Teemu Tallberg ensimmäisestä maalistaan: ”Ihmettelin vain missä ne muut ovat”

LIIGA / Haastattelu
Teemu Tallberg pääsi maalin makuun kahdesti Helsingissä
Kuva © Timo Savela
Perjantai-iltana Nordenskiöldinkadulla toisistaan mittaa ottivat HIFK ja Mikkelin Jukurit. Kumpikin metsästi kauden toista kolmen pisteen voittoa. Jukurit oli lopulta parempi maalein 3-2.

Ottelun selvästi näkyvin hahmo oli viikinkipaidassa kiekkoileva HIFK:n oma kasvatti Teemu Tallberg, joka iski kaksi maalia.

− Tässä kaukalossa on aina hienoa tehdä maali. Tunne on jopa jollakin tavalla erilainen kuin jos sen tekisi jossakin muualla. Minulla on myös tuttuja katsomossa. Heille on kiva näyttää mitä osaan, kertoi hyökkääjä.

Tallberg pääsi yllättävän helposti puikkelehtimaan HIFK-puolustajien välistä maalille ja yllättämään torjuntavuorossa olleen Niklas Bäckströmin.

− Ei se urani hienoin maali ollut, mutta viimeistelynä upein. Sain vauhtia luistimiin ja yllätyin suuresti kuinka helposti pääsin pakkien välistä kävelemään. Ihmettelin vain, että missä ne muut ovat, muisteli Tallberg illan ensimmäistä osumaansa.

Jukurit otti kauden avausvoittonsa tiistaina KooKoosta.

− Saimme siitä ottelusta hyvää virtaa ja minusta se näkyi pelissämme tänään. Meillä oli päällä luottavainen ja raikas meiniki. Meillä on ollut haastava alkukausi, mutta ensimmäinen vierasvoitto toki lisää luottamusta ja peli kulkee, analysoi Tallberg.

Tallbergille HIFK on tuttu seura. Hän aloitti liigauransa Helsingissä kaudella 2009-2010.

− Olen kasvanut henkisesti paljon. En alussa uskaltanut ottaa vastuuta, mutta nyt itsevarmuus on lisääntynyt. Haluan pelata myös paljon ja iso rooli löytyi Jukureista, kertoi Tallberg lopuksi.

» Lähetä palautetta toimitukselle