Tapparan Lehtonen: "Kokonaisvaltaisesti pitää parantaa"

LIIGA / Haastattelu
Mikko Lehtonen lähtee hakemaan voittoa Nordikselta.
Kuva © Arno Hämäläinen
Tappara kärsi perjantaina karvaan maalin tappion, kun TPS ryösti pisteet Hakametsästä luvuin 2-3. Ottelun jälkeen Tapparan tähtipuolustaja Mikko Lehtonen analysoi joukkueensa otteita Jatkoajan haastattelussa.

Tappara oli vaikeuksissa TPS:ää vastaan perjantaina etenkin ottelun avauserässä, mutta joukkue paransi loppua kohden. Yksi kotijoukkueen näkyvimmistä hahmoista oli jälleen kerran puolustaja Mikko Lehtonen.

- Kovatempoinen, hyvä matsi. TPS tuli kovaa päälle Alkuun oltiin vähän telineissä, mutta peli parani loppua kohti, 23-vuotias puolustaja totesi ottelun jälkeen.

TPS pääsi perjantaina ajoittain yllättävänkin helposti karkuun Tapparan nimekkäältä puolustukselta. Lehtosen mukaan puolustuspeli ei ole kuitenkaan ainoa kehityskohta Tapparan otteissa.

- Kokonaisvaltaisesti pitää parantaa. Vastustajan paikat pitää saada minimiin, tänään sieltä tuli paljon ylivoimahyökkäyksiä. Ne pitää saada pois. Pitää olla myös itse terävämpi maalipaikoissa, sillä kyllä siellä meilläkin paikkoja oli tehdä maalit.

Perjantain tappion myötä Tappara on nyt hävinnyt molemmat TPS:ää vastaan pelaamansa ottelut. Onko turkulaisjoukkueen pelityylissä jotakin sellaista, mikä tekee joukkueesta erityisen haastavan?

- En tiedä. Jos on, niin se on ehkä pään sisässä, että he ovat vaikea vastustaja. Näkisin kuitenkin, että he (TPS) ovat ihan samanlainen joukkue kuin kaikki muutkin. Me emme vaan ole sattuneet onnistumaan näissä peleissä, mutta seuraavan otamme sitten, Lehtonen analysoi.

"Nämä pitää vain kääntää voitoiksi"

Mittavan kymmenen ottelun voittoputkensa jälkeen tamperelaiset ovat hävinneet nyt kaksi ottelua peräjälkeen. Lehtonen oli kuitenkin luottavaisin mielin.

- Pienestä on ollut kiinni, nämä pitää vain kääntää voitoiksi. Tässäkin ottelussa saatiin peli tasoihin, mutta annettiin viimeinen maali vähän helposti. Sellaisia ei saa antaa. En näkisi kuitenkaan mitään aihetta huoleen.

Seuraava ottelu tulee eteen jo huomenna, kun Tappara matkaa Helsinkiin IFK:n vieraaksi. Tappioista huolimatta aihetta muutoksiin ei Lehtosen mukaan ole.

- Ei varmasti hirveästi lähdetä muuttamaan mitään. Samaa peliä lähdetään pelaamaan kuin ollaan pelattu tähänkin asti, mutta koitetaan parantaa vielä otteita. Lauantaina otetaan voitto Nordikselta.

» Lähetä palautetta toimitukselle