin pelaavan terveyden ja vireen säilyttää. Kyllähän se pelkoa on. Logiikkahan olisi sanoa, että mene sinne ja pelaa isot minuutit. Kyllähän sen ymmärtää, mutta hyväksyykö sitä aina - en ole missään tapauksessa alkanut kenenkään liigakoutsin kanssa alkanut tapella tästä asiasta.

Jatkoaika seuraa Ruotsin Morassa ja Leksandissa 26.12.2006 - 6.1.2007 pelattavia nuorten MM-kisoja kahden paikan päällä olevan toimittajan voimin.

» Lähetä palautetta toimitukselle