Toiseksi viimeisen leiman saanut Salo: ”En hirveästi jännittänyt”

MAAJOUKKUE / Haastattelu
Robin Salo pelaa puolustavampaa roolia Nuorissa Leijonissa.

Puolustaja Robin Salo on jäänyt kaksissa edellisissä nuorten MM-kisoissa rannalle viime metreillä. Hän on joutunut poistumaan juuri turnauksen alla kotiin.

Salon passia ei leimattu tälläkään kertaa ensimmäisten joukossa. Vaasan Sportissa kiekkoileva Salo joutui odottelemaan joukkuevalintansa virallistamista aina ensimmäiseen turnauspäivään saakka. Hän ei kuitenkaan itse ollut lainkaan huolissaan tilanteesta.

− Tiesin periaatteessa, että tulen kisaleiman saamaan, joten en hirveästi jännittänyt. Olin hieman sairaana hieman ennen turnausta, joten sen vuoksi se hieman kesti, Salo kertoi.

Salo on seurannut seurajoukkueensa otteita rapakon takana murheellisena. Sportin viimeaikainen suorittaminen ei ole ollut mitenkään maagista, eikä joukkueella ole kuin teoreettinen mahdollisuus pudotuspeleihin. Joulutauolta vaasalaiset ovat palanneet kolmen ottelun tappioputkeen.

Salo ei ole kuitenkaan vaasalaisia auttamassa vaan pääsee kokemaan toisenlaista kiekkoa MM-kisoissa. Nuorukaiselle MM-kisavauhti on maistunut, vaikka rooli onkin jäänyt melko pieneksi. Usein hän on pelannut seitsemäntenä puolustajana tai kolmannessa pakkiparissa.

− Kyllä tässä on enemmän fiilistä kuin perus Liiga-pelissä. Nopeampi tempo ja hieman taitavammat pelaajatkin. Täällä kuitenkin pelaa monta kaveria, jotka ovat parin vuoden päästä NHL:ssä. Näitä pelejä on hieno päästä pelaamaan, Salo myhäilee.

Alkulohkossa Suomi voitti kaksi ottelua ja hävisi kaksi. Voitot tulivat odotetusti Slovakiasta ja Tanskasta, mutta Pohjois-Amerikan jäteille, Yhdysvalloille ja Kanadalle, Suomi kuitenkin taipui.

− Tuli aika kova alku Kanadaa vastaan. Ei ollut meidän paras peli. Mielestäni tekeminen on parantunut koko ajan. Yhdysvallat-peliin saatiin myös hieman huono alku, ja siihen tämä vähän kaatui. Uskon, että meillä on parhaat ottelut vielä edessäpäin, Salo luottaa.

Suomen puolivälierävastustajaksi valikoitui lopulta Tšekki. Salo uskoo, että paikka mitalipeleissä aukeaa hyvän valmistautumisen kautta.

− Pitää olla valmis heti alusta saakka. Lähdemme hyvällä itseluottamuksella mukaan, painetaan menemään ja pelataan vahvuuksillamme. Pelataan sitä omaa peliä, missä olemme hyviä koko 60 minuuttia. Kyllä se voittokin sitten sieltä tulee.

» Lähetä palautetta toimitukselle